torstai 4. kesäkuuta 2009

Casanovan mietelauseita


[Tänään 1798 Giacomo Girolamo Casanova kuoli, hänen muistoksi David Widgerin Muistelmista poimimia katkelmia. Tämä on ensimmäinen osa, loput toiste kesäkuun kuluessa]

Ainoastaan sellainen, jolla on hyvin täytetty lompakko, pystyy väittelyssä argumentoimaan hyvin


Hyväksytään arvoisineen kunnianosoituksin


Herjaajan rikostoveri


Suuren surun hyötynä on se, ettei mikään muu tunnu tekevän kipeää


Ikä, julma ja väistämätön sairaus


Rakas Leah, kaikki naiset ovat myynnissä


Kaikkivoipa keino, kulta


Julkisilla paikoilla annetut almut ovat turhamaisuuden merkki


Viha ja järki eivät kuulu samaan sukuun


Vihainen ajattelee aina itsensä olevan oikeassa


Ikäiselläni ei ole mahdollisuutta mielipiteeseen


Ennustajat eivät koskaan voi katsoa toisiaan nauramatta


Kömpelö tai kurja, ja siksi kelpaamaton rakkauteen


On selviö, että ”vaalimatta jätetty oikeus on menetetty oikeus”


Kauneus on ainoa katseen anteeksiantamaton loukkaus


Kauneus ilman ymmärrystä on tyhjä rakkaus


Sänky on paras paikka saada aamiainen


Paras suunnitelma tähän maailmaan on olla hämmästymättä mistään


Varo yhden kirjan miestä


Mustamaalaus on helppoa tehdä, mutta vaikea oikaista


Hellin suruani


Terävä huijaa kertomalla totuuden


Siveyden komissaarit


Tunnustus


Elämän sisältö


Voi kertoa hyvän tarinan nauramatta


Kritiikki vain raapaisi pintaa eikä koskaan haavoittanut syvästi


Ilot tasapainottavat kieltäymyksen kärsimyksiä


Himo pysyy hengissä ainoastaan kieltämällä


Himo saa aikaan suuria kuten suurmiehet


Epätoivo ei ole koskaan ilman suloutta


Halveeratusta tietämättömästä tulee vihollinen


Vähennä vuosiasi niiden lisäämisen sijaan


Välimatka on suhteellinen


Jumalallisuus – uutta ja omituista


Älä välitä siitä, mihin kaikkeen ihmiset uskovat, sillä ehdolla ettei se ole totta


Tekevät tehtävänsä, elävät rauhassa ja suloisessa tietämättömyydessä


Säästäväisyys iloissa ei ole makuuni


Tunteet ovat tarttuvia


Vapauden perusolemuksen ajattelu edellyttää vapautta


Kaikki riippuu ’jos’ sanasta


Hakevat syynsä toimia omista epäonnistumisen peloistaan


Fanaattisuus, minkä tahansa luontoinen, on ainoa syöpä


Epätoivoinen ylellisyyksien halu ja tyhjäpäisyys pilaavat kaiken


Suosituin intohimo on aina ollut kosto


Ensimmäinen syy on aina minä


Tarpeeksi hölmö kirjoittamaan totuuden


Yöllä, tiedätkös, kaikki kissat ovat harmaita


Onko rakkaus mitään muuta kuin yhdenlaista uteliaisuutta


Onni pitää pilkkanaan korkeaa ikää


Tajusin hänen olevan suurempi kaukaa kuin läheltä katsottuna


Tytölle, joka ei antanut mitään ei kuulu mitään


Antaudu sille, mitä kohtalo sinulle tarjoaa


Hallitusten ei koskaan tulisi tuhota vanhoja tapoja äkillisesti


Voihkaisut, rukoilut ja rienaukset


Onni on puhdas mielikuvituksen tuote


Onni ei ole kestävää – eikä myöskään mies


Onni tai onnettomuus, vain pintapuolisia havaintoja


Hyvää tietämättömyyttä!


Hyvä ikä on se, jolloin toisen kokemattomuus on toisen ainoa epäonni


Hätiköidyt värssyt ovat sopivia ymmärryksen uhraamiseen loppusoinnuille


Hän ei tule olemaan helppo – hän on filosofi


Hobbes: kahdesta pahasta valittava toinen


Rehellinen vanha mies ei tule uskomaan riiviöiden olemassaoloon


Tyhjänpäiväiset kysymykset osoitetaan tavallisimmin matkustavaisille


’Jos’ sitä, ’jos’ tätä, ’jos’ kaikkialla


Jos voisinkin elää elämäni uudelleen


Jos historia ei valehtelisi


Tietämättömyys on onni


Tietämätön kertoo kaikesta joko oikein tai väärin


Kuvittele, että mitä he tuntevat, tuntevat muutkin


Vain hölmöt valittavat


Se on liikaa kunnialle, mutta liian vähän rakkaudelle


Mustasukkaisuus johtaa vihaan, ja vihalla on pitkä tie


Tietää, ettei kadu kuoleman jälkeen


Viimeinen asia, jonka opimme kaikista kielistä on ymmärrys


Nauraa ilman syytä


Älkäös antako oikean käden tietää, mitä vasen tekeös


Valehtelu riittävän monta kertaa johtaa asian uskomiseen itsekin


Valo tulee, valo menee


Rakkaus aina tekee miehet itsekkäiksi


Katsokaamme kaikkea mitä emme omista ylellisyyksinä


Rakkaus täyttää päämme tyhjänpäiväisillä ajatuksilla


Rakkaus ei aseta ehtoja


Teki numeron kaiken ikävän unohtamisesta


Juhli ateismillaan


Miten vähän tarvitaankaan lohduttamiseen tai surun lieventämiseen


Avioliitto ilman iloja on piikki ilman ruusua


Avioliitossa tunsin, ettei minulla ole siinä mitään tehtävää


Nai rikkaan vaimon, katui naineensa ollenkaan


Kauneus ei mene koskaan liiallisuuksiin


Useimmat joutavat palvelut on hinnoiteltu korkeimmin hinnoin


Sieluni ja haluni ovat yhtä nuoria kuten aina



(lähde: Quotes and Images from the Memoirs of Jacques Casanova de Seingalt, project gutenberg)

Casanovan mietteet Widgerin tarkoittamassa aakkosjärjestyksessä Sanottua -sivuilla: Lainauksia Casanovan muistelmista.

2 kommenttia:

peteer kirjoitti...

(Tuohon järkyttävän laaja-alaiseen viisauteen ja ymmärrykseen ei ole mitään lisättävää. Tämäkin on liikaa. Siksi sulkeissa.)

Reijo Valta kirjoitti...

(hienoja lauseita tosiaan on kirjoitettu, johtuneeko siitä ettei lähestymiskulma viisauteen ei ole se tavanomaisin)

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset