Pikavippiparonit

Tänään illalla Yle TV1:n MOT-ohjelmassa ovat aiheena pikavippiparonit. Ohjelman ennakkotiedoissa kysytään, että ovatko vippifirmojen rahat hankittu rehellisin keinoin?

MOT on yksi keskeinen osa suomalaista tutkivaa journalismia. Sen toimittajien nuuskinnan asettamien kysymysten ja nuuskinnan jäljiltä moni aikuiskoulutuslaitos on valtiontukien takaisinperinnässä, suomalaiset asekauppiaat lahjustutkinnassa ja Lautakasa-Matti parin päivän päästä politiikan ulkopuolella yksityisissä töissä.

MOT:n harrastama journalismin laji on herkkä ja perusteellista työtä vaativa. Aina epäilyt eivät useankaan aiheesta tehdyn ohjelman jälkeen avaudu suuntaan tai toiseen.

Tämän ohjelman tekijätkin tunnustavat. MOT:n nettisivuilla kerrotaan sen ohjelmissa erehdyttävän ja epäonnistuttavan. Hyvästä journalistisesta tavasta yritetään pitää kiinni ja antaa aina vastapuolellekin puheenvuoro. Usein sitä ei haluta käyttää. Ja ohjelmat ovat olleet syytettyinä: julkisen sanan neuvostolta on langettavia tuomioita tullut.


Pikavipeistä eli mikroluotoista laajemmassa mitassa kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 2005, jolloin oli YK:n julistama mikrolainojen vuosi. Seuraavana vuonna kaikki tiesivät lainoista, koska bangladeshilainen pankkiiri ja ekonomisti Muhammad Yunus (s. 1940) ja hänen perustamansa Grameen Bank saivat Nobelin rauhanpalkinnon. Yunus aloitti mikroluototuksen vuonna 1974 suurtulvan jälkeen ja perusti pankkinsa 1976.

Yunus kehitti mikrolainan sellaisia kehitysmaiden ihmisiä varten, jotka ovat niin köyhiä, ettei heitä normaalin pankkitoiminnan piirissä lasketa luottokelpoisiksi. Muutaman kympin tai satasen pikkuvipillä vaimoihminenkin saattoi ompelukoneen laittaa ja ansaita perheelle tuloja.

Sittemmin mikroluotoksen historiaan on laskettu mukaan muunmuassa Jonathan Swiftin 1700-luvun Irlannissa ideoima Irish Loan Funds ja vaikkapa suomalaiset osuus- ja säästökassat 1900-luvun alusta.

Uusimuotoinen luottokelvottomien pienvippaus alkoi Suomessa vuonna 2005. Ala laajeni nopeasti, kaksi vuotta myöhemmin alalla oli noin viisikymmentä yrittäjää. Koko alaa epäiltiin koronkiskonnaksi, mutta poliisi katsoi ettei rikosta ole tapahtunut. Poliitikot ovat suitsineet pikavippausta, ja uusia säädöksiä on ilmeisesti tulossa lisää.

Yunus aloitti toiminnan omilla rahoillaan ja tuottoja hän on sittemmin käyttänyt heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Osuus- ja säästökassojen alkuvaiheissa köyhät auttoivat toinen toistaan.

Pikavippifirmojen ei voida katsoa toimineen samoin. Ne toimivat puhtaasti liiketaloudellisin perustein. Koska alalla on niin monenlaista viipeltäjää, ja tutkitustikin osa toimii lakeja ja säädöksiä "luovasti" tulkiten, niin MOT:n väite ei kuullosta kovinkaan yllättävältä. Uusia rahanpesumahdollisuuksia varmaan koko ajan kartoitetaan ja kokeillaan.


Yksi hienoimmista kaunokirjallisista kuvauksista kohtuuttomien toimitusmaksujen aiheuttamista vahingoista ja kärsimyksistä on B. Travenin Viidakko-sarja. Kirjasarjan mukaan Latinalaisessa Amerikassa oli pienet sakot, jotta länsimaille voitaisiin osoittaa olevan kohtuullisia. Mutta sakkojen lisäksi tuomittu joutui maksamaan viranhaltijoille ja valtionlaitoksille monisatakertaisia toimitusmaksuja. Ne syöksivät köyhät vuosikausien pakkotyöhön.

Love kirjat julkaisi Viidakko-sarjaa viisi osaa 1980-1985. Kuusiosaisen teoksen viimeinen osa on edelleen suomentamatta.


Blogin kirjoittajakin on tietämätön mihin kaikki lopulta johtaa.


* MOT
* Pikavippiyrittäjillä velkavaikeuksia. Yle Uutiset 30.8.2010.