tiistai 24. elokuuta 2010

Neljä vuotta ilman planeetta Plutoa


Neljä vuotta sitten tänään Prahaan kokoontunut Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni päätti, että Pluto ei ole enää planeetta. Sitä ja eräitä muita taivaankappaleita varten perustettiin oma luokkansa, kääpiöplaneetat. Perustelemattomana uutisena levinnyt tieto otettiin tyrmistyneesti vastaan ja äänestyksessä hävinneet päättivät taistella vastaan.

Nyttemmin vastarinta on laantunut. Perustelut ovat lisänneet ymmärrystä ja tähtitieteilijäjääristä ei ole kuultu. Apuna on erityisesti ollut tieteenhistoria: Pluto ei ollut ensimmäinen auringon kiertolainen, jolta planeetan arvo riistettiin.

Vuonna 1801 Giuseppe Piazzi teki merkittävän löydön: hän löysi uuden planeetan, jolle annettiin nimeksi Ceres. Tähtikarttoihin Marsin ja Jupiterin väliin ilmestyi uusi nimi. Samoilta seuduilta tehtiin piakkoin uusia löytöjä kun aluetta alettiin uusin silmin katsella. Löytyi Pallas, Juno ja Vesta.

Vuoden 1845 jälkeen löytöjen määrä kasvoi huomattavasti. Samalla Marsin ja Jupiterin välisen alueen luonne alkoi hahmottua. Siellä aurinkoa kiersi epämääräinen joukkio pieniä murikoita. Sittemmin se nimettiin asteroidivyöhykkeeksi.

1850-luvulla palattiin kahdeksan planeetan järjestelmään. Yhdeksäs jäsen planeettaperheeseen saatiin 1930, kun Clyde Tombaugh löysi vuonna 1915 otetuista valokuvista Pluton. Radaltaan outo ja kooltaan pieni se oli, mutta otettiin mukaan kuitenkin.

Vuonna 1992 Pluton takaa alkoi löytyä kaikenlaisia murikoita Gerald Kuiperin 1951 ennakoimaa Neptunuksen takaista "komeettavyöhykettä" tarkasteltaessa. Vuonna 2003 löytyi kolme kertaa Plutoa kauempana maasta oleva Sedna. Samainen Mike Brownin johtama tutkijaryhmä löysi pari vuotta myöhemmin kappaleen, joka nimekseen Eris antiikin eripuraisuuden jumalan mukaan.

Nimeäminen ennakoi Pluton aseman uudelleenarviota. Eris oli nimittäin Plutoa suurempi, ja sekin olisi planeetaksi pitänyt nimetä jos määritelmät olisi säilytetty samoina.

Neljä vuotta sitten äänestettiin. Noin kolmasosa tähtitieteilijöistä olisi halunnut säilyttää Pluton aseman. Vedottiin muun muassa sen historialliseen asemaan, yli 70-vuotiseen taipaleeseen planeettana. Mutta se ei riittänyt. Historia kertoi myös aikaisemmista arvonalennuksista. Jo Prahan kokouksen aikoihin Erisin lisäksi noin kymmenkunta muuta Kuipertin vyöhykkeen kiertolaista odotti määrittelemistään.

Uuden kääpiöplaneetta-luokan myötä asteroidivyöhykkeen Ceres sai ylennyksen samaan luokkaan Pluton ja Erisin kanssa. Jonossa Neptunuksen takaa ovat ainakin Quaoar, Sedna, Varuna, Orcus, Ixion jne.

Kahdeksan planeetan järjestelmään olemme palanneet. Se on sopiva määrä alakoululaisille ulkolukuläksyksi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset