Eilen iltapäivällä Dan Koivulaakso oli Oulussa kertomassa Mikael Brunilan ja Li Anderssonin kanssa yhdessä kirjoittamastaan Äärioikeisto Suomessa -kirjasta (Into 2012). Teos ei ole tarkka poliittisen oikean laidan kartoitus vaan taustoitusta sille miten pienet ryhmät ovat onnistuneet määrittelemään ehtoja nykyiselle poliittiselle keskustelulle. Tunnetuin esimerkki tästä on Suomen Sisun piirissä kehitetty "maahanmuuttokritiikki". Kun aikaisemmin julkisuudessa puhuttiin rasismista ja rotuvihasta, niin nyt sama asia on loiventunut sanana "kritiikiksi".
Kansainvälisesti suomalainen ajatussuuntaus on saanut alkunsa Ranskasta 1960-luvun lopulla. Vuoden 1968 vasemmistoradikaalisuus sai aikaan vastareaktion, jonka ytimenä oli ajatushautomo GRECE (Groupement de recherche et d'études pour la civilisation européenne). Sen poliittinen työ löi itsensä läpi eurovaaleissa vuonna 1983.
Suomen Sisu syntyi vuonna 1998 korvaamaan uuden IKL:n. Alkujaan järjestö perustettiin Suomalaisuuden liiton nuorisojärjestöksi, mutta emoliitto joutui nopeasti irrottautumaan "nuorisostaan" natsismisyytösten vuoksi. Tuo syytös oli Koivulaakson mukaan väärä. Aatteissa on eroja äärioikeistossakin. Sisu on pikemminkin populistinen liike. Kansallissosialistien aatetta kannattava järjestö on Suomen Vastarintaliike.
IKL ja sisulaiset ovat olleet jo alusta alkaen vaaleissa yhteistyössä Perussuomalaisten kanssa. 1990-luvulla oli yhteistyötä myös monien muiden silloisten pienpuolueiden kanssa. Perussuomalaiset eivät siis ole äärioikeistolainen puolue, vaan sen sisällä vaikuttaa äärioikeistolaisia ryhmiä. Oululainen perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on nykyisin Suomen Sisun puheenjohtaja.
Sisulaisuus on tuonut poliittiseen kenttään metapolitiikan. Poliittiset linjaukset hautautuvat sanoilla saivartelun taakse. Sanat kadottavat kontekstinsa ja samalla merkityksensä. Syntynyt vihapuhe vaatii unohtamaan sanojen takana olevat teot, ja tulkitsemaan sanoja metapuheena, pelkästään sanoina.
Tappouhkaus voisi olla pelkkä läppä, sanojen kalisuttelua, jos meillä olisi turvallinen ja väkivallaton yhteiskunta. Sanoille kuitenkin tulee painoa kun samaan aikaan äärioikeistolaiset aktivistit tekevät hyökkäyksiä ja puukotuksia.
Viimeksi kun Koivulaakso oli Oulussa puhumassa hän sai pippurisumutetta kasvoilleen. Saman kirjan esittelytilaisuudessa Jyväskylässä tapahtui puukotus. Silti paikalle oli uskaltaunut 55-60 henkilöä.
Eilinen tilaisuus sujui ilman välikohtauksia. Mutta pahimpaan oli varauduttu. Kirkkotorin koulutuskeskuksen ulkopuolella oli poliisipartio valmiudessa ja keskustelutilaisuudessa oli poikkeuksellisesti useita järjestysmiehiä.
4 kommenttia:
Olet väärässä.
Suomessa ei ole juuri ole minkäänlaista "äärioikeistolaista liikehdintää" - sen sijaan Danin kaltaiset äärivasemmistolaiset elävät sen uhasta - ja kun sitä ei ole, se tehdään. Välikohtaus Jyväskylässä oli itse asiassa kuin käsittämätön lahja taivaasta heille. Siihen ei tarvittu muuta kuin pari kaljottelevaa nuorta, jotka olisivat aivan hyvin voineet purkaa aggressionsa mihin tahansa muualle.
Jos katsellaan vaikka yleisemminkin eurooppalaista meininkiä, niin hommahan menee niin, että esim. kun radikaalia islamia vastustava "äärioikeistolaisten" laillinen kulkue jossain kulkee, syntyy helposti kaaos, josta saadaan raflaavia lehtiotsikkoja Suomessakin. Mutta mistä kaaos syntyy? No tietenkin siitä, että monikymmenkertainen joukko antifa- ja muita vas. radikaadeleja ja anarkisteja, siis "rasismin vastustajia" hyökkää sekä rauhallisten mielenosoittajien että monesti vieläpä poliisien päälle. Harmi sinänsä, että koko mediakenttä ottaa kritiikittä äärivasemmistolaisten propagandan (niin kuin tämä kirja) sellaisenaan. Mitä jos joku ns. "äärioikeistolainen" tekisi kirjan Suomen radikaaleista? Koko aihe on suurta yhteiskunnallista farssia...
Tosin, sitä saa mitä tilaa, joten en olisi yllättynyt jos tämä nykyinen ahdas mielipideilmasto pian alkaisikin poikia jotakin oikeasti rikollistakin "äärioikeistolaista" toimintaa.
Kulttuuripiireissä varsinkaan näistä jutuista ei saisi puhua, siksi anonyymiys.
Miten niin olen väärässä? Raportoinko eilisestä tilaisuudesta jotenkin virheellisesti?
Tietysti tiivistin ja pistin ehkä mutkia turhankin suoriksi kaikesta siitä mitä parituntisessa tilaisuudessa puhuttiin.
Oli tilaisuudessa lyhyesti esillä myös Jyväskylän ja aikaisemmat Oulun tapahtumat. Asianosaisena Koivulaakso tiesi kertoa, että molemmissa tapauksissa poliisin epäiltynä on sama ihminen. Ainakin yksittäinen vastarintamies siis väkivallalla pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnan ilmapiiriin.
Aikaisempi ääriliikkeistä tehty kirja, Jyri & Jera Hännisen Tuhansien aatteiden maa: Ääriajattelu nyky-Suomessa (WSOY 2010) niputti yksiin kansiin kaikki ääriradikaalit. Ainakaan sen perusteella radikaalivasemmisto ei ole vastaavan laajuinen kuin radikaalioikeisto. Äärilaidat eivät ole symmetrisiä.
Painotettakoon vielä sitä, että Koivulaakson mukaan radikaalioikeistokaan ei ole uhka suomalaiselle yhteiskuntarauhalle. Lähinnä sen vaikutus näkyy julkisessa poliittisessa keskustelussa.
En ole opusta lukenut, mutta nyt jäi mieltä vaivaamaan, oliko kirjoittajilla kriteeriä sille, milloin ääri:stä tulee ääri? Se on helppo sana heiteltäväksi, mutta mitä se lopulta on?
Sen verran valaistiin, että tässä yhteydessä äärioikeistoa käytettiin synonyyminä radikaalioikeistoille.
Se sitten jäi, ainakin tilaisuudessa, kullekin pohdittavaksi kuinka totaalista tai perustavanlaatuista muutosta yhteiskuntaan vaativat ovat luettava radikaaleiksi.
Lähetä kommentti