tiistai 17. elokuuta 2010

Swedenborgin moniuskontoinen taivas


"Taivaassa rikkaat ovat edelleen rikkaampia kuin köyhät, koska ovat rikkauksiinsa maan päällä tottuneet", kirjoittaa Jorge Luis Borges Kuvitteellisten olentojen kirjassa (Teos 2009) esitellessään Emanuel Swedenborgin (1688-1772) enkeleitä. Pohjolan Aristoteleeksikin kutsutun tiedemiehen ja filosofin pohdinnat eivät siis tue yleistä käsitystä taivaasta tasavertaisuuden tyyssijana.

Swedenborgin Lontoossa tekemät kehitelmät taivaasta lähtenevät Raamatun maininnoista, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Swedenborg piti taivasta hahmoltaan täydellisen ihmisen muotoisena, sellaisia olivat myös enkelit.

Borges arvelee Swedenborgin teorioiden taustalla olevan englantilaisten vähäpuheisuuden. Elämänsä 25 viimeistä vuotta saarivaltakunnan pääkaupungissa viettänyt alkoikin keskustella paholaisten ja enkelten kanssa. Moninaiset keskustelut Swedenborg kävi Martti Lutherin kanssa uskonpuhdistuksesta ja sen epäonnistumisesta.

Borges on kuitenkin Swedenborginsa lukenut, samaan tapaan Swedenborgin taivaasta kirjoittaa veli Benjamin (Älykkyyden kehittäminen - henkinen kehitys Emanuel Swedenborgin mukaan, Suomen Swedenborgin seura 1986).

Kaikki maassa symboloi jotakin taivaassa. Yleisesti taivaassa kaikki on samanlaista kuin maan päälläkin, mutta paljon täydellisempää. Englantilaiset enkelit ovat parempia poliitikkoja kuin englantilaiset ihmiset, saksalaiset pedantimpia kirjaviisaita ja juutalaiset nokkelampia jalokivikauppiaita.

Kaikki enkelit ovat kuolleita ihmisiä. Ei ole mitään ihmisistä erillisiä henkiolentoja, päätteli Swedenborg. Hyvät ihmiset päätyivät taivaaseen, vähemmän hyvät sinne toiselle puolelle, osa jäi henkimaailmaan niiden välille.

Taivaskin jakautuu maallisen tavoin osastoihin eli valtakuntiin. Näissä on lukuisia erilaisia yhdyskuntia. Ja koska maan päällä on eri uskontoja, niin niitä on taivaassakin.

Uskonnoista veli Benjamin ei kerro, mutta Borges mainitsee. "Koska islaminuskoiset ovat tottuneet palvelemaan Muhammedia, niin Jumala on varannut heille yhden enkelin, joka esittää Profeettaa."

Koska kaikissa uskontokunnissa on hyviä ihmisiä, niin lienee heillekin maallisten tottumusten perusteella mahdollisuus taivaassa harjoittaa tapojaan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset