Eilen illalla Oulun Sinfonian konsertissa pääsi kuulemaan kantaesityksen: Atso Almilan Viulukonserton 2 á la Jazz-latino. Orkesteria johti Almila itse ja solistina oli Mikko-Ville Luolajan-Mikkola. Lapsuuden kaverukset ovat kapellimestari ja viulisti, siksipä konsertti oli nimetty rendezvousiksi.
Oululaiset saivat kantaesityksen kuultavakseen sattumalta. Almilan toinen viulukonsertto olisi pitänyt esittää Kuopiossa jo aikaisemmin syksyllä, mutta syystä tai toisesta me oululaiset pääsimme kuulemaan teoksen ensimmäisinä.
Ohjelman esittelyn mukaan Almila on säveltänyt teokseen solistille mahdollisuuden laajaan improvisointiin. Erityisen hienosti tämä tuli esiin 'pomppivassa' kolmannessa osassa (Bouncy). Lyhyt iloinen teema innosti Luolajan-Mikkolaa, tämä loihti viulustaan pitkässä soolossaan jatsahtavaa hauskuutusta.
Vauhdikas ja hauska oli konsertto muutoinkin. Perinteisesti kolmiosainen teos kulki 'helposta' (Easy) 'ilmavan' (Airy) kautta mainittuun 'pomppivaan'.
Iltaan valittu muukin ohjelmisto noudatti samaa linjaa. Stravinskin Pulcinella ja Prokofjevin ensimmäinen sinfonia (Klassinen) ovat iloittelevia ja temppuilevia.
Ensimmäisenä numerona kuultiin myös Almilaa, kymmenminuuttinen Love, joka ei pelkkää myötäeloa ollut.
Teokset esitettiin pienemmällä sinfonietta -kokoonpanolla. Radiossa (YLE Radio 1) musiikkiohjelmassa taannoin pohdittiinkin, että onko lama ja julkisen sektorin rahapula alkaneet vaikuttaa jo suomalaisiin säveltäjiinkin. Täydelle orkesterille ei tohdita säveltääkään, kun esittämismahdollisuudet siten kaventuvat vähiin.
Vielä vähän harjaantumattomana konsertissa kävijänä en osaa vastata. Sen pistin merkille, että lokakuussa Madetojan salissa kuultu Lotta Wennäkosken Sakara oli myös pienelle kokoonpanolle. Ei vielä kokemusta yleistämiseen asti, ja onhan syksyn mittaan kuultu nykysäveltäjien teoksia kokonaiselle orkesterillekin.
Kokoonpanosta ei niin väliä, kunhan pääosassa on musiikki. Piristävä oli eritoten tämä Bouncy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti