WSOY on julkaissut Anna-Liisa Alangon kokoaman Immi Hellénin lastenrunoista. Hellénin (1861-1937) tuotanto on hiljan vapautunut tekijäoikeuskorvauksista, joten tällainen kooste olikin entisaikojen suosikilta odotettavissa. Alangon jälkisanojen mukaan Hellén oli suomalaisten lastenrunoilijoiden ykkönen aina siihen saakka, kunnes Kirsi Kunnas vuonna 1956 julkaisi Tiitiäisen satupuun.
Eivät Hellénin kirjoitukset ole kuitenkaan unohtuneet. Oravan pesää ovat lapset tänäkin talvena koulussa laulaneet, kohta koettaa aika, jolloin Joulukirkkoon kaikuu lukuisissa joulujuhlissa. Juhani ja Liisi, jo matkaan joutukaa.
Myös Enkeli ohjaa edelleen lukuisia maan korvessa kulkevia.
Alanko nimeää Hellénin "unohdetuksi kirjailijaksi". Runoiluja ei ole kuitenkaan unohdettu, ja onhan kansakouluopettajatarta muistettu useissa lastenrunokokoelmissa. Ainakin kokoomassa Hopoti hoi (kolme painosta 1990-1992) Hellénin tuotantoa esitellään laajasti ihan nimen kanssa.
Toimiipa sellainenkin kuin Immi Hellén -seura.
Totta on kuitenkin, että nimi ja runot harvemmin yhdistyvät. Jyväskylän seminaarin käynyt kansankynttilä valisti luokkahuoneen ulkopuolellakin. Tosin runokokoelmia ilmestyi vain kaksi, Lasten runoja I (1898) ja Lasten runokirja (1930).
Helléniltä on lähtöisin käsitys "pullantuoksuisesta äidistä" (Äiti leipoo). Immi (kasteessa kirkonkirjoihin merkittiin nimi Ingeborg) jäi äidittömäksi 7-vuotiaana, joten vahvasti idealisoivat käsitykset äidin ja kodin merkityksestä ovat ymmärrettävissä sitä kautta.
Alanko on valinnut uuteen Lasten riemut -kokoelmaan pääasiassa luontoaiheisia Hellénin runoja. Uskontoaiheet ovat mukana tuttujen tekstien osalta, mutta isänmaaaiheet ovat saaneet jäädä. Parempi niin. Luonnonvaalijana Alanko vertaa Helléniä jopa Eeva-Liisa Manneriin.
* Immi Hellénin lastenrunoja
***
Joulukirkkoon
Kello löi jo viisi
lapset, herätkää,
Juhani ja Liisi -
muuten matka jää!
Tässä vesimalja,
silmät huuhtokaa!
Lämmin karhuntalja
reessä odottaa.
Joutuin turkit niskaan,
kintaat käsihin!
Sanna vielä viskaa
villahuivinkin.
Vasta ruunan reessä
silmät aukeaa -
siin on silmäin eessä
synkkä metsämaa.
Aisakello helkkää,
loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää,
hymyyn käypi suu.
Tuossa mökin Miina
kulkee kirkollen.
Taavetti ja Tiina,
nouskaa kannoillen!
Mäenrinteen alla
talo törröttää,
joka ikkunalla
kaksi kynttilää.
Ruuna, virsta vielä
tepsuttele pois!
Tällä kirkkotiellä
aina olla vois.
Riemuhuuto lähti
lasten huulilta:
juur kuin joulutähti,
kirkko kummulla!
Sisälläpä vasta
silmät huikenee,
tänne taivahasta
Korkein katselee.
Saivat paikan oman
pitkään penkkihin,
sytyttivät soman
haarakynttelin.
Iäks muistiin jääneet -
niin ei kaunista,
kuin on urkuin äänet
jouluaamuna.
Luulee kuulevansa
äänet enkelten,
luulee leijaavansa
sinne seimellen.
Soipi virret vielä
kulkiessa pois.
Sillä kirkkotiellä
aina olla vois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti