Eilisen vietin pääosin pajoissa ja korjaustöissä. Roolini oli lähinnä kolmentoista avaimen ojentaja. Kolmentoista millimetrin pultit ja mutterit taitavat olla yleisimpiä, ainakin sellaisissa paikoissa joita koneen tai laitteen loppukäyttäjän itsekin arvellaan tarvitsevan avata ja sulkea.
Nykyaikaisten lenkki- ja kiintoavainten kehityshistoria on kytkeytynyt soutuveneen, polkupyörän ja käsipumppujen kehitykseen. Kaikki ovat nykymuodossaan 1800-luvun lopulla syntyneitä välineitä, joidenka toimintahäiriöitä tavallisen käyttäjänkin oli hyvä osata.
Pultit eli ruuvit ja mutterit ovat vanhoja keksintöjä. Ruuvi tuli naulan rinnalle 1500-luvulla, saksalainen vuori-insinööri Georgius Agricola tuli maininneeksi metalliruuvin naulaa paremmaksi vuonna 1556 julkaistussa kirjassaan.
Varhaiset ruuvit olivat pulttikantaisia. Meisseli eli ruuvitaltta kehitettiin vasta 1780.
Dokumentoitua tietoa työkalujen kehityksestä alkoi kertyä patentoimisen myötä. Amerikkalainen Salymon Merrick patentoi 1835 ensimmäisen lenkkiavaimen, jota ei tarvinnut joka vääntöä varten ottaa mutterista irti. Sittemminhän idea on patentoitu monin eri tekniikoin.
Edelleen kätevän ja pätevän jakoavaimen patentoi 1892 ruotsalainen Johan Petter Johansson. B. A. Hjort & Co alkoi valmistaa jakoavaimia Enköpingissä tuotemerkillä Bahco -- edelleenkin sellaisen saattaa hankkia.
Johanssonin lisäksi 1800-luvun loppupuolella muutama muukin patentoi avaimia, jotka säätyivät pultin mukaan. Tuuma- ja metrijärjestelmien mukaan tehdyt kannat vaativat erilaiset lenkkiavainsarjat.
Jakoavaimen lisäksi hyödyllisiksi ovat osoittautuneet Daniel C. Stillsonin kehittämät putkipihdit. Lohikäärmeenleuat sun muut kehitelmät ovat osoittautuneet virheinvestoinneiksi viimeistään siinä vaiheessa kun pultin kanta on pyöreä.
Mutta miksi yleisin on juuri kolmetoista? Miksi ei kaksi- tai neljätoista milliä? Haastetaanko tekniikan, teknologian ja koneiden maailmasta tarkoituksellisesti taikauskoisuus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti