Tämän nykyisen taantuman tai laman syyksi nimetty Yhdysvaltain kiinteistökupla on mietityttänyt. Syyllisiksi on nimetty vanhoilta teollisuuspaikkakunnilta asuntoja ostaneet pienituloiset ja köyhät, tai oikeastaan heille lainoja myöntäneet pankkiirit. Anteliaat lainat takasivat, että keskiluokkaiset teollisuustyöntekijät ja toimihenkilöt saattoivat muuttaa uuden työn perään hyvä alkukassa mukanaan.
Tuoreessa Voimassa (4/2009) haastateltu Slavoj Žižek nimeää taantuman syyksi vuonna 2001 lauenneen it-kuplan. Sen vaikutuksien vähentämiseksi lainanantoa helpotettiin ja oikeistolainen hallinto tarjosi uudeksi "rahantekokoneeksi" kiinteistömarkkinoita.
Kiinteistöbisnes on kummallista keinottelua. Ala on koko ajan kasvava, sillä ihmisten määrä kasvaa ja alati tarvitaan uusien sukupolvien kodeiksi ja työpaikoiksi uusia tiloja. Kun kasvu on pitkään ollut suureksi osaksi keskiluokan kasvua, se on taannut kiinteistökaupan entistä suuremman menestyksen.
Tarkan markan pankinjohtajien ja maksimissaan 15-vuotisten asuntolainojen aikaan kotitalouksille myönnetyt asuntolainat olivat pankkien tuottoisimpia ja riskittömimpiä tulonlähteitä. Kotitalouksilla ei ollut joukkovoimaa tai kokoa neuvotella korkoja alhaisiksi (kuten kunnilla tai valtiolla), ja kodin menettämisen pelossa lainamenoista huolehtiminen oli ensisijalla.
Uusimmassa Le Monde Diplomatiquessa (pokkari IX) Akram Belkaïd kirjoittaa kestämättömästä kiinteistöbuumista. Jos ajatellaan ihmismäärän ja ostovoiman kasvua niin pelkästään näiden perusteella maailmanlaajuisesti kiinteistöala kasvaisi kahdeksan prosenttia vuodessa.
Kun kysyntä jätetään tyydyttämättä, rakennetaan vähemmän, saadaan aikaiseksi entistä suurempia kasvulukuja. Asuntojen puute nostaa olemassaolevien hintaa.
Vaikka tarpeet tunnetaan ja osattaisiin paremmalla ennakkosuunnittelulla taloutta tasapainottaen hallita, siihen ei missään päin maailmaa tunnu olevan poliittista tahtoa. Kaikkein kehittyneimmissäkin talouksissa Yhdysvalloissa ja Euroopassa rakentaminen tuntuu olevan kaikenkarvaisten viipeltäjien ja välistävetäjien areena. Mafia, rikollisjengit, pimeän työn teettäminen, harmaa talous, rahanpesu, kartellit, lahjonta, kaikki mafiaa lukuunottamatta tuttuja myös Suomen valtion työmailta.
Belkaïdin esittämien lukujen mukaan juuri 2001 alkoikin kiinteistöalan kasvu. Pitkäaikainen neljän prosentin keskivuosikasvu hypähti kymmeneen prosenttiin.
Syyllisiksi kiinteistökuplaan Belkaïd nimeää Yhdysvaltain George W. Bushin ja Ranskan Nicholas Sarkozyn. Molemmat omissa vaalikampanjoissaan korostivat, Margaret Thatcherilta ja Ronald Reaganilta tutusti "omistajien yhteiskuntaa" (ownership society). Tarjolle tullut helposti saatava lainaraha ja vaalikampanjoista kaikuva kannustus omien kotien ostamiseen tuottivat sitten mitä tuottivat.
Kotitalouslainojen (entisellä) hyvällä maineella uusia luottoja paketoitiin jälkimarkkinoille jne., tätä osuutta meille on yli puoli vuotta selostettu.
Köyhät ja pienituloiset ovat tulleet ainakin välillisesti leimatuksi syyllisiksi koko finanssipulaan. Enimmin ovat suina päinä syyllistämässä tainneet olla vasemmistopoliitikot, ja sitten ihmetellään miksei vasemmistopuolueiden kannatus kasva? Samaan taitaa sortua myös Le Monde Diplomatique. Belkaïd puhuu lämpimästi vuokra-asumisen turvallisuudesta.
Vuokra-asumisen paremmuutta on turha selittää oman asunnon vastaostaneelle ja putkiremonttia ja sen aiheuttamia kuluja kokemattomalle. Miksi köyhä ei saisi asua samoin yhteiskunnallisin edellytyksin kuin rikaskin? Demokratioissa ja tasa-arvoisuuteen pyrkivissä yhteiskunnissahan me kaikki länsimaiset? Kun kiinalainenkin jo saa asuntolainan? Meille suomalaisille on monin tilastoin ainakin viimeiset kaksikymmentä vuotta osoitettu oman omistusasunnon olevan halvin asumismuoto, ainakin pitkässä juoksussa. Ja voi vielä perintöä jättää.
Tulee mieleen 1930-luvun keskustelut siitä, kykeneekö tehdastyöläinen hoitamaan minkäänlaista omaisuutta saati asunto-omaisuutta. Varovaisesti aloitetut kokeilut osoittivat, että kyllä pystyivät. Sodanjälkeisistä yhden perheen omistusasunnoista, rintamamiestaloista, tuli suuri menestystarina.
Voisivat ainakin vasemmistolaiset poliitikot lakata kyseenalaistamasta omien (mahdollisten) kannattajiensa kykyä omistaa ja pitää huolta omaisuudestaan.
6 kommenttia:
En ole huomannut ilmiötä, jossa ihmisiä syyllistettäisiin velanottoon liittyvissä asioissa. Voitko ottaa esimerkin? Päinvastaisesta toiminnasta sen sijaan on paljon esimerkkejä, vaikka "älä ruoki lamaa"-mainoskampanja, jossa hyväuskoisia ihmisiä kehotettiin elämään yli varojensa. Yli varojensa eläminen on esimerkiksi sitä, että kuluttaa enemmän kuin saa ansioita, yleensä keskiluokkaisella ihmisellä palkkatuloja, mikä juuri tässä kohtaa pitää muistuttaa. Eikä se ole ilkeilyä.
Alustus.
Seuraavat ajatusrakennelmat ovat tarpeettomia, jos ei myönnä keskiluokan olemassaoloa. Jos juuri mikään on ihmisten maailmassa kaukaa katsoessa muuttumatonta, on luokkayhteiskunta. Jos on vaikea erottaa, missä rajat kulkevat, voihan vaikka asettaa samalle janalle ihmiset pääoma- ja palkka- ym. tulo- ja omistusjärjestyksessä, esimerkiksi palkkikaavioksi, ja vetää kaksi rajaa johonkin kohden. Helppoa. Ylä ja alapäät ainakin erottuvat jopa etäältä. Se että rajoja ei vedä, ei muuta todellisuutta miksikään. Sen sijaan rajojen veto helpottaa ymmärtämään asioita, koska silloin saadaan käsitteitä lisää, jotta asioista voi edes yrittää keskustella.
Luokkayhteiskunnan ulkopuolella on vaikeaa elää, koska silloin täytyisi olla kokonaan kaiken ulkopuolella, mikä ei ole mahdollista. Suomessa agraariyhteiskunnan ajallinen läheisyys muistuttaa monia vielä tietynlaisista elämän vapauksista, joita ihmisillä ennen oli, suhteessa moderniin elämänmenoon. Varsinkin siirtymäaika, modernismin nousu ja kaupungistumisen kasvu ja toisaalta samanaikainen vuosituhansia kestänyt periytyvän perinteen yhtäaikainen olemassaolo, on vielä ollut jonkinlaisessa yleisessä muistissa, koska ne ajat ovat olleet välittömästi tai välillisesti monen kokemusta.
Joitakin käsitteitä ilmeisesti pyritään vähentämään yleisessä keskustelussa. Yksi on "yhteiskunta". Se todennäköisesti liittyy tarpeeseen kieltää juuri yhteiskuntaluokkien olemassaolo. Se että käsite kielletään, ei merkitse sitä, että käsite olisi tarpeeton.
Luokkayhteiskunnan olemassaolo on totta. Joku on voinut kuvitella muuta, kokiessaan kulutuksen lisääntymisen jälkeen, että tuotteita ja palveluita on voinut valita näennäisesti laajemmasta valikoimasta, ilmeisesti suhteessa jonkin verran entistä halvemmilla vähittäiskaupan hinnoilla. Asia osin selittynee mm. huonontuneella laadulla, ympäristön ennennäkemättömällä kuormittamisella ja orjatyövoiman käytöllä kaukomailla.
Kohti varsinaista asiaa.
Yksi keskiluokkaisen ihmisen suurimmista rahallisista sijoituksista on asunto tai kiinteistö. Niiden hinnat ovat ongelmallisesti vääristyneet, suhteessa keskimääräisiin tuloihin. On keskusteltu jo siitä, kuinka kauas kaupunkikeskustoihin keskittyneistä työpaikoista tulisi muuttaa, kyetäkseen asumaan. Sitä on pidetty jopa mahdottomana tehtävänä. Ongelma on selitetty kysynnän ja tarjonnan lain luonnollisena seurauksena.
Asunto on niitä harvoja merkittäviä omaisuuksia, jotka voivat periytyä keskiluokassa suvussa. Jos sellainen on onnistuttu maksamaan, on ostettu paljon vapaampaa elämää.
Vapaampi elämä on sitä, että ei tarvitse tehdä palkkatyötä tullakseen toimeen, vaan tulot tulevat muualta, perimällä tai pääomatuloina tms. Edellisen vastakohdassa keskiluokkaiset ihmiset tekevät kaikkensa kyetäkseen selviämään menoistaan, esimerkiksi lähes liian kalliista asuntovelasta. Puhekielessä käytetään ilmausta "selkänahka", joka voi tarkoittaa välillisesti jopa lasta.
Asuntojen hintojen vääristyminen selittyy siis siten, että pääosin keskiluokkaiset ihmiset ovat olleet aiempaa valmiimpia elämään yli varojensa, ja ostamaan lisäksi huonolaatuisempia tuotteita, joka tarkoittaa mm. elinkaari-käsitteeseen sisäänrakennettua kulutuksen kiihdytystä ja ympäristön kuormittamista, sekä ahtaiden ja entistä kalliimpien asuntoneliöiden ja tonttien hyväksymistä. Siinä lainoittajat ovat tehneet vain mitä osaavat: antaa lainaa. Kupla on täyttynyt hyväuskoisuudella ja luottamuksella. On luonnonilmiö, että se mikä nousee ylös, tulee alas. Samoin kupla puhkeaa, kun tarpeeksi täyttää.
Se mikä on milloinkin ollut detaljitasolla asuntokuplien puhkeamisten takana, on tietyllä tavalla lopputuloksen kannalta toisarvoista. Aina siihen jokin normaaliin markkinatalouteen liittyvä syy tietysti on, eikä vaihtelevien syntymekanismien ymmärtäminen muuta lopputulosta, joka on aina lopulta sama. Suuri inhimillinen kärsimys.
"...asiantilan ollessa tämä,
on syytä kääntää kylkeä
ja luopua toivosta..."
Ei ihmisiä velaotosta syyllistetä, korkeintaan kännikännyvippien tekemisestä. Eikä ihmisiä syyllistetä suoraan asuntolainojenkaan ottamisesta. Tässä finanssikriisin aikana on kuitekin syyllistetty niitä pankkiireita, jotka köyhille ja pienituloisille lainoja antoivat -- monesti on toitotettu, että "pelkästään ostettava asunto vakuutena" lainoja myöntäneet ovat toimineet väärin ja vastuuttomasti. Ettei heidän näin perustein olisi milloinkaan lainaa pitänyt antaakaan.
Tällaista puhetta kuulleessaan "pelkästään ostettava asunto vakuutena" lainaa saaneet tuntevat vähintään piston sydänalassaan, ja mahdollisesti tuntevat olevansa tilanteessa johon heitä "normaalissa markkinatilanteessa" ei olisi koskaan päästetty. Huolimatta siitä miten säännöllisesti ja säntillisesti he ovat lainansa ja velvoitteensa hoitaneet.
Näytti siis syntyneen tilanne, että keskiluokkainen - halvimmaksi mainostettu - asuintapa olisi tullut mahdolliseksi myös keskiluokan alapuolella. Siis yleinen elintason nousu olisi (viimeinkin) yltänyt alimmille portaillekin.
Finanssien kriisiydyttyä tätä mahdollisuutta ollaan purkamassa tai ainakin kaventamassa.
Jotenkin näin ajatuskulku.
Kokonaan eri juttu on sitten keskiluokka, joka on asuntojen hintojen noustessa ottanut asuntoaan vastaan lisää auto- ja kulutusluottoja voidakseen pitää hajurakoa alempiinsa nähden.
Valitan. Ehkä ymmärsin hieman väärin tuon kohdan "Syyllisiksi on nimetty vanhoilta teollisuuspaikkakunnilta asuntoja ostaneet pienituloiset ja köyhät,...". On se kuitenkin niin, että syyttely on jokatapauksessa aiheetonta. Kaikki ovat tehneet niin kuin "oikeaksi ovat katsoneet" tai "kuten esimies on käskenyt" tai "hyvässä uskossa", tai jotain muuta siihen tapaan, kuten adin hoviarkkitehti tokaisi, ennen vankilaan heittämistään. Kyse on riskin ottamisesta, arpomisesta, johon mennessä ei olla tekemisissä lain kouran kanssa, kielteisessä mielessä. Vasta sitten kun oikeudessa määrätään jotain, mikä liittyy varattomuuteen vs. taloudellisiin vaateisiin, joudutaan soveltamaan pykäliä, jolloin joku ehkä yrittää alkaa osoittelemaan sormella johonkin suuntaan. Silloin on muistettava, että kaupankäynnin eräässä vanhassa symbolissa on kuvattu jostain kumman syystä käärme.
Mielenkiintoinen joustavasti muuttuva toimenkuva noilla pankkiiripiruparoilla. Ensin käsketään yhtä, pian jotain aivan muuta. Niin ne sisällöt ja arvot voidaan vaihtaa lennosta kuin tapetti. Tavallisilta viattomilta ihmisiltä sen sijaan ei odoteta kulutusyhteiskunnassa yhtään mitään muuta kuin velan ottamista, ehkä jopa maksamistakin, riippumatta mikä on työllistymistilanne. Kysytään vaan: "No, paljonkos sulla on...".
Keskiluokka on kaupankäynnin moottori, koska se on määrälliseltä kooltaan suurin, siksi tärkein. Alaluokasta ei tunnu olevan muutenkaan väliä, ja yläluokka tekee joka tapauksessa täsmälleen aina kuten parhaaksi katsoo, riippumatta depression syvyydestä. Lama-aikana yläluokka kerää keskiluokalta osan pelimerkeistä takaisin, riippumatta niiden arvosta. Ja arvonta jatkuu myöhemmin. Joka siitä pääsee osalliseksi.
Syyttely on aiheetonta, mutta arvokasta olisi tietää alkusyy. Analogiana voisin esittää allergisen lapsen. Kun lapsi tulee iltapäiväkerhosta voimakas reaktio päällänsä, ja soitan kerhoon tiedustellakseni mitä siellä on syöty, tarvitsen vastauksen vain ja ainoastaan tähän kysymykseen. Jotta tiedän hoituuko kohtaus ohi kotikonstein vai pitääkö kiireesti toisaalle hoitoon lapsen kanssa mennä.
Ongelma on se, että rangaistuksen tai työpaikan menettämisen pelossa ei kerrota. "Ei ole ainakaan meiltä mitään kiellettyä ruoka-ainetta saanut". "Ei ole meidän syy". "Ruoat meille toimittaa XX".
Kun syyt peitellään, kukaan ei opi mitään ja sama toistuu tulevaisuudessa.
Pienituloiset ovat asunnonomistajiksi tulleet 2000-luvulla salakavalasti, oikeastaan ilman tarkempaa ajattelua. Mutta kun tehdastyöläiset, 1940-luvun pientuloiset, hyväksyttiin asunnonomistajiksi ja vielä yhden perheen talojen, se tehtiin yhteiskunnallisesti asiaa pohtien. Käytettiin holhousmentaliteettia, tehtiin yksinkertaisia ja kohtalaisen helposti rakennettavia mallipiirustuksia ohjeistukseksi. Ehkä keskiluokkaisella ylenkatseella, mutta keskiluokka itsekin hyötyi mietityistä malleista.
...
Hyvä analogia! Välttelyähän sitä saa monesti vastaansa, kun todellisia syitä ei uskalleta ottaa esille.
Salakavalasti tai ei, minusta liian iso riski on pienituloiselle liian iso riski. Hinnan täytyisi vastata maksukykyä. Mutta millä edellytyksillä, se on toinen juttu. Yksi esimerkki edellytyksistä löytyy jälleenrakennuksen ajoista.
Voihan että tuota sodan jälkeistä sisäpoliittista ilmastoa. Oli tarve asuttaa ihmisiä, eikä kiusata ihmisiä. Molempiin on omat politiikkansa.
Idealististahan tämä, tiedän.
Lähetä kommentti