Nykyisissä tenttivaatimuksissa näkyy olevan lähinnä ulkomaisten tutkijoiden kolmannella kotimaisella kirjoittamia kokonaisesityksiä. Uusista vastaavista suomeksi kirjoitetuista tulee mieleen ainoastaan Antero Heikkisen Historiallisen ajattelun historia (SKS 2013).
Historiankirjoituksen historiaa nyt selaillessa tulee mieleen, että se on lähinnä eri maiden ja valtapiirien menneisyyspolitiikan esittelyä. Erityisesti 1800-luvulta lähtien artikkelit on kirjoitettu vahvasti kansallisista lähtökohdista. Euroopan eri maiden (Itä-Euroopan kansandemokratiat on niputettu yhteen) lisäksi muita mantereita käsitellään kulttuuripiireinä. Lopuksi erikoisaloina käsitellään talous-, kulttuuri- ja kirkkohistoriat.
Päivi Setälän artikkelista jäi mieleen kummittelemaan ainoa varhaiseksi paikallishistorioitsijoitsijaksi ja sukututkijaksi mainittu Hekataios (eli noin 500 eKr). Hän erään teoksensa esipuheessa aikoi "kirjoittaa sen, mikä minusta tuntuu todelta". Hän tuntui tekevän selvän pesäeron Homeroksen jumaltaruihin ja vaativan todisteita kirjoittamalleen.
Muista yhteyksistä selvisi, miksi Hekataios ei kelvannut historiankirjoituksen isäksi vaikka hänen tutkimusmenetelmänsä olivat käytännössä samat kuin myöhemmin eläneen Herodotoksen. Hekataios oli kuullut monia myyttejä, muttei osannut kritisoida tai arvioida niitä lajityyppinä. Ristiriitaisista kertomuksista hän valitsi sen, mikä sopi hänen tarkoituksiinsa parhaiten.
Suuresti Hekataioksen mainetta analyyttisena tutkijana syövät hänen Genealogiassa julkaisemansa sukujohdot, joiden mukaan hän itse oli suoraan alenevassa polvessa Olympoon jumalten jälkeläinen. Herodotos ei ainakaan kirjoittanut tällaisia.
Ehkä Hekataios kävisi kuitenkin historiankirjoituksen isoisäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti