Taiteen rajat ja rajat taiteessa

Eilen illalla Never Grow Oldissa vietettiin ihka ensimmäistä Kaltio-klubia. Or, actually, the first Kaltio Club was last night in Never Grow Old. Tilaisuuden avannut keskustelu käytiin ulkomaaksi, jotta hailuotolainen Antey Greie pääsisi siihen yhtälailla mukaan.

Keskusteluun Taiteen ja popkulttuurin uusista muodoista muusikko-taiteilija Greien kanssa osallistuivat sarjakuvataiteilija Ville Ranta ja pelisuunnittelija Pekko Koskinen.

Tilaisuuden järjestäjänä Kaltion ohella ja paneelin vetäjänä oli näyttelijä-tanssija Sami Henrik Haapala.

Kullakin panelistilla ja sen vetäjällä oli jollakin tavoin oma lehmä ojassa taiteen rajojen ylittämisessä. Ville Ranta kiitteli, ettei sarjakuvia laajasti ottaen oteta taiteena, joten hän saa tehdä kokeilunsa melkolailla paineista vapaana. Vaikka sarjakuva onkin oma taiteenlajinsa, niin intohimot sen tulkitsemisessa ja rajojen määrittelyssä eivät ole samanlaiset kuin kuvataiteessa.

Pelisuunnittelija Pekko Koskisen ongelmat olivat suurempia. Pelejä ei ainakaan toistaiseksi hyväksytä laajemmalti taiteeksi, vaikka asetelmallisuudeltaan ja tapahtumakuluiltaan ne sitä hyvinkin olisivat.

Lauluntekijä-vokalisti Antye Greie puhui fyysisten ja kulttuuristen rajojen ylittämisestä. Taiteilijoiden kansainvälinen yhteistyö tuottaa mitä yllätyksellisempiä lopputuloksia.

Koskinen puhui myös elokuvien ja sarjakuvien yhteisestä menneisyydestä. Ranta ei viitannut tällaiseen ollenkaan. Elokuvat ja sarjakuvat on aikaisemmin liitetty toisiinsa, lähinnä (erheellisen) yhteisen syntyajankohtansa vuoksi. Esimerkiksi Henry Bacon hellii tätä ajatusta teoksessaan Seitsemäs taide. Elokuva ja muut taiteet (SKS 2005), vaikka hänelläkin on tarkasti tiedossaan ja esiteltynä sarjakuvan varhaisempi kehitys ja synty.

Tämä sarjakuvan ja elokuvan liitto on syytä unohtaa.

Greie pysyi keskustelussa taiteen sisällä. Ranta, Koskinen ja Haapala hakivat populaarin ja "taiteen" rajoja.

Perinteisillä taiteenaloilla pysyen rajojen ylittäminen onkin helppoa. On olemassa jo tietyt koodistot, miten runosta tuotetaan tanssiteos, romaanista elokuva, vokalisoidaan laulunteksti. Ei mitään ongelmaa. Mutta kun ollaan muuntamassa samaa ajatusta "uusille" taiteenaloille - silloin olisi helpompaa, jos "taidetta" ei olisikaan, pohti Koskinen. Rannalla oli vain positiivisia kokemuksia piirroskonserttien tekemisestä.

Populaarius, myyvyys, sitä marginaalissa ehkä tavoitellaan. Toisaalta, myyvä haluaisi arvostusta. Niitäkin rajoja koko ajan käydään.


* * *

Kolmannella kotimaisella käydyn keskustelun jälkeen toisella kotimaisella tiedusteltiin Rannalta, tunteeko hän itsensä uhatuksi Kurt Westergaardille tapahtuneen jälkeen.

Ranta vastasi, että jag är inte rädd. Omasta puolestaan.