Parpolan ja Åbergin Metsävaltio

Joku aika sitten piti kirjoittaman arvio Antti Parpolan ja Veijo Åbergin Metsävaltiosta (Edita 2009), Metsähallituksen 150-vuotishistoriasta. Juttu oli jo kirjoittamista vaille valmis, kun kuulin hämmästyksekseni kirjan tulleen valituksi Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi.

Oman mielipiteen tarkasteluun piti ottaa lisäaikaa.

Huomenna palkinto jaetaan ja Hesarin Hannu Marttila piti valitsijaa Björn Wahlroosia ajatellen juuri Metsävaltiota suurimpana voittajasuosikkina ("Metsään menee"). Jos ei Metsävaltiolle, niin sitten Juha Maasolan Kirveelle.

Teos on hyvin kirjoitettu ja miellyttävä lukea. Sen puutteet eivät ole kirjoittajissa, vaan pääosin teettäjässä.

Metsävaltio on nimittäin historiankirjoitusta, ei -tutkimusta. Metsähallituksella olisi luullut olevan varaa oikean tutkimuksen teettämiseen ja uuden tiedon antamiseen itsestään. Siksi näitä valtionlaitosten ja ministeriöiden historioita yleensä teetätetään ja luetaan. Mainittakoon vaikka hiljan ilmestynyt Supon historia, joka pieneksi myyntimenestykseksikin on noussut.

Åbergin ja Parpolan tehtävänä oli kirjoittaa, tämä esipuheessakin tehdään selväksi. Åberg vanhemman ajan kirjoittajana on voinut tukeutua täysin aikaisempiin Metsähallituksesta tehtyihin kirjoihin, Parpolan on uudemmalta ajalta jonkin verran arkistossakin istua, koska uudelleenkirjoitettavaa aineistoa viime vuosilta ei ole.

Metsävaltio on suuri kertomus, sellainen joista muualla on luovuttu pirstaloituvan nykyajan vaatimusten mukaan. Tämä suuri kertomus on myös Metsähallituksen brändi, mikä selittänee ettei siitä ole luovuttu, vaan sitä on pyritty vahvistamaan.

Metsähallitus olisi erittäin mielenkiintoinen toimija tutkittavaksi juuri tuon julkikuvansa vuoksi. Jo perustettaessa käytännön syyt ja esitetyt "perusteet" menivät vahvasti ristiin.

Saksalaiselta metsäakatemian rehtori Edmund von Bergiltä tilattiin Kertomus Suomenmaan metsistä 1858, sittemmin juhlallisuuksia varten useita kertoja uudelleen painettu raportti. Sieltä juontuu monissa metsälaeissa johdantona mainittu, edelleen voimassa oleva yleissääntö "metsiä älköön hävitettäkö".

Åberg toteaa, ettei raportti ollut syy Metsähallituksen perustamiselle. Mutta jättää kertomatta sen oikean syyn. 1850-luvulla yksi kesämyrsky pyyhkäisi Keski-Suomesta nurin niin paljon puuta, etteivät Suomen sahat olisi kyenneet niitä kiintiöidensä puitteissa kymmenessäkään vuodessa lankuiksi, laudoiksi ja pelkoiksi sahaamaan.

Sellaisia luonnonmullistuksia varten tarvittiin oma elimensä. Mutta perustaminen vaati von Bergiltä tilattuja yleviä periaatteita, jotta kolmasosa suuriruhtinaskunnan pinta-alasta voitiin sellaisen hallintaan ja päätäntävaltaan antaa.

Tämä on ihan tutkittua tietoa, eikä aivan uuttakaan. Sen puute, ja kokonaan uuden tiedon puute Metsävaltiossa potuttaa.