maanantai 18. tammikuuta 2010

Pitkästä aikaa Poruksessa


Meillä kokoomuslaisilla on ollut tapana vielä lapset yksityiselle terveysasemalle, jos he viikonloppuna sairastuvat. Tautitilanne on usean vuoden ajan ollut hyvä, joten viikonloppuna vierailu vanhassa tutussa kansainväliselle pörssinoteeratulle suurpääomayrittäjälle päätyneessä paikassa oli kovasti harmistusta herättävä, peräti pienoinen järkytys.

Blogia seurannut ymmärtänee, että 'meillä kokoomuksessa' tässä yhteydessä tarkoittaa jotakin samansuuntaista kuin Hannu Taanilan sanomana.

Oululainen paikallisten lääkäreiden Porus vaihtoi omistajaa 2003. Ostajana oli valtakunnalliseksi laajentunut Mehiläinen, jonka seuraavana vuonna 2004 hankki kansainvälinen pääomasijoittaja, Lontoon pörssissä noteerattava 3i.

Lääkärille potilas pääsi jo ennen varattua aikaa ja oikeat, tehoavat tropit ja hoito-ohjeet saatiin. Tässä puolessa ei mitään huomauttamista.

Harmistus aiheutui odotustilojen suoranaisesta rappeutumisesta. Poruksen sohvaryhmä oli kadonnut, tilalla oli pyöreitä pöytiä ja kahvilatuoleja. Yleinen siisteys oli romahtanut: lattianpesusta oli kulunut aikaa, taulut olivat vinossa ja kattopaneelit repsottivat. Nuhjuista.

Vanha aaltoileva asiakaspalvelutiski oli muutettu suoraksi ja virastomaiseksi. Vastaanottovirkailijat istuivat sen takana rivissä kuin pankkivirkailijat ennen vanhaan.

Luettavaksi oli tarjolla Kalevan lisäksi vain vanhoja naistenlehtiä. Ei enää Helsingin Sanomia tai Suomen Kuvalehteä.

Asiakkaille varatut kahvi- ja vesitermokset olivat vain muisto. Entinen puhvettityyppinen kahvio oli hävitetty, kahvia, teetä tai pikkusuolaista oli saatavissa enää vain kolikoita syövistä automaatinruhmuista.

Pienempien lapsien leikkipaikka oli sentään entisellään säilytetty.

Onkohan Mehiläinen ymmärtänyt, mikä yksityislääkäriasemien tärkein funktio maakuntakaupungeissa oikeastaan on? Epäilen näkemäni perusteella.

Periferiassa eivät keskusten toimintatavat päde. Yksityislääkäripalvelujen ydinosaamisaluetta ei ole se mitä lääkärit tekevät, sillä samat lääkärit ottavat vastaan sekä yksityisellä että julkisella puolella.

Yksityisten lääkäriasemien ydinosaamisaluetta maakunnissa on ollut jonotus- ja odotusajan tekeminen miellyttäväksi. Kansainvälisessä suurorganisaatiossa ei ole tätä oivallettu, ja palvelu on menettänyt vetovoimaisimman puolensa.


* * *

Viime viikolla Kalevan yleisönosastossa moitittiin myös Oysin yhteispäivystyksen nuhjuisuutta. Moittijalla ei ollut sisätiloista pahaa sanottavaa, hän piti epämiellyttävän näköisenä päivystyksen sisäänkäyntiä ja julkisivua.

4 kommenttia:

peteer kirjoitti...

Hyviä huomioita.

Tuli mieleen hieman asian vierestä taas.
Nousisiko noita yksityislääkäriasema-ajatuksia mieleen yhä useammille vasta sitten, kun kaikki ulkoistamis- ja yhtiöittämisprojektit ym. lihoiksilyöntiprojektit ovat lähestymässä loppuaan. Tyyliin:
1.) Että kyllä sitä finnairia, matkalaukkupalvelua, Yleä ja veeärrää nyt haukutaan, mutta palaammeko asiaan muutaman vuoden päästä itkien, täällä Euroopan sivumaakunnassa.
2.) Että mikäkö muuttuu automaattisen itseohjautuvasti hyväksi ja miksi, kun "asiakas äänestää lompakollaan" tai "se on se kysynnän ja tarjonnan laki" tai "siinä missä vakuutus ei korvaa, voi oikeusprosessi auttaa".

Puppua. Tai pahempaa.


"...meillä kokoomuksessa...". Meinasi mennä yökahvit väärään kurkkuun. Menikin.

Reijo Valta kirjoitti...

"Asiakas."

Ehkä kysymys pitäisi asettaa niin, että kuka on se mystinen asiakas?

Joskus oli valitusta siitä, miten potilas, lainaaja, kansalainen ja autonsa tankkaaja kaikki on muutettu strategia- ja suunnittelupapereissa asiakkaiksi. Kuin joku näkymätön käsi olisi etsi/korvaa -komennolla muuttanut kaikki saamapuolen toimijuudet asiakkuuksiksi.

Ehkä meidät saatiin vain uskomaan niin tapahtuneen. Me pysyimme potilaina, lainaajina, kansalaisina ja autojemme tankkaajina. Ja samaan aikaan kaikki muutettiin tapahtuvaksi tuon mystisen asiakkaan tahdon mukaisesti.

Sen, jolla on se äänestävä lompakko.

peteer kirjoitti...

Ennenkaikkea paksu lompakko.

"Kapitalistisella yrityksellä ei voi olla vallitsevia käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä, jotka koskevat hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää, arvokasta ja arvotonta, hyväksymistä ja hylkäämistä. Yritys on yhden asian liike. Sen tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen."
- B.W.


Siinäkään ei vieläkään puhuttu mitään asiakkaista. Omistajista kyllä. Täytynee olla joku arvojärjestys sentään...

Reijo Valta kirjoitti...

Mielenkiintoinen on myös "tuottaa mahdollisimman paljon".

Nykykapitalismissa yritykset tuntuvat kovasti keskittyvän ydinliiketoimintaan ja optimoimaan panos-tuotos -laskennan avulla. Voittoprosentti on tärkeämpi kuin voitettu rahamäärä.

Sellaista ei aina ole pidetty "mahdollisimman paljon" tuottamisena.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset