Kalevan Viikko-liitteessä oli haastateltu Oulun yliopisto biologeja. Tali- ja sinitiaiset ovat olleet oululaisten erityisenä kiinnostuksen kohteena jo 1960-luvulta lähtien. Lintulautojen tuttavista on kerätty monenmoista tietoa.
Kalevaan kirjoittaneen Henrik Aholan lintutieteilijöiden pakeille oli ajanut häkellyttävä löydös: pohjoisen sinitiaisten siiven mitta on viimeisen kymmenen vuoden aikana lyhentynyt keskimäärin kaksi ja puoli milliä.
Sinitiainen on pohjoisen luonnossa varsin nuori tuttavuus. Kokkolan pohjoispuolelle lintu alkoi levittäytyä vasta 1950-luvulla. Levinnäisyysraja on nykyisin Tornion korkeudella.
Oulun yliopiston tutkijat ovat 1998-2006 mittailleet noin kolmensadan sinitiaisen siivet. Kalevan haastattelema Seppo Rytkönen harmittelee, ettei pääse takaisin mittatilanteisiin. Oliko lyhentynyt siipi vaiko siipisulka.
Pohjoisen sinitiaiset rinnastuvat Galapagossaarten darwininsirkkuihin. Siellähän Darwin havaitsi joka saarella olevan omanlaisensa sopeutuman. Sirkuilla oli muuntuneet nokat kunkin saaren tarjoaman ravinnon mukaan.
Mutta miksi ihmeessä sinitiaisten siivet lyhenevät levinnäisyysalueen rajalla? Rytkönen arvailee ilmastonmuutosta ja toivoo lisää tutkimusrahaa.
Talitiainen pohjoisessa sen sijaan on munamääriä myöten hyvin samanlainen kuin Saksassakin. Pesintäajat hieman vaihtelevat, parhaimman perhostentoukkakauden mukaan.
Sinitiaisten paino ei ole siipien lyhentymisestä muuttunut.
Rytkönen kertoo myös, että tutkijat ovat vaikuttaneet tiaisyhteisöjen sisäiseen nokkimisjärjestykseen ja puolisonvalintaan. Rengastettu tintti on kysytympi pesimäkumppani kuin joku toinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti