"Savon ensimmäinen autokuski"

Viime vuoden loppupuolella (23.11.2009) Yle Radio1:n vanhoja arkistonauhoituksia soittavassa ohjelmassa saatiin kuulla pätkä, jossa toimittaja Adolf Turakainen vuonna 1958 jututti Vilho Niskasta Kuopion Kurkimäestä. Haastattelun aiheena olivat Niskasen autot. Että Niskanen olisi ollut Savon ensimmäinen autokuski.

Näihin "ensimmäinen" juttuihin pitää aina suhtautua varauksella. Vilho Niskanen jutteli, että kevätrospuuttojen aikaan 1910 tai 1911 ensimmäinen auto tuli hankituksi. Joka tapauksessa "paljon ennen kapinavuotta".

Kuopion kaupungissa asiakirjojen mukaan ensimmäinen autoilija oli ollut sähkömonttööri Arthur Albet Åberg, joka 1906 haki taksilupaa. Tehdaslaitosten pyörittäjä Saastamoisilla Cadillaceja oli ollut jo vuodesta 1907. Näin Ilkka Nummelan kirjoittaman Kuopion historian kolmannen osan (Kustannuskiila 1989) mukaan.

Turakaisen jututtaessa Niskasta, kävikin ilmi ettei Vilho itse alkuvaiheessa autokuski ollutkaan. Hän oli autonomistaja, kuskina toimi hänen tyttärensä. Nimeä isä ei kertonut, eikä toimittaja sitä kysynyt.

Niskasen perustelut ensimmäisyydelle juontuvat rekisterikilpiin. Aivan alkuun kilpiä ei ollut. Kun ne otettiin käyttöön, Niskasen auto sai hetkeksi numeron yksi. Sen kilven poliisit ottivat pois, ylimpien määräyksestä se siirrettiin maaherran autoon.

Joitakin asioita Vilho Niskanen muisti tarkkaan. Autonsa hän oli ostanut Kuopiosta Pohjois-Savon Rautakaupasta 32 600 markalla (vuoden 2008 rahassa n. 116 000 euroa). Kauppias Tiainen oli antanut pikaisen ajo-opetuksen satamatorilla ja niin automobiili oli kohti Kurkimäkeä lähtenyt. Huippunopeus autolla oli jopa 50 km/h. Merkkiä Turakainen ei tule kysyneeksi, senkin Niskanen olisi varmaan muistanut.

Niskanen oli ammatiltaan majatalonpitäjä Kuopion eteläpuolisella rautatieasemakylällä. Majatalot kuuluivat olennaisena osana kyytilaitokseen. Majatalossa piti olla jatkuva valmius matkustavaisten kuljettamiseen. Tarkat asetuspykälät oli siitä.

Kurkimäen majatalon tapauksessa kylää halkova Savon rata helpotti työtä. Pohjoiseen ja etelään menevät saattoi junan kyytiin laittaa, mutta länteen Karttulan ja itään Vehmersalmen suuntiin meneviä varten piti olla monta hevosta. Asetuksissa määrättiin jopa montako levännyttä hevosta tallissa piti olla.

Niskasen manttaalitalonpoikanaapurit aluksi pitivät auton hankintaa konkurssin alkuna. Mutta jo vuoden kuluttua Niskasella oli paikallispäättäjille esittää sellaiset rätingit, ettei heillä ollut mitään vastaan sanomista.

Auton laittamisen jälkeen majatalossa tarvitsi pitää kaksi hevosta vähemmän kuin aikaisemmin. Tämä oli merkittävä säästö ja siihen kannattavuus perustuikin.

Mauri Mönkkönen tietää kertoa Kuopion naapurikuntien historiassaan (Kuopion historia 7, Kustannuskiila 1996) Vilho Niskasen myöhemmistä liikennöinneistä. Kyytilaitos toimi vielä 1920-luvun alussa, mutta sen merkitys oli nopeasti vähenemässä. Kesällä 1924 Niskanen haki linja-autolupaa Kuopion ja Karttulan välille. Kuopiolaiset liikennöitsijät vastustivat, mutta ajan tavan mukaan lupa myönnettiin. Ala oli uusi ja kaikille haluttiin antaa mahdollisuus. Samoihin aikoihin majatalo muuttui matkustajakodiksi.

Kelpasi uran alkuvaiheita 1958 kiikkustuolista muistella. Mutta olisi sen tyttären nimen mielellään kuullut. Häntähän Savon ensimmäiseksi autokuskiksi yritettiin lanseerata.