Giorgio Colli teoksessaan Nietzschen jälkeen. Miten tullaan filosofiksi (niin & näin 2008, suomennos Antti Kajas) käsittelee myös tapoja, joilla Friedrich Nietzsche selvensi ja visualisoi ajattelua.
Nietzsche asettaa jyrkästi vastaikkain kaksi tapaa ajatella. Toista näistä hän kuvaa istumiseksi, toista kävelemiseksi.
Vanhempana Nietzsche oli sitä mieltä, että ainoastaan kävellen mieleen nousevat ajatukset ovat tarmokkaita ja päteviä. Istuen työpöydän ääressä saavutettu oli siis turhaa.
Vajaat sata vuotta sitten J.E. Salomaa pohti Nietzschen tapaa kirjoittaa. Vielä 1920-luvulla esitettiin, ettei Nietzsche oikea filosofi olisi ollutkaan, vaan jokin kummallinen aforistikko.
Salomaa piti Nietzscheä filosofina. Tyyli oli tekijänsä valinta, eikä sen perusteella voitu määritellä kuka oli kuka. Kävelevä ajattelukin voi olla filosofiaa. Tosin jonkinlaisena kompromissina Salomaa nimitti Nietzscheä "elämänfilosofiksi".
Salomaa selitti aforistisen kirjoitustavan taustaa. Nietzschellä oli valtavasti sanottavaa, ja hänen joutuessa viettämään sairautensa takia paljon aikaa parantoloissa, niin hän ei ehtinyt perinteisin filosofisin kirjoitustavoin ("istuen") itseään ilmaisemaan.
Nuorempana Nietzschekin kirjoitti istuen. 24-vuotiaana professoriksi tullut laati tutkielman jos toisenkin, Colli, Nietzschen koottujen toimittaja, arvioi liuskoja syntyneen kymmenintuhansin.
Näistä suuri osa oli kirjoitettu istuen. Colli kertaa kirjoitustavan muutosta. Sorrentossa ja Ligurian meren äärellä kävellessään Nietzsche alkoi inhota kaikkea istuen työpöydän ääressä tekemäänsä.
Istuen kirjoittaja aloittaa aiheesta. Se johdattaa, ja tekijällä ei kynän käteen ottaessaan ole millaista ajattelua syntyy. Kirjoitus tuottaa ajattelun.
Kävelevällä ajattelulla on sen sijaan sanottava valmiiksi mietittynä paperin ääreen tultaessa.
Kuten Colli tulkitsee:
Jokainen ajatus on täysin hallittu noustessaan hänen mieleensä: kirjoitus on sitten siitä pelkkä jäljennös (ja aikaisemmin hioutunut kirjailijan taito pitää huolen tämän jäljennöksen erinomaisuudesta). Näin jokaisella "yksittäisellä" ajatuksella on itsenäinen ja eristetty ilmaisu. Aforismi syntyy, tai joka tapauksessa katkonaista kirjoitusta.
6 kommenttia:
Ajattelun ja fyysisen liikkumisen yhteys. Mielenkiintoinen juttu teillä, kuten aina.
Kävellen (ei onneksi juosten) syntyneitä tietoisia/puolittaisia ajatuksia:
- V******sessa syntynyt menneiden/tapahtuneiden asioiden kelailu, matkalla töihin/töistä/missä vaan.
- Kokouksessa/palaverissa/keskustelussa yhteen lauseeseen tiivistetty, kaikin puolin ymmärrettävä ja yksiselitteinen vastaus/näkemys/mielipide hankalaan, odottamattomaan kysymykseen, jolla on ratkaisevaa merkitystä.
- Lääkärin diagnoosi/muistiinpano sanelukoneeseen.
- Epätoivoinen/tuskastunut läppärin kanniskelu eri paikkaan/pöydälle/huoneeseen, jotta pääsisi käsiksi johonkin aatokseen/yleensä edes jotenkin eteenpäin.
- Välillä pisteet A ja B, tutun kulkureitin odottamaton vaihtaminen, vaihtelun vuoksi.
- Herääminen yöllä kello 03:47 siihen, että tajuaa yhtäkkiä kirkkaasti päivällä tehdyn pienen/valtavan mokan, jota ei mitenkään ja millään tasolla silloin huomannut.
...Ja niin edelleen. Vastaavuuksia ja noin vastaavuuksia löytynee paljon. Olisiko yhteinen nimittäjä se, että ei halua/tahdo/kykene/luota tietoiseen, vaan etsisi vapaata assosiaatiota? Usuttamista etsimään jostain cortexin piilokerroksesta, joka kertoilee vapaasti suodattamattomia omiaan, tiedollisemmille tasoille. Mene tiedä.
Totuuden nimessä kuitenkin on nähtävä saman asian mahdollinen kääntöpuoli: Vastauksena epätoivoisessa tilanteessa, kuinka selvitä tuosta ja tuosta suunnattomasta hommasta on: Ns. "p*rsettä penkkiin." Eli vaan tekemään töitä. Ja puutuneet aivottomat aikaansaannokset ihmettelyn jälkeen roskikseen. Ja uudestaan alusta. Ja taas roskikseen. Ja uudestaan. - Niin kauan, että syntyy jotain, mihin on jotenkin tyytyväinen. Toisaalta lieneekö sekin sen saman, tiedottoman kokemuksellisen tason vaivaamista? Kävelyä istuen?
(Valitan tämän keittiöpsykologisoinnin tekokandidaattimaista olemusta, mutta pitää sitä aina jotain yrittää, kun jokin vaivaa. Sekin on tehty istuen ja pikaisesti. Jos mikään ei olisi pielessä, ei pyrkisi ajattelemaan.)
Yleistäen ajatellen lienee kävelevä ajattelu ottanut voiton. Jos tuota listaa jatkaisi, niin akateemisessa filosofiassakin istumisvaiheen rahoituksen saamiseksi on tutkimussuunnitelmana esitettävä "tulevat tulokset", eli siis kävelty ensin.
-- Nyt selkäkipuisena on toimitettava molempia lyhyissä pätkissä, ettei särky liian kovaksi äidy.
Aivan.
Maamme akateemisissa laitoksissa yleensä lienee valitettavasti tällä hetkellä hyvin liioittelevan liikunnalliset, liikkuvat ja liikuttuneet ajat.
____________
Vielä täydennyksenä aikaisempaan.
Juha Vainio keksi sen myös:
"Istun taikka kävelen,
p3rse soittaa sävelen."
(via Pekka Kyrö)
Siistittykin versio on:
Istut taikka kävelet,
aina samat sävelet.
Tuo siistitty on jotenkin niin surullinen.
Mun mielestä Vainion on reipashenkisempi.
Jotenkin itseluottamusta uhkuva ja tulevaisuuteen päin etukenoon kallistuen, urheilullisesti astahteleva.
Parempi on "elämänläheisempi" minustakin.
Ei ole syntytapoja jääty pohtimaan, vaan todettu arjen todistama fakta.
Lähetä kommentti