GeoCities suljetaan

Eilen Osuuskunta Jyväs-Ainolan kirjakauppasivuille kirjautuessa odotti yllätys, tuo pitkäaikainen kumppani ja ilmaisten kotisivujen tarjoaja on sulkeutumassa. Palvelu lopetetaan 26. lokakuuta 2009.

GeoCities oli suosittu 1990-luvun loppupuolella. Silloin mekin sinne omat sivumme tehtiin. Tarkkaa vuotta en enää muista, olisiko ollut 1996. Nykyisen ulkoasun sivut saivat vuonna 1998, ja sellaisina ne ovat palvelleet pienin muutoksin tänne saakka.

Mutta nyt on siis uusi paikka etsittävä.

GeoCitiesille pitää antaa tunnustusta siitä, että se on jatkanut näinkin pitkään. Suosionsa harjalla se siirtyi Yahoolle, ymmärtääkseni hyvästä hinnasta.

Internetissä siirtymistä suuryrityksen kelkkaan (muun kuin Googlen) ei ole koskaan katsottu hyvällä. Välillä GeoCitiesistä tuli varsinainen virusten pesä. Mietti kaksi kertaa, ennen kuin hakutuloksista sinne johtavaa linkkiä painoi. Jos ei ollut tarttuvaa tautia sivulla, niin sen pop-upissa ainakin.

Taisi Googlen hakukone hetkeksi lakata ohjaamasta sinne kokonaan. Ainakin osuuskunnan kirjakauppa katosi tuloksista, mikä sai aikaan suunnitelman B käyttöönoton.

Ne kotimaisen varajärjestelmä B:n sivut myytiin äkkiseltään isolle kotimaiselle operaattorille ja ilman mitään ennakkoilmoitusta erään vuoden lopussa koko ostettu systeemi oli lakkautettu. Oli sellaisesta ollut merkkejä ilmassa, mutta laiskuuttani jätin reagoinnin lomien jälkeiseen aikaan. Silloin oli myöhäistä.

2000-luvun alussa sain muutamia palautteita, että kirjakauppanne nettisivut ovat auttamattoman vanhanaikaiset. Niinhän ne oli. En millään jaksanut innostua silloisen hitin php:n opettelusta, kun sivut täyttivät tarkoituksensa. Muutama vuosi vierähti - sain kiittävää palautetta pysyvyydestä.

Kotisivuarkkitehtuurin kierto on hidastunut viime vuosina huomattavasti. Onhan sitä edelleen, mutta enää ei 90-luvun tapaan joka vuosi ole pakko uusiutua pysyäkseen mukana. Jotenkin ihailen alan ihmisten pitäytymistä aivan vanhimmassa kuosissa omilla sivuillaan. Harmaa tausta ja muotoilematon teksti. Melkein kuin gopherin ainoa vaihtoehto taannoin.

Yahoolle kuitenkin kiitos, että on näinkin pitkään pitänyt ilmaispalvelun pystyssä. Lopettaminen muistuttaa mieliin, että Internet ei ole mikään pysyvä maailma. Siitä moitteita, ettei sivuja GeoCitiesissä pitäneille tarjota yksinkertaista mahdollisuutta kopioida tiedostojaan sieltä pois. Mikäli haluaa tiedostonsa talteen, ne on tallennettava omalle koneelle yksi kerrallaan.

Ei Internet ole muuttumaton, vaikka vakiintumisen merkkejä jo osoittaa.

Varokaa katolta putoavaa lunta ja jäätä

Perjantaina talomme kulmalle tuotiin oheinen kyltti. "Varokaa katolta putoavaa lunta ja jäätä". Ei Oulussa vielä sentään hanget ja nietokset ole, mutta syksyyn ollaan menossa. Koivut alkavat siirtyä syysväritykseen, mutta lämpimiä päiviä vielä piisaa.

Ei taida remonttimiehillä vakiona olla kylttejä "Varokaa seinistä irroitettavaa rappausta"? Huomioarvoa ainakin "lumi ja jää" lisää, tähän aikaan vuodesta.

Dauodista Dupontiin

[Tänään on vuorossa D-kirjaimella alkavien Tintin seikkailujen hahmojen esittely. Hahmot Abdulista Autuaaseen Salamaan, Bab el Ehristä radisti Hans Böhmiin ja Caesarista Czarlitziin ovat linkkien takana, muilla kirjaimilla alkavat hahmot löytyvät teoksesta Pablo, Tuhatkauno, Ludwig XIV ja muita Tintin sivuhahmoja (2007)]



Daoud - Müllerin apulaisia Khemedissä. Ensiesiintyminen: Mustan kullan maa, sivu 43, ruutu 8.

van Damme - kapteeni Haddockin miehistön keittiömestari (tai kokki). Palveli Haddockia Auroralla ja Siriuksella (Rakham Punaisen aarre 1:1). Koska Milou vieraili Auroralla usein luvattomasti hänen keittiössään, van Damme epäili samaa Siriuksella. Tällä kertaa syypää oli kuitenkin Tuhatkauno. Ensiesiintyminen: Salaperäinen tähti, sivu 23, ruutu 5. WSOY: Jaan.

Daumiére, lääk. lis. - kapteeni Haddockia hoitanut lääkäri. Diagnosoi Haddockilla maksan vajaatoiminnan ja kielsi kapteeni enää nauttimasta alkoholijuomia (viini, olut, siideri, viina, aperitiivit, whisky…). Hoitosuhde jäi lyhyeksi. Mainitaan: Rakham Punaisen aarre: sivu 11, ruutu 8. WSOY: tohtori L. Peucalo.

Dawes, Herbert - salakuljettaja, Karaboudjanin matruusi. Juovuksissa johdatti Bunji Kurakin huumeiden salakuljettajien jäljille ja hukkui Brysselin satamaan. Mainitaan: Kultasaksinen rapu, sivu 8, ruutu 13.

Dawson, J.M. - Shanghain kansainvälisen vyöhykkeen poliisipäällikkö. Uhkasi antaa Tintille, pikku Don Quijotelle, opetuksen, koska tämä uskalsi puolustaa riksanajajaa Gibbonsia vastaan. Shanghain kansainvälisen siirtokunnan lakkauttamisen jälkeen myi käytettyjä lentokoneita ja niiden varaosia muun muassa kenraaleille Alcazar ja Tapioca. Kauppa oli ilmeisen kukoistavaa, koskapa Dawsonilla oli musta Jaguar autonkuljettajineen. (Seikkailu Punaisella merellä, 11:9). Ensiesiintyminen: Sininen lootus, sivu 7, ruutu 5.

Delcourt, luutnantti - Afgharin linnoituksen komentaja Saharassa. Hänen miehensä pelastivat Tintin ja Haddockin autiomaasta varmalta kuolemalta. Ensiesiintyminen: Kultasaksinen rapu, sivu 33, ruutu 5.

Demokritos - antiikin Kreikan filosofeja. Dupond esitteli puhelimessa olevansa Dupond, “dee niin kuin Demokritos”. Mainitaan: Castafioren korut, sivu 45, ruutu 2.

Diaz - adjutantti, jonka Alcazar alentaa everstistä korpraaliksi. Siksi Diaz liittyykin Tapiocan kapinallisjoukkoihin. Ensiesiintyminen: Särkynyt korva, sivu 22, ruutu 2.

Didi - Wang Jen-Gien radraidjah-myrkystä sairastunut poika. Tulkitsi Lao-Tseta omalaatuisesti: “minä leikkaan aluksi teiltä pään poikki. Sitten opitte tuntemaan totuuden.” Ensiesiintyminen: Sininen lootus, sivu 13, ruutu 3.

Diego Navarralainen - merirosvo, Rakham Punaisen oikea käsi. Ensiesiintyminen: Yksisarvisen salaisuus, sivu 20, ruutu 1.

Dorimont - belgialainen liikennepoliisi. Ensiesiintyminen: Seitsemän kristallipalloa, sivu 45, ruutu 11.

Douglas - Pearyn perämies. Aikoo ampua Tintin, mutta Pearyn kapteeni esti sen. Meteorin valloitus ei olisi ihmishengen arvoista. Ensiesiintyminen: Salaperäinen tähti, sivu 46, ruutu 1.

Drachm, Abd el - huumekauppias, Omar Ben Salaadin ja Allan Thompsonin palveluksessa. Ensiesiintyminen: Kultasaksinen rapu, sivu 51, ruutu 1.

Dubreuil - nimi, joka mainitaan kenraali Alcazarin lompakosta löytyneestä viestilapusta. Hänen puhelinnumeronsa kerrottiin olevan 978524, mutta Tintin soittaessa numeroon sieltä ei löytynyt ketään tämän nimistä ihmistä. Puhelinnumero oli oikeasti Dawsonin. Mainitaan: Seikkailu Punaisella merellä: sivu 3, ruutu 14.

Dupond - poliisi/poliisitarkastaja, Sûreten palveluksessa. Omasta poliisityön laadusta Dupond toteaa Castafioren koruissa (60:9): "tällaista tämä aina on! Kun kerrankin saamme syylliset kiikkiin, niin sitten ne osoittautuvat viattomiksi!" Poliisikaksikko Dupond ja Dupont eivät ole veljeksiä eivätkä muutoinkaan sukua toisilleen. Ovatpahan vain kaksi esimerkkiä siitä, millaisia ihmisiä poliisitarkastajiksi värväytyy. Herrat erottaa toisistaan viiksistä, Dupondin viikset ovat suorat, Dupontin viikset taipuvat aavistuksen ulospäin. Michael Farr on löytänyt Hergén arkistoista lehtivalokuvan, jossa on kaksi hyvin samannäköistä Sûreten etsivää. Ehkäpä Hergé sai idean hahmoihin tästä kuvasta? Alkujaan poliisit tulivat Tintin seikkailuihin mukaan Faaraon sikareissa. Myöhemmin kun Hergén studioilla piirrettiin uusiksi Afrikka-tarina, poliisien ensiesiintyminen aikaistui. Tosin Tintti Afrikassa -albumissa Dupondteilla ei ole suurta roolia. Parivaljakko on kuin suoraan Henri Bergsonin komiikanteoriasta (1911). Bergsonin mukaan elämässä on paljolti kyse yksilöllisyydestä ja ainutlaatuisuudesta. Kun jokin ainutlaatuinen tuplataan, seurauksena on naurua. “Kahdet samankaltaiset kasvot, vaikka kummatkaan niistä eivät itsessään olisi mitenkään huvittavat”, kirjoittaa Bergson Blaise Pascalin ajatusta seuraten, “saavat meidät nauramaan ollessaan yhdessä”. Toisaalta Serge Tisseron (1993) on löytänyt hahmoista Hergén isän ja tämän kaksoisveljen vaikutusta. Hahmojen syntyyn isä Alexis ja setä Léon ovat luultavasti vaikuttaneet pelkästään alitajuisesti, mutta jotkin poliisien piirteet - kuten aikaan ja paikkaan sopimaton pukeutuminen ja käytös - ovat ehkä tietoisempia valintoja. Kaksoispojathan saivat aristokraattisen kasvatuksen aina 14-vuotiaiksi asti. Heijastumat siitä porvarillisessa (ts. keskiluokkaisessa) elämässä ovat taatusti tuntuneet nuoresta Georgesista vähintäänkin noloilta. Ensiesiintyminen: Tintti Afrikassa, sivu 1, ruutu 1. Uusi Kuvalehti 1955: Tirkkanen. Uusi Kuvalehti 1961: Schulz/Dupond.

Dupont - poliisi/poliisitarkastaja, Sûreten palveluksessa. Katso Dupond. Ensiesiintyminen: Tintti Afrikassa, sivu 1, ruutu 1. Uusi Kuvalehti 1955: Tarkkanen. Uusi Kuvalehti 1961: Schulze.


[Muut osat: Abdulista Autuaaseen Salamaan, Bab el Ehristä radisti Hans Böhmiin ja Caesarista Czarlitziin]

Ubunga, Brutopia ja Bengali

Eilisessä Kalevassa (27.8.) Heino Nyyssönen kirjoittaa pääkirjoitussivulla mielikuvitusvaltioista. Politiikan tutkija Nyyssönen väitteli kymmenen vuotta sitten Unkarin historiapolitiikasta (The Presence of the Past in Politics - '1956' after 1956 in Hungary, Sophi 1999), siitä miten vuosi 1956 on Unkarissa tuotu esiin ja millaisia merkityksiä sille on annettu ko. vuoden jälkeen.

Mielikuvitusvaltioita Nyyssönen on päätynyt tutkailemaan Unkarin viime kesän vaalikampanjoinnin myötä. Kaduilla vaadittiin Ubungaa ububgalaisille.

Kyse oli äärioikeiston vastaisesta liikkeestä. Iskulause "Unkari unkarilaisille" saatiin kuriin tuomalla huumori ja mielikuvitusvaltio vaalikamppailuun. Ubungaa saatetaan tarvita Suomenkin seuraavissa vaaleissa, jos ja kun Muutos 2011 alkaa kampanjoida.

Nyyssösen tutkimusten mukaan historiaa käytetään politiikassa hyvin moninaisesti, nostamalla ja laskemalla henkilöitä ja tapahtumia, korostamalla milloin toista, milloin toista puolta. Uusia tulkintojakin tehdään jatkuvasti. Ilmiö on maailmanlaajuinen ja tuttu Suomestakin.

Mutta mielikuvitusvaltio politiikan areenoilla?

Ilmiö on syntynyt 2000-luvulla, mutta Ubunga ei ollut ensimmäinen. Australian vuoden 2007 vaaleissa yhdeksi debatoinnin kohteeksi nousi Brutopia. Niin, Carl Barksin 1957 luoma neuvostomaa, jossa eli "onnellinen kansa".

Vuoden 2006 puolella oppositiojohtaja Kevin Rudd eräässä kolumnissaan syytti hallitusta markkinavoimien ehdoilla tekemisestä ja ihmisten unohtamisesta. Hallitus Ruddin mielestä toteutti brutaalia utopiaa, brutopiaa.

Valtaa pitävä oikeisto yritti ohittaa asian huumorilla ja vähättelyllä. Että Aku Ankastako talousohjeita pitäisi lukea? Ei, ei, oppositio hyvä.

Pahaksi onnekseen ylimielinen oikeisto ei ottanut huomioon, että mielikuvat ovat tärkein osa poliittista taistelua. Ruddin johtama, Brutopiaa selkeästi vastustava työväenpuolue voitti vaalit.

Mielenkiintoista olisi kuulla Brutopia myös suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Valitsisivatko suomalaiset innovaatiopolitiikan suunnaksi 'oikeat' teolliset työpaikat vaiko elintarviketeollisuuden himoitsemat uudet jäätelömaut?

Nyyssönen havaitsee, että Wikipediaan kirjatuista kuvitteellisista valtiosta suurin osa on sijoitettu Itä-Eurooppaan. Mainitun Brutopian lisäksi Symkaria, Latveria, Syldavia, Borduria, Molvania...

Kuinka paljon nämä ovat vaikuttaneet kuvaamme alueella sijaitsevista oikeista maista? Entä San Theodoros ja Nuevo Rico mielikuvaan Etelä-Amerikasta? Kuinka paljon kuvaamme Moldovasta vaikuttaa matkaopas kuvitteelliseen Molvaniaan? Onko Afrikan sivistyneimmissä osissa samanlaista kuin Mustanaamion Hyvän merkin suojeluksessa olevassa Bengalissa?

Olisi hienoa, jos Nyyssönen ottaisi ja tutkisi asiaa tarkemmin, vaikka Ubungan kautta. Vuoden 1956 kertomuksen muutoksista hän on hienon tutkimuksen tehnyt.

Brutopia brutopialaisille!

Valvontakomission autokuski

– Silloin minä vasta aloinkin vihaamaan ryssiä. Oulussa valvontakomission autokuskina ollessa.

Joka jätkä oli vähintään kenraali ja sellaisia kauluslaattoja ja prenikoiden määrää en ennen enkä jälkeen ole nähnyt.

Tervahovissa ne majaili. Ottivat kaupungin hienoimman paikan itelleen. Siinä edessä autossa istuin josko ryssä johonkin halusi lähteä.

Hitto kun minä vihaan ryssiä!

Oli Oulussa hauskaakin. Salaa pidettiin tansseja. Laittomiahan ne oli, mutta silti tanssittiin.

Autokuski sai hyvin tanssitettavia.

Valvontakomission autokuskilla oli auto, jonka tankissa oli oikeaa bensaa. Oli siinä häkäpönttökin, jos polttoaine sattuisi jollakin korpitaipaleella ylimaissa loppumaan. Mutta oikeaa bensaa oli ja sai ilman kuponkeja.

Perkele kun niitä ryssiä hyysättiin.

Mutta bensalla auto lähti, kun tallaa paino.

Piti ottaa oma asema kaupungin autokuskien joukossa, nuori kun oli. Menin Kauppureinkadun, vain mikä se oli, joka tapauksessa rinteessä olevalle taksiasemalle autoineni soittamaan suuta. Että lähtekääpä kilpasille!

Siinäpä sitten ylämäkeen taksipolo häällä yritti lähteä.

Jäi kuin tikku paskaan, kun valvontakomission autokuski bensalla lasetti.



(kesänaapurina meillä on vanhempi mies, joka mielellään kävi "nuoria" jututtamassa. Varsinkin kun tiesi meidät Oulussa asuviksi. Pääsi muistelemaan omia Oulun vuosiaan. Hänen juttujensa perusteella tämä muistuma)

(Kuvassa Tapio Wirkkalan veistämä Juvan sankarihautausmaan kaariportin vartiosotilas)

Politiikka ja pyhyys

Tänään 1278 kuoli Böömin Ottokar II (kuvassa). Hän oli juuri sitä Přemysl-sukua, johon Hergé varoitti sekoittamasta Syldavian Ottokar -kuninkaita Kuningas Ottokarin valtikka -albumin matkailuesitteessä. Sekoittaminen olisikin inhimillistä, sillä Ottokarit olivat ikätovereita, Syldavian Ottokar I kuoli 1298.

Kerronnallisesti Mustan pelikaanin kuningaskunnan matkailuesite sarjakuvailmaisun välissä on ovela veto. Jos lukija loikkaa sen yli, jää hän epätietoisuuteen tai vähintään hämmennyksen tilaan myöhempien juonenkäänteiden suhteen.

Jukka Kemppinen kirjoitti Sarjakuvat (2.p. 1982) -teoksessa, että 1900-luvun (kulttuuri)historian yhtenä merkittävänä lähteenä tulevat olemaan sarjakuvat. Samassa yhteydessä hän puhuu Marc Blochista, ja sarjakuvien arvon olevan mentaliteettien paljastamisessa. Vähän arvostetussa taiteellisessa tekemisessä ei ole ollut tarvetta peitellä, siksi sarjakuva on "dokumentti/monumentti". Tekijät eivät ole olleet varuillaan, heidän asenteensa, pelkonsa ja toivonsa ovat suoraan siirtyneet kaikkien nähtäviksi.

1900-luvun sarjakuva-artisteista Hergé on perfektionismissaan varmaan ollut eniten "varuillaan". Silti Tinteistä on saatu irti valtavasti, jopa Hergén omat, vasta kuoleman jälkeen paljastetut perhesuhteet.

Tom McCarthy teoksessaan Tintin and the Secret of Literature (Granta 2006) on eritellyt erilaisia teemoja Hergéstä ja hänen ajastaan.

Yksi taustoittava havainto on, että politiikkaa käsiteltäessä on aina läsnä myös pyhä. Syldavian Muskar XII vetäytyy julkisuudesta Jeesuksen tavoin kolmeksi päiväksi ennen Pyhän Wladimirin päivää (jonka vastaisena yönä valtikka kaikeksi onneksi löytyy). Muskarin kruunussa on ylimpänä risti.

Sinisessä lootuksessa Tintti odottaa kolme päivää poliittista kuolemantuomiotaan. Neuvostojen maassa englantilaisille vierailijoille esitellään punaista paratiisia. Särkyneen korvan kansainvälisten öljy-yhtiöiden likainen politiikka saa rinnalleen arumbajojen pyhän kiven, blinksteinin.

Esimerkkejä voisi jatkaa pitkään.

Tinteistä on siis luettavissa, että 1900-luvulla politiikka ja pyhä olivat aina yhdessä läsnä.

Se oli ennen se. Nyt on asiat toisin. Pyhän rajoitteita ei ole.

Kongosta Suomelle siirtomaa?

Iltasella tiedusteltiin, onko siinä mitään perää, että Saksa olisi toisen maailmansodan aikaan kumppanilleen Suomelle lupaillut siirtomaaksi Afrikasta Belgian Kongoa? Onko juttu vain urbaani legenda vaiko internetin keskustelupalstoilla kiertänyt ja vahvistunut juoru?

Tarinalle on juurensa, mutta niiden todenpitävyyttä ei Saksan arkistoista ole tarkastettu, jos sellainen ylipäätään on mahdollista.

Juttu sai alkunsa 1942, kun suomalaiset olivat Berliinissä markkinoimassa Väinö Auerin, Eino Jutikkalan ja Kustaa Vilkunan kirjoittamaa saksalaisille suunnattua propagandateosta Finnlands Lebensraum (Alfred Metzner Verlag 1941). Päätekijäksi Suomen kansallisbibliografiassa on merkitty Auer.

Teoksen päätarkoitus oli saada Natsi-Saksa suopeaksi ajatukselle, että Itä-Karjala voittoisan sodan jälkeen liitettäisiin osaksi Suomea. Berliinissä vieraillessaan Auer oli saanut kuulla, että Saksan eurooppalaisille liittolaisille olisi myös lupailtu siirtomaita Afrikasta. Tästä hän tiedustelemaan, mitä Suomen varalle Afrikasta oli ajateltu. "Belgian Kongoa", oli isännän vastaus.

Keskustelua Auer kävi Saksan ulkoministeriön (Auswärtiges Amt) lähettilään tohtori Rudolf Asmisin kanssa. Asmis lupaili Auerille uudessa saksalaisessa imperiumissa tulevaksi tehtäväksi perustaa ja johtaa Tulimaan sukellusvenetukikohtaa.

Kotimaassa Auer otti yhteyttä ulkoministeriön kansliapäällikkö Aaro Pakaslahteen ja kertoi kuulemastaan. Pakaslahti laati raportin, joka jaeltiin valtion korkeimmalle johdolle.

Tarina on julkaistu ainakin Väinö Auerin (1895-1981) elämänkerrassa, jonka ovat kirjoittaneet Pentti Alhonen ja Antero Alhonen (Vaakavarren ratsastaja. tutkimusmatkailija Väinö Auerin elämä, Edico 2006). Pentti Alhonen oli Auerin oppilaita Helsingin yliopistossa.

Väinö Auer oli maantieteilijä, geologi ja tutkimusmatkailija, jonka tutkimuskohteet olivat Tulimaassa ja Patagoniassa. Työnsä siellä hän aloitti jo 1920-luvulla. Hän puhui kovasti paikallisille poliitikoille ylilaiduntamisen vaaroista, aavikkopaholaisesta. Kun sodan jälkeen 1946 Argentiinan presidentti Juan Peron pyysi Paasikiveltä Aueria asiantuntija-avuksi Etelä-Amerikkaan, Paasikivi ei antanut Auerille kieltäytymisen mahdollisuutta.

Suomeen palattuaan 1953 Auer sai ylimääräisen henkilökohtaisen professuurin Helsingin yliopistosta, samanlainen ylimääräinen henkilökohtainen oli myös Jutikkalalla. Molemmat sittemmin saivat alansa varsinaisen oppituolin haltuunsa.

Noista Auerin kertomista epävirallisista diplomaattipuheista on siis kyse. Niissä Suomelle lupailtiin Saksalle niskuroineen Belgian alusmaata. Alhosten kirjasta Naturaan (3/2006) arvion kirjoittaneen Kalevi Rikkisen mukaan Auer on hyvinkin uskonut lupauksen, sillä yksi Rikkisen lisensiaatintentin (oli 1960-luvulla) vaihtoehtoinen tenttikirja oli ollut ”Belgische Kongo”.



* Pentti Alhonen. Väinö Auer - Tulimaan tietäjä (pdf). Tieteessä tapahtuu 7/1997.
* Kalevi Rikkinen. Vaakavarren ratsastaja (pdf). Natura 3/2006.

(kuvassa maantieteenoppitunti Tintti Kongossa tarinan varhaisesta portugalilaisesta versiosta Tintti Angolassa - kuva Domingos Isabelinhon blogista. Ei sitten tullut ajankohtaiseksi sellainen versio, jossa Tintti olisi opettanut lähetyskoululaisille kotimaastamme, Suomesta.)

-- 25.8. 16:07 lisäsin saksalaisen keskustelukumppanin ja tiedon leviämisen Suomessa

Tuhat ja yksi yötä

Jos Jorge Luis Borges (1899-1986) vielä eläisi, hän täyttäisi tänään 110 vuotta. Juhlan kunniaksi hän saattaisi pyytää jotakuta lukemaan pätkän Tuhannen ja yhden yön tarinoista, ihan vain viihdytykseksi ja muistin tueksi. Sitten kirjailija saattaisi vaipua miettimään eri käännösten eroja ja sitä, mitä ne kertovat kääntäjistä.

Tuhat ja yksi yötä oli yksi teoksista, joka vaikutti suuresti Borgesin tuotantoon. Kirjailujen lisäksi Borges oli kääntäjä, ja kovin viehtynyt kääntämisen filosofiaan. Tuhannen ja yhden yön kääntäjistä (valikoijista, toimittajista) hän kirjoitti artikkelinkin.

Tänään olisi erinomaisen mainio päivä julkistaa uusi Borges suomennos Kuvitteellisten olentojen kirja (Teos 2009).


Tuhat ja yksi yötä on suomeksikin saatavilla monena eri laitoksena. Varhaisin on Valfrid Hedmanin Karistolle tekemä. Se julkaistiin 1922.

Samalla vuosikymmenellä teokseen tarttui myös J. A. Hollo. Hänen tulkintansa julkaisi WSOY vuodesta 1930 alkaen. Hollo antoi runo-osuuksien suomennoksen Elina Vaaran urakaksi.

1950-luvulle tultaessa oli uuden suomennoksen aika. Kaarlo Merikoski ajan hengen mukaan teki "nuorisolle mukaellun" suomennoksen, jonka Valistus julkaisi 1952. Valituksen kadottua kustantajakartalta Merikosken suomennosta on uusintajulkaissut Weilin&Göös.

Kaikista otettiin tasaisin väliajoin uusia, osin myös kieleltään uudistettuja painoksia. Mutta uuttakin suomennosta tuotettiin. WSOY julkaisi 1965 Hedwig Smolan valikoiman Eeva-Liisa Mannerin kääntämänä nimellä Tuhannenyhden yön satukirja.

Otavalla ei ollut omaa Tuhat ja yksi yötä -suomennosta kirjamarkkinoilla kilpailemassa. Veijo Meri korjasi puutteen, hänen valikoimansa ilmestyi 1975.

Näillä pärjättiin 1900-luku. Tarja Virtanen uudisti laajasti Hollon suomennosta 1991. 1980-luvulla Lasten keskus julkaisi yksittäisiä tarinoita (Kalastaja Abdallah, Taikahevonen) lastenkirjoina. Niihin suomennokset tekivät Anna-Maija Raittila ja Paula Karlsson.

Tuhannen ja yhden yön elävä julkaisutraditio on jatkunut. Uuden vuosituhannen alussa Basam Books julkaisi Jaakko Hämeen-Anttilan valikoiman Kuka murhasi kyttyräselän? (2001). Vuosina 2006-07 WSOY julkaisi kaksiosaisena äänikirjana Eeva-Liisa Mannerin suomennoksen.

Näissä on riittämin suomalaisille käännösteoreetikoille miettimistä. Olletikin eroja on myös Suomessa Borgesin hengessä pohdittu.



(Arthur Boyd Houghtonin (1836-1875) kuvassa sulttaani pyytää tuhannen ja yhden yön jälkeen anteeksi katalia aikomuksiaan tarinankertojavaimoltaan)

Joka muille kuoppaa kaivaa...

[Lisiä suomalaisen sarjakuvan esihistoriaan: Joka muille kuoppaa kaivaa..., Itku pitkästä ilosta ja Tähti- eli eläinrata Turun horisontin mukaan]





Kuvat julkaistu Suomi - kuvalehti kansalle -lehdissä 21-23 kaksi kerrallaan marras-joulukuussa 1890. Suomi ilmestyi vuoden 1890 alusta lähtien Turun Lehden liitteenä, kuvat yllä ovat 22.11., 29.11. ja 23.12.1890 ilmestyneiden Turun Lehtien Suomi-liitteistä.

Juha on julkaissut tämän saman hieman toisin tekstein suku-uutisissaan kevennyksenä tammikuussa 2008. Siellä nimenä Matin ja Pekan kosto. Juhan suku-uutisten kuvasarja on julkaistu Turun Lehdessä n:o 115 29.9.1888.

Itku pitkästä ilosta

[Lisiä suomalaisen sarjakuvan esihistoriaan: Joka muille kuoppaa kaivaa..., Itku pitkästä ilosta ja Tähti- eli eläinrata Turun horisontin mukaan]

Eräs koira-, kissa- ja maalarijuttu kerrottu 8 kuvalla ilman tekstiä

Kuvat julkaistu Suomi - kuvalehti kansalle -lehdissä 13-16 kaksi kerrallaan elo-syyskuussa 1891. Suomi ilmestyi vuoden 1890 alusta lähtien Turun Lehden liitteenä, kuvat yllä ovat 1.8., 8.8., 29.8. ja 5.9.1891 ilmestyneiden Turun Lehtien Suomi-liitteistä.

Tähti- eli eläinrata Turun horisontin mukaan

[Lisiä suomalaisen sarjakuvan esihistoriaan: Joka muille kuoppaa kaivaa..., Itku pitkästä ilosta ja Tähti- eli eläinrata Turun horisontin mukaan]







*) Suomi selittää vitsiä lukijoille: sotilaat kutsuvat usein siviilimiehiä "kaloiksi".

Kuvat julkaistu Suomi - kuvalehti kansalle -lehdissä 17-22 yksi kerrallaan loka-marraskuussa 1891. Suomi ilmestyi vuoden 1890 alusta lähtien Turun Lehden liitteenä, kuvat yllä ovat 1.10., 3.10., 24.10., 31.10., 21.11. ja 28.11.1891 ilmestyneiden Turun Lehtien Suomi-liitteistä.

Aarni Kouta: Graalin malja

Aarni Kouta (1884-1924) tunnetaan lähinnä Friedrich Nietzschen teosten suomentajana. Kouta kirjoitti myös runoja ja novelleja, tuotantoa kertyi vuonna 1905 julkaistusta esikoisesta alkaen koko joukko.

Kouta oli kiinnostunut henkiseen kehityksen opeista ja teorioista monipuolisesti. Hän toimi muun muassa okkultistisen Ruusu-Risti aikakauskirjan avustajana.

Ruusu-Ristiin hän kirjoitti vuonna 1921 runon Graalin malja. Se olkoon päivän teksti ja olkoon onnitteluna eilen syntymäpäiviä viettäneelle ikätoverille Helsinki 42:een.

Graalin malja

Salass' on pyhän Graalin ylhäinen malja.
Sen ympäri soitot ei soi, ei nalja,

ei nauru kaiu, ikisiimes vaan huhuu,
tarujaan pyhät puut, tuhatvuotiset puhuu.

Pyhän maljan ne tietävät korkean mahdin,
ne tuntevat sen kuninkaallisen vahdin.

Useimmat vartijoiks se ovat halvat,
ritarillisuus riitä ei, kalskuvat kalvat.

Se vaalijaans' itselleen iäks vaatii,
sitovat ikilait ritarillensa laatii.

Elämäks häneltä' ottaa ja vaalii sen valan,
hänen nähdä se suo olemuksensa salan.

Elämän yli hälle vallan se antaa,
hänet korkeuteen ylimaalliseen kantaa.

Hänen eestänsä poistaa se ääret ja rajat,
hänen nähdä suo luonnon salaiset pajat.

Hänen nähdä se suo, mit' on vuossadat luoneet,
pyhät luomisen työt sekä työnteko-huoneet.

Elämään iänkaikkiseen silmät se avaa,
sen eess' oman itsensä tuntohon havaa.

Aniharvat ankaruutta sen kestää,
ei heitä se lankeemasta voi estää.

Epäpuhdas sen liekkejä nähdä ei saata,
hän maasta on tullut, ja etsii maata.

Kenen syämessä ei voi säilyä saasta,
ylös taivaille taasen hän nousevi maasta.

Kohoaa pyhän Graalin liekkien lailla
sydän syytön, min tunto on tahraa vailla.

Aarni Kouta. Graalin malja. Ruusu-Risti 17(1921):1, 23-24.

[Enemmän Aarni Koudan runoja linkin takana]

Nessin hirviö ajetaan mereen

Vanhojen pyhimyselämäkertojen mukaan tänään 565 Nessin hirviö ajettiin mereen. Ajajana oli piktejä käännyttämään tullut irlantilainen munkki Kolumba, joka sittemmin pyhimykseksi korotettiin. Tarina on varhaisin kirjallinen lähde Loch Nessin hirviöstä.

Pyhän Kolumban oli kerran piktien asuinseuduilla ollessaan ylitettävä Ness-joki. Töyräälle tultuaan hän näki paikallisten kantavan ruumista. Soturimunkki tiedusteli, miten henki mieheltä on lähtenyt ja paikalliset kertoivat vesihirviön hyökänneen uimarin kimppuun. Toverit olivat yrittäneet veneellä apuun, mutta muuta ei ollut enää tehtävissä kuin nostaa vainaja vedestä.

Kolumban veri kiehahti. Hän käski yhden miehistään uida vastarannalle ja tuoda siellä olevan kalastusveneen. Uskollinen palvelija teki niinkuin isäntä käski. Hän riisui kaikki vaatteensa tunikaa lukuunottamatta ja lähti matkaan.

Vesihirviö, jonka nälkä ei ollut tullut tyydytetyksi, majaili edelleen pohjavirrassa. Nähtyään miehen uimassa, se syöksähti kohti pintaa. Hirviö päästi kamalan karjaisun ja lähti suu ammollaan uimarin perään.

Kolumba, joka oli rannalta seurannut tilanteen kehittymistä, nosti kätensä, avasi suunsa ja käski Jumalan nimissä. -- Älä mene lähemmäksi, äläkä koske miestä. Mene vauhdilla pois.

Hirviö kauhistui kuulemaansa ja säntäsi pois, vaikka uimari oli ollut melkein huulilla. Uimari haki veneen vastarannalta ja toi sen herralleen, jossa olevaa Jumalan henkeä runsain sanoin kiitti.

Tapahtumaa olivat piktit henkeään pidätellen seuranneet. He havaitsivat Jumalan voiman väkeväksi ja kääntyivät uuteen uskoon.


Tarina on osa (luku 28) Pyhän Kolumban elämää, jonka Adomnán kirjoitti 800-luvulla. Hirviöt Nessin joelta ja järveltä katosivat vuosisadoiksi, samoin kuin piktien kulttuuri.

Hirviökultti palasi vuonna 1933, kun gynekologi Robert Kenneth Wilson sattui kameroineen Loch Nessin rannoille ja Daily Mail julkaisi näppäyksen.

Piktien kulttuuri sen sijaan ei palanne. Kovin niukat on tiedot noista keskiajalla kadonneista kirjoitustaidottomista.


(kuvassa Kolumba pari vuotta aiemmin Irlannissa matkalle lähdössä)

* Alkuteksti latinaksi: Vita Columbae -- De cujusdam aquatilis bestiae virtute orationis beati viri repulsione
* Englanniksi: The Life of Columba, written by Adamnan -- How an aquatic monster was driven off by virtue of the blessed man's prayer

Tiivistelmä Ruhtinaan lukemisesta

[Tänään kirja-arvio Martin Melinin Nykypäivän Machiavellistä (suom. Sirkka Salonen, Basam Books 2009, 130 s.). Arvio on julkaistu aikaisemmin Yhteiskuntapolitiikassa 74(2009):3, 344-345.]

Basam Books on julkaissut suomennoksen ruotsalaisen informaatiokonsultin ja kirjailijan Martin Melinin (s. 1969) teoksesta Machiavelli för vår tid (2007). Kyseessä on renessanssiajan firenzeläisen Niccolo Machiavellin (1469-1527) pääteoksen Ruhtinaan (Il Principe, kirjoitettu 1513, julkaistu 1532) uudelleenluennasta 2000-luvun liikkeenjohtajille.

Meillä Suomessa on yleensä totuttu ja jouduttu lukemaan klassikot alkuteoksina eli tekijän nimissä julkaistuna suomennoksena. Ruhtinaaseen on tutustuttu O. A. Kallion (Kariston klassillinen kirjasto, 1918) ja Aarre Huhtalan (WSOY Taskutieto, 1969) suomennosten ja esittelyjen avulla. Molemmista on otettu 1990-luvulla useampikin uusintapainos.

Joku Machiavellistä enemmän innostunut on saattanut kehaista lukeneensa ’sen toisenkin kirjan’, Kaarlo af Heurlinin suomentaman koosteen Valtiollisia mietelmiä (WSOY, 1958). 2000-luvulla on markkinoille tullut kolmaskin teos, Pekka-Erik Korvelan suomentama 1300-luvun luccalaista hallitsijaa käsittelevä Castruccio Castracanin elämä (Eurooppalaisen filosofian seura, 2005).

Suomeen ei ole kotiutunut muualla tuttu perinne tehdä klassikoista selitysteoksia, ei edes akateemisissa opinnoissa pakollisina tentittävistä. Lyhennelmät ja ’oikeaan lukutapaan’ opettavat teokset ovat huonossa maineessa, vaikka niitä ei edes ole tarjolla. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö vaadittuja ’oikeita lukutapoja’ ei olisi ollut olemassa. Ne elävät oraalisena traditiona.

Machiavellin Ruhtinasta on ollut tapana lukea kahdesta eri lähtökohdasta, joko oppaana tulevalle hallitsijalle tai paljastuskirjana kansalle millaisia keinoja heidän hallitsemiseksi käytetään. Vaikka kirja on muodollisesti omistettu Lorenzo de’ Medicille, Machiavellin asema virkamiehenä mahdollistaa molemmat tulkinnat.

Martin Melin lähtee siitä, että Ruhtinas on opas johdolle. Alaisetkin toki saavat kirjaan tutustua: esipuheessa hän osoittaa sanansa ”sinulle, nykyajan ruhtinas tai orja”.

Julkaisuaikaan Ruhtinaan suorasukaisuus puhutti paljon ja teosta pidettiin suorastaan moraalittomana. Eettisiä ohjeita ’oikein’ toimimiseen teoksesta ei löydäkään. Vuonna 1559 teos päätyikin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalle.

Melin pesee kätensä näistä Machiavellin moraalittomuuksista. Hän vain nykykielistää, toistaa ja tekee yhteenvedon, executive summaryn. Melin myös pahoittelee, että kaikki termit eivät enää nykyaikana ole poliittisesti korrekteja. Räikeimmät hän on muuttanut, palkkamurhaajan konsultiksi ja tappamisen erottamiseksi – tosin näiden kahden termin muuttamisen selittäminen on tarkoitettu enemmän alkukevennykseksi kuin varsinaiseksi lukuopastukseksi. Ruhtinaan muuttamista johtajaksi tai muita nykyaikaistuksia ei selvitellä.

Liikkeenjohdon suosikiksi Machiavellin ja Ruhtinaan lienee nostanut se, että teoksessa käsitellään paljon sotataitoa. Tunnettuahan on, että johtajistossa suosittua on vanhojen sotateoreetikkojen, kuten Sunzin (vanhemman litterointitavan mukaan Sun Tzu), Clausewitzin ja Liddell Hartin lukeminen. Tässä mielessä sotilaallisen termistön muuttaminen vie mukanaan suuren osan teoksen viehättävyydestä. Sotilaallisten operaatioiden sijaan Melin kertoo yrityskaupoista, pääkappaleiden alkuun otetut sitaatit Aarre Huhtalan suomennoksesta muistuttavat kuitenkin mistä Machiavelli kirjoitti. Kaiken Machiavellin käyttämän historiallisen esimerkkiaineiston Melin on jättänyt pois.

Melinin teksti todellakin muistuttaa raporttia tai tiivistelmää. Lyhyet kappaleet, runsas otsikointi ja ranskalaisin viivoin (palloin) luetteloiminen tekevät teoksesta raskaan lukea kannesta kanteen. Siksi onkin parempi lukea alkuteos, jos haluaa saada selville millainen kirja Ruhtinas on. Sivumääriltäänhän tiivistelmä ja alkuteos ovat suurin piirtein samaa luokkaa, Huhtalan suomennos jopa lyhyempi (106 s.). Tosin teokset ovat graafiselta asultaan ääripäitä, suomennos on erittäin tiukkaan ja Melinin tiivistelmä väljästi taitettua tekstiä, joten sivumäärävertailu ei ole reilu.

2000-luvulla paljon toisteltu ajatus ”yritys toimii eettisesti silloin kuin se tuottaa voittoa” paljastuu hyvin machiavellimaiseksi. Sekä alkuperäinen että Nykyajan Machiavelli korostavat asetetun päämäärän saavuttamista. Lopputulos määrittää moraalin, eivät käytetyt keinot.

Muun muassa Melinin tiivistelmän luvussa ”Onko pakko noudattaa sääntöjä?” selvitetään, että sääntöjen rikkominen on hyväksyttävää silloin kun se on välttämätöntä oman valta-aseman säilyttämiseksi tai lujittamiseksi. Jos rikkominen ei ole kannattavaa tai välttämätöntä tavoitteen kannalta, niin on parempi pysyä lainkuuliaisena.

Avoimesti moraalisia tai juridisia lakeja ei kuitenkaan voi halventaa. Siksi imagoa on vaalittava yritysviestinnällä hartaudella, jotta uskottava ja hyvä julkisivu säilyisi. Pohjoismaisen sopimusyhteiskunnan kasvatti Melinkin on hämillään tällaisen ajatuksen äärellä: ”On tyystin eri asia että on hyvä.”

Melin päätyykin kirjansa viimeisellä sivulla dilemmaan kenelle kirja on suunnattu. ”Onko kansaa kohdeltava lempeästi, jotta se voisi hyvin, vai ainoastaan siksi, että ruhtinas voisi hyvin?” Lukija jätetään pohtimaan tätä ja sitä, pitäisikö lainkaan ottaa neuvoja viisaalta, jonka ”moraalinen kompassi” on näin totaalisesti hukassa.

Nykyajan Machiavelli on kiireisen ihmisen selailuteos. Siitä löytää nopeat tärpit pohdintojen pohjaksi. Kaikkein kiireisimmille lukijoille Melin tiivistää Ruhtinaan opetukset kahdeksi lauseeksi: 1) toimi joka tilanteessa kuten sinun odotetaan toimivan ja 2) luota ainoastaan itseesi. Tämä ensimmäinen kohta tullee ymmärtää niin, että sopimusyhteiskunnassa niin johtajien kuin henkilöstönkin oletetaan noudattavan sopimuksia. Mutta tipoittain ja loikkien lukevalle se ei tule selväksi.

Impressio Oulun taiteiden yölle

Illalla vietetään Oulun taiteiden yötä.
Samaan aikaan on keskustan yritysten yhdistyksen järjestämä Korttelihaipakka. Haipakan järjestäjät ovat halunneet pitää omat tapahtumansa erossa taiteiden yöstä, joten niillä on oma ohjelmansa. Illan aikaiset tapahtumat siis kahdessa eri ohjelmistossa, linkkien takana ovat virikkeeksi.

Täysi-ikäiseksi julistaminen

Nykyisin täysi-ikäiseksi tuleminen on yksioikoinen asia. Väestökirjanpito on luotettavasti kirjannut syntymämme hetken ja määräajan kuluttua tulemme automaattisesti "aikuisiksi". Mutta miten ennen kirkonkirjojen pitoa? Miten silloin voitiin todistaa täysi-ikäisyys?

Robert Bartlettin teoksen Hirtetty mies (Gaudeamus 2006) yhdessä sivujuonteessa käsitellään täysi-ikäistymistä keskiajan Englannissa. Lokakuussa 1301 Sussexin sheriffi selvitti, joko Roger de Bavant olisi täysi-ikäinen. Rogerin isä oli kuollut aikaisemmin ja testamentannut maansa pojalleen kunhan tämä ensin saavuttaisi miehen iän.

Täysi-ikäisyydestä oli ilmeisesti epäselvyyttä, koska Rogerin piti pyytää virkavaltaa apuun. Sheriffi nimitti kaksitoista jäsenisen valamiehistön, joka selvitti asiaa. Kukin valamies antoi oman todistuksensa, joku vertasi Rogerin ikää omaan poikaansa, toinen muisteli hääpäiväänsä, joku muisteli isän kuolemaa jne. Valamiehien todistusten mukaan päädyttiin, että Roger de Bavant oli yli 21-vuotias ja siten oikeutettu hallitsemaan isänsä maita.

Keskiajalla ei siis papin, edes kastepapin sana riittänyt iän todisteeksi. Tarvittiin valamiehistöä asian toteamiseen.

Ruotsi-Suomen historiassa tunnetuin täysi-ikäiseksi julistamistapaus on Kaarle XII. Kaarlen isä kuoli huhtikuussa 1697 ja hän testamentissaan määräsi poikansa seuraajakseen kunnes tästä tulisi täysi-ikäinen. Väliajan hallitsisi holhoojahallitus, jonka jäsenet myös testamentissa määriteltiin.

Kun valtiopäivät kokoontuivat marraskuussa Kaarle XI:n hautajaisiin, ennaltasuunnittelemattomasti aateli sai päähänsä julistaa Kaarlen XII:n täysi-ikäiseksi. Alemmat säädyt suostuivat julistamiseen, joskin papisto empi suostumustaan.

Vain vuosikymmen aikaisemmin 1686 kirkkolakiin oli lisätty papistolle velvoite väestökirjanpidosta. Vuonna 1682 syntynyttä nuorta Kaarlea ei siihen siis vielä virallisesti syntyneeksi ehditty merkitä.

Valtiopäivät julistivat Kaarlen täysi-ikäiseksi viidentoista vuoden iästä huolimatta. Säädyt pääsivät eroon eripuraisesta holhoojahallituksesta, mikä lienee ollut julistamisen pääsyy. Jatkuva ja koko ajan täydentyvä väestökirjapitokin saatiin käyntiin ja kuntoon, mutta vasta Kaarlen käymien sotien jälkeen 1720-luvulla.

Sittemmin täysi-ikäiseksi ei ole voinut kalenteri-ikäänsä nuorempana tulla. Jotkut muutamat ja harvat ovat joissakin suhteissa (naimisiinmeno, ajokortti) erioikeuksia iästään huolimatta voineet saada.



(Kuvassa Kaarle XII vuonna 1706 David von Krafftin maalaamana)

Suvi Lindénin taksikuitti

Eilen aamulla Kalevassa oli otsikko: "Lindén: Kuitti todistaa poissaoloni". Viestintäministeri Suvi Lindén oli viettänyt touhukkaan viikonlopun kirjanpitonsa parissa, ja oli löytänyt sieltä taksikuitin, jonka olemassaolosta kiirehti Kalevan toimitukseen kertomaan.

Taksikuitti todisti Lindénin mielestä hänen poissaolonsa.

Viime perjantainahan professorit Matti Tolvanen ja Teuvo Pohjolainen pitivät Helsingin Sanomissa mahdollisena, että Oulun kaupunginvaltuutetut Lindén ja Riikka Moilanen ovat saattaneet syyllistyä lahjoman ottamiseen. Kehittyvien Maakuntien Suomi tuki molempien vaalikampanjoita ja molemmat olivat valtuustossa vahvistamassa asemakaavanmuutosta, jolla Toivo Sukarin Masku sai haluamansa.

Vielä tuoreeltaan Lindén oli luottavainen. "Jos näin haluaa tulkita, silloin meistä suomalaisista luottamushenkilöistä löytyy rikollisia satoja, jollei tuhansia".

Omatunto kolkutti ja viikonloppuna piti etsiä vastatodisteita. Jos Lindén oli poissa, eikö paras todiste olisi siihen valtuuston kokouspöytäkirjat?

Oulun kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat netissä monien muiden kuntien ja kaupunkien tapaan. Viime vuoden toukokuun valtuuston kokouksen pöytäkirjakin on, se, jossa Ritaharjun asemakaavanmuutos vahvistettiin.

Pöytäkirjassa kerrottiin, että Lindén oli paikalla vain osan kokouksesta. Hän oli poistunut 18:05, ja siten ei ollut viimeisenä asiana käsitellyn kaavamuutoksen aikaan paikalla.

Miksi sitten Lindén oli viettänyt viikonloppunsa taksikuitteja pläräten?

Pöytäkirjadokumentin luontiaikaan vilkaisu selvitti asian. Sähköinen pöytäkirja oli luotu 17.8.2009 10:14:18. Siis eilen, taksikuitin löytymisen jälkeen.

Juuri tällaisesta menneisyyden manipuloinnista on peloteltu koko sähköisen asiakirjahallinnon ajan. Sähköisessä muodossa olevia asiakirjoja on helppo ja (lähes) jälkiä jättämättä muutella kulloistenkin valtaapitävien tarpeiden mukaan.

Ministeri Lindén halusi välttää mahdollisen lahjusepäilyn ja kaupungin viranhaltijat tekivät pöytäkirjat uusiksi.

Pöytäkirjan pitäjä, hallintolakimies Jukka Lampén myönsi muuttamisen Kalevan verkkolehdessä keskipäivän jälkeen. -- "Pöytäkirja on ollut puutteellinen eli kansilehdeltä on puuttunut tieto Suvi Lindénin poistumisesta".

Jos uskotaan, että pöytäkirja on ollut puutteellinen yli vuoden ja Lampén on korjannut vain 'kansilehteä', niin miksi koko pöytäkirja on uusittu? Kaupungin nettisivuilla kukin käsitelty asia on omana pdf-tiedostonaan, ja kaikki ne on luotu eilisen aamupäivän aikana. Miksi ei vaihdettu vain 'kansilehteä'? Ja ennen kaikkea, miksi siihen ei merkitty näkyvästi, että sitä on korjattu eilisellä päivämäärällä?

Lampénin mukaan OuluZonea käsitelleen pykälän 56 aikana Lindén poistui ja tähän kohtaan poistuminen oli 'alkuperäisiin' pöytäkirjoihin oikein merkitty. Miksi tämän pykälän pdf piti myös vaihtaa?

Taksikuittia parempi todiste Lindénin syyttömyydestä olisi ollut alkuperäinen, muuttamaton pöytäkirja poistumisen mainitsevasta pykälästä. Sellaista ei enää sähköisesti ole olemassa.

Jos Lampénia uskotaan, miksi ylipäätään aikoinaan 'kansilehti' on jätetty väärin? Onko haluttu peitellä ministerin poissaoloja? Kalevan uutisen kommenteissa kuittaillaan paljon kokouspalkkion nostamisesta 'tekemättömistä töistä'.

Joku sortuu omaan näppäryyteensä. Peittely-yritykset ovat pahempi rikos kuin mahdollinen peiteltävä rikos.



* Katso myös Yle Oulun uutinen: korjattujen pöytakirjojen mukaan Suvi Lindén ei ollut päättämässä Ritaharjun kaavaa.

Täyssinän rauhan rajapyykki Sonkajärven Luomasella?

Kesällä Sorsavedellä soudellessa sain tyytyä luonnonmuodostelmien ihasteluun. Parempi tuuri oli iisalmelaisella Seppo Ryhäsellä Sonkajärven Luomasen järvellä soudellessa. Hän löysi Koirakosken eteläpuolella sijaitsevalta järveltä vanhan rajamerkin.

Tapauksesta kertoi Iisalmen Sanomat perjantaina. Ryhänen oli kuvannut löytönsä ja lähettänyt kuvat Museovirastoon arvioitaviksi.

Ryhäsen löytämässä kivessä on ihmisen tekemiä kaiverruksia kahden puolen. Itään päin olevalla sivulla on kolme ympyrämäistä merkkiä.

Museoviraston alustavan arvion mukaan kyseessä olisi rajamerkki. Kolme itäpuolen ympyrää olisivat Ruotsin tunnus kolme kruunua. Toisen puolen koverruksista verkkolehti ei kerro.

Sijaintinsa perusteella rajapyykki voisi olla joko Pähkinäsaaren tai Täyssinän rauhan rajan merkintä. Todennäköisempi tulkinta olisi Täyssinä. Pähkinäsaaren rauhanrajaa ei maastoon ole juurikaan merkitty, varsinkaan niin pohjoisessa kuin Ylä-Savossa. Tekstinäkin Pähkinäsaaressa sovittu raja on selkeä vain Varkauden Siitinselkään saakka.

Sen sijaan Täyssinän rauhan rajamerkkejä tunnetaan Sonkajärven lähiseuduiltakin. Rautavaaran Tiilikanjärvellä on lähin, tunnetuin on varmaankin Pisan huipulla Nilsiän ja Juankosken rajalla.

Tiilikkajärven rajamerkki on Luomasen tapaan järvellä. Pisan merkki taas 270 metrisen vaaran huipulla. Molemmat ovat Metsähallituksen retkikohteita.

Mikäli Luomasen rajamerkki osoittautuu Täyssinän rajankävijöiden tekemäksi, se on läntisin tunnettu tuon rajan merkki. Kainuussa raja on jo idempänä, koukaten juuri ja juuri nykyisen Pohjois-Karjalan Valtimon puolelta Maanselän kylän kautta Sotkamon eteläpuoliselle Suomensuolle.




* Hannu Keränen. Luomasen järven löydös viittaa rajamerkkiin. Iisalmen Sanomat 14.8.2009
* Heikki Toivanen. Sonkajärven Luomaselta löytyi ikivanha rajamerkki. Savon Sanomat 14.8.2009


Metsähallituksen sivut:

* Täyssinän rauhan rajakivet luontoon.fi
* Pisan luonnonsuojelualue luontoon.fi
* Tiilikkajärven kansallispuisto luontoon.fi

Kenkien psykologisesta historiasta

Eilen päivällä sataa ropsautti reippaasti. Ensin tuli muutamia kevyitä kuuroja, sitten räväytti päälle oikein kunnollisen raekuuron. Ei sekään kauaa kestänyt, mutta vesi ja rakeet kerralla suurin määrin saivat kiittelemään, etten mataliin kävelykenkiin ole mieltynyt.


Kohtalaisen kuivin jaloin pääsin.

Aamulehden toimituksessa oli sata vuotta sitten raportoitu Ranskassa ilmestyneesta kenkäkirjoituksesta. Siinä kengille annetaan hyvin syvällisiä merkityksiä. Ainakin paremman väen käyttämille.

Palanen kengän historiaa.

Muuan kuuluisa suutari on, käyttämällä hyväkseen Buffonin sanoja, lausunut väitteen: ”kenkä on ihminen". Tämän johdosta on Henri Duwernois eräässä ranskalaisessa aikakauslehdessä ottanut kirjoittaakseen ”kengän psykologisesta historiasta". Hänen kirjoituksestaan, jossa hän muuten sanoo, että kenkä aikakausien kuluessa on ollut peili, josta heijastaa kunkin aikakauden kulttuuri, lainaamme seuraavaa:

Ikuiset vastakohdat, joissa kengän merkitys nykyisin kulkee edes ja takaisin, on korkea ja matala kanta, terävä kärki ja leveä pyöristetty varpaiden sija. Nykyaikainen kenkä ei ole koskaan onnistunut pääsemään klassillisen sandaalin yksinkertasuuteen. Karkeasta puukengästä kehittyi jalkine vähitellen hienostuneeseen yksilölliseen muotoonsa. Karoliinien aikakaudella ylisteltiin mainioksi kenkäpariksi sellaisia jalkineilta, jotka tarkoin sopivat erikseen oikeaan ja vasempaan jalkaan, ja mentiinpä niinkin pitkälle, että päällisen piti sopia jokaiseen eri varpaaseenkin. Jalot ritarit ja sulavakäytöksiset trubadurit eivät enää halunneet astua ritarisaleihin kolisevissa puuanturoissa ja punaisissa nahkavarsissa; kengän piti osoittaa heidän hyvinmuodostuneet jalkansa ja joustava sulavuus heidän käynnissään. Samaan aikaan esiintyy burgundilaisessa muotimaailmassa pitkä, huippukärkinen ja ahdas noukkakenkä, jonka väri on sama kuin säärysten; tämä jalkine on koristettu koruompeluksilla, kullalla ja helmillä. Suunnaton noukka kengän kärjessä oli aluksi pehmeä ja heilui käydessä tahdin mukaan sinne ja tänne, mutta myöhemmin, kun oli päästy selville, että sellainen jalkine on jotenkin hankala, laitettiin noukka kovaksi ja kiverretiin ylös. Muotisankareilla oli siihen aikaan kengänkärjessä tiukuja ja kulkusia, jotka iloisesti helkkyivät jokaisella askeleella. Vaatemuotien muuttum[inen] ja ankarimmatkaan lait eivät pitkään aikaan voineet muuttaa kengän muotoa tänä hienostuneisuuden aikakautena. Kuitenkin määrättiin, että ainoastaan ruhtinaat saivat pitää kengissään 2 jalkaa pitkät noukat, aateliset saivat tyytyä 1 jalan mittaisiin ja porvareille oli sallittu ainoastaan puolen jalan mittaiset kärjet. Jo siihen aikaan oli miehillä ylellisemmin koristellut kengät kuin naisilla, muuten ainoa ala, jolla mies on kautta aikakausien ollut naisen edellä muodin suhteen. Naisen jalat ovat nimittäin aina olleet läninkien suojassa, kun taas ylhäiset miehet tahtoivat koreilla kauniilla jaloillaan ja somilla säärillään.

Kun sitten burgundilainen muoti sai väistyä renessansin tieltä, otettiin käytäntöön loistokkaat samettiset solkikengät, joita koristi suuret nauharuusut: naisetkin alkoivat käyttää näitä kenkiä ja heidän yksinoikeudekseen jäi sirot, koruompeluilla varustetut ja hajuvesillä valellut tohvelit. Kun ajat sitten muuttuivat koviksi ja kuudennentoista ja seitsemännentoista vuosisadan sodat alkoivat riehua, joutui näiden aikojen merkkinä käytäntöön suuret varsisaappaat, joiden ainoana koristeena oli runsas pitsiröyhellys varren suussa. Louis XIV:nnen hienonhieno, punaisella kannalla varustettu kenkä karkoitti sitte tuon tanakan saappaan salongeista ja niinhyvin miesten kuin naisenkin kengät koreilevat upeissa silkki- ja samettiruseteissa, pitseissä, jalokivikoristeissa ja muissa kallisarvoisissa koristeissa.

Vasta kahdeksannentoista vuosisadan loppupuolella, kun alettiin vaatia luontoa ja vapautta, alkoi Englannissa uudelleen varsi- ja ratsusaappaan lyhyt kukoistusaika. siksi kunnes varsisaapas sai kokonaan luovuttaa sijansa lyhytvartiselle kengälle. Lyhytvartinen, musta, nahkainen kenkä on nykyisen kansanvaltaisuuden ajan yksitoikkoinen jalkine: ainoastaan sen kiillossa ja suipossa muodossa vielä havaitaan jäännöstä entisestä loistosta. Vapaa Amerika on uskaltanut luopua tuosta sovitusta muodostakin, pyöristämällä kengän jalan mukaiseksi, ja on siellä ainoastaan kiilto muistuttamassa mennyttä komeutta.

Aamulehti n:o 125 3.6.1909

Mitä ovat "yhteiset asiat"

Oulussa on tällä viikolla puhuttu paljon nuorisotyöttömyydestä. Koulut ovat alkaneet ja niiden alku pienensi numeroita viranomaistaulukoinneissa valitettavan vähäisesti. Oulu on ollut pitkään suurien kaupunkien ongelmakryyni, nuoret eivät kertakaikkiaan löydä omaa sijaansa työyhteisöistä.

Tilanne ei ole finanssikriisin luoma. Se on jatkunut jo niin pitkään, että kaupungin demograafit ovat vinksallaan. Oulussa nuorista aikuisista, 15-34-vuotiaista, on enemmän miehiä kuin naisia (ks. Minne ovat nuoret naiset muuttaneet?). Suomen yliopistokaupungeista Oulu on ainoa laatuaan. Tänä syksynä Oulun yliopistossa aloittaa enemmän miehiä kuin naisia, mikä on ainoa poikkeus monialaisissa yliopistoissa.

Vuonna 1990 elokuun 10.-11. päivien välisenä yönä Oulun keskustassa leimahti nuorisomellakka. Autoja kaadettiin, liikkeiden ikkunoita rikottiin, tavaraa varastettiin. Kaleva nimesi sen heti tuoreeltaan Oulun kristalliyöksi.

Tapahtumille ei ollut varsinaista syytä. Tulevaisuuden näköalattomuutta on arveltu. Kaupunki otti nuorison erityiseen suojelukseensa.

Nuorisotyöttömyyttä on komiteoin ja työryhmin nytkin torjuttu. Työryhmä suosittaa, että erityisesti tulisi ottaa huomioon "nuorten kasvaminen vastuuseen omasta tulevaisuudestaan", nuorten koulutustakuun toteuttaminen ja nuorten työntekijäin palkkauskustannusten alentaminen.

Hyvä, joo. Alemmalla palkalla pystyykin paremmin kasvamaan vastuuseen omasta tulevaisuudestaan.

En tiedä mistä Sven Laakso on innoituksensa onkinut, mutta tähän työryhmään sopii hyvin hänen eilen kirjoittamansa aforismi:

Politiikka ei niinkään ole yhteisien asioiden hoitoa kuin yhteisen ja yksityisen rajanvetoa. Saman voi sanoa myös taiteesta.

Nuoren työttömyys on yhteisten asioiden ulkopuolella, hänen tulisi ottaa vastuu siitä itselleen.

Kaksikymmentä vuotta sitten Jyväskylän yliopistossa valtio-opin johdantoluennolla professori Palonen korosti korostamastaan päästyä, että poliitiikka EI ole yhteisten asioiden hoitamista. Politiikalla on jokin tavoite, joko ääneen sanottu tai salattu.

Sellainen poliitikko, joka pyrkii 'yhteisten asioiden hoitajaksi' salaa siis tarkoituksensa. Ei kerro äänestäjälle tavoitteitaan.

Laakson aforismi kertoo, mihin sellaiset poliitikot pyrkivät. Rajaamaan asioita pois 'yhteisestä'.

Mitä enemmän 'yhteisestä' rajataan asioita pois, sitä todennäköisemmäksi uusi Oulun kristalliyö tulee.

Stora Enson vaalituet

Suomalaisten vaalirahoitusjupakka paisuu kuin pullataikina. Nyt ei enää puhuta vain suomalaisten poliitikkojen ja demokratian tukemisesta, vaan vaalirahoittajien muiden maiden poliittisiin virkoihin pyrkiville antamista rahoista.

Ylen Päivän kasvon vieraana oli professori Teivo Teivainen, joka muistutti mieliin Stora Enson brasilialaisille puolueille ja ehdokkaille antaman tuen vuoden 2006 vaaleissa. Ylen skuupista kirjoittaa verkkolehdistä muun muassa Taloussanomat.

Stora Enson yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Westlund vahvistaa tukea annetun ja vinkkaa tutustumaan yhtiön tuon vuoden vuosikertomukseen.

Vuosikertomuksessa kerrotaan 'sosiaalinen vastuu' osiossa poliittisesta tuesta seuraavasti:

Stora Ensossa poliittisia avustuksia myönnetään vain johtoryhmän jäsenen luvalla ja kunkin maan voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti.

Vuoden 2006 aikana Stora Enso maksoi yhteensä 1 006 604 Brasilian realia (365 812 euroa) lahjoituksina Brasilian presidentin, kuvernöörien, liittovaltion ja osavaltion edustajien sekä senaattorien vaalikampanjoihin. Summa koostuu Stora Enson Latinalaisen Amerikan liiketoimintojen lahjoittamasta 271 604 Brasilian realista (98 704 eurosta) sekä Veracelin (Stora Enso omistaa 50 %) lahjoittamasta 735 000 Brasilian realista (267 108 eurosta). Tieto löytyy myös portugalin kielellä osoitteesta www.tse.gov.br

Westlund perustelee tukea yhteiskuntavastuulla, Brasilian demokratiakehityksen tukemisella. Yhteiskunnallista vaikuttamista tuella ei haettu. Teivainen ei selitystä usko.

Brasilian vuoden 2006 vaalit voitti työväenpuolueen (Partido dos Trabalhadores) Luiz Inácio Lula da Silva, joka valittiin presidentiksi toiselle kaudelleen. Presidenttijohtoisessa liittovaltiossa Stora Enson rahat eivät ainakaan maan poliittista suuntaa muuttaneet.

Kiintoisaa Stora Enson vuosikertomuksessa on viittaaminen maan lakeihin ja vaaliviranomaisten nettisivuihin, joilta asia on tarkastettavissa. Portugalin taidottomana ei kyennyt tarkastamaan, keitä Stora Enson ja Veracelin tukien saajat olivat. Suuria .zip-tiedostoja sivuilla oli pilvin pimein. Englanninkielisten sivujen sisältö oli toinen.

Periaatteessa siis vaikuttaisi siltä, että äänestävä brasilialainen olisi voinut ko. sivuilta tuet ennen äänestyspäätöstään tarkastaa. Kolmannessa maailmassa äänestäjällä on jo käytössä sellaiset mahdollisuudet, joita Suomeen vasta nyt kaavaillaan käyttöön otettaviksi.

Tribunal Superior Eleitoralin sivuilla pääosassa on tätä kirjoitettaessa sähköinen äänestäminen. Viime vuotisissa vaaleissa sähköiset äänestyskoneet olivat laajasti käytössä. Avoimuuden suhteen kolmas maailma tässäkin suhteessa on Suomea paljon edellä.

Suomessa erityisen kritiikin kohteena oli se, että äänestysohjelmisto oli tekijänsä liikesalaisuus. Brasilialaisen ohjelmiston koodia pystyy kuka tahansa noilta mainituilta vaaliviranomaisen sivuilta tutkimaan ja arvioimaan.

On tietysti ihan eri asia, miten suomalaisilla ja brasialialaisilla riviäänestäjillä on mahdollisuuksia päästä internetiin ja tarkastamaan itseään koskevia asioita. Taloudellisessa tasa-arvossa olemme (vielä) askeleen edellä kolmatta maailmaa.

Valokuvatorstai: parasta kesässä

[Valokuvatorstain kesähaaste: parasta kesässä]

Parasta kesässä ei ollut kuistille unohtuneet jouluvalot, vaan käynti Linnanmäellä. Ainakin, jos perheen pienimmiltä kysytään. Kuvat ovat siis Linnanmäeltä, jossa jouluvaloille on käyttöä kesäiltoina.

Netissä on tarjolla koneellista valokuvien arviontia. Ehkä olette kuulleetkin Acquinesta? Sen koneellinen silmä pisteyttää ja tähdittää valokuvia, ohjelmoitujen parametrien mukaan. Nollasta sataan, yhdestä viiteen tähteen.

Linnanmäkinäppäilyistäni Acquine antoi parhaat pisteet ylläolevalle. 42,5 / kaksi tähteä.

Hämärät tulevaisuudet: Urbicande ja Mega City One

Brittiläinen The Architects' Journal on listannut merkittävimmät kymmenen sarjakuvakaupunkia. Kun kuulin listasta, arvelin sen kärjessä olevan François Schuitenin ja Benoît Peetersin luoman Urbicanden Kuumetta Urbicandessa -teoksesta (1985, suomeksi Like 1991). Listalta se oli, mutta vasta sijalla seitsemän. Top10:n kärjessä oli Judge Dreddistä tuttu Mega City One.

Schuitenin ja Peetersin Urbicandessa urbatekti Eugen Robick yrittää saada kaupunginisät rakentamaan kolmannen sillan joen halkaisemaan kaupunkiin. Epäsymmetria olisi saatava urbatektin mielestä välittömästi korjattua. Urbatekti ei aseta kyseenalaiseksi kaupungin asukkaiden jakaantumista kahteen eriarvoiseen ryhmään, kolmas silta on esteettinen ja toiminnallinen "pakko".

Tarinan alussa urbatekti Robickin työpöydällä on erikoinen, tuntematonta ainetta oleva kuutio. Kiireessä ja epähuomiossa se jää kallelleen urbatektin työpöydälle.

Sillä on kohtalokkaat seuraukset.

Kuutio alkaa kasvaa, kasvattaa ympärilleen uusia kuutiota. Kun Robick havaitsee tämän, ei kuution asentoa ole enää muuttaminen. Outo metalli tunkee kaiken läpi, kasvaa ja kehittyy kaupungin eriarvoiset osat yhdistäen.

Robick seuraa ja ihmettelee kasvua. Harmittelee kiirettään, eihän hän voinut tietää kuution alkavan kasvaa?

Kuutio kasvaa symmetrisesti. Sen kasvua ei mikään estä. Se murtaa ja tuhoaa Urbicanden konkreettisen sosiaalisen rajan. Siltoja voitiin kontrolloida, mutta kuutioden verkosto ei ollut valvottavissa. Tilanne vaikutti ideaalilta, kuten kuva yllä kertoo. Joen yli on kymmeniä, satoja reittejä.

Eräänä päivänä verkoston kasvu loppuu. Tasa-arvon tuoneeseen verkostoon alettiin luottaa sen vinoudesta huolimatta. Sitä keinotekoisesti oiottiin ja sen varaan rakennettiin paljon uutta.

Mutta eräänä päivänä kuutioverkosto alkoi kasvaa uudelleen. Sen varaan laitettu sortui. Syyllisenä pidettiin Rodickia. Pian verkosto oli niin suuri, että Urbicande oli taas kahden sillan varassa oleva jyrkän eriarvoinen yhteisö.

Olen lukenut Kuumetta Urbicandessa tarinaa kertomuksena hyvinvointivaltiosta. Lähtökohtien valuvioista huolimatta saatiin kasaan aidosti tasa-arvoinen yhteisö, mutta sen säilyttäminen olisi edellyttänyt ajan pysäyttämistä.

Sellainen on epärealistista. Historia ei lopu.

Siksi The Architects' Journalin listan kärkeen lienee noussutkin Mega City One, koko Yhdysvaltain itärannikon käsittävä autoritäärinen tuomareiden johtama kaupunki, jonka asukkaista 80 prosenttia on työttömiä.

Kaupungin tuomareilla on käytössään kaikki kolme vallan muotoa: lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovalta. Tuomareiden aseita kutsutaan lainjakajiksi. Valitusoikeutta päätöksistä ei ole.

Urbatekti Eugen Robick ei kuitenkaan lannistunut. Hän on saanut käsiinsä tuota outoa metallia ja nikkaroi siitä uutta kuutiota. Että voisimme "jälleen todella elää". Schuiten ja Peeters viimeisessä ruudussa jättävät toiveeseen uuden valuvian. Siitä huolimatta tasa-arvoisuus on uudelleen saavutettavissa.



* The Architects' Journalin lista

Euroopan mestari Janne Holmén

Tänään seitsemän vuotta sitten 2002 Münchenissä järjestetyissä yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailuissa Janne Holmén voitti maratonilla kultaa. Tyttären kanssa seurattiin kilpailua alusta loppuun, tai isä seurasi. Silloin viisivuotias tytär katsoi alusta muutaman minuutin, meni leikkimään omaan huoneeseensa ja noin vartin, kahdenkymmenen minuutin välein hän kävi tarkastamassa tilanteen.

- Vieläkö Janne Holmén johtaa? Johti, ja se iloa ja riemua toi.

Kilpailun kaikki väliajat kirjattiin Holménin nimiin. Ensimmäinen, viiden kilometrin väliaika näytti tulevan hänen nimiinsä puolivahingossa. Kilpailun selostajat melkeinpä moitiskelivat ja pohdiskelivat ettei ole tainnut kukaan ensimmäisen väliajan nimiinsä saanut lopulta kilpailua voittaa.

Holmén (s. 1977) 24-vuotiaana oli kisan nuorin osanottaja.

Kun hän lähti omille teilleen, ilmeisesti ajateltiin pääjoukossa, että kyllä hän vielä väsähtää. Mutta ei väsähtänyt. Juoksi yksin, muut kaukana takana. Holmén 2.12.14, kakkonen Pavel Loskutov tuli maaliin yli minuuttia myöhemmin.

Maratonkilpailu oli suorastaan tylsä seurattava. Holmén juoksee kärjessä, jännitysmomentteja sai isäaikuinen hakemalla hakea. Sitten lastenhuoneesta poikkesi tytär kysymään

- Vieläkö Janne Holmén johtaa? Johti, ja se iloa ja riemua toi.

Kulta oli suomalaisten kestävyysjuoksijoiden ensimmäinen arvokisamestaruus lähes 25 vuoteen. Edellinen voittaja oli Martti Vainio Prahan EM-kisojen 10 000 metrillä vuonna 1978.

Seuraavan päivän lehdestä tytär halusi leikattavan ja seinälle laitettavan voittajan kuvan. Melkein seitsemän vuotta kuva kaapin kyljessä oli. Vasta kesällä sai väistyä uudempien idolien tieltä. Kesällähän Holmén lopetti urheilu-uransa siirtyäkseen päätoimiseksi tutkijaksi.

Holménin kestävyysjuoksun arvomitali ei ole jäänyt viimeisimmäksi. Seuraavissa Euroopan mestaruuskisoissa Göteborgissa 2006 Jukka Keskisalo voitti 3000 metrin esteet. Hänkin nousi täydestä tuntemattomuudesta juhlituksi voittajaksi 11. elokuuta.

Tilastonikkarit ovat asian noteeranneet. Mutta 'ei kahta kolmannetta' sananlasku jää toteutumatta. Seuraavat yleisurheilun EM-kisat järjestetään Barcelonassa 26.7.-1.8.2010. Kisat on jo loppu 11. elokuuta.



(kuva wikipediasta, Rotterdamin maratonilta 2008. Holmén on juuri juossut oman ennätyksensä 2.10.46)

* Janne Holmén IAAF.orgissa