maanantai 17. elokuuta 2009

Täyssinän rauhan rajapyykki Sonkajärven Luomasella?


Kesällä Sorsavedellä soudellessa sain tyytyä luonnonmuodostelmien ihasteluun. Parempi tuuri oli iisalmelaisella Seppo Ryhäsellä Sonkajärven Luomasen järvellä soudellessa. Hän löysi Koirakosken eteläpuolella sijaitsevalta järveltä vanhan rajamerkin.

Tapauksesta kertoi Iisalmen Sanomat perjantaina. Ryhänen oli kuvannut löytönsä ja lähettänyt kuvat Museovirastoon arvioitaviksi.

Ryhäsen löytämässä kivessä on ihmisen tekemiä kaiverruksia kahden puolen. Itään päin olevalla sivulla on kolme ympyrämäistä merkkiä.

Museoviraston alustavan arvion mukaan kyseessä olisi rajamerkki. Kolme itäpuolen ympyrää olisivat Ruotsin tunnus kolme kruunua. Toisen puolen koverruksista verkkolehti ei kerro.

Sijaintinsa perusteella rajapyykki voisi olla joko Pähkinäsaaren tai Täyssinän rauhan rajan merkintä. Todennäköisempi tulkinta olisi Täyssinä. Pähkinäsaaren rauhanrajaa ei maastoon ole juurikaan merkitty, varsinkaan niin pohjoisessa kuin Ylä-Savossa. Tekstinäkin Pähkinäsaaressa sovittu raja on selkeä vain Varkauden Siitinselkään saakka.

Sen sijaan Täyssinän rauhan rajamerkkejä tunnetaan Sonkajärven lähiseuduiltakin. Rautavaaran Tiilikanjärvellä on lähin, tunnetuin on varmaankin Pisan huipulla Nilsiän ja Juankosken rajalla.

Tiilikkajärven rajamerkki on Luomasen tapaan järvellä. Pisan merkki taas 270 metrisen vaaran huipulla. Molemmat ovat Metsähallituksen retkikohteita.

Mikäli Luomasen rajamerkki osoittautuu Täyssinän rajankävijöiden tekemäksi, se on läntisin tunnettu tuon rajan merkki. Kainuussa raja on jo idempänä, koukaten juuri ja juuri nykyisen Pohjois-Karjalan Valtimon puolelta Maanselän kylän kautta Sotkamon eteläpuoliselle Suomensuolle.




* Hannu Keränen. Luomasen järven löydös viittaa rajamerkkiin. Iisalmen Sanomat 14.8.2009
* Heikki Toivanen. Sonkajärven Luomaselta löytyi ikivanha rajamerkki. Savon Sanomat 14.8.2009


Metsähallituksen sivut:

* Täyssinän rauhan rajakivet luontoon.fi
* Pisan luonnonsuojelualue luontoon.fi
* Tiilikkajärven kansallispuisto luontoon.fi

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin tänään tutkimassa rajamerkkiä, tosin en tiennyt sen tarkkaa sijaintia. Noin kilometrin verran kuljin pitkin rantaa ja löysin ehkä oikean kiven, siinä oli liidunpätkä yhdessä kolossa. En kyllä nähnyt mitään hakkauksia kyseisessä kivessä, vaikka yritin tarkkaan etsiä. Savon Sanomien ja Iisalmen Sanomien jutuista on kuvat valitettavasti hävinneet, joten en voi verrata kiveä niihin kuviin. Tässä karttapaikan linkki kiven sijainnista, jos joku siellä haluaa käydä. http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&y=7053586&mode=rasta&x=3545315&lang=FI

Reijo Valta kirjoitti...

Tässä parempi linkki kommentoijan käymään paikkaan.

Olin lehtijutuista ymmärtävinäni, että pienessä saaressa rajamerkki olisi ollut. Kolme kruunua siitä pitäisi löytyä, ja mahdollisesti myös risti, jota venäläiset käyttivät merkkinään. Pitkä risti on vaikeammin luonnon omista uurroksista kyllä erottaa.

Kiitos tiedon jakamisesta joka tapauksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Palaanpa vielä tähän aiheeseen. Kyllä käymäni paikka on oikea, tutkin ottamiani kuvia ja yhtäläisyys on erittäin hyvä Savon Sanomien ja Iisalmen Sanomien kuviin. Tässä ( http://www.postimage.org/image.php?v=gx1HyuSJ ) kuvassa näkyvä liitukolo on Iisalmen Sanomien kuvassa miehen peukaloiden alla. Kuvat on otettu hieman eri vinkkelistä, mutta olen asiasta varma. Tässä vielä toinen kuva samalta suunnalta http://www.postimage.org/image.php?v=gx1Hy5Wi ja sitten yksi pohjoisen suunnalta http://www.postimage.org/image.php?v=gx1Hyip0 Tässä kuvassa rajamerkkikivi on takimmainen, Savon Sanomien kuva on otettu suunnilleen samasta suunnasta, mutta lähempää. Mielestäni tämä ei ole täyssinän rajankäynnissä tehty rajamerkki, vaan vanhempi. Luin kirjastossa tuon jutun oikein lehdestä ja siinä oli kuva tuosta ruotsin kruunusta. Se muistutti lähinnä kärkikolmiota, oli jotenkin tökerösti tehty. Lähes kaikissa Pisalta pohjoiseen olevissa rajakivissä on vuosiluku 96 ja myös rajakomission jäsenten nimikirjaimet löytyy, mutta tuossa ei ollut mitään sellaista havaittavissa. Itse olen käynyt tutkimassa Pisan, Maanselänaseman lähellä olevan, Paasitaipaleen ja Suolammin rajapyykit ja yrittänyt etsiä muutamaa muuta vielä kateissa olevaa. Pitänee ensi kesänä palata Luomaselle ja ottaa tarkempia kuvia.

Reijo Valta kirjoitti...

Laitan paremmat linkit kuviin:

kuva 1.

kuva 2

kuva 3

Onpahan niin, että mantereenkin rantoja voi soudella.

En vastaan ryhdy väittämään, kun itse lähinnä paikkaa olen viitostiellä ohiajaessa ollut.

Mielenkiintoinen on tämä kyllä.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset