Poliittisen runon iltamat PSKssa

Lauantai-iltana Oulussa vietettiin Poliittisen runon iltaa. Tilaisuuden juontajana toimi valtakunnalliseen julkisuuteenkin noussut uuden Vihreän puolueen perustajahamo Ville Rantanen. Illan kuluessa kuultiin ihmisten omia ja lempirunoja vuosien takaa. Ville Rantanen lausui suomalaisia työväenrunoilijoita.

Uusi Vihreä puolue oli yksi illan järjestäjistä, muita olivat paikalliset punavihreät ja anarkistit.

Eräs osallistujista lausui Majakovskia. Hänhän saattoi kirjoittaa pitkiäkin runoja, ja ensimmäinen sellainen herätti nurinaa tupakkapaikalla. Taisi nurisija olla ihan väärässä paikassa.

Nurisijan aiheesta kirjoitin runon siltä seisomalta.


"Ihan tolkutonta
siellä jätkä lukee
jotain 20 sivuista
Stalinin hyväksymää
20 sivuista
runoa."

"Eikö runo voi olla
vasemmistolainen",
kysyy sanojen kohde.

"No jotain rajaa
onhan runous vielä.
Pitäisi sanoma olla."

Kuuntelen
otan toiveesta onkeen.

Katainen
Patainen
Ratainen

Älä köyhää helli.

11. hetki -seminaari Oulussa

Lauantaina Oulussa oli Vihreän Elämänsuojelun Liiton 11. hetki -seminaari. Esitelmöijä kaarti oli nimekäs, viimeisenä puheenvuoron piti kalastajafilosofi Pentti Linkola. Lähes kaikissa päivän esitelmissä jollakin tavalla oli esillä ihmismassojen paljous. Väestöräjähdys on ajanut muun luonnon ahtaalle. Vähiten ihmismyönteistä ratkaisua esitti tutusti Linkola.

Laajemmin ajatellen teemana oli kulutuksen vähentäminen ja resurssien tasaisempi jakaminen. Tätä seminaarin avannut liiton puheenjohtaja Göran Ekström havainnoillisesti esitti.

Ensimmäinen varsinainen esitelmöijä Senni Luosujärvi käsitteli Pohjois-Suomen uraanikaivoshankkeita ja niiden vastustamisen mahdollisuuksia. Soklissa ja Taivalvaarassakin on uraanikytkentä, vaikka pääasiassa muita malmeja niistä kaivetaan.

Luosujärven mukaan kehitystä kehitetään miesten töiden kautta. Aluille luontoa hyvödynnetään jo nyt monin tavoin, mutta hyödyntäminen on pääasiassa näkymätöntä ja tilastoimatonta naisten tekemistä. Miksi niitäkin ei voisi ottaa vakavissaan?

Eero Paloheimo puhui tekniikasta lämpimästi. Ei tekniikka sinänsä ole paha, sitä käyttävät ihmiset voivat olla. Teknisyys kuuluu ihmiseen on määrittelyn kautta, apina plus insinööri on yhtä kuin ihminen. Ihmiskunta on vain jättäytynyt keksimänsä orjaksi.

Paloheimo korosti korostamasta päästyään, että väistämättömiä seurauksia olisi pitänyt/pitäisi ajatella heti teknologioita käyttöönotettaessa. Mihinkä nämä johtavat, haluammeko sellaista? Ajautuminen epämieluisiin lopputulemiin on ollut tiedossa.

Kovasti Paloheimo pidätteli, ettei hän kovin maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä latelisi. Myöhemmin keskusteluissa hän teki kantansa harvinaisen selväksi.

Linkolakaan ei maahanmuutosta pitänyt. Se vain lisää väestönkasvua, joka siis olisi saatava ehdottomasti kuriin. Koko maapallolle olisi saatava voimaan Kiinassa onnistunut yhden lapsen politiikka.

Paloheimo on viime vuodet työskennellyt kiinalaisten ekokaupunkien rakentamisen puolesta. Kiinaa hänkin piti hyvänä ja toimivana esimerkkinä. Kun rakennushanke on saanut keskushallinnossa hyväksynnän, se toteutetaan juuri niin.

Erityisesti Paloheimoa pänni suomalainen Viikin ekokaupunkihanke. Se ei toteutunut kuin muutaman aurinkopaneelin osalta. Työmaan edetessä koko ajan ekoelementtejä karsittiin ja karsittiin, kunnes jäljellä ei ollut enää mitään ekologista.

Politiikkaan, demokraattiseen parlamentarismiin molemmat olivat kovasti pettyneitä. Linkola tosin kiitteli Pentti Tiusasta, Pertti Salolaista ja Erkki Pulliaista. He ovat ainoat kolme kansanedustajaa, jotka asettaneet luonnon Pallaksen hotellin laajentamisen edelle.

Varsinaisesti menin seminaariin kuullakseni ympäristöfilosofien Leena Vilkan ja Tere Vadenin esitykset. Leena Vilkka puhui surusta - on oikeutettua surra luonnon ja lemmikkieläimien menetystä. Suru voi olla syvä motivaatioperusta toimia luonnonpuolesta.

Tere Vaden esitelmineen tuntui olevan hieman väärässä paikassa. Hän aloitti filosofiansa pohjalla olevan talon, pihan ja metsänkieli vertauskuvalla. Vallankumous on Vadenin mukaan ehkä sellainen talon, järjen asia, jolla ei loppujen lopuksi ympäristön asiaa ajeta. Tämä yksinkertaisesti siksi, ettei meillä ole tarpeeksi tietoa järkevien päätösten tekemiseen.

Olisi ajateltava asioita, kuten Russell Means ehdottaa, alkuperäiskansojen kautta. Mikä sopii alkuperäiskansoille, sopii kaikille. Ajatuksen taustalla on pitkät paikalliset perinteet, alueen tuntemus. Meidän länsimaistenkin tulisi löytää alkuperäiskansalaisuus sisältämämme.

Siten Vaden pääsi yleisöä hämmästyttäneeseen ja hämmentäneeseen sanomaansa: ympäristövallankumouksen kärkijoukkoa ovat peräkamaripojat! Ei siis esim. saliin kerääntynyt kuulijajoukko. Peräkamaripojat eivät paljoa kuluta ja elävät myös henkisesti hyvin omavaraista elämää.

Yleisö otti Vadenin sanoman vastaan kuitenkin hyvin. Siitä riittää monille pitkäksi aikaa pohdittavaa. Ensimmäisen vastareaktion "hehän ovat vanhemmistaan riippuvaisia" Vaden ampui heti alas - "niinhän me kaikki olemme jostakin".

Kaikkinensa seminaari oli hyvin kiintoisa ja lämminhenkinen, lukuunottamatta noussutta maahanmuuttokriittisyyttä. Oma vainoharhaisuuskin nousi, kun yleisöstä otettiin valokuvia. Pääsikö supon kirjoihin tästä osallistumisesta? Ei sentään, Kalevan valokuvaaja vain työssään oli.


* Vihreä Elämänsuojelun Liitto
* Jaana Haapaluoma. Itsesuojeluvaisto voittaa tiukankin ideologin. Kaleva 29.11.2009
* Metsän kieli - Tere Vadenin Kolilla pitämä esitelmä

Saanko kosketella kunniaanne, Pekka Vilkuna?

Alkuillasta uutisissa kerrottiin, että eilen perjantaina Tampereen käräjillä on aloitettu juttu Pekka Vilkunan kunnian loukkaamisesta. Syytettyinä on Ylen Ajankohtaisen kakkosen toimittajia ja vastaavia. Olikin jo melkein kokonaan unohtunut eduskunnan kalapuikkoviiksikansanedustajien tapaus, he kun tammikuussa 2008 olivat kovasti loukkaantuneita.

Heitä nimeltä oli eri viestimissä epäilty seksuaalisesta häirinnästä. Tapaus taisi alkaa Helsingin Sanomien 27. tammikuuta julkaisemasta jutusta "Seksuaalista häirintää". Eilisiltaisten tietojen mukaan Hesarin toimittajat käräjäpenkille istutetaan vasta ensi vuonna, nyt käsittelyssä Yle.

Samassa jutussa haastateltu Pekka Vilkuna (kesk.) neuvoi naisia nauramaan juttujen mukana. "Jos ei sellaisia juttuja kestä, pitää pohtia uudestaan ammatinvalintaansa." Lisäksi hän totesi "Totta kai katson kaunista naista, joka kävelee ohi. Ja viljelen suoraa pohjalaista huumoria; niitä vitsejä, joita kaduilla ja toreilla liikkuu".

Heti tuoreeltaan Vilkuna sanoi, ettei hän aio toimittajia käräjille haastaa. Juttu kestäisi pitkään ja kunnollisia rangaistuksia ei kuitenkaan annettaisi.

Sen sijaan Vilkuna valitti jutusta Julkisen sanan neuvostoon. Sen päätös (3877/SL/08) saatiinkin pikaisesti 19. maaliskuuta samaa vuotta.

Päätös ei ollut kantelija Vilkunalle myönteinen.

Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Journalistilla on oikeus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa. Toimituksen on kunnioitettava tätä periaatetta (JO 14). Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21).

Helsingin Sanomat kertoo eduskunnassa paljastuneesta seksuaalisesta häirinnästä jutussaan, jossa haastatellaan seitsemää, nimeltä mainittua ja kuvassa esiintyvää kansanedustajaa. Kantelija [Pekka Vilkuna] on yksi heistä. Hän on näkyvimmin esillä sekä jutussa että sen yhteydessä julkaistussa kuvassa. Tekstissä kantelija [Pekka Vilkuna] mm. kehottaa naisia nauramaan juttujen mukana ja sanoo, että ”Jos ei sellaisia juttuja kestä, pitää pohtia uudestaan ammatinvalintaansa”.

Kansanedustajan on asemansa vuoksi varauduttava kärjekkääseenkin arvosteluun ja kestettävä sitä varsinkin silloin, kun kritiikki kohdistuu hänen toimintaansa eduskunnassa. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että kantelija [Pekka Vilkuna] on tässä tapauksessa joutunut erittäin kielteiseen julkisuuteen, jota lehden käyttämä kuvitus vielä korostaa. Lehti on kuullut häntä samanaikaisesti.

Kantelija [Pekka Vilkuna] on lehden haastattelussa kertonut käyttäytyneensä tavalla, jonka voi katsoa vahvistavan jutussa esitettyjä väitteitä seksuaalisesta häirinnästä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Nyt siis eduskunnan häirintäjuttujen käsittely on alkanut oikeuslaitoksessa.

Eilisessä Ylen uutisten jutussa kerrotaan, että poliisi on tehnyt asiassa lisätutkintaa. Se on viivästyttänyt erityisesti Helsingin Sanomien jutun käräjille tuloa.

Yhdet sakot tässä kunnianselvittelyssä on jo langetettu. Virheiden Jyrki Kasvi sai lokakuussa 2009 uhkasakot, koska oli poliisikuulusteluissa kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin eduskunnan seksuaalisesta häirinnästä ja kunniansa takia käräjillä olevien kansanedustajamiesten tekemisistä.

[Skywatch Friday Season 4 Episode 20]

It's getting darker and darker here up north. These are taken just before noon.

Oulun taivasta näkyy
Skywatchiin kuvailevan myös
Aamukaffetta Jouko.

Haikurunoilija Herman Van Rompuy

Uudeksi ja ensimmäiseksi EU:n presidentiksi valittu belgialainen Herman Van Rompuy ([ˈɦɛɾmɑn vɑn ˈɾɔmpœy̆]) tunnetaan poliittisten toimiensa lisäksi haikurunoistaan. Van Rompuyn kotisivuilla on oma haikuosionsa, presidentin oma runoblogi. Valinnan jälkeenkin Van Rompuy on ehtinyt uusia haikuja kirjoittamaan.

Olen odotellut, että haikutaitaja Juhani Tikkanen malliksi muutamia suomentaisi, mutta odotukseen ei toistaiseksi ole vastattu.

Päätin tarttua toimeen itse.

Van Rompuy kirjoittaa hollanniksi, joten varsinaisista käännöksistä ei voi puhua. Sanottakoon mieluimmin, että seuraavat ovat Van Rompuyn haikujen innoittamia haikuja. Eli römpöisiä haikuja.


Ruohomaailma

käsissä rakot
koko nurmikon peittää
kuolosta eloon


Vesi

pissi ulkona
lämmin ja höyryävä
vedestä pilvi


Lokinpoikanen

maassa räpylä
katsoo kauas merelle
toinen lämmössä


Pilvet

puuvillapilvet
yläpuolella pellon
värikylläinä


Valo

valo merellä
kirkkaampana kuin ranta
- taivas hengittää


Unionin trio

kolme kerrosta
rullaa sataman laitaa
johtotrion koti



* Herman Van Rompuyn haikublogi

Jukka Laajarinteen anagrammeja

Joku vuosi sitten vanhassa blogissaan Jukka Laajarinne esitteli tekstejä, jotka hän oli muotoillut suomentamistani Anaksagoraan fragmenteista (loppuunmyyty, 2000). Jostakin kohtaa tekstiä hän oli kirjaimia uudelleen järjestelemällä saanut aikaiseksi "tulkinnan unen", mikä mielestäni oli tekemiselle erinomaisen mainio ja sopiva otsikko.

Tällä viikolla nokturnossa julkaistiin kokonainen kokoelma anagrammifragmentteja. Kokonaisuus on saanut nimekseen Sakson Anagram – Fregatit. Teos on sivuilta luettavissa ja ladattavissa pdf:nä.

Sieltä saatan lukea, että tulkinnan uni kuuluu uudelleenmuotoiltuun fragmenttiin 22: "Tulkinnan uni on kulmistaan sidottu vakaumus". Pohjana on vähemmän viisaudelta kuullostava Anaksagoraan toteamus:

Linnunmaidoksi kutsuttu on munan valkuaista.

Pekka Kejonen joskus kirjoitti Parnassossa antiikin fragmenteista, että lauseet tuntuvat saavat katkonaisuutensa ja ikänsä vuoksi kuin ylimääräistä arvolastia.

Kaikkiin antiikin ajoilta säilyneisiin lauseisiin ei samaa voi liittää. Ajateltakoon vaikka Polyboiksen historiateoksista säilyneitä katkelmia. "Uskon, että Rooma on perustettu seitsemännen olympiadin toisena vuonna. [751 eKr.]"

Eivät kaikki filosofitkaan aina viisaita puhuneet, kuten linnunmaito-esimerkki osoittaa. Laajarinteen fragmentti on paljon moniselitteisempi ja mietteitä enemmän nostattavampi kuin alkuperäinen.

Kaksi ja puolituhatta vuotta sitten eivät monetkaan seikat maailmankaikkeudesta olleet ihmisille selviä. Ei munien ja kanojen suhteen, saati maailmankaikkeuden.

Pitkään meni ennen kuin Anaksagoraan toteamus "Aurinko on se, joka kirkastaa kuun" (fr. 18) hyväksyttiin yleiseksi faktaksi.

Jotenkin tässä välissä vallinneisiin keskiajan vuosiin sopii Laajarinteen tästä tekemä:

Sikojen karu kita,
ruokana nuoska.

* Jukka Laajarinne. Sakson Anagram – Fregatit. Nokturno 2009.

Parpolan ja Åbergin Metsävaltio

Joku aika sitten piti kirjoittaman arvio Antti Parpolan ja Veijo Åbergin Metsävaltiosta (Edita 2009), Metsähallituksen 150-vuotishistoriasta. Juttu oli jo kirjoittamista vaille valmis, kun kuulin hämmästyksekseni kirjan tulleen valituksi Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

Oman mielipiteen tarkasteluun piti ottaa lisäaikaa.

Huomenna palkinto jaetaan ja Hesarin Hannu Marttila piti valitsijaa Björn Wahlroosia ajatellen juuri Metsävaltiota suurimpana voittajasuosikkina ("Metsään menee"). Jos ei Metsävaltiolle, niin sitten Juha Maasolan Kirveelle.

Teos on hyvin kirjoitettu ja miellyttävä lukea. Sen puutteet eivät ole kirjoittajissa, vaan pääosin teettäjässä.

Metsävaltio on nimittäin historiankirjoitusta, ei -tutkimusta. Metsähallituksella olisi luullut olevan varaa oikean tutkimuksen teettämiseen ja uuden tiedon antamiseen itsestään. Siksi näitä valtionlaitosten ja ministeriöiden historioita yleensä teetätetään ja luetaan. Mainittakoon vaikka hiljan ilmestynyt Supon historia, joka pieneksi myyntimenestykseksikin on noussut.

Åbergin ja Parpolan tehtävänä oli kirjoittaa, tämä esipuheessakin tehdään selväksi. Åberg vanhemman ajan kirjoittajana on voinut tukeutua täysin aikaisempiin Metsähallituksesta tehtyihin kirjoihin, Parpolan on uudemmalta ajalta jonkin verran arkistossakin istua, koska uudelleenkirjoitettavaa aineistoa viime vuosilta ei ole.

Metsävaltio on suuri kertomus, sellainen joista muualla on luovuttu pirstaloituvan nykyajan vaatimusten mukaan. Tämä suuri kertomus on myös Metsähallituksen brändi, mikä selittänee ettei siitä ole luovuttu, vaan sitä on pyritty vahvistamaan.

Metsähallitus olisi erittäin mielenkiintoinen toimija tutkittavaksi juuri tuon julkikuvansa vuoksi. Jo perustettaessa käytännön syyt ja esitetyt "perusteet" menivät vahvasti ristiin.

Saksalaiselta metsäakatemian rehtori Edmund von Bergiltä tilattiin Kertomus Suomenmaan metsistä 1858, sittemmin juhlallisuuksia varten useita kertoja uudelleen painettu raportti. Sieltä juontuu monissa metsälaeissa johdantona mainittu, edelleen voimassa oleva yleissääntö "metsiä älköön hävitettäkö".

Åberg toteaa, ettei raportti ollut syy Metsähallituksen perustamiselle. Mutta jättää kertomatta sen oikean syyn. 1850-luvulla yksi kesämyrsky pyyhkäisi Keski-Suomesta nurin niin paljon puuta, etteivät Suomen sahat olisi kyenneet niitä kiintiöidensä puitteissa kymmenessäkään vuodessa lankuiksi, laudoiksi ja pelkoiksi sahaamaan.

Sellaisia luonnonmullistuksia varten tarvittiin oma elimensä. Mutta perustaminen vaati von Bergiltä tilattuja yleviä periaatteita, jotta kolmasosa suuriruhtinaskunnan pinta-alasta voitiin sellaisen hallintaan ja päätäntävaltaan antaa.

Tämä on ihan tutkittua tietoa, eikä aivan uuttakaan. Sen puute, ja kokonaan uuden tiedon puute Metsävaltiossa potuttaa.

Walkerin kieleke

Tuoreessa Mustanaamio-spesiaalissa (Egmont 2009) on julkaistu koko joukko Sy Barryn Mustanaamioiden historiaa selvittäviä tarinoita. Barryhan on yksi Mustiksen pitkäaikaisista tekijöistä, joka hahmon luojan Lee Falkin käsikirjoituksia kuvitti. Spesiaalin tarinat on järjestetty historiallisen "kronologian" mukaisesti, avauksena on kertomus Walkerin kielekkeestä.

Kuten tunnettua, on afrikan viidakoissa päämajapaikkaansa pitävällä sankarilla tukikohtia ympäri maailman. Uudella mantereella sellainen on jossakin Arizonan ja Utahin autiomaissa sijaitseva Walkerin kieleke.

Spesiaalissa luonnonmuodostumaa kutsutaan reippaasti nimellä mesa. Espanjasta englantiinkin kotiutuneelle termille olisi kyllä ihan suomalaista suomea oleva vastike, pöytävuori. Espanjan 'mesa' tarkoittaa pöytää, juontuu latinan mensasta.

Pöytävuori päätyi Walkerien suvun haltuun jo sukupolvea ennen Mustanaamion syntyä. Eräs esi-isä Walker oli mukana hyttipoikana Kolumbuksen Santa Marialla, ja siten päätyi Karibian saarille.

Hyvin hoksottimin varustettu poika oppi alkuasukaskielet ja ystävystyi paikallisten kanssa. Kolumbus ei uudesta mantereesta mitään oppinut tietämään, mutta nuorukaiseksi varttunut Walker sen löysi. Mayoilta hän tovereineen kuuli Tenochtitlanista ja sitä etsiessään he päätyivät 1494 kielekkeelle.

Siellä Walker varttui aikuiseksi, aseillaan loi navajomyytin tabuvuoresta.

Sen lisäksi, että Walkerin kieleke on eroosion synnyttämä luonnonerikoisuus, sen kiviaines sisälsi yllätyksen: koko pöytävuoren läpi kulki huokoista kiveä oleva laavatappi.

Myöhemmät Mustanaamiot antoivat kovertaa sen ja saivat siten oivan hissikuilun pöytävuoren huipulle. Jo kelpaa nykyisen Mustiksen sitä myöden viedä Dianansa maisemia huipulle ihastelemaan.

Walkerin kielekkeestä on tehty vuosien varrella koko joukko tarinoita. Yksityiskohtia on syvennetty, lavennettu ja tarkennettu. Sy Barryn mustavalkoinen tarina on ollut pohja, josta myöhemmät käsikirjoittajat lähteneet liikkeelle. Sama pätee myös muihin tässä Mustanaamio-spesiaalissa oleviin kertomuksiin. Useimmin lienee palattu ensimmäisen Mustanaamion syntyyn, legendan alkujuurille.

* Mustanaamio-julkaisut Suomessa. Juha Tynnisen bibliografia.

Matkailu kaventaa!

Mitä Tuomas Enbuske tänään, sitä brittiälyköt eilen:

G.K. Chesterton

Mitä on Amerikka?
suomennos Salla Rissanen

Matkailu kaventaa, väittää englantilainen kirjailija ja esseisti G.K. Chesterton (1874-1936). Edelleen ajankohtaisessa kirjoituksessaan Chesterton pohtii, miten eri kansallisuuksien pitäisi suhtautua toisiinsa. Erityisesti hän miettii sitä, miksi amerikkalaiset ovat eurooppalaisten mielestä niin kummallisia.


* Chesterton: Mitä on Amerikka? Osuuskunta Jyväs-Ainolan julkaisu vuodelta 2007.
* Epäkorrektia, Tuomas Enbuske: Matkailu kaventaa! (Ohjelma Yle Areenalla 29.11. klo 18.45 saakka)

Betonielementtiomakotitalot

Sunnuntai oli oikein aurinkoinen päivä, poikkeuksellinen näillä leveyksillä näinä aikoina (kuten Muualla -blogissa myös huomioitiin). Pääsin ottamaan aikaisemmin (Miksi betonielementtitalot ovat rumia?) kommenteissa lupaamiani kuvia betonielementeistä tehdyistä omakotitaloista.

Omakotitalojen kuvaamisessa on omat rajoitteensa, mutta toivottavasti näistä jotenkin talojen luonne välittyy.

Betonielementeistä tosiaan rakennettiin omakotitalojakin 1970-luvulla, tosin ei mittavissa määrin. Suomalaisten halu hartiapankkirakentamiseen taisi suurimpana esteenä olla yleistymiseen. Eivätkä myymämiehetkään niin hanakoita pikkutalokauppaan tainneet olla.

Nukkumatti 50 vuotta

Tänään on kulunut 50 vuotta siitä, kun Nukkumatti (Sandmann) kävi ensimmäisen heittämässä unihiekkaa (itä)saksalaisten lasten silmiin. Gerhard Behrendtin luoma nukkeanimaatiohahmo sittemmin nukutti useiden maiden lapset, muun muassa kaikkien Pohjoismaiden. Suomessa kaksiosaiset animaatiot olivat tärkeitä Lasse Pöystin iltasadun ympärillä ja myöhemmin koko Pikku Kakkosen.

Muistelluin osa Nukkumateista lienee ne lukuisat kulkuvälineet, joilla hän saapui lasten iltasadun lukemista kuulemaan. Pikku Kakkosen sivuille on niistä koottu listaa, jossa 130 erilaista mainitaan. Ehkä enemmänkin niitä oli.

Saksojen yhdistymisen jälkeen erinomaisen toimiva konsepti pilattiin ymppäämällä se muinoisiin Grimmin satuihin. Se ei toiminut. Fantasiahahmo realistisessa ympäristössä oli homman juju, satuhahmo sadussa ei vastaavaa kiinnostusta herättänyt.

Yksi Nukkumatin vakioteemoista oli vierailut leirillä olevien lasten luona. Näissä jaksoissa on erityisesti nähty sosialismin ihannointia. Tervehenkiset ja reippaat ohjaajat, virkeät ja tottelevaiset lapset.

Laajemminkin ideologisia yhteyksiä on kartoitettu, muun muassa norjalaisen Jannicke Systad Jacobsenin elokuvassa Sandmann - Historien om en sosialistisk supermann (2005).

Nukkumatin käyttämiä kulkuvälineitä

aasi
ambulanssi
avaruusalus
avaruusraketti
betoniauto
delfiini
erikoispyörä
erikoisveturi
haikara
helikopteri
henkilöauto
hevonen ja vaunut
hevosrattaat
hevosvaljakko
hiekkalastialus
hiekkalotja
hiihtohissi
hiihtohissijuna
hiilijuna
huoltoauto
höyryveturi
ilmalaiva
ilmatyynyalus
jokialus
joutsenen vetämä vene
juna
kaivosjuna
kameli
kanootti
kasteluauto
kelkka
keräysauto
kilipukki
kilpa-auto
kilpikonna
kippiauto
kirjastoauto
kolmipyöräinen
kolmipyöräinen pakettipolkupyörä
konttikuormuri
kukkahaituva
kuorma-auto
kurpitsakärryt
kuualus
kuumailmapallo
käsikärryt
köysirata
lakaisukone
laskuvarjoavaruuskapseli
lavaskootteri
leikkuupuimuri
liitokone
linja-auto
lossi
luistimet
lumiaura
lumikelkka
lumikengät
lumikiitäjä
lumilinko
luotsilaiva
maastoauto
matkalaukku
metrojuna
moottorialus
moottorikelkka
moottoripyörä
moottorivene
mopedi
mopo
näköalabussi
näköalajuna
pienkone
pikavene
polkuauto
polkupyoräkärry
polkupyörä
polkuvene
poropulkka
pororeki
posetiivin kanssa
potkulauta
purjevene
puulauta
raitiovaunu
ralliauto
ratsuhevonen
reki
resiina
riippuliidokki
rullaluistimet
ruuhi
siipirataslaiva
sirkusnorsu
sirkuspyörä
suihkulentokone
sukelluskupla
sukellusräpylät
sukellusvene
sukset
surffilauta
sähköjuna
taksi
tikasauto
traktori
turbiinikone
työntökärryt
vanha auto
vanha polkupyörä
vankkurit
vesipolkupyörä
vesisukset
vesitaso
vesitaso
vossikka
vuohi ja kiesit
vuoristojuna
vuoristokengät
zeppeliini

(lähde: Pikku Kakkonen)

Hylätty kenkä ja muuta etupihalla ollutta

Ohikulkijat jättävät itsestään kaikenlaisia merkkejä. Harvemmin kenkiä, ainakaan tähän aikaan vuodesta.

Tiittu-vaarin ufokokemukset

Tapani Kuninkaan Ufoja Suomen taivaalla -teoksessa (Kirjayhtymä 1970) on lyhyt johdanto suomalaisten historiallisiin ufohavaintoihin. Ensimmäisenä varsinaisena suomalaisena ufona mainitaan Tiittu-vaarin tapaus 1700-luvun alkupuolelta, ensimmäinen epäilty on piispa Erik Sorolainen (k. 1625) maailmanlopunsaarnojensa vuoksi.

Mutta Tiittu-vaari. Hänen tarinansa sanotaan olevan Sahalahdelta, ja erään sikäläisen vanhuksen kertoman. Tiittu oli ollut kertojan mukaan seppä, noita ja kipujen parantaja. Hän piti oman ja naapurikylien väen terveenä, verenkin osasi seisauttaa. Metsänpedoista ei Tiitun aikaan kylän karjalle ollut vaaraa.

Palkkiota Tiittu ei parannushommista ottanut. Avokätiset parannetut antoivat kuitenkin ja näillä varoilla Tiittu olisi ostanut tilan (Moltsian kylän Klemettilän talon), joka isäntä kertoja 1960-luvulla oli. Tarkka vuosikin oli tiedossa: 1701. Isännäksi ei Tiittu alkanut, vaan antoi talon poikansa nimiin. Itse asusteli edelleen vanhassa mökissään, joka oli lähellä taloa.

Tiitun ollessa jo hyvin vanha, lensi eräänä kesäaamuna mökin katolle musta metso. Hetken seisahduttuaan se jatkoi perämetsään päin. Seuraavana aamuna sama toistui. Ja sitä seuraavana. Tiittu kävi ilmoittamassa poikansa vaimolle, että tuli käsky lähteä perämetsään ja käskyä ei parane olla tottelematta.

Vaari lähti aamulla ja puolenpäivän aikaan kylän ylle ilmestyi jättiläiskokoinen kiekko. Sen tuloa ei kukaan ollut huomannut. Hetken seisottuaan kiekkokin suuntasi perämetsän suuntaan.

Kylän väki säikähti moista kovasti. Vaikka oli heinänteko kesken, ihmiset sulkeutuivat kolmeksi päiväksi sisälle rukoilemaan ja veisaamaan. Lehmätkin saivat kärsiä täysistä utareista tuon ajan. Uskottiin maailmanlopun tulevan juuri nyt.

Kolmen päivän mentyä itsekukin pikkuhiljaa uskaltautui ulos ja takaisin töihin.

Tiittu-vaaria ei näkynyt, kuulunut. Häntä lähdettiin joukolla perämetsästä etsimään. Tiitun pojalle metsässä ilmestyi valtava karhu. Yrjö-pojan ihmetys oli suuri, kun karhu alkoi puhumaan kuin ihminen: "Älä minua pelkää, mitä ilmoitan, että turhaan sinä isääsi etsit. Näithän sinäkin sen sateenkaaren hohtoisen taivaanlaivan. Se vei isäsi ylös korkeuksiin, toiseen parempaan maailmaan, jossa asuu ihmistä korkeammalla oleva rotu. Isäsi on siellä hyvä, eikä hän kaipaa takaisin."

Jo alkoi kuhina ja juoruilu, pelkokin levitä. Sahalahden uusi pappi (Anders Steenbeck) takoi kuitenkin järkeä ihmisten päihin, ja unohtui tarina vähitellen. Moltsian kylällä ja Klemetin talossa se kuitenkin säilyi, päättää Kuningas kertomuksensa.

Lähteeksi on merkitty vain ufotutkijoiden oma lehti Vimana (ilmestyi 1967-72), joten mielenkiinnosta Hiskistä katsoin, onko Sahalahdella moista Tiittu-ukkoa elellyt. Sahalahden kirkonkirjat alkavat jo vuodesta 1683 ja vuodelta 1728 on tieto 96-vuotiaan Titus Siegfredinpojan kuolemasta. Kastettujen kirjan mukaan hänellä oli (mahdollisesti) kolme lasta Yrjö (Jöran), Simo (Simon) ja Liisa (Elisabeth). Äitiä ei ole katsottu tarpeelliseksi mainita. Tiituksen ammatiksi poikien syntymän yhteydessä mainitaan ratsumies (Rytt:, ryttar).

Ufotutkijoiden forumilla Tiittu-vaari on myös noteerattu. Sahalahtelainen Vesa Rantanen on haltuunsa saamiaan sukutietoja siellä kertonut. Yrjö Tiituksenpoika olisi saanut Klemetin tilan juuri 1701, 17-vuotiaana.

Kehyskertomus siis tuntuisi pitävän paikkansa. Keskipäivän valoilmiöistä tai taivaslaivoista on vaikea mitään sanoa. Ehkä tapaus oli Suomen vanhin ufohavainto, jos ufo ymmärretään nimenomaan tunnistamattomana taivaan ilmiönä. Tapahtumavuosi oli siis Tiitun kuolinvuosi 1728.

Kyläläisten reaktio on kuitenkin selitettävissä. Kustaa H.J. Vilkuna on useissa kirjoituksissaan selvitellyt 1700-luvun Suomea. Lähteinään hänellä on muun muassa olleet pappien Tukholmaan lähettämät kirjeet, heitä kun vihollisen pelossa oli pyydetty raportoimaan kuninkaalle kaikesta vähänkään oudosta tai erikoisesta. Papit kertoivat kuninkaalle muun muassa seurakuntalaistensa näkemistä unista.

Aineiston perusteella Vilkuna on esittänyt, että ison vihan, miehityksen, väenottojen ja sodan muutoinkin runtelema maa kärsi laajasta posttraumaattisesta stressistä. Vähäinenkin erilaisuus tai erikoisuus saattoi laukaista väessä kertomuksen kaltaisen rukoilu- ja synnintunnustusaallon, pelkoreaktion.

Vaikuttaisi siltä, että ratsumies Tiittu koettanut suojella itseään ja läheisiään sotaan joutumasta. Sotatantereilla verenpysäytys- ja muita ensiaputaitojakin oppii. Tilan antaminen 17-vuotiaan pojan nimiin säästi hänet sotaväenotoilta. Ehkäpä Tiittu on vuosikymmenen tai pari ikäänsä lisännyt samasta syystä?


(Sahalahden historiassa on kuulema lisää tarinoita Tiittu-vaarista, muttei tätä)

Miksi betonielementtitalot ovat rumia?

Tuoreessa Tekniikan Waiheita -lehdessä (3/2009) Yki Hytönen ja Matti Seppänen kirjoittavat betonielementtirakentamisjärjestelmän käyttöönottamisesta Suomessa. Kehitys aloitettiin jo jälleenrakennustöiden yhteydessä 1950-luvun alussa, mutta yhdenmukaisesti ja pysyvästi se tuli käyttöön 1970. Kirjoitus on syntynyt osana betonielementtirakentamisen historiaprojektia.

Paikallaanrakentamisessa pullonkaulana oli märkätöiden kuivumisen odotteleminen. Rakennusmiehille, säiden ollessa vähemmän suosiolliset, jäi runsaasti aikaa luoda yhteishenkeä korttia lyömällä ja soppapulloja kierrättämällä, koska seuraavaa vaihetta ei voitu aloittaa ennen allaolevaa tukevaa, kuivaa rakennetta.

Useissakin rakennusyhtiöissä pohdittiin ratkaisua ja mallia haettiin länsinaapureista. Teollinen elementtien tekeminen minimoisi odotteluaikoja ja nopeuttaisi rakennusten valmistumista. Tehokkuus kasvaisi ja tuotantokustannukset laskisivat.

Historiaprojektin haastattelema rakennusneuvos Matti Loukola on tiedoksiantanut, että elementtirakentamista alettiin kehittämään muurareiden korkeiden palkkojen ja lakkoherkkyyden vuoksi. Ehkä nuo edellä mainitut painoivat vaakakupissa kuitenkin yleisesti ottaen enemmän.

Suurimmat urakoitsijat perustivatkin jo 1950-luvulla omia elementtitehtaitaan. Aluksi elementtejä käytettiin vain osin, mutta nostureiden kykyjen parannuttua jo 1950-luvun lopulla valmistui ensimmäinen täyselementtitalo.

Kukin yrittäjä toimi omien suunnitelmiensa mukaan. Elementeillä ei ollut yhtenäistä mittajärjestelmää ja niiden sovittaminen toisiinsa ja paikallarakennettavaan sitoivat rakennusmestarin ja arkkitehdin tiiviiksi työpariksi ratkomaan syntyneitä ongelmia. Työn kuluessa esteettiset arvot eivät (ainakaan teoriassa) päässeet unohtumaan.

Betonielementtitekniikan läpimurto tapahtui 1962-64. Itsenäisiä, rakennusliikkeiden ulkopuolisia elementtitehtaita oli 1966 nelisenkymmentä. Maaltamuuttaville tarvittiin uusia koteja.

Työmaiden yllättävistä ongelmista haluttiin päästä eroon. Ajatus yhteisestä perusmoduulista ponnahti jälleen kerran esille. SAFAn jo 1942 perustama Standardoimislaitos ryhtyi kaavailemaan yhtenäisiä mittoja tehtäville elementeille.

Työtä kiirehdittiin 1968, ja 1970 se oli valmis. Keskeinen henkilö kehittelyssä oli omalle firmalleen Domino-elementtijärjestelmän kehittänyt Teuvo Koivu. Järjestelmästä puhuttiin "avoimena" ja lyhenteellä BES (betonielementtisysteemi).

BESin mukaisesti voitiin rakentaa talo melkein kokonaan. Parina aikaisempana vuosikymmenenä kehittynyt arkkitehtien ja rakennusinsinöörien tiivis yhteistyö purkautui, koska piirustuksiin ei enää juurikaan rakennusvaiheessa tarvinnut muutoksia tehdä.

BESin mukaisesti syntyivät oivasti minkälaisen tahansa talon kantavat seinät ja välipohjat. Mutta julkisivut oli jätetty kokonaan systeemin ulkopuolelle.

Samaan aikaan hiljan perustettu Asuntohallitus alkoi valvoa tiukemmin hintoja. Asuntojen kysyntä kaupungeissa oli valtavaa, ja suuremman keinottelun ehkäisemiseksi valtio oli tarmolla toimessa.

Vaikka ennen työmaan aloittamista suunnitelmat olivat hyvät, rakennusluvan ja julkisivulautakunnan hyväksynnän saaneet, työn kuluessa "kokonaistaloudellisista" syistä arkkitehdin osuus minimoitiin. Urakoitsijan "hoviarkkitehti" toisti rutiinilla samaa talosta toiseen.

Grynderit eivät tinkineet omasta osastaan.

Myöhemmin (1979) BESiin on yritettiin liittää julkisivustandardit, mutta rakentamisen tavat olivat jo juurtuneet. Myöhemminkään luotu uusi TAT ei ole juurikaan asuntorakentamiseen vaikuttanut. Arkkitehti työmaalla oli ylimääräinen kulu.

Tommi Musturi: Samuelin matkassa

Sarjakuvataitelija Tommi Musturin (s. 1975) uusin työ Samuelin matkassa (Huuda Huuda 2009) on ilmestynyt samanaikaisesti Suomen lisäksi neljässä muussa maassa, Saksassa, Belgiassa, Ruotsissa ja Portugalissa. Kirja on lämminhenkinen, viivoiltaan ja väreiltään jopa nostalgiaa herättelevä, psykedeelinen matka maailman olemassaolon läpi.

Aikaisemmin Musturi on julkaissut muun muassa kaksi Toivon kirjaa ja yksittäisiä töitä palkitussa Glömp-antologiassa (10 osaa).

Samuelin matkan tyylitelty päähenkilö kulkee koko ajan eteenpäin erilaisiin tilanteisiin. Välillä hän joutuu luojansa liiskaamaksi, välillä hän kapuaa kuuhun.

Työnimenä teokselle on ollut Ensimmäinen Samuelin kirja. Se tietysti viittaa Musturin aikaisempiin Ensimmäiseen ja Toiseen Toivon kirjaan (molemmat Huuda Huuda 2007), mutta Vanhassa testamentissakin on kaksi Samuelin kirjaa.

Raamatun Samuel oli nasiiri (juutalainen munkki), ensimmäinen profeetta, "toinen Mooses", joka johti kansaansa. Hän ohjasi kansansa muutenkin: odotetun Saulin sijaan kuninkaaksi tuli Daavid. Hänen huoneestaan ja suvustaan tulikin tärkeä, ja Daavidin poikaa odotettiin.

Samuelin matkassa ei kuitenkaan messiasta odoteta, kuljetaan koko matka hamaan loppuun.

Lukija on tunnistavinaan kirjasta mytologisia aineksia, raamatullisiakin, mutta keskeisintä teoksessa on tunneskaalan läpikäyminen. Sanaton sarjakuva ei tarjoa suoraa kirjallista tarttumapintaa.

Ennen katoamistaan Samuel jättää kuusi teesiä lohdutukseksi:

Ota vastaan
Pysy liikkeellä
Älä pelkää
Älä odota mitään
Säilytä itsesi
Pidä huolta

Maailma on pääosin värikäs paikka. Harmaus on voittavana värinä ainoastaan Samuelin kulkiessa rähjäisen kaupunkilaisen ihmisjoukon läpi. Matkallaan Samuel pysähtyy ja lepäilee usein, mutta kaupungin jälkeen hän empii pitäisikö kääntyä takaisin? Koska kohtaus on alkupuolella teosta, niin kääntyminen olisi muuttanut teoksen luonnetta kovasti. Samuel ei siis palaa, vaan lähettää päävärejä taaksejäävien haisteltavaksi. Niihin Samuelinkin on tutustuttava tarkemmin ennen sävyjen erottelemista.

Zenonin paradoksit

[Zenonin fragmentit, Zenonin paradoksit]

400-luvulla eKr eläneen elealaisen Zenonin perintö elää edelleen hänen nimissään kulkevissa paradokseissa. Kaksi ja puolituhatta vuotta hänen käytännön elämänkokemusta vastaan sotivat todistelunsa ovat kiusanneet ja mietityttäneet monia.

Moneutta vastaan

(a)

Jos oletamme, että viiva koostuu useista eri pisteistä, silloin voimme aina jakaa viivan osiin ja jokainen jako jättää meille viivan, joka voidaan jakaa uudelleen. Vaikka jatkaisimme tätä jakamista loputtomiin, emme koskaan saavuta pistettä, joten viiva ei voi koostua pisteistä.

(b)

Moneuden, viivan, täytyy olla sekä rajallinen että rajaton pisteiden määrässä. Sen täytyy olla rajallinen. Pisteiden määrän täytyy olla rajallinen koska viiva koostuu niin monesta pisteestä kuin siinä on, ei enemmästä, eikä vähemmästä. Siksi se on määrätty luku, ja määrätyn luvun täytyy olla äärellinen tai rajattu luku. Kuitenkin moneuden täytyy olla myös ääretön luku, koska se on rajattomasti jaettavissa. Siksi onkin ristiriitaista olettaa, että viiva koostuisi lukuisasta määrästä pisteitä.

Liikettä vastaan

(1) Dikotomia

Et voi ylittää kilparataa. Et voi kulkea rajatussa ajassa läpi ääretöntä määrää pisteitä. Sinun on ensin kuljettava puolet mistä tahansa annetusta matkasta ennen kuin olet kulkenut koko matkan, ja jälleen puolet jäljellä olevasta matkasta. Tätä jatkuu loputtomiin, koska missä tahansa annetussa välimatkassa on ääretön määrä pisteitä, ja et voi kulkea läpi äärettömän määrän pisteitä rajallisessa ajassa.

(2) Akilles ja kilpikonna

Akilles ei saa koskaan kilpikonnaa kiinni. Akilleen on ensin tultava paikkaan, josta kilpikonna aloitti. Tässä ajassa kilpikonna on kulkenut jonkin matkan eteenpäin. Akilleen on sitten kuljettava tämä matka, ja kilpikonna on kulkenut tässä ajassa edelleen eteenpäin. Akilles tulee koko ajan lähemmäs kilpikonnaa, muttei koskaan saavuta sitä.

(3) Lentävä nuoli

Lentävä nuoli on levossa. Koska kaikki on levossa ollessaan jossakin itsensä kokoisessa tilassa, niin ’mikä on lennossa’ on minä tahansa annettuna hetkenä itsensä kokoisessa tilassa, joten se ei voi liikkua.

(4) Stadion

Puolet ajasta on sama kuin kaksinkertainen aika. Kolme kilpahevosvaljakkoa on stadionilla. Ne aloittavat lähdöstä. Valjakko A pysyy paikallaan kun valjakot B ja C lähtevät yhtä suurella nopeudella vastakkaisiin suuntiin.

AAAA
.....BBBB ->
<- CCCC....

Kun valjakot tulevat seuraavaan pisteeseen, jokainen B on ohittanut kaksi kertaa niin monta valjakon A hevosta kuin valjakon C hevosta.

AAAA
................BBBB ->
<- CCCC............

Valjakolta B menee valjakon A ohittamiseen kaksinkertainen aika verrattuna siihen mikä menee valjakon C ohittamiseen. Kuitenkin valjakoilta B ja C menee sama aika valjakon A ohittamiseen. Niinpä puolet ajasta on sama kuin kaksinkertainen aika.

Paikkaa vastaan

Paikkaa ei ole olemassa. Jos oletamme, että kaikki mikä on olemassa sijaitsee jossakin paikassa (tai täyttää jonkin tilan), niin paikkakin sijaitsee jossakin paikassa, ja tämäkin paikka on jossakin paikassa ja niin edelleen loputtomiin. Tämähän on absurdia, joten sellaista kuin ‘paikka’ ei ole olemassa.

Ääntä vastaan: Hirssin siemen

Kuuluuko yhden hirssin siemenen putoamisesta ääni? Jaetaan siemen puoliksi, ja saadut puolikkaat edelleen kahteen osaan ja niin edelleen kunnes ei ole enää mitään puolitettavaa. Kun nämä olemattomat osaset liitetään yhteen ei saada mitään, koska olemattomuudesta ei saada mitään vaikka sitä liitettäisi yhteen vaikka kuinka paljon. Hirssin siemenen putoamisesta ei siis kuulu ääntä.


(Julkaistu aikaisemmin Zenon: Fragmentit ja paradoksit teoksessa (Jyväs-Ainola 2001). Kirja on jälleen saatavilla)

[Zenonin fragmentit, Zenonin paradoksit]

Zenonin fragmentit

[Zenonin fragmentit, Zenonin paradoksit]

Antiikin kreikkalainen filosofi Zenon (eli 400-luvulla eKr) puolusti kovasti opettajansa Parmenideen käsityksiä maailmasta. Aristoteles nimesi hänet dialektiikan isäksi, Proklos puolestaa absurdiin lopputulemaan vetoavan argumentoinnin luojaksi.

Zenonin kirjoittamasta on säilynyt vain kolme fragmenttia. Kaikkiaan hänen tiedetään kehitelleen nelisenkymmentä argumentaatiomallia Parmenideen filosofiassaan esittämän maailman ykseyden puolesta. Osa niistä tunnetaan Zenonin paradokseina ja muun muassa Aristoteleen kirjoitusten kautta.

Zenonin myötä geometriassa lienee omaksuttu käsitys, että viiva on oma yksiulotteinen kappaleensa, eikä pisteistä koostuva kokonaisuus.

(1)

Jos kappaleella ei ole leveyttä, se ei edes voi olla... Mutta, jos se on, jokaisella kappaleella tulee olla tietty leveys ja tietty syvyys, ja sen täytyy olla tietyn etäisyyden päässä toisesta, ja saman voi sanoa siitä, joka on sen edessä; myös sillä täytyy olla leveys, ja jokin on tietyn etäisyyden päässä siitä. On aivan sama sanoa tämä yhden kerran tai sanoa se joka kerta; sellaista kappaletta ei olekaan, joka olisi viimeinen, eikä kappaleista yksikään ole verrattavissa toiseen. Koska jos asioita on monta, niiden täytyy olla sekä pieniä että suuria, niin pieniä ettei niillä ole leveyttä lainkaan, ja niin suuria, että ne ovat äärettömiä.

(2)

Koska jos siihen lisättäisiin mikä tahansa, se ei tekisi sitä yhtään isommaksi; olemattomuuteen ei saavuteta lisää leveyttä sitä yhteen liittämällä, koska siitä seuraisi, että se mitä lisättiin oli olemattomuutta. Mutta jos olematon otettiin pois jostakin toisesta asiasta, se asia ei ole yhtään vähemmän, ja edelleen, jos olematon lisätään toiseen asiaan, se ei kasva, on selvää, että se mitä lisättiin oli ei mitään, ja se mitä otettiin pois oli ei mitään.

(3)

Jos kappaleita on monta, niitä täytyy olla juuri niin monta kuin niitä on, ei yhtään enempää tai vähempää. Nyt jos niitä on niin monta kuin on, niitä on ääretön määrä.

Jos kappaleita on monta, niitä on ääretön määrä; koska aina on toisia kappaleita niiden välissä, ja taas toisia näiden välissä. Siksi kappaleita on ääretön määrä.



(Julkaistu aikaisemmin Zenon: Fragmentit ja paradoksit teoksessa (Jyväs-Ainola 2001). Kirja on jälleen saatavilla)

[Zenonin fragmentit, Zenonin paradoksit]

"Parjattu valtiomahti"

Pettymykseksi sunnuntaina Helsingin Sanomain kulttuurisivuista oli melkein puolet omistettu Helsingin Sanomien haukkumisen turhuuteen. No, tulihan lehdelle tasavuosia täyteen. Kirjoituksessa hyvää oli Harri Saukkomaan havainto siitä, ettei lehdellä ole keinoja myöntää olleensa väärässä.

Sanomilla tulee olemaan vaikeuksia selittää itsensä ulos muun muassa ensimmäisestä pääkirjoituksestaan, "Matkustava asiakas ei ymmärrä Finnairin lentäjien lakon syytä". Lehti olisi voinut ottaa asiakseen selittää sen lukijoilleen, mutta ei. Ylen radiouutisten haastattelemat "matkustavat asiakkaat" sen sijaan ymmärsivät lakon. Kukapa työntekijä ilolla kouluttaisi itselleen pienipalkkaisen seuraajan. Ja jo ennen yhä ylemmäksi nousevaa eläkeikää.

Viime huhtikuun lopulla kirjoitin yhdysvaltalaisesta Las Vegas Sun -lehdestä, jonka toimittajat olivat saaneet "julkisen palvelun" Pulitzer-palkinnon.

Päivän mittaan on Hesaria moitittu, tilauksen lopettamista harkittu ja kehotettu vertaamaan sitä maakuntalehtiin. On Hesari sentään lehti Maaseudun tulevaisuuteen tai Keskisuomalaiseen verrattuna.

On muistutettu myös siitä, että maakuntalehtien yhteistyö on tiivistymässä. Ulkomaan sivut on jo pidempään Väli-Suomen lehdissä olleet käytännössä identtiset, samoin radio- ja tv-sivut osin. Nyt sama on tekeillä laajasti kulttuurisivuille.

Siksi haluankin uusintana tähän toistaa amerikanmallin ja sen soveltamisen Suomeen.

"Las Vegas Sun on vuodesta 2005 lähtien ilmestynyt kaupungin toisen, suuremman Las Vegas Review-Journalin liitteenä. Järjestelyä kutsutaan "joint operating agreementiksi", eli yhteistoimintasopimukseksi.

Yhdysvaltain tiukat kilpailulait (antitrust) estivät sanomalehtiä tekemästä samalla markkina-alueella minkäänlaista yhteistyötä. Kun kakkoslehdet alkoivat kuolla 1960-luvulla Yhdysvaltain pienemmistä ja keskisuurista kaupungeista, säädettiin 1970 laki, jonka salli lehtitalojen yhteistyön esimerkiksi jakelussa ja painatuksissa, mutta pitivät toimitukset tiukasti yhteistyön ulkopuolella.

Kovin vaikuttava laki ei enää ole, yhteistoimintasopimuksia on voimassa alle kolmekymmentä.

Eurooppalaisittain ymmärretyn julkisen palvelun tai yleisradiotoiminnan kanssa amerikan mallilla ei ole mitään tekemistä. Yhteistoiminnassa julkaistut lehdet ovat yleensä yksityisesti omistettuja, Las Vegas Sunkin perustajansa Hank Greenspunin jälkeläisten hallussa.

Idea oli säilyttää uutistoiminnan moniarvoisuus ja -äänisyys.

Lähinnä suomalaisessa lehdistössä Las Vegas Sunin kaltaiset lehdet vertautuvat vielä joissakin kaupungeissa ilmestyviin vasemmistopuolueiden lehtiin. Kuten oululaisiin sosialidemokraattiseen Pohjolan Työhön ja vasemmistoliittolaiseen Kansan Tahtoon.

Olisikin veikeä idea, jos Pohjolan Työ ja Kansan Tahto alkaisivatkin ilmestyä Kalevan liitteinä. Lehdenjakajan aamulla tuomassa paperinivaskassa olisikin kolmen eri toimituksen tekemät uutiset yhdessä paketissa.

Kansalainen tilaisi 'paikallisen sanomalehden' ja tilausmaksun kolme lehteä jakaisivat sopimallaan tavalla keskenään, kukin toimitus tuottaisi materiaalia sovitun mukaisesti. Mainostuotot jakautuisivat myös sopimuksen mukaisesti. Nettilehdet olisivat erikseen, niille ei tällaista yhteistoimintaa tarvitse.

Lukijalla olisi aamulla parhaassa tapauksessa kolme erilaista näkemystä tai ainakin perustelua maailman nykymenolle. Kovin toiseen suuntaan taitaa vain suomalainen lehtimaailma olla menossa."

Karri Kokko's Next Work

Kesällä Karri Kokko Lyhyttavaraliikkeessä kyseli kuka haluaisi kirjoittaa hänen seuraavan teoksensa? Tai oikeastaan kysymys kuului: "Kuka" haluaa "kirjoittaa" "mun" seuraavan "teoksen"? Parhaan teoksen toteuttamista luvattiin. Paras oli myös lainausmerkeissä.

Sari Hakala ja Troy Lloyd olivat kirjoittaneet kommenttilaatikkoon jo koko joukon "tarjouksia", kunnes eräänä kesäisenä päivänä Varkaudessa minäkin joukkoon lyöttäydyin. Myöhemmin mukaan tuli myös Satu Kaikkonen. Tekstiä virtasi.

Kaikki oli "paras". Niin syntyi Karri Kokko's Next Work (ntamo 2009), joka julkistettiin perjantaina. Eri kieliä teoksessa on käytetty ainakin tusinan verran, suomea, ruotsia ja englantia pääasiassa. Kustantajan mukaan käytetty kieli on "Rhaeto-Romance".


* Sari Hakala, Satu Kaikkonen, troylloyd, Reijo Valta: Karri Kokko’s Next Work. ntamo 2009, 206 s.


* * *

Perjantaina oli Helsingin Lasipalatsin kirjassa keskusteltu otsikolla Siis mikä äänenmurros, khrm? Keskustelussa kritiikin kirjoittamisen tapojen lisäksi nousi esille kuntannusmaailman muuttuminen ja runokentän ryhmäytyminen.

Runouden entinen "tuotantoketju" on kadonnut, todettiin. Uusi on muotoutumassa, ja tulevaisuuden runoilijat eivät välttämättä tarvitse julkaistuja kirjoja lainkaan osoittaakseen olevansa. Toisaalta kirjankaan merkitys ei enää ole sama (minkä voi juuri uuden kirjan ulos saaneena kepeästi heittää).

Ryhmiä tai piirejä en tunne. Keskustelussa niitä sanottiin Leevi Lehdon ympärille muodostuneen, mutta Lehto itse kiisti.

Lehto on uusia, erilaisia poetiikkoja tuonut ja synnyttänyt. Luoko ryhmän se, että käyttää näitä?

Itse julkaisin ensimmäisen runon vähän yli kaksi vuotta sitten. Se oli Leevi Lehdon koneella tehty ja pääotsakkeeltaan Onnitteluruno.

* Onnitteluruno 22.10.2007

Katuvalomainos

Siinä se pyöri. Enkä löytänyt kulmaa, jossa olisin varjona voinut olla. (samat valot reilu vuosi myöhemmin.)

Verkkolehti Kaiku

Meidän viereisen S-Marketin ulkomainostolppaan jo joku aika sitten ilmestyi juliste, jossa mainostettiin Kaiku -lehteä. Osuuskaupanhoitaja on ollut höveli ja antanut ihmisten liimata ilmoituksiaan ja julisteitaan korkeuksiin nousevan betonipylvään alaosaan. Siitä on ollut mukava Tuiran tapahtumia seurailla. Onpa kaupungin nuorisotoimikin epävirallista ilmoituspaikkaa hyväkseen käyttänyt.

Kaiun julistetta katsellessa on mieleen tullut väistämättä Uusi Suomi, joskaan juliste ei ihan yhtä suurisuuntaiseen viittaa. Uusi Suomihan kuopattiin takavuosina ja perijämiljonääri herätti sen uudelleen henkiin verkossa.

Kaiku oli takavuosina yksi Oulun suurista lehdistä. 1877 perustettu porvarillinen ilmestyi vuoteen 1949. Uuden Kaiun perustajien onneksi vanhan kaiman lopettamisesta on sen verran kauan, ettei tarvitse olla perijämiljonääri lunastaakseen nimen käyttöönsä.

Oulun lehdistöhistoria on poikkeuksellinen. Kokoomuksen Kaiku tai keskustan Liitto eivät lehtikilpailussa nousseet maakunnan ykköslehdeksi. Liittokin on jo kuopattu lehti, lama vei sen 1993.

Ei-sosialistien äänenkannattajaksi nousi liberaalien Kaleva. Niinpä lehdellä on muita maakuntalehtiä vakuuttavampi mahdollisuus sanoa olevansa "puolueeton". Liberaalien viimeinen kansanedustaja oli Kalevan toimittaja Tuulikki Ukkola (nyk. kok.).

Uuteen verkkolehti Kaikuun sain tutustuttua vasta eilen. Lehteä tekevät Oulun ammattikorkean opiskelijat, neljä toimittajan alkua ja yksi graafikon. Kaiku on määräaikainen projekti, joka on päättyy marraskuun lopussa.

Taustalla on opintoihin liittyvä pakollinen harjoittelu. Kaikille ei tahdo mitenkään riittää harjoittelupaikkoja palkattakaan. Media-alan toimijoita Oulussa ja maakunnassa on perin vähän.

Tekemällä oman lehden saa samalla kokeilla omia siipiään niiden koko laveudelta. Se on erinomaista harjoittelua.

Näkyvyyden saaminen verkossa alkaa olla jo hankalaa. Onneksi naapurin osuuskaupanhoitaja on paikalliselle ilmoittelulle myönteinen, muutoin tuskin olisin lehteä ainakaan sen ilmestymisaikana löytänyt.

Ensimmäisessä pääkirjoituksessa lausuttuun yhdyn, ja toivon ajattelun laajemmallekin leviävän:

Klikkausjournalismi on journalismia, jossa toimittaja keinoja kaihtamatta tekee otsikoistaan sellaisia, että lukija niihin tarttuu. Taustalla puhuu tietysti raha, kuinkas muutenkaan. Verkossa lukijoiden määrää lasketaan klikkausten määrällä ja mainostajat haluavat mainostaa verkkosivustoilla, joilla on lukijoita. Tyyli on kuitenkin lukijan kannalta rasittava. Vai miltä näyttäisi, jos sanomalehden etusivulla lukisi ”katso sivulta kaksikymmentä, onko Halosen kannatus pysynyt ennallaan”?

* Verkkolehti Kaiku

Seuraava blogi >>

Useimmissa Bloggerin blogeissa on ylänavigaatiopalkki, niin kuin tässäkin. Palkin avulla voi tehdä hakuja, ilmoittaa sivuston ylläpitäjille kyseenalaisesta sisällöstä tai siirtyä seuraavaan blogiin. Sisäänkirjautuneille on tarjolla muutama oikotie oman blongin hallintaan.

Toissa päivään saakka seuraava blogi -painike saattoi johtaa minne päin maailmaa tahansa. Yleensä päätyi blogeihin, jotka olivat juuri päivittyneet. Alati uteliaasti ja ihmetellen silloin tällöin katselin mitä maailmalla kirjoitellaan.

Useimmiten nousi eteen kielimuuri, kiinnostavilta näyttävistä saattoi kuitenkin jonkin aavistuksen sisällöstä saada Googlen Kääntäjällä. Kuvablogeissa ei kieli tuottanut ongelmaa. Erästä maailman lentokenttiä kuvaavaa blogaajaa seurasin jonkin aikaa kunnes hänen kirjoitusalustansa katosi.

Tavallinen tiistai -projektini neljäs tiistai (26.5.2009) oli kansainvälinen päivä: juuri seuraava blogi -painikkeen avulla vaeltelin ympäri maailman. Suomalaiseten kanssa samanlaisista asioista niin Etelä-Amerikassa kuin Kaukoidässä tunnuttiin kirjoitettavan.

Viime aikoina painike ei ole toiminut uteliaisuuden tyydyttäjänä. Muutamat Internetin vimpaimia ja härpäkkeitä kauppaavat blogit olivat selvitelleet bloggerin koodin ja lähes joka kerta painikkeen takaa ilmestyi samaiset vimpain- ja härpäkekauppiaat.

Eilen kokeillessa painikkeen takana olikin suomalainen blogi. Kas, sattuipa kerrankin, ajattelin. Painoin uudestaan. Taas tuli suomalainen, Helkama Raisu 83 mopoblogi. Kolmas, neljäs ja viideskin olivat suomalaisia. Aina vaan suomalaisia, suomenkielisiä, ei filippiinojen tagalogiksi kirjoittamia lain.

Blogger on siis muuttanut systeemejään. Kokeilin Yhdysvaltain länirannikon aika-asetuksille jättämääni broken laminated glass -blogissa samaa. Siellä painikkeen takana oli englannin kielisiä.

Johtopäätöksenä siis voi esittää, että oman maan ja kielialueen blogeja painikkeen takaa jatkossa tulee luettaviksi.

Illalla kokeilen uudelleen. Ensimmäisenä on Sokeripala, jossa Miina Supinen naputtaa "savu päästä nousten". Seuraavana Itäiset tildaajat, jossa on aloitettu joulukoristevaihto.

Skräppäys- ja neuleblogeja riittää: Minnan näperryksiä on myös jouluaiheiden parissa. Riituli on laittanut maanantaina ajastetun postauksen joulukorttiaskarteluista.
Kolmen lapsen kotiäiti Iippa on pitänyt taukoa blogauksesta, lokakuun viimeinen päivä on kuitenkin palannut maisemiin kuvakollaasilla. Nirna on tehnyt kortin "avokin kumitytölle, joka täytti 4 vuotta".

Heinäkuussa Unelman rakentaminen eteni Helsingin Tapanilassa kolmiorimahuopakaton asennukseen. Elämää Rauhalassa oli lokakuun puolivälissä onnistunut huutamaan huuto.netistä ihanan klaffipiirongin. Syyskuisen merkinnän mukaan Rauhala, bloginpitäjä Annen koti, olisi myynnissä. Anna Amnellin Lucia Olavintytär -blogissa esitellään perinteisiä kattoja Windhoekista ja Espoosta.

Käy selväksi, ettei "seuraava blogi" enää vie juuri päivättäneiden sivuille. Huhtikuussa 2008 Ahkeraliisa huomasi kirjoittamisen kovin työlääksi ja siiryi Flickriin kuvien julkaisijaksi. Paperisiilin lukupäiväkirja oli ollut tauolla, ja uusi tauko on jatkunut toissa kesästä.

Kirjalliset blogit ovat hyvin edustettuina. Sallan lukupäiväkirjassa on tiistaina käsitelty Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella.

Tuttujakin tapaa: tulee vastaan Karri Kokon vanha Muisti|kirja, joka tuli täyteen kesäkuun ensimmäisenä 2007.

Vaikka menetinkin oman "salaisen" reittini kielellisiin sekamelskoihin, niin bloggerin uudistus lienee useimmille iloksi ja hyödyksi. Kokeilkaa josko jotain kiintoisaa kohdalle sattuisi.

Alan Moore Café Voltairessa

Viime vuonna Kustannusosakeyhtiö Avain aloitti nyky(romaani)kirjallisuuksia esittelevän esseekirjasarjan Café Voltaire. Ensimmäisessa osassa oltiin ranskalaisissa maisemissa otsikolla Tarinoiden paluu (2008). Nyt syksyllä ilmestynyt toinen osa vie kanaalin yli Brittein saarille.

Nimensä kirjasarja on ottanut kirjailijoiden muinoin suosimasta kahvilasta Pariisin latinalaiskortteleissa. Siellä aikoinaan istuivat Rousseau, Voltaire ja ensyklopedistit, sittemmin 1800-luvulla baarihuoneisto sai nimen Voltairen mukaan. Kulttuurikahvila on mennyttä, mutta ehtivät siellä istua balzacit, mallarmet, hemingwayt ja fitzgeraldit keskustelemassa.

Samaa keskustelun ilmapiiriä kirjasarjan esseet koettavat jatkaa.

Brittiläistä nykykirjallisuutta käsitellään otsakkeella Imperiumin perilliset (2009). Mennen imperiumin pohjalle syntynyt Kansainyhteisö on kirjassa käsiteltyjen kirjailijoiden taustaa ajatellen voimallisesti läsnä: Doris Lessing, Kazuo Ishiguro, Martin Amis, Hanif Kureishi, Zadie Smith, Monica Ali, Salman Rushdie, kirjoittajien kulttuuritaustat ja syntymäpaikat ovat ympäri maapallon. Omilla saarillakin on monenlaista kulttuurista lähtökohtaa. "Englantilainen kirjallisuus" ei pidä sisällään skottien, walesilaisten tai pohjois-irlantilaisten kirjallisia saavutuksia. On siis turvallisempaa puhua briteistä.

Kotimaisin voimin tehdyissä artikkelikokoelmissa sisältö usein valikoituu tekijälähtöisesti. Mihin suomalaiset kirjallisuudentutkijat ovat tarttuneet ja mistä innostuneet kirjoittamaan, se ohjaa näiden kirjojen sisältöä. Niinpä sisällysluetteloita ei kannata tarkastella toimittajien tekemänä (arvo)valintana.

Imperiumin perillisissä oli yksi aiheeltaan (ja sisällöltään) positiivisesti yllättänyt artikkeli. Samuli Björnisen "Alan Moore ja ruudullinen romaani".

Sarjakuvan olisin ennemmin olettanut olevan mukana ranskalaisesta nykykirjallisuudesta keskustelevassa teoksessa, mutta hyvä näinkin. Syy ollee edellä kerrotussa. Jos joskus paneudutaan belgialaiseen nykykirjallisuuteen, sarjakuvaa ei voitane ohittaa. (katso aikaisempi merkintä Belgian kirjallisuudesta)

Alan Moore (s. 1953 Northamptonissa) on 1980-luvulta lähtien uudistanut supersankarisarjakuvagenreä reippaalla kädellä. Moore on tuonut laajaan julkisuuteen salamyhkäisen "sarjakuvaromaani" käsitteen Vartijoillaan. Kuten Björninen huomauttaa, romaaninkin juuret ovat lehtiin kirjoitetuissa jatkokertomuksissa.

Björninen käy artikkelissaan Mooren itsenäisen tuotannon Thatcherin ajan organisoidun työttömyyden ja yhteiskunnallisen voimattomuuden kuvauksesta Halo Jonesista (1984-86) aina Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigaan (I 1999-2000, II 2002-2003).

Angloamerikkalainen sarjakuva on teollista, ositettuun työnjakoon perustuvaa tekemistä. Tekijät jäävät siinä koneiston osiksi, eikä auteureista oikeastaan voi puhua, edes belgialaisranskalaisen sarjakuvan verran. Mooren osa on olla käsikirjoittaja, alkujaan hän myös piirsi.

Käsikirjoittamisen taitonsa osoitettuaan Moore palkattiin rapakon taakse uudistajaksi. Hänen tehtävänsä oli synnyttää uudelleen vanhoja hahmoja. Moore tulkitsi uudelleen sarjakuvasankareiden lähtökohdat, osin niitä tahallaan väärin ymmärtäen. "Uusi alku" tarinoiden kirjoittamisen lisäksi Mooren tehtävä lienee ollut myös tehdä uudet sääntökirjat toisten käsikirjoittajien noudatettavaksi.

Viimeiset vuodet Moore on viettänyt Northamptonissa puolierakkona parjaten sarjakuva-, ja laajemmin kulttuuriteollisuuden kyynistä voitontavoittelua. Sarjakuvan etsikkoaika tulla itsenäiseksi ja omalakiseksi taiteeksi Mooren mukaan hukattiin. Björnisen mukaan Mooresta onkin tulossa, ellei ole jo tullut, erinomaisen vihainen vanha mies. Mooren pessimismiä Björninen ei jaa.

Heti artikkelin alussa Björninen pohtii kuuluuko sarjakuva tällaiseen kirjaan. Moore on kirjallisuuteen laajalti perehtynyt ja antaa sen näkyä sarjakuvissaan. Sarjakuva on kuitenkin eri media kuin romaanikirjallisuus. Sen visuaalisuus on tärkeää, ja sarjakuvakäsikirjoittajan rooliin kuuluu luoda myös kuvalliset ideat. Mooren sarjakuvien pohjalta on ollut helppo tehdä menetyselokuvia (mm. Viiltäjä-Jackin tarinan kertova Helvetistä (sarjakuva 1991-96, Hollywood-elokuva 2001)).

On hyvä, että sarjakuvaa käsitellään edes jossakin. Se auttaa määrittelemään miten ja missä sitä pitäisi tutkia.

CMVIII Kapitalismin epäonnistumisesta

1. Uutiset ovat laajasti kertoneet BBC:n teettämästä maailmanlaajuisesta mielipidetiedustelusta, jonka mukaan vain joka kymmenes maailman asukas on tyytyväinen vapaaseen markkinatalouteen ("free market capitalism"). Suomessa uutisotsikoihin on otettu englantilaisen termin jälkimmäinen osa, kapitalismi. Vakiintunutta käännöstä "vapaiden markkinoiden kapitalismille" ei ole, mutta BBC:n mallin mukaisesti vapaa markkinatalous, vapaat markkinat on tässä termissä tärkein osa. Kauppa ja kaupallinen kilvoittelu tapahtuu sääntelemättömillä markkinoilla, ilman ulkopuolista (valtioiden) rajoittamista. Siis vain yksi kymmenestä (11 %) on tyytyväinen vapaisiin markkinoihin.

2. Useammassakin blogissa on tartuttu aiheeseen suomalaisen uutisoinnin perusteella. Äksyimmät ovat ottaneet käyttöön änkyröimmän laitavasemmiston retoriikan: kapitalismi on epäonnistunut, koska sen ei ole koskaan sallittu toimia vapaasti, sääntelemättömästi. Aikanaan sosialismin romahtamista voivoteltiin samoin perustein. Karl Marxin mukaan sosialismiin voidaan päästä ainoastaan siinä tilanteessa, että kaikki maailman maat ovat ottaneet sen talousjärjestelmäkseen. Turha siis tulla ilkkumaan, että meidän aate on epäonnistunut, koska se ei ole ikinä saanut mahdollisuutta osoittaa olevansa toimiva.

3. Mikä Neuvostoliitto oli jos ei sosialismi? Se ja muut SEV-yhteisöön kuuluneet maat olivat Immanuel Wallersteinin mukaan valtiojohtoisia monopolikapitalismeja. Valtiolla oli monopoli harjoittaa toimintaa kaikilla talouselämän osa-alueilla. Jotkut kielellisestä pelauksesta kiinnostuneet saattavat muistuttaa, että vaikka valtion nimi oli Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (SNTL), niin se ilmoitti olevansa proletariaatin diktatuuri. Ainakin niin kauan, kunnes maailmanvallankumous on saatu toteutettua.

4. Monopolikapitalismi on BBC:n tarkoittaman vapaiden markkinoiden kapitalismin vastakohta. Ranskalaisfilosofi Herbert Marcuse puhui lämpimästi kaksinapaisesta maailmasta. Ei hän "kultaisesta keskitiestä" välittänyt, kaksinapaisuus oli tasapainon säilyttämiseksi. Kumpikaan napa ei uskaltautuisi ylilyönteihin asemansa heikentymisen pelossa. Yksinapainen maailma olisi ihmisille suuri riski.

5. BBC:n Skotlannin haaratoimiston viime maaliskuussa haastatteleman professori Christopher Berryn mukaan Adam "kapitalismin isä" Smith ei pitäisi nykyistä taloustilannetta kapitalismin ongelmana. Berryn tulkinnan mukaan Smith pitäisi finanssikriisiä moraalisena kriisinä. Siksi laajasti maailmalla, myös Suomen hallituksessa, on luotettu brittien puolustavan nykyistä järjestelmää ja torjuvan muutamien G7-maiden esittämän kansainvälisen pörssiveron. Se toinen kapitalisteille huono uutinen BBC:ltä oli, että pääministeri Gordon Brown kannattaa kansainvälistä varainsiirtoveroa.

6. Markkinatalous, oli sitten monopoli-, seka- tai vapaa talous, tarvitsee tiedon siitä paljonko maailmassa on rahaa. Asioiden hinnat kun määrittyvät sen mukaan. Suljetussa taloudessa koko olemassa olevan omaisuuden hinta on kaikki liikkeessä oleva raha. Maapallon omaisuuksien hinta jää määrittämättä, koska tällä hetkellä ei tiedetä rahan määrää. Mitättömän pienikin varainsiirtovero antaisi markkinoille tämän oleellisen tiedon.

7. Kävin tänään lukemassa Jyrki Virolaisen blogia. Hän numeroi kappaleensa, kuten esimerkiksi filosofi Georg von Wright teksteissään teki. Niin numeroi aikanaan myös Adam Smith.

Uuden musiikin lokakuu V

Eilen alkoi Oulussa Uuden musiikin lokakuu. Erinäisistä, minulle tuntemattomista syistä viidennet Pohjois-Suomen nykymusiikkijuhlat eivät olekaan nimensä mukaisena kuukautena. Pääasia, että järjestetään, ja on vanhempi väki tottunutkin osallistumaan lokakuun nimellä kulkeviin juhlallisuuksiin marraskuun alkupuolella.

Pari päivää sitten (7.11.) oli Lokakuun vallankumouksen vuosipäivä, sitä ei viime vuosina ole muistettu tai juhlittu. Historiallisen tapahtumaketjun toista päätä, Berliinin muurin murtumista sen sijaan on muistettu.

Nykymusiikkijuhlien toisessa konsertissa klassikkoja 1950-luvulta ja tämän vuoden suomalaista tuotantoa. Petri Sirviön ja Jukka Ruohomäen Karl Marxin Kommunistisen manifestin (1848) teksteihin sävelletystä Bourgeoise ja Proletarians (2009) teoksesta voi löytää myös loka/marraskuu problematiikkaan liittyvää.

Joka tapauksessa se kuitenkin muistuttaa, ettei esitetty historiallinen kehityskulku alkanut vallankumouksesta, ja ettei se päättynyt muurin murtumiseen. Marx kirjoitti voimallisesti latautuneita sanoja, joiden ympärille musiikillinen äänimaailma muodostuu kuin huomaamatta. Olipa sanojen poliittisesta viestistä mieltä tai toista.

Konsertti alkoi Karlheinz Stockhausenin Gesang der Jünglingella (1956). Nelikanavainen avausteos heti muistutti miksi mennä konserttisaliin kuuntelemaan nauhoituksia.

Yleisradion musiikkitoimittajat eivät turhaan toistele miten heidän kaksikanavaiset lähetyksensä ovat kalpeita aavistuksia alkuperäisistä. Ääni kiertelee salia ja ottaa sen kokonaan käyttöönsä.

Oli konsertissa nauhojen lisäksi oikeita soittajiakin. Jukka Pietilä harmonikallaan soitti Teemu Onteron Schwan (2009, kantaesitys, harmonikalle ja nauhalle). Tobias Effe tanssi Marko Suorsan Suon (2009, kantaesitys, nauha) soidessa Jouni Järvenpään koreografiaa.

Tanssi ei ollut päälleliimattua. Suorsa on Järvenpään kanssa tehnyt jo monta teosta, joissa liike ja äänet liittyvät toisiinsa. Niin ne liittyivät Suossakin. Teosta olisi voinut tiivistää, joihinkin osiin en päässyt mukaan. Lopun salin etuosaan järjestetty äkillinen, totaalinen pimeys oli tehokas efekti: silmät jatkoivat näkemistä vaikkei ollut nähtävää.



* Uuden musiikin lokakuu V