Tänään 1925 syntyi yhdysvaltalainen tieteiskirjailija Harry Harrison (k. 2012). Hänen dystopioitaan on suomennettu kohtalaisesti, niitä tuli 1980-luvulla luettua kun oli skifistä innostunut. Nykyään puhuttaisiin spekulatiivisesta fiktiosta.
Harry Harrisonin teokset eivät olleet genrensä kärkikastia. Ruostumaton teräsrotta ja sen jatko-osat tuntuivat enemmän kioskikirjallisuudelta kuin vakavasti otettavalta luettavalta. Osaltaan kustantaja ja sen ratkaisut tekstin paketoimisessa tuotteeksi lisäsivät tätä mielikuvaa.
Harrison erottui sisällöillään. Genreen laajasti kuului positiivisen tulevaisuudenuskon luominen. Insinööritaito oli arvossaan ja ihmisen tekniseen kykyyn ratkaista ongelmansa uskottiin laajasti. Harrisonin teoksissa asiat tuntuivat menevän entistä hullummiksi vaikka lukijan mielestä kaikkien olisi pitänyt tajuta ettei tällä tiellä hyvä seuraa.
Tulevaisuuden kuva oli pessimistinen. Harrisonin päähenkilöt olivat kyynistyneet, eivät uskoneet voivansa muuttaa maailmaa. Tämä oli paljolti kioskikirjallisuuden sisältöä. Harrison vei kuitenkin jutun eri tasolle.
Tilaa! Tilaa! -teoksen ylikansoitettu, taantunut maailma oli kirjoitusajankohtana 1960-luvulla uusi avaus (alkuteos Make room! Make room! 1966). Voisi ajatella, että Harrisonin kokemukset Mexico Cityssä ja Dublinissa -- hän asui molemmissa kaupungeissa -- ovat vaikuttaneet tämän kirjan syntyyn. Rooman klubi 1970-luvun alussa kasvun rajat laajempaan keskusteluun.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1999. Sen filmatisointi Maailma vuonna 2022 (Soylent Green, Yhdysvallat 1973) on vielä tulevaisuutta.
Pääosa Harrisonin teosten suomennoksista on 1990-luvulta. Niihin en enää jaksanut tarttua, mielenkiinto oli suuntautunut toisaalle. Tänään tuntuu siltä, että Harrisonin kirjat ovat sellaisia nuoruuden lukemistoja joihin ei ole syytä palata. Uusi lukukerta saattaisi karistaa paljon mielikuvista.
2 kommenttia:
Teräsrotta on hauskaa luettavaa, voiko sellaisen ottaa vakavasti?
Eipä oikein.
Lähetä kommentti