Walthéryn seuraajia

Eilen sattui luettavakseni kaksi sarjakuva-albumia, joista molemmista paistaa avoin belgialaisen François Walthéryn (s. 1946) työn ihailu. Walthéry tunnetaan Suomessa ja muuallakin parhaiten lentoemäntä Natashasta, hänen piirrostyylinsä on kertakaikkiaan hieno yksityiskohtaisuudessaan ja elävyydessään. Tarinoiden juonet ovat monipolvisia ja vauhdikkaita, joten Walthéryn käyttäminen esikuvana tuottaa onnistuessaan erinomaista seikkailusarjakuvaa.

Mikko Ketolan käsikirjoittama ja Anssi Rauhalan piirtämä Professori Anni Isotalon tutkimuksia on edennyt neljälteen osaan Vatikaanin vanki (Minerva 2009). Isotalon seikkailut jatkuvat siitä mihin Bosporin helmessä jäätiin. Paavi on pöllämistynyt Isotalon tutkimuksen tuloksista ja hämmästyttää koko maailmaa. Isotalokin pääsee Pasilaan kommentoimaan tapahtunutta ja myöhemmin pääkallopaikalle Roomaan ja Pietarin kirkon alle keskustelemaan hänen ratkaisuihinsa vaikuttaneista tekijöistä.

Isotalon seikkailujen hahmogalleria alkaa vakiintua. Juoni jatkuu kiinnostavana ja jatkoa on edelleen tulossa. Kirkkohistorian salat paljastuvat erinäisin kääntein.

Rauhala ei piirrä ruutujaan yhtä täyteen kuin Walthéry. Esikuvalle tehdään tälläkin kertaa kunniaa: aikaisemmin Isotaloa lennolla palveli Natasha, tällä kertaa lentoasemalla tapansa mukaan lennoltaan on myöhästymässä työtoveri stuertti Walter.

Uusi tuttavuus on hollantilainen Danier, ja hänen hahmonsa poliisitarkastaja Havank. Nimimerkin Danier takaa paljastuu tuttu ankantekijä Daan Jippes (s. 1945). Toisella nimellä tekeminen on perusteltua, sillä tyyli poikkeaa Jippesin ankkamaailmasta huomattavasti.

Kustantajan sivuilta selviää, että Jippesin ajatuksena on ollut tehdä 1950-luvun ranskalaisbelgialaista sarjakuvaa kunnioittavaa, erityisesti Franquinin jalanjäljissä.

Lopputulos muistuttaa mielestäni enemmän Walthéryä, Franquinin (ja Peyon) jalanjälkiinhän hänkin lähti. Kunnianosoituksellaan 1950- ja 1960-luvun taitajia kohtaan Jippes siis päätyy Walthéryyn.

Poliisitarkastaja Havank on hollantilaisen 1930-luvun dekkaristin H. F. van der Kallenin luoma hahmo. Jippes tosin on antanut miehelle toisen nimen, van der Kallen kutsui sankariaan Charles C. M. Carlieriksi.

Havankin ensimmäisessä albumissa Aivopähkinä (Apollo 2009) liikutaan 1930-luvun kansainvälispoliittisessa tilanteessa. Germaania on laajentamassa alueitaan Austriaan ja polonialaiset kuin svedialaiset toimijat pyörivät Etelä-Ranskassa pahat mielissään. Surêten Havank on kuitenkin ajan tasalla - ainakin melkein.

Varsinaisesti ei kerrota, että Etelä-Ranskassa, mutta paikannimiväännökset ja vuoristoinen maisema vahvasti sinne viittaavat. Neuvoja kysytään Pariinista ja seikkaillaan Vierimeren rannalla Nitsan ja Moneycon lähimaastoissa.

Danierin piirrosjälki on erinomaisen ihastuttavaa. Ruuduissa riittää yksityiskohtia ihasteltaviksi. Paljon Franquinin lukemisenkin tunnistaa.

Sanoisitko kuskille päivää?

Hanna Arvelan ja Samuli Sarénin sarjakuva Sanoisitko Kuskille Päivää (zum teufel 2010) tarkastelee bussikuskien elämää. Takakannessa kerrotaan alustukseksi, että liian helposti ihmiset tapaavat linja-autonkuljettajat ihmiskunnan pohjasakaksti tuomita. Tekijät tarjoavatkin, edelleen takakansitekstin mukaan, ennakkoluuloja ravistelevan ja kyseenalaistavan kuvan tuosta asiakaspalvelijakunnasta.

Omat kokemukseni linja-autonkuljettajista ovat pääasiassa positiiviset. Tosin en ole kaupunkien joukkoliikennettä juuri koskaan käyttänyt, vaan matkustanut lähinnä kaukoliikenteen autoissa. Muinoisissa postiautoissa rahastajan kanssa saattoi jopa sanan tai useamman vaihtaa.

Eräs jyväskyläläinen kaupungin sisäisen linjan kuski piti vasta maalta muuttaneelle puhuttelun. Että linjakkaaseen otetaan kyytiin vain pysäkeiltä. Pysäytti kuitenkin ihan muualle kuin kyltin kohdalle sanoakseen sanottavansa. Ja otti kyytiinkin.

Sittemmin opin kulkemaan kaupunkien sisäiset välimatkat jalan.

Arvelan ja Sarénin bussikuskikokoelma jakaantuu kahteentoista osaan. Yksitoista näistä on linjakkaan ja asemien sosiaalista elämää kuvaavaan sarjakuvaa. Kuvataan asiakkaan ja kuskin kohtaamisia, autonkuljettajan työtä ja elämää, haaveita ja työetiikkaa. Osat on erotettu toisistaan linja-autoaiheisin välikuvin.

Kahdestoista osa on puuhaekstra lapsille. Sanaristikko, paperinukke, tunnistus- ja sokkelotehtävä.

Takakannessa luvattu ravistelu ja kyseenalaistus on pikemminkin stereotypiaa vahvistava. Teoksen nimeä kantavassa osiossa selvitetään bussikuskin stereotyyppisen käytösmallin syntyä. Turhautuisi siinä kuka tahansa, jos kukaan huomeniin ja tervehdyksiin ei vastaa.

Arvelan ja Sarénin rujo Sanoisitko Kuskille Päivää on kaikessa tarkoituksellisessa yksitotisuudessaan lopulta humoristinen. Stereotypian esittäminen stereotypiana kääntää lukijan suun hymyyn.

Teoksessa jäi ihmetyttämään, miksi otsikon kaikki sanat on isoilla kirjaimilla. Onko tässä jonkinlainen piiloviesti, että bussikuskit ovat SKP:n jäseniä ja äänestäjiä? Vai onko latvialainen painotyösuorittaja käyttänyt anglikaanisia standardeja latomuksessa?

Pohjois-Suomen rajat

Eilisessä Kalevassa (28.3.) Veli-Pekka Lehtola kirjoittaa Pohjois-Suomen rajoista. Vuoden alustahan olemme olemme olleet sellaisessa aluehallinnollisessa tilassa, että Lappi ei enää kuulu Pohjois-Suomeen. Suomeen alue tiettävästi edelleenkin kuuluu.

Läänien lakkauttamisen jälkeen entinen Oulun läänin alue muuttui Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialueeksi. Maaherroja ei enää ole, aluehallintojohtajia on. Kaksi maakuntaa Pohjois-Suomeen mahtuu: Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu.

Ongelmalliseksi Pohjois-Suomi termin käyttö saattaa joidenkin mielestä tulla, mutta onneksi kielenkäytön malliksi on olemassa Keski-Suomi. Asiayhteys kertoo missä tarkoituksessa aluemäärittelyä käytetään.

Tässä yhteydessä on myös muistutettava, että Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee Pohjois-Suomessa. Siikalatvan kuntaa taitaa nyt olla.

Lehtolan historiallisessa katsauksessa lähdetään Ruotsin ajalta. Tuolloin Lappi ja Peräpohja kuuluivat hallinnollisesti Länsipohjaan, eli Pohjois-Suomeksi jäi suurinpiirtein sama alue kuin nykyisinkin. Venäjään liittämisen myötä Suomi laajeni pitkälle pohjoiseen Utsjoelle saakka. Lopulliset rajankäynnit tehtiin 1800-luvun kuluessa.

I. Uschakoffin Suomenmaan kartassa (Weilin & Göös 1898) Lapinmaaksi eli Lapiksi (Lappland l. Lappmarken)määriteltiin Lapin kihlakunnan lisäksi Muonionniskan emäseurakunta ja Kuolajärven pitäjä Kemin kihlakunnasta.

Autonomian ajan ja itsenäisyyden ensimmäisten vuosikymmenien Oulun lääni oli suomalaisittain valtavan kokoinen. Jo 1900-luvun alussa esitettiin suunnitelmia alueen jakamiseksi.

Saamelaiskulttuurin professori Lehtola kertoo etenkin Oulun läänin viimeisen kuvernöörin ja ensimmäisen maaherran Matts von Nandelstadhin (1862-1931, kuvernöörinä/maaherrana 1917-1925) ehdotusta läänin jakamisesta.

Von Nandelstadh ehdotti vuonna 1920 kun Petsamo liitettiin Suomeen, että Petsamosta ja Lapin pohjoisista osista (Lapin kihlakunta ja Kolarin kunta) muodostettaisiin oma lääninsä, ainakin väliaikaisesti. Keskuspaikaksi hän kaavaili Ivaloa ja sinne Lapin olot tuntevaa hallintovirkamiestä l. maaherraa, jonka myös, mikäli mahdollista, osaisi saamen kieltä.

Von Nandelstadhin ehdotusta ei otettu läänijakoa pohtivassa komiteassa kuuleviin korviin. Komitea päätti perustaa uuden läänin Lapista ja Peräpohjolasta. Laki annettiin 1936 ja Lapin lääni aloitti toimintansa 1.1.1938.

Lapilla tuolloin tarkoitettiin nykyisin Ylä-Lappina tunnettua aluetta. Peräpohjola, Pohjois-Pohjanmaan pohjoinen jatke eli epävirallisena aina 1970-luvulle saakka. Vielä 1950-luvulla pidettiin kummallisena, jos joku vaikkapa rovaniemeläistä lappilaiseksi meni sanomaan.

Pohjois-Suomi on oululaisten hellimä. Kyllä sitä passaa helliä. Pohojonen on läsnä monessa täkäläisessä kustannuksessa. Kaleva on "kansan kaikuja Pohjois-Suomesta", Kaltio "pohjoinen kulttuurilehti" ja Hallaus "äänekkään pohojosen pää-äänenkannattaja". Pohjoinenhan on kiraalinen käsite samoin kuin oikea ja vasen.


* Suomen aluejaot (valtion patiopalvelu)

Aito Hendrix, todistaa Cynthia Plaster Caster

Toukokuussa DVD-markkinoilla on tulossa tarjolle uusi Jimi Hendrix-nauha. Musiikista ei tällä kertaa ole kyse, vaan mytologisoiduista takahuoneissa tapahtuvista asioista. Kasimilliselle kaitafilmille taannoin kuvattu yksitoista minuuttinen on keskusteluttanut paljon, koska kuvaaja ei ole kunnolla filmille ikuistanut miesesiintyjän kasvoja. Siis onko kuvassa kitaralegenda vaiko joku muu?

Avuksi filmilla esiintyvän mieshenkilön tunnistamiseen ovat tarjoutuneet 1960-luvun legendaarisen groupiet eli bändärit. Pamela Des Barres (s. 1948), jonka muistelmat Johnny Kniga on julkaissut suomeksi nimellä Kuumana bändiin (2006), filmin nähtyään tunnisti mieshenkilön Hendrixiksi.

Takahuoneaktin autenttisuus ei ole jäänyt pelkästään Des Barresin muistikuvien varaan. 1968 aloitti uransa Cynthia Plaster Caster (s. 1947), jonka sittemmin Frank Zappa teki kuuluisaksi.

Cynthia keksi alkuvuodesta 1968, että voisi tehdä kipsivaloksia rokkarien vehkeistä. Niistä, joista groupiet laveasanaisesti kertoilivat ja legendoja levittelivät. Valoksen esittämällä saisi välitettyä jotakin konkreettistakin leveilevien huhupuheiden sijaan.

Cynthia harjoitteli ensin muutamalla ystävällään ja helmikuun 25. päivä 1968 haaviin tarttui Hendrix, edellisenä vuonna tähteyteen noussut kitarasankari. Cynthia teki valoksen Hendrixin elimestä, ja NME:n mukaan tuo valos on nyt todistanut kaitafilmillä esiintyvän miehen kitaran supersankariksi.

Kotisivujen mukaan Hendrix-valos on arkistoitu numerolla #00004. Numeroinnin mukaan 1968-1971 Cynthia sai luvan tehdä 33 muottia, joista osa kuitenkin epäonnistui. Muun muassa Animalsin Eric Burdonin elimen ikuistus jäi torsoksi. Joukossa on enimmäkseen kuuluisien bändien roudareita, basisteja ja rumpaleita. Kokoelman tähti on Hendrix on ehdottomasti.

Vuoden 1971 jälkeen Cynthia jätti harrastuksensa, mutta jatkoi sitä 1980-luvulla laajentaen kohderyhmäänsä elokuvantekijöihin. Onpa joukossa yksi sarjakuvapiirtäjäkin, Mike Diana (valos #00052 3.3.1995). Rokkitähdistä ikuistetuiksi tuli 1991 Dead Kennedysin Jello Biafra ja 1988 bändin nimen mukaan kokoelmaan hyvin sopiva Revolting Cocksin Chris Connelley.

Uudella vuosituhannella kauniimman sukupuolen rintavarustukset ovat myös päässeet Cynthian kokoelmiin.

Yksitoista minuuttisesta kaitafilmistä ei yksin DVD-julkaisuksi ole. Niinpä sen ympärille on rakennettu tarina filmistä ja sen autenttisuuden todistamisesta. Jimi Hendrix: The Story Of The Lost Sex Tape.

Populaarikulttuurin ilmiöiden ja historian tutkimuksessa yllättävätkin lähteet saattavat siis olla avuksi. Ja vaikka eivät mitään todistaisikaan, niin valottavat kuitenkin käsiteltävää ilmiötä monella eri tapaa.

Unohdetut Apollinairet

Olin kovasti tyytyväinen taannoin, kun hankin Riikka Mahlamäen suomentaman Guillaume Apollinairen (1880-1918) Mätänevän velhon (Like 2004). Että yhden ranskalaisen kirjailijaklassikon teos olisi sivistyskotimme kirjahyllyä täydentämässä.

Viime vuosisadan alussa Apollinaire teki kaikenlaisia kokeita monien muiden tapaan, ja tuli siinä sivussa keksaisseeksi nimen uudelle taidesuuntaukselle. Surrealismina se on tunnettu.

Mätänevää velhoa (1909) sivistyneeseen hyllyyn aakkostaessa havaitsinkin, että onhan täällä jo Guillaume Apollinairen kirja. Yhteisnide kahdesta teoksesta, joista jälkimmäisen olin jopa useampaan kertaan lukenut.

Hyllyssä valmiina oli Hirveä Hospodar ja Nuoren Don Juanin urotyöt (Gummerus 1992, 5. painos).

Sitä siinä sitten päivittelemään, että oliko tämäkin Apollinairen kirjoittama. Kyllä. Jo vain oli.

Väinö Kirstinä jälkisanoissaan kertoo Apollinairen Suomi-kytkennän: hänen äitinsä Olga de Kostrowitzka oli syntynyt Helsingissä 1858. Puolan (köyhtyneeseen) aateliin kuulunut äiti päätyi Roomaan Puolan kapinan (1863) jälkeen, ja sieltä Monacoon tulevan kirjailijapojan ollessa kuusi vuotta 1885. De Kostrowitzkalla oli kaksi poikaa, joiden isistä ei ole tietoa.

Kirstinä toteaa jälkisanoissaan myös, että Hirveä Hospodar (1906) on yksitoikkoinen, julma, perverssi ja raaka, jopa siinä määrin, että perikunta kielsi koko käsikirjoituksen olemassaolon aina vuoteen 1970 saakka jolloin se ensimmäisen kerran julkaistiin. Mutta eikö maailmakin ole yksitoikkoinen, julma, perverssi ja raaka, kehottaa suomentaja pohtimaan. Suomentamisen aikaan (1. painos 1972) oli menossa Vietnamin sota, josta aineksia jälkisanoihin asti on kummunnut.

Nuoren Don Juanin urotyöt (1907) on toista maata. Turvallisessa ympäristössä turvatussa asemassa oleva aatelispoika tutustuu heräävään seksuaalisuuteensa. Kaukana on kavala maailma näissä jutuissa.

Mätänevä velho puolestaan on taas kokonaan erilainen teksti. Mytologia(t) ovat tässä läsnä monikerroksisina. Velho Merlin keskustelee niin arkkienkeli Mikaelin, Sokrateen kuin Järven neidonkin kanssa.

Moneksi Apollinaire muuntuu näiden kolmen suomennoksen valossa.


(melko hirveä on kansitaide Gummeruksen Apollinairen yhteisniteen vuoden 1992 ja myös 2007 painoksissa)

Järki ja järkeily

Eilen postinkantaja kolautti luukusta Hyundai i20 1.2 3D Classicin mainoksen. Tuli ihan nimellä. Suurimman kiinnostuksen kohdemainonnassa kiinnitti automerkin slogan: "järki on hieno tunne." Järki on tunne?

Perinteisesti järki ja tunteet on asetettu hyvinkin vastakkaisiksi, kokonaan eri kategorioihin kuuluviksi ihmisen ominaisuuksiksi. Järki on älyllisten toimintojen perusta, järki on se kyky, jonka avulla saatamme älyämme käyttää.

Järkeä on filosofiassa tarkasteltu lähes aina kunnioittavassa ja keskeiseen asemaan nostavassa merkityksessä. Järki oli osoitus, että ihmisessä on pieni hitunen jumalallisuutta, järki takaa sen, että ylipäätään pystymme tekemään havaintoja ja kokemaan ympäristöämme.

Järkevyys on osoitus ihmisen mielenterveydestä, järjetön lähetetään nykyaikanakin pehmustettuun huoneeseen tarkkailtavaksi. On sellainen vaaraksi itselleenkin.

Järki pitää vietit ja tunteet kurissa. Ettei omaksi tappiokseen hetken mielijohteesta tulisi esimerkiksi 60 kuukauden rahoitussopimusta 240 euron kuukausimaksulla tehtyä.

Tavallisessa arjessa silloin tällöin päätöksiä miettiessään törmää järkeilyyn. Sitä pohtii miten pitäisi toimia tai miten sitä näin tulikaan toimittua. Erityisesti tulee kehnoja päätöksiä järkeiltyä parhain päin.

Jos ajattelee Hyundain slogania hyvällä tahdolla, niin se viittaisi nimenomaan järkeilyyn. Onhan tässä pieni kulutus, ja pienessä autossa on pienet päästöt.

Mainosteksti tarjoaa järkeilyyn vielä avuksi "luotettavuutta" ja "edullista hintaa".

Järkeily on kuitenkin aina puolustelua. "Siinä järki märehtii!", sanottiin Paltamossa ennen vanhaan.

Päivi Timonen on kuluttajaekonomisessa väitöksessään Pyykillä (2002) käyttänyt yhtenä peruskäsitteenään järkeilyä. Miten kuluttajat selittävät ja perustelevat valintoihinsa liittyviä erottelevia tyypittelyjä oletuksina todellisuudesta.

Kuluttaja ei toimi kuten taloustieteen rationaalinen kuluttajakuva väittää. Kuluttaja ei suoraan hyväksy kauppaan tuotua ekologisempaa tuotetta, vaan hän tarkastelee sitä hinnan, markkinoiden ja käyttöominaisuuksien mukaan. Sen markkinoijakin tietää.

Niin kauan kuin autonvalmistajat eivät tuo markkinoille vakavasti otettavaa ekologisempaa perheautoa on turha odottaa autoilupäästöjen vähenemistä. Hyundain mainoksen kuvien mukaan i20 1.2 olisi sopiva nuoren, lapsettoman perheen vaimon käyttöön.

Sellaista voi "naisen logiikalla" mainostaakin.

Spoem - runoja roskapostista

Angloamerikkalaisissa maissa roskapostista, spamista, junkmailista koostettua tai muokattua runoutta on kutsuttu spoemeiksi. En tiedä onko sanalle hyvää suomennosta olemassa tai kehitetty. Roskarunoja?

Alan konkari Suomessa on Juri Nummelin. Esimerkiksi nokturno.orgissa on muutama hänen roskapostiviesteistä koostama runoteos, ntamon kustantamana on ilmestynyt Bodice Ripper Apart (2009).

Käyttämäni sähköposti on ollut todella tehokas suodattamaan roskan viestivirrasta pois. Mutta postittajat kehittelevät ja innovoivat koko ajan. Alkukuusta eräänä perjantaipäivänä spammia tunki koko joukko läpi.

Ne olivat täysin valmiita runoilijalle käytettäväksi.


=*= Today 70% OFF For valta =*=

from Medstore of your dream:

biwiuk yxazor oyoj gamuras
oiheeduora asoqixy yyninajiz iqiny
cyog elip ymaroxuto pejybexuvo
gepa xyipyher eyefima ebij
duwa ediqulosa qyulusan voinaf
ojewi yeyg veqeame yirypajeho
opysyn eybiryku wolixuzud ixoe
aiulup ayesak esijozuped akowam
vyuh ynysioon dexabyki fawy
wiaro xaoyvytas fibuemaa mozynyzu
capigi ibep myuo tepebuol
ynepouceyt gylaqey rumoe usihod
anoesav avohynyva uvoz baqoseabuh
ujiyfajaro mamuvu jyvicer isiwepubip
afile imiguadyp ocoxu ydywoene
zivob yjaludy alyp waoturi
zylale uajaib coqoq aazowinyme
uzyxu iquxozo cuaneihi axeluru

Lisäys:

Lisää nokturno.orgissa

Sherlock Holmes tv:ssä

YLE TV1 esittää huhtikuun toisesta alkaen Granadan 1984-1985 tekemän Sherlock Holmes seikkailee (The Adventures of Sherlock Holmes) tv-sarjan. Holmesina on Jeremy Brett ja Watsonina David Burke. Sarjan kaikki kolmetoista osaa nähdään huhtikuun aikana.

Granadan tuottaman sarjan kaikki jaksot perustuvat Arthur Conan Doylen tarinoihin. Sarjan avaa Böömiläinen skandaali.

Sherlock Holmes on yksi tunnetuimmista fiktiivisistä hahmoista. Valkokankaalla hän on seikkailut jo vuodesta 1905, jolloin yhdysvaltalainen J. Stuart Blackton ohjasi ensimmäisen Holmes-filmin Adventures of Sherlock Holmes. Tähtenä Maurice Costello.

Tanskalainen mykkäelokuvatähti Viggo Larsen oli Holmes ja Gustave Lund hänen vihollisensa Moriarty kahdessa filmissä Sherlock Holmes (1908) ja Den graa dame (1909). Viisi vuotta myöhemmin italialainen Giovanni Pastrone ohjasi Più forte che Sherlock Holmes -pätkän.

Tanskalaista filmiä esitettiin Suomessa ainakin Turussa. Oulun lehdetkin kauhistelivat tapausta, elokuussa 1910 nimimerkki Pekka kauhisteli Kalevassa sellaisten elokuvien kuin Musta käsi ja Sherlock Holmes antavan nuorisolle arveluttavia malleja. (ks. Toripoliisi Kemppainen elokuvatarkastajana)

Kun elokuvatuotannoissa oli alkuun päästy, loppua niille ei ole tullut. Jokaisella vuosikymmenellä on omat elokuvatuotantonsa, lisäksi televisiota varten on myös ahkerasti hahmoa hyödynnetty. Tänä vuonna Sherlock Holmesia on näytelleet televisiossa Benedict Cumberbatch ja Ben Snyder, viime vuonna Guy Ritchien elokuvaohjauksessa Robert Downey Jr. päivitti hahmoa toimintasankarin suuntaan.

Internet Movie Database tuntee kaikkiaan 226 erilaista Holmes elokuva- tai televisiotuotantoa. Useiten Holmesin roolissa 1920-luvulla nähtiin britti Eille Norwood. 1930-luvun lopulla kasvot hahmolle antoi Basil Rathbone.

1950-luvulla elokuvasarjojen sijaan alettiin tehdä tv-tuotantoja. Vuoden 1951 brittituotannossa Alan Wheatley sai kunnian, vuoden 1955 Ronald Howard.

Näyttelijät vaihtuivat tuotannosta toiseen kunnes Granada löysi Jeremy Brettin. Hän sai ahkeroida Holmesina useissa tuotannoissa nyt esitettävän jälkeen. Sherlock Holmesin paluu (1986-1988, 11 jaksoa), Sherlock Holmesin muistikirja (1991-1993, 9 jaksoa) ja Sherlock Holmesin muistelmat (1994, 6 jaksoa). Brett kuoli 1995.

Kotimaisista näyttelijöistä Sherlock Holmesin roolissa on saanut tutkimuksia tehdä IMDb:n mukaan Jalmari Rinne (1893-1985). Suomen Televisioon tehtiin vuonna 1957 25 minuuttinen ohjelma Sherlock Holmes ja kaljupäisten kerho. Ohjelma esitettiin 16. marraskuuta. Käsikirjoittajana oli Kai Vakkuri. Mikä lienee tuo kaljupäisten kerho, kotimainen Elonet ei sitä ollenkaan tunne. Teekkarijäynä?


* Sherlock Holmesin seikkailut (Ylen jaksokuvaukset ja esitysajat)

Aku. modernin ihmisen yhteiskunta

Juhani Tolvasen toimittamassa Maailman hauskin kuvasarjalehti -teoksessa Anu Kantola käsittelee Aku Ankan hahmoa modernin ihmiskuvan kautta. Miten nappiin osuva käsittelytapa onkaan! Epäonninen ja epäonnistuva Aku voi onnistua vain rajoitetusti. Aku ei voi rikastua, eikä tulla tasaveroiseksi Roope-setänsä kanssa. Modernin ihmisen yhteiskunta on ikuisen odotuksen paikka.

Odotusaikoja lievittämään Sanoma Mazaginesilta ilmestyy uusi lehti, Aku. Aku pisteellä. Esittyly kertoo, että "Aku. on aikuisille kohdentuva, aivan uudenlainen glossylehti, jossa yhdistyy aikakauslehden tyylikäs lifestylesisältö ja sarjakuvalehden hersyvä piirrosmaailma."

Jos oikein ymmärsin, sarjakuvia lehdessä ei ole. Sarjakuvaruutuista irroitetut Ankkalinnan hahmot ovat kuvituksena.

Kohderyhmänä 25+ miehet ja naiset. Jälkimmäisille muotia, kosmetiikkaa ja ihania lahjavinkkejä, edellisille urheilua ja autoja. Lisäksi matkailua, taidetta ja ruokaa.

Samalla formaatilla tehtyä lehteä Sanoma on julkaissut Donald -nimellä kesäkuusta 2009 alkaen. Menestys on kuulema ollut. Tuskinpa epäonnistunutta kokeilua toiselle markkina-alueelle siirrettäisi.

Oikeastaan on pieni ihme, ettei lehteä ensimmäisenä ole Suomessa lanseerattu. Ensimmäinen suomenkielinen numero ilmestyy 9. kesäkuuta. Mainonta varmaan ilmineeraa tarkemmin lähempänä.

Akupisteen päätoimittajana on Aku Ankasta tuttu Jukka Heiskanen, joten linja pysynee Ankka-universumia kunnioittavana.

Ennakkotietojen mukaan lehdessä tullaan esittelemään Suomen omat Aku Ankka, Roope Setä, Hannu Hanhi ja Pelle Peloton. Tuoreeltaan arvioiden Roope Ankka voisi olla Nalle Wahlroos, Hannu Hanhi Vesa Keskinen ja Pelle Peloton vaikka Pekka Himanen.

Länsimainen yhteiskunta on rakentunut valistuksen projektissa, individualismin ja järjen liittona. Aku. tehdään yritys- ja sarjakuvatoimitusten yhteistyönä. Kuluttajavalistuksen ja kuluttajaviihdytyksen liittona. Kullakin on paikkansa ja mahdollisuutensa. Toiset ajelevat Ferrareilla, toiset lukevat siitä lehdistä.


* AKU.

Kaksi taloa ja viisi ihmistä

Oulun Akateemiseen oli laitettu oma halvennuksessa olevien kirjojen hylly, siellä edulliseen hintaa tarjolla oli Hanna Haurun parin vuoden takainen Utopia eli erään kylän tarina (Like 2008). Teos on kuvaus jostakin pohjoisesta, 1950-luvulla vielä isosta ja eläväisestä kylästä, jonka asujaimisto pikku hiljaa on vähentynyt ja vähentynyt.

Pienoisromaanin alkutilanteessa jäljellä on vain kaksi asuttua taloa ja viisi ihmistä. Alussa kertojana on parikymppinen nuori nainen, sittemmin puheenvuoron saa jokainen asukas vuorollaan.

Nuorella naisella on perhe, isoveli ja vanhemmat. Naapurissa asuu vanhapiika Birgitta. Perheen navetassa on neljä lehmää. Metsästystä varten koira.

Kerrataan kunkin tarinaa, toisten kauempaa, toisten lähempää. Asetelma on vakiintunut. Vaikka viinaa juodaan reippaasti ja kellotetaan alasti, kylän elämässä on myös ryhti. Tarpeen vaatiessa äidin vanha körttipukukin löytyy ylle.

Poro houkuttelee nuorta naista pois. Nainen tietää vaivaansa lääkkeen: se on nuoren miehen kosketus. Mutta hän sulkee korvansa poron houkutuksilta.

Rakentunut asetelma on vahva. Kahden talon ja viiden ihmisen yhteisö on toimiva ja omavarainen. Jokaisella on roolinsa ja paikkansa. Luonto elättää, vaikka palveluja ei olekaan.

Hauru kirjoittaa kauniisti ja täsmällisesti. Läsnäolevia ei moitita tai syyllistetä, vaikka heihin vaikuttaneita moititaan ja pahistellaan.

Yhteisö lopulta purkautuu. Kun joukosta poistuu yksi, hajaantuvat muutkin maailmalle. Ensimmäinen lähtijä ei ollutkaan hän, johon tarinanrakennus näytti johtavan. Kylän loppu olisi voinut seurata kenen tahansa lähdöstä.

Haurun kuvauksen kohteena on vallitseva asetelma. Kun se purkautuu, lukijalle kerrotaan lopputulos, ei yksityiskohtia. Asetelma on kiehtova, ja herättää halun jäädä. Ehkä tässä haetaan mahdollisuutta irrottautua yhteiskunnan ulkopuolelle, suomalaista tapaa olla pudokastaloudessa?

Ehkä se ei ole vain Utopia. Viimeisen puheenvuoron kirjassa saa kylälle odottamaan jäänyt.

Autio (purkukuntoinen)

Mustaa ja valkoista haasteena 16 oli autio. Iltapäivällä käytiin katsomassa kuvan taloa, kaupan olisi se. Tyhjillään näkyi seisovan, uusia asukkaita odottaen. Tai ainakin purkajiaan, sillä välittäjän mukaan kauppa tapahtuisi maan hinnalla, tontin rakennukset oli tarjolla purkukuntoisina.

Torikatu 10, uusrenesanssia oululaisille

Oulun Torikatu 10:ssä sijaitseva entinen Suomen pankin haarakonttori on ollut remontissa. Julkisivun puoli on ollut vapaasti ihailtavissa jo pidempään, nyt takapihan puolikin on raivattu.

Taloa ympäröiviä rakennustelineitä voi ihastella muun muassa Googlen katunäkymistä. Jäipä katuremonttien takia talon nurkilta Googlen autolta pari kadunpätkää kuvaamatta.

Kaksikerroksinen uusrenesanssitalo rakennettin Th. Deckerin piirustusten mukaan heti Oulun palon 1882 jälkeen. Vanhoille perustuksille talo tehtiin. Viimeiset vuosikymmenet talossa on kaupungin konttoreita ollut.

Rehellinen sarjakuvakauppias Hans Nissen

Suomen sarjakuvaseuran julkaisema Sarjainfo on uudistunut. Lehteä on muutettu aikakauslehden suuntaan, sisältö on tekijöiden ja sarjakuvien yleisempää (ja lyhytsanaisempaa) esittelyä aikaisempaan analyyttiseen, aikakauskirjamaiseen otteeseen verrattuna. Kolumnistejakin lehdessä nyt on.

Uudistus on onnistunut, jos lehdet tavoittavat laajempia yleisöjä. Toivottavasti tavoittaa. Ja toivottavasti analyyttisille, aikakauskirjamaisille artikkeleille jokin julkaisupaikka löytyy.

Lehden toisena kolumnistina on Fingerporillaan maineeseen noussut Pertti Jarla. Esimmäisessa Pera rutisee -kirjoituksessaan hän muistelee parin vuoden takaista myrskyä suomalaisen sarjakuvakaupan sormustimessa.

Jarlalla keitti enemmän kuin fingerporillisen verran yli, kun Kreegah Bundolo -nettikaupassa Pikku-Fingerporin ensimmäisen numeron tuote-esittelyssä kerrottiin lehden olevan "ylihinnoiteltua, rahastusmielessä tehtyä paskaa" ja kehotettiin olemaan ostamatta sitä. Sijalle hankinnaksi ehdotettiin ensimmäistä varsinaista Fingerpori-albumia.

Kolumnissaan Jarla muistelee kustantajan rauhoitelleen häntä olemalla antamatta Fingerporeja Kreegah Bundololle myyntiin.

Näin tapahtuikin.

Sarjakuvamaailmassa muusta taidemaailmasta tutut kritiikin muodot ovat Suomessa melko nuoria ja ohuita. Laajemmin vasta 1990-luvulla aloitettiin kirjallisuuskritiikin muodot täyttävien sarjakuvakritiikkien kirjoittaminen. Harrastajien kesken "paska" on edelleenkin kurantti kuvailusana, joskin taidepuheen yleistymisen tieltä väistymässä oleva.

Sen sai Jarlakin oppia kiehahduksensa jälkeen. Sarjakuvakauppias Hans Nissenin kirjoittama tuotekuvailu tuli häntä vastaan muuallakin. Stripeistä tykättiin, mutta pidemmät sarjakuvat olivat "aika paskoja".

Alkeelliseltakin vaikuttava kritiikki kertoo, että tehdyssä työssä on jotakin vialla. Vaikka sen sanoisi pääasiassa ns. taidesarjakuvaa myyvä mies. Kuten Jarla nyt ymmärtää:

Haluan ajatella, että kun "Hans" haukkui Pikku-Fingerporin, hän ei yritä nitistää populääriä huumorisarjakuvaa maastamme, vaan peräänkuuluttaa sillä laatua. Niin pitääkin, sopi se minulle tai ei. Ei pitäisi piirrellä sarjakuvaa viimeisinä tunteina ennen painoon menoa väitellen toisella kädellä ateismista Kvaakissa.

* Kreegah Bundolo
* Hans Nissenin kauppiaslaatua kuvannee muun muassa hänen Tuunatut kirjat -bloginsa.

(ja jos joku kaipailee Sarjainfon numeroa 4/2009, se on tulossa, ei vielä ilmestynyt)

Napapiirin postimies

Muutaman kuukauden kun on luullut koko Carl Barksin ankka-sarjakuvatuotannon olevan koottuina, kovakantisina kirjoina siisteissä koteloissa kirjahyllynsä päällä, niin uusi Aku Ankka -lehti (11/2010) esittelee uuden, aikaisemmin Suomessa julkaisemattoman Barks-tarinan. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Onneksi Jukka Heiskanen on kirjoittanut lehteen selventävät selittelyt. Kyse on Barksin 1990-luvun lopun tarina-ajatuksen puolikkaasta, jonka toiset miehet käsikirjoittivat ja piirsivät. Tarinaa ei Barksin eläessä ole julkaistu ja ajatuksen puolikkaan ensimmäistä versiota ei Suomessa ole nähtykään.

Barks ajatteli jäävänsä sarjakuvapiirtäjän hommista eläkkeelle kesäkuussa 1966 täytettyään saman vuoden maaliskuussa 65 vuotta. Hahmotelmissa viimeiseksi sarjaksi oli jäänyt Karhukoplan kavalat konnat (US 63).

Kustantajan, Western Publishing, pyynnöistä ja painostuksesta työt jatkuivat kuitenkin pitkälle syksyyn. Irrottautuminen töistä oli vaikeaa ja kustantajan ovelasti maksamat ennakkomaksut pitivät miestä työssä.

Lopulta Barks sai pidettyä päänsä. Viimeiseksi aiottu tarina on Carl Barksin koottujen osassa 27, joten joltisenkin paljon vielä syntyi sivuja. Pääosa 1970-luvun alun tuotannosta on käsikirjoituksia Sudenpennut Tupu, Hupu ja Lupu tarinoihin. Vuodesta 1973 alkaen Barks omistautui maalaamiselle.

Ankat hiipivät maalauksiin jo samana vuonna. Barks möi joitakin maalauksia varten kehittämiä asetelmia luonnoksina kansiksi, maalausten kautta syntyi viimeinen sarjakuvakäsikirjoitus vuonna 1994.

Varakas keräilijä Steve Gepp tilasi Barksilta keväällä 1993 maalauksen Roope Ankan rahasäiliöstä. Sitä suunnitellessa Barksille oli tullut mieleen Troijan hevonen, mutta Geppin tilaukseen hän ei onttoa salakuljettajaa kuitenkaan maalannut. Kuva ei silloin olisi viitannut mihinkään Roope-tarinaan.

William van Horn oli kuullut Geppin tilauksesta ja van Hornille Barks kertoi ideastaan. Kun oli tulossa Barksin Euroopan kiertuekin, van Horn nappasi heti tarinan aihiosta kiinni ja se kaupattiin Tanskan Egmontille. Syntyi Barksin ja van Hornin yhteistyönä sarja Hevostellen halki historian.

Uusi tarina sai mahtavan julkisuuden ja Suomessakin se julkaistiin Aku Ankassa 1/1995 asiaankuuluvan huomion saattelemana.

Toisin kuin 1960-luvulla, 1990-luvulla Barks oli maailmankuulu. Hän oli palkannut managereikseen Bill Grandeyn ja Kathy Morbyn hoitamaan julkisuuteensa liittyviä asioita. Kustantajat ja managerit, erityisesti Egmont ja Grandey, innostuivat Troijan hevostarinan saamasta julkisuudesta. Voisiko Barks kehitellä enemmänkin tarinanpoikasia toisten tekijöiden lähtökohdiksi?

Managerit onnistuivat suostuttelussaan. Barks hahmotteli tarinaa, jossa Aku olisi postimiehenä Alaskassa. Varsinaiseksi käsikirjoittajaksi palkattiin John Lustig, joka kirjoittanut noin nelisenkymmentä ankkatarinaa 1970-luvun alusta lähtien. Piirtäjäksi pyydettiin Daap Jippesiä. Piirtäjä projektin kuluessa vaihtui Pat Blockiin, tanskalaisille paljon 90-luvun alussa piirtäneeseen amerikkalaiseen.

Grandeyn johdolla 1997 valmistui massiiviseen 28-sivun mittaan venytetty Somewhere Beyond Nowhere. Lopputulos jäi julkaisematta Barksin elinaikana. 2000-luvun alussa se useissa maissa kuitenkin nähtiin, muttei Suomessa. Carl Barksin koottuihin sarjaa ei mukaan huolittu, sen kolme kappaletta sisältävä (Grandeyn kirjaama) juoniluonnos kuitenkin. Managerit Grandey ja Morby saivat Barksilta kenkää.

Käsikirjoitukseen on kuitenkin nyt palattu. Toimittaja Byron Ericksonin kanssa John Lustig laati ajatellut 12-sivuisen käsikirjoituksen, jonka Daan Jippes piirsi. Ja se meillä on nyt käsillä Aku Ankassa 11/2010 nimellä Napapiirin postimies.

Uudessa sarjassa on Barksin henkeä. Nopeita käänteitä ja vitsejä. Onnea ja epäonnea. Laulu, joka sitoo ainekset yhteen. Mutta Barksin osuus työhön jää lopulta melko ohueksi. Barks oli jo niin suuri nimi, ettei hän voinut osallistua sarjakuvantekoon normaalissa tuotannossa.


(kiitokset Ankkalinnakkeelle vinkistä)

Teksasin tasavallan presidentit mustavalkokuvina

Samuel Houston, 1836-1838 ja 1841-1844


















Lamar B. Mirabeau 1838-1841



















Anson Jones 1844-1846
















Teksas totta tosiaan oli itsenäinen valtio kymmenen vuoden ajan ennen liittymistään Yhdysvaltoihin. Meksikoon (itsenäistyi Espanjasta 1822) kuuluvaan Teksasiin (Coahuila y Tejas) oli houkuteltu eurooppalaisia siirtolaisia maan talouselämän kohentamiseksi. Kaikki sujuikin hyvin, ja kauppa kukoisti ja suhteet siirtolaisten kanssa olivat hyvät. Kunnes Meksikossa 1835 päätettiin muuttaa hallintojärjestelmää.

Meksikon hallinto oli Yhdysvaltain tavoin perustunut laajaan alueiden autonomiaan. Pääkaupungissa siitä haluttiin tehdä loppu ja muuttaa maa keskusjohtoiseksi. Teksasin eurooppalaisperäinen väestö ei pitänyt ajatuksesta ja alkoivat kahakat muutosta vastaan.

Näiltä ajoilta on lännenelokuvista tuttu Alamon taistelu. Suurimpaan osaan taisteluja osallistui yhteensä muutamissa sadoissa laskettavissa oleva joukko, pari suurempaa tuhansien osallistujien yhteenottoa oli, joissa saattoi olla mukana jopa tykki tai kaksi. Teksasilaisten saatua ensimmäisen voittonsa, meksikolaiset joukot vetäytyivät Rio Granden eteläpuolelle.

Silläpä siis historia tuntee kolme Teksasin tasavallan presidenttiä, joista Sam Houston valittiin tehtävään kahdesti.

Vanhan kansan sääkalenteri

Helsingin yliopiston almanakkatoimisto muistaa vuosittain potentiaalisia kalentereiden teettäjiä mainoksin. Yliopistolla oli pitkään monopoli kalentereihin, ja edelleenkin nimipäiväluettelot ovat Helsingin yliopiston tekijänoikeuksien alaiset. Asiaan kuuluva maksu nimipäivistä kalentereissa peritään.

Vaikka almanakkatoimisto on perustettu liiketoimintoja hoitamaan, on sen nettisivuilla paljon kiinnostavaa. Esimerkiksi kaikki kalenterit skannattuina vuodesta 1608 lähtien. Sieltä kätevästi saa tarkastetuksi esimerkiksi mikä viikonpäivä historiassa jokin merkkipäivä oli. Oma syntämäpäiväni on ollut sunnuntai, aivan kuten vanhemmat ovat kertoneet.

Tori- ja markkinapäivä tiedot ovat Tori- ja markkinakaupan palvelukeskuksen kokoamia. Järjestöllä ja almanakkatoimistolla on sopimus näiden tietojen myynnistä.

Almanakkatoimiston mainoksen mukaan vuodelle 2011 on tulossa joitakin muutoksia. Kalenteriin tulee kaksi uutta merkkipäivää: Eurooppa-päivää liputetaan 9. toukokuuta ja Sibeliuksen 8. joulukuuta. Liputuspäivät on koottu keskitetysti almanakkatoimiston ylläpitämille liputus.fi -sivuille (ruotsiksi flaggning.fi).

Suomalainen nimipäiväluettelo on 2011 sama kuin 2010. Suomenruotsalaisessa tapahtuu yksi pieni muutos, toukokuun 26. päivä nimipäivää viettävä Vilma muutetaan muotoon Wilma, koska se on selvästi yleisempi muoto suomenruotsalaisilla.

Almakkatoimistolla on tarjottavana myös perinteinen kalakalenteri. Tälle päivälle se lupaa, että "kala liikkuu ja syö satunnaisesti".

Mielenkiintoinen on Vanhan kansan sääkalenteri. Sitä, kuten kalakalenteria, almakkatoimisto kutsuu leikkimieliseksi. Vanha kansa uskoi, että sää noudattaa aina samoja syklejä. Säätä seuraamalla voitiin siis ennustaa tulevaisuuden sää.

Vanhan kansan uskomusten mukaan sää toistui 19 vuoden sykleissä. Tänä vuonna olisi siis samat kelit kuin 1991. Ainakin eilisen osalta se piti paikkaansa. Etelä-Suomessa 1991 oli selkeää, samoin 2010 täällä Pohjois-Suomessa.

Tänään pitäisi olla pilvistä, kuten aina 26. päivään maaliskuuta saakka. Lauantaina ja maanantaina ropsauttaisi sadetta. Sitten loppukuu olisi vaihtelevaa säätä selkeästä sateisiin.

Vanhan kansan sääkalenteri kuuluu myös almanakkatoimiston myyntiartikkeleihin kalentereiden teettäjille.


* Yliopisto almakkatoimisto

Ikuinen Perselukko

Kohelon Pauli pelkää Ristijärven ala-asteen jumppasalissa pidettävällä joogatunnilla, että hän joutuisi perselukkoon. Jalat jäisivät solmuun raskaahkon ruumiin alle, ja ainoa Tietoisuus, jonka tilassa voisi saavuttaa olisi vitutus, tuo länsimaiden kulkutauti.

Perselukkoa enemmän Koheloa pelottaa Ikuinen Perselukko. Tietoisuuden Tiellä (Kohelo kirjoittaa tien isolla kirjaimella, koska legendaarinen Mika ja lauttasaarelais-intialainen guru Vandai Utsalo-Idänpää myös niin tekevät) saattaa jonain päivänä joutua sellaiseenkin tilanteeseen.

Ikuiseen Perselukkoon auttaa vain Bilteman trukki. Kohelon mukaan sellainen esitellään Bilteman luettelossa sivulla 34, alareunassa.

Bilteman kevään ja kesän 2010 luettelossa sivun 34 alalaidassa esitellään "Automatto, itämainen. Itämaisella kuvioinnilla ja hapsuilla. Polypropeenia, taustapuoli kumia. Autoon ja kotiin. Mitat: 60 x 40 cm. Käsinpesu." Kahdella eri kuosilla, hinta 6,99 (artikkelit n:o 39-898 ja 39-899).

Kohelolla on kirjoitusajankohtanaan ollut käytettävissä joko loppuvuoden 2007 tai alkuvuoden 2008 luettelo. Niitä en valitettavasti ole säilyttänyt, joten kirjailijan antaman tiedon pätevyyttä en pysty tarkistamaan.

Bilteman luetteloissa on kuluttajan onneksi hakemisto. Sen mukaan Trukki on nyt sivulla 244. Pläräys sivulle osoittaa kauppanimeltään "pumppukärry" olevan tuotteen olevan tosiaan sivun alalaidassa. "Hydraulinen, kokonaan hitsattu. Helposti ohjattava ja vakaa tasaisella ja kovalla alustalla." (kuva yllä) Vakaa, tasainen ja kova Ristijärven ala-asteen jumppasalin lattia lienee.

Samalla Ohessa tilinumeroni -teoksen sivulla 23, jolla Kohelo kertoo trukin olevan ratkaisun Ikuiseen Perselukkoon, hän valaisee Tietoisuuden olemusta. Häneltä sitä on kuulema tiedusteltu, ja että voiko sitä tilata netistä?

Bilteman nettisivujen haku ei löydä mitään hakutermillä "pumppukärry". Artikkelinumerolla 15-374 löytyy Käsitrukki 2000 kg. Kuvan perusteella on kyse samasta tuotteesta. Hintaa 239,- "Haarukkapyörä:Ø 80mm, nailonia, yksinkertainen. Ohjauspyörä: Ø 200mm, kääntyy 180°. Enimmäiskuormitus: 2000kg. Haarukan pituus; 1150mm. Haarukan leveys: 550mm. Haarukan nostokorkeus: 85-200mm. Paino: 70kg."

Nettisivujen mukaan trukkia ei voi tilata netistä postimyynnistä, eikä tuotetta ole myöskään saatavissa Matkahuollon Lähellä-paketissa.

Trukki on hankittava myymälästä.

Ristijärveä lähin Bilteman myymälä on Kempeleessä. Perselukkoa pelkäävien kannattaa siis varustautua ennen joogaharrastuksen aloittamista. Välimatkaa kun liikkeeseen on 181 kilometriä ja 80 km/h:n tasaisella vauhdilla matkaan yhteensuuntaan kuluu 2 h 15 min.

Jos vasta perselukkoon joutumisen jälkeen alkaa haikailla trukkien perään, perselukossaan joutuu istumaan reilut neljä ja puoli tuntia, kauemminkin, riippuen kassajonojen pituudesta. Siinä ajassa ehtii vitutus hyvinkin tulla.

Vulkanus, löytämätön planeetta

Tytär oli hommannut ison Astronomica -tietoteoksen (h.f.ullmann, 2008) aurinkokunnasta, avaruudesta ja tähtitieteestä. Ajantasaista kirjaa aiheesta hän halusi, Astronomicassa ei enää Plutoa planeetaksi väitetä kuten toisissa hyllystämme löytyvissä.

Kirjaa silmäillessä huomioni kiinnittyi Merkuriuksen kohdalla olleeseen lyhyeen mainintaan Vulkanuksesta. Sellaisen planeetan oletettiin sijainneen Auringon ja Merkuriuksen välissä vielä reilut sata vuotta sitten.

Oletuksen Vulkanuksen olemassaolosta teki kuuluisa astronomi, Pariisin observatorion johtaja Urbain Le Verreir (1811-1877). Observatorion johtajuudesta huolimatta Le Verrier oli kuuluisa työpöytänsä ääressä tekemistään löydöistä. Hän laski painovoimavaikutuksia ja teki päätelmiä niiden perusteella.

Tekemiensä laskelmien perusteella Le Verrier "löysi" Neptunuksen. Hän laski Uranuksen kiertorataan vaikuttavia tekijöitä, ja otettuaan huomioon jo tunnetut vaikuttajat jäi jäljelle vielä tuntematon vetovoima. Sen Le Verrier oletti olevan vielä kaukaisempi planeetta. Sellainen löytyi 1846 kaukoputkellakin kun osattiin etsiä oikeasta paikasta.

Samanlaisin laskelmin Le Verrier lähestyi Merkuriuksen kiertorataa, joka on aurinkokunnan planeetoista eniten soikea. Radan epäkeskisyys on peräti 20,5 prosenttia. Jokin outo voima vaikutti Le Verrierin laskelmien mukaan rataan ja hän taas oletti tuntemattoman planeetan läsnäoloa. Sen Le Verrier nimesi Vulkanukseksi tutkielmassaan 1859. Planeetan pitäisi näkyä ainakin täydellisen auringonpimennyksen aikaan, vaikka muutoin Auringon paiste sen peittäisi.

Eräs harrastajaastronomi näki planeetan jo loppuvuodesta 1859. Hänen harmikseen samaan aikaan aurinkoa oli tarkkaillut oikeakin astronomi, paljon isommalla kaukoputkella. Hän ei pitänyt ilmiötä uutena planeettana.

Pitävää näyttöä uuden sisimmän planeetan olosta ei laajasta etsinnästä huolimatta kuitenkaan saatu. Moni oletti Amerikoista olevan paremmat näkymät taivaalle, ja siellä retkikuntia vilisikin. Etsintää on kuvattu Richard Baumin ja William Sheenanin suomennetussa Vulkanus – suuri planeetanmetsästys -teoksessa (ArtHouse, 1998).

Vasta fysiikan kehitys toi selityksen oudolle kiertoradalle. Albert Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria (1907-1915) kykeni selittämään miksi Merkuriuksen radan periheli muuttuu joka kierroksella. Avaruus olikin kaareutuva!

Vulkanuksen löytämisestä tuli Newtonin klassista mekaniikkaa kannattavien viimeinen oljenkorsi. Vulkanus voisi todistaa Einsteinin esittämät suhteellisuudet hölynpölyksi.

Vielä niinkin myöhään kuin 1970 esitettiin kuvia todisteeksi Vulkanuksen olosta. Viimeistään Mariner 10 -luotaimen 1974-1975 ottamatta kuvat lähietäisyydeltä aurinkoa ja Merkuriusta romuttivat newtonilaisten viimeisen toivon.

Kiintoisia teorioita Vulkanuksen suhteen näytetään kehitelleen. Että se räjäytettiin ja hävitettiin pois, kun ihmiset havaitsivat sen. Joutuivat uutta maailmanjärjestystä suunnittelevat muuttamaan toisaalle maalaisten päänmenoa kaavailemaan.

Oletetulla planeetalla on ollut vaikutuksensa populaarikulttuuriin. Star Trekin Spockin kotiplaneetta ristittiin Le Verrierin planeettaoletuksen mukaan. Parissa ensimmäisessä 1960-luvun sarjan jaksossa Spock oli kotoisin Vulkanikselta (Vulcanis), mutta pian se käsikirjoituksessa muutettiin Vulkanukseksi (Vulcan). M-luokan kuuma, kivinen ja kuuton planeetta, joka kiertää 40 Eridani A:ta. Tosin tarkimmat trekkerit ovat havainneet Vulkanuksella joissakin jaksoissa olevan jopa useampia kuita.

Viime vuotisessa Star Trek -elokuvassa Vulkanus todellakin räjäytettiin. Mutta se tapahtui rinnakkaistodellisuudessa.


(kuvassa USS Enterprice Vulkanuksen kiertoradalla The Original Series -sarjan jaksossa Amok Time)

Ressu -lehti

Suomalaisen sarjakuvalehdistön historia on täynnä lyhytikäisiä lehtiä. Osa ei löytänyt riittävää lukijakuntaa, osa sortui omistajan vaihdoksiin tai julkaisijan oikkuihin vankasta kannatuksesta huolimatta. Sitten on ryhmä puhtaasti kaupallisesti ajatellen tehtyjä lehtiä, joissa kohderyhmää ei ole osattu valita oikein.

Viimeksi mainittuun ryhmään taitaa kuulua vuosina 1990-92 ilmestynyt Sanoman julkaisema Ressu -lehti. Kannessa varmemmaksi vakuudeksi mainitaan myös hahmon englanninkielinen nimi Snoopy.

Ensimmäisen lehden pääkirjoituksessa mainitaan lehden syntyneen osaksi Tenavien 40-vuotisjuhlintaa. Sarjakuvahan alkoi ilmestyä Yhdysvalloissa lokakuussa 1950.

Kahdessa ensimmäisessä lehdessä alaotsakkeena oli "Tenavien tähti". Otsakkeella oli kaksoismerkitys: Ressu oli Tenavat-sarjakuvan keskeinen hahmo, mutta otsakkeella tavoiteltiin myös kohderyhmän profilointia. Lehti oli suunnattu lapsille, sarjakuvien lisäksi lehdessä oli "Tehtäviä tenaville" puuhapalsta, kirjeenvaihtoilmoituksia, lukijan palsta jne. Nämä oli suunnattu nuoremmalle lukijakunnalle. Pääkirjoituksessa suomalainen toimituskunta (päätoimittaja Juhani Stenqvist, toimituspäällikkö Paula Antila ja toimitussihteeri Heljä Walamies; sittemmin toimitussihteeriksi tuli Leena Luukko, ja päätoimitus siirtyi Antilalle) piti esillä varttuneempaakin lukijakuntaa kiinnostavia asioita.

Sarjakuvalehtiä painatetaan yleensä monikansallisina yhteispainatuksina. Ressu -lehti oli myös tällainen yhteistuotanto. Ensimmäisessä lehdessä kerrottiin vastaavan lehden ilmestyvän myös Norjassa, Tanskassa, briteissä, Saksassa (liittotasavallassa), Hollannissa ja Espanjassa.

Lehden sisällöllisiin linjauksiin suomalaisilla ei siis suurta mahdollisuutta ollut.

Lehden alkuosa oli omistettu Ressun seikkailuille. Keskiaukeamalla oli Ressu-juliste mietelauseineen. Toisena sarjakuvana mukana oli Jerry Scottin Ulla, myös klassinen ja Tenavia pitkäikäisempi sanomalehtisarjakuva.

Suomalaisia tai muitakaan eurooppalaisia ei "pippurinen" Ulla viehättänyt, siitäkään huolimatta, että se erittäin pitkään oli Helsingin Sanomien vakiokalustoa. Vesa Parolasta Ressun numerossa 2/1992 tiivisti: "hyvä, että poistitte Ullan".

Lehden "Mielipiteissä" lehden loppuvaiheissa korostuu lukijoiden vaatimus "lisää Ressua". Charles M. Schulz ei kuitenkaan tätä lehteä varten tehnyt sarjakuvaansa, vaan lehti koottiin jo tehdyistä arki- ja sunnuntaistripeistä. Ressulla oli niissä oma osansa, ja lehden ajatus nostaa Ressu yksin tähdeksi ei onnistu. Schulz ei tehnyt "Ressua", vaan Tenavia.

Ullan tilalle ei lehteen otettu toista kakkossarjaa, mutta silti "enemmän Ressua" pyynnöt eivät loppuneet.

Ressu oli kerran kuukaudessa ilmestyvä lehti. Kansalliskirjaston kokoelmiin lehteä on tallennettu vajavaisesti. Yhteispainatukset tehtiin Erwin Jungferilla Herzbergissä, Saksassa, joten tuolloisen vapaakappalelain nojalla lehtiä ei saatu automaattisesti kansalliskokoelmiin.

Numerosta 6/1990 lähtien lehti painettiin Tampereen Arpatehtaalla. Siitä lähtien numeroiden olisi pitänyt kertyä kokoelmiin, mutta eivätpä vain ole.

Kansallisbibliografian mukaan lehteä olisi 1990 ilmestynyt viisi numeroa. Omassa (vajaassa) kokoelmassani on kuitenkin tuolta vuodelta yhdeksän. 1991 ilmestyi 12 ja 1992 ilmeisesti viisi numeroa.

Kansallisbibliografiasta selviää, että vuonna 1990 alkoi ilmestyä toinenkin Ressu-niminen lehti. Pirkka-Hämeen beagle ry:n tiedotuslehti. Jo vuodesta 1979 lähtien Tampereen korkeakoulujen reserviupseerit ry on käyttänyt Ressua tiedotuslehtensä nimenä. Padasjoen reserviupseerit ovat myös samannimisiä lehtisiä tehneet. Ja Helsingin ressut julkaisivat 1976-1977 kolme numeroa Ressukka-lehteä.

Väkeä talvisessa kevätauringossa

Tekniikan pettäessä sivutiellä Temmeksen männiköissä sain mahdollisuuden tutkailla omaa luontosuhdetta. Tuntikausia yritin selvittää ja korjata auton pysähtymisen syytä, toisen mokoman järjestellä kelvottomaksi muuttunutta kulkupeliä naapuritalon asukkaiden avustuksella pois tieltä ja kolmannen kävellä nelostiellä ja odotella kyytiä Ouluun.

Ei tullut männikössä hätä. Ohi kiitävät autot hieman hirvittivät, mutta auringon lämmittäessä ilma vei osan osaamattomuuden kiukutuksesta. Oli oikeastaan leppoisaa ja mukavaa hankien keskellä puuhastella, vaikka mitään näkyvää ei saanutkaan aikaiseksi. Ainakin näin vuorokauden, pari myöhemmin ajatellen.

Hankiaisaurinko on ranskalaisen valokuvaaja Céline Clanetin mukaan Ante ja Ole Ailon lempivuodenaika. Oulussa Valveen Rantagalleriassa olevat Clanetin kuvissa Ailot ja muut miehet ovat aurinkoisina kevätpäivinä omassa elementissään. Makoilevat kelkoissaan ja vaunuissaan tyytyväisinä elämään.

Clanet (s. 1977) on vuodesta 2005 alkaen käynyt kuvaamassa Kautokeinon Maasin (pohjoissaameksi Máze) kyläläisiä ja maisemia. 1970-luvulla kylä uhkasi jäädä voimalaitosaltaan alle, mutta saamelaisten vastustus pelasti mannut.

Clanet kertoo, että Maasi ja maasilaiset ovat tehneet häneen vaikutuksen olemalla samaan aikaan vastarinnan ja avuttomuuden symboleja.

Kevätauringossa otetut kuvat ovat valon juhlaa. Värit ovat selkeimmillään.

Céline Clanetin ihmiskuvissa pistää silmään, että miehet on kuvattu omillaan, mutta naiset toista odottaen tai huolehtimassa. Naiset katsovat ikkunasta, kiikaroivat, vain yhdessä kuvassa (nuorten) naisten katse on kamerassa. Heistäkin toinen näyttäisi mieluimmin katsovan toisaalle.

Minustakin huolehdittiin. Oli mietitty tarkenenko ja pärjäänkö. Kyyti toi mukanaan termoskahvit ja pullaa.

Muttei minusta ole vertautumaan Clanetin kuvien miehiin. Ailot saivat kuvien perusteella tokkansa talvilaitumilta kesälaitumille ilman suurempia ongelmia. Haeskelussa oli touhuni: kulkupelin konehuoneen toiminnot eivät olleet hanskassa, piti etsiä missä kaasutin, missä virranjakaja. Eikä vika ollut männikössä korjattavissa. Kaupunkilaisauto on kaupungissa korjattava.


* Céline Clanetin Maze -näyttely Pohjoisen valokuvakeskuksen Rantagalleriassa 4.4. saakka.
* Céline Clanetin kotisivut (sivuilla enemmänkin Máze-kuvia ja muitakin pohjoisia sarjoja)

Viitasaaren uutta liikepaikkarakentamista

[Pyhäntä][Viitasaari][Kestilä]

Viitasaaren uusia liikerakennuksia.

Mikä hemmetin liikenneympyräkoira?

Toissapäivänä kerrottiin, että Irlannin poliisi oli pidättänyt seitsemän epäiltynä Lars Vilksin salamurhan suunnittelusta. Eilen tiedettiin erään amerikkalaisnaisenkin tehneen suunnitelmia. Kolme vuotta sitten ääri-islamistit lupasivat sadantuhannen dollarin tapporahan. Taloudellisesti ankeina aikoina sille ilmeisesti olisi ottajia.

Eilen monet ruotsalaislehdet julkaisivat ja Ruotsin television kulttuuriuutiset näyttivät tapporahan aiheuttaneen Muhammed liikenneympyräkoirana pilapiirroksen.

Mikä suomalaisissa ja muuallakin maailmassa herättää aiheellisen kysymyksen: mikä hemmetin liikenneympyräkoira?

Pilapiirrokset ovat hyvin kulttuuriin ja aikaan sidottuja ilmiöitä. Toisin kuin sarjakuvat, niillä ei kerrota tarinaa, vaan kuvataan tilanne, jonka alku- tai loppuosan lukija ymmärtää silloisista yleisistä puheenparsista, tapahtumista tai ilmiöistä.

Liikenneympyräkoira on ruotsalainen ilmiö. Ruotsalaiset pitävät koristeista. Ajateltakoon vaikka Haaparannan kirjastoa. Siellä on hyllyjen päällä ja tyhjissä päissä mitä erilaisempia pikkuesineitä kaunistamassa ja luomassa tunnelmaa julkiseen tilaan. Samaa on yirtetty Pohjois-Suomen kirjoissakin, mutta Suomen puolella järjestään nuo koriste-esineet ovat kadonneet asiakkaiden mukana kirjaamattomina taskulainoina.

Ruotsissa niinkuin Suomessakin liikenneympyrien (tai oikeastaan kiertoliittymien) keskustat on ymmärretty tilaksi taiteelle. Kuvanveistäjä Stina Opitz teki Linköpingin Nygöårdin liikenneympyrään teoksen Cirkulation II (kuva). Neljä vuotta sitten taide joutui vandalismin kohteeksi.

Ilmeisesti myötätunnon osoituksen menetettyä teosta kohtaan toukokuussa rikotun teoksen paikalle ilmestyi uusi koira. Suomalaisittain uutta teosta voisi kuvailla ITE-taiteeksi, tai ehkä paremminkin tekijättömäksi kansantaiteeksi. Noin vuoden aikana ainakin 44 muutakin liikenneympyräkoiraa (rondellhund) ilmaantui autoilijoiden iloksi ympäri Ruotsin Kiirunasta Ystadin, tekijöinään tunnettuja tekijöitä ja taiteilijoita. Barcelonassa ja Lontoossakin koiria on nähty.

En tiedä mitä Vilks pilapiirroksellaan yritti sanoa, tai miten ruotsalaiset sen näkivät. Olettaisin sen olleen jotain kivailu- ja söpöilykriittistä. Mutta maailmalla levitessään kuvassa nähtiin vain Muhammed ja koira, ainoastaan hieman sikaa maineikkaampi eläin arabien arvoasteikoissa.

Puhtaasti Ruotsin sisäinen kulttuurinen asia otettiin maailmanpoliittisena solvauksena.

Eilinen kuvan uudelleenjulkaisu on siis ruotsalaisten parahdus oman kulttuurinsa puolesta, oman sananvapauden puolesta. Aikaisemmin taideteorian professuuriakin hoitanut Lars Vilks eilen blogissaan ihmetteli, että "aina voi näytellä poliittisesti korrektia, mutta korrektiutta ei voi ikinä soveltaa käytäntöön".


* Vilksin aikaisemmista vaiheista taiteen rajamailla Tekno-Kekon mielekkäässä maailmanhistoriassa: Tapaus Ladonia, taide vs. valta 18.12.2007. (Lehtinen on ehtinyt myös kommentoida uusia käänteitä Lars Vilksin murhahanke 10.3.2010)

Lisäys 11.3.: Savon Sanomat toimii kuten Vilks ihmettelee. Pääkirjoituksessa Turha mielenosoitus lehti ottaa kantaa. "Ruotsalaislehtien päätös julkaista kiistelty kuva oli kuitenkin turha mielenosoitus, joka ei välttämättä edistä sananvapautta." ja "Sananvapaudesta ei pidä mediassa tinkiä, mutta provosoimista kannattaa välttää." Sananvapauden käyttö ei edistä sananvapautta? Sananvapautta pitää puolustaa, mutta ei käyttää?

Pyhäntä ilta-auringossa

[Pyhäntä][Viitasaari][Kestilä]

Kesällä tuli paljon kuvatuksi suomalaisten kirkonkylien vanhoja rakennuksia. Näin talvella ajattelin vastapainoksi esitellä kylien uudempaa rakennuskantaa. Eilinen matkareitti kulki Pyhännän halki: tässäpä teille uutta Pyhäntää kunnantalosta Latvaenergian tuotantotiloihin.

Pyhäntä on pohjoispohjalainen kunta Kainuun ja Pohjois-Savon rajalla. Asukkaita 1647. Viisitoista jäsenisessä kunnanvaltuustossa on kaksitoista keskustalaista. Wikipedian mukaan kunta on väkilukuun suhteutettuna Suomen teollistunein kunta, mikä antaa aihetta ajatella Suomen teollisuuden tilaa.

Kuningas Tomislav II

Kroatin kuningas Tomislav II syntyi tänään satakymmenen vuotta sitten. Syntyessä suku ei tiennyt tai aavistanutkaan, että kruunun pojan päähän laskettaisiin. Kuninkaallista verta Aimone Roberto Margherita Maria Giuseppe Torinoksi kastettu lapsi oli, Savoijin kuningashuoneen vesa ja kuulun Italian kuningas Viktor Emanuel II:n jälkeläisiä.

Kuningas Savoijin prinssistä tuli toisen maailmansodan melskeissä. Balkanin valloitusretken jälkeen fasistit järjestelivät alueen hallintoa ja Kroatiasta muodostettiin muodollinen kuningaskunta. Sen kruunupääksi istutettiin Savoijin prinssi Aimone, siis tämä kastenimeltään Torino-niminen mies.

Viktor Emanuel II:n oli nyky-Italian ensimmäinen kuningas, Viktor Emanuel I oli ollut Sardinian kuningas 1800-luvun alussa.

Toukokuussa 1941 Roomassa kruunattiin uuden valtion ensimmäiseksi kuninkaaksi Tomislav II. Nimittäjänä oli serkku Viktor Emanuel III.

Hallitsijanimi oli kaivettu Kroatian historiasta ja valinta oli selkeää historiapolitiikkaa. Tomislav I oli keskiaikaisen Kroatian kuningaskunnan ensimmäinen kuningas 900-luvulta. Tuolloinen valtakunta eli vajaat kaksisataa vuotta kunnes tuli osaksi Unkaria, ja sitä kautta Habsburgien Itävalta-Unkaria kunnes Ottomaanit alkoivat kolkutella Wienin portteja.

Tomislav oli uuteen alkuun sopiva propagandanimi. Tosiasiallista valtaa Tomislavilla ei ollut ja itse asiassa hän ei kertaakaan valtakunnassaan käynyt. Kruunusta hän luopui sodan melskeiden otettua toisen suunnan lokakuussa 1943. Sodan loppuajan hän palveli Italian laivastossa. Entinen kuningas Tomislav II kuoli sodan jälkeen alkuvuodesta 1948 Argentiinassa, Buenos Airesissa.

Kuningaskunnan alueen seitsemälle miljoonalle asukkaalle ei Tomislavin valtakausi ollut helppo. Fasistinen yksipuoluejärjestelmä hoiteli saksalaisten toiveiden mukaan juutalaiset sun muut epäilyttävät, ja lisäksi serbit. Joukkotuhonnassa kuoli kaikkiaan yli 400 000 ihmistä, joista yli kolmeneljäsosaa naapureita.

Seurapiireissä tuskin myöhemmin on suuremmin kehuskeltu Kroatian kuningashuoneen myöntämillä arvonimillä ja kunniamerkeillä. Paitsi harvoissa suljetuissa Argentiinassa ja Paraguayssa. Tai no, muistetaanhan meillä Mannerheimin 1942 saamaa Kroatian kuningas Zvonimirin kruunuritarikunnan suurristiä, tosin marsalkan saamien suurristien luettelon viimeisenä.

Hyvää naistenpäivää 2010!

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. YK on tämän vuoden teemaksi valinnut yhtäläiset oikeudet, yhtäläiset mahdollisuudet - edistystä kaikille. Teema on noussut 15 vuotta annetusta Pekingin julistuksesta, vuonna 1995 Kiinassa pidettiin neljäs naisten kansainvälinen konferenssi.

Ruusuja kaikille naisille! @>-`-,---

Miehet voisivat ottaa naistenpäivän vieton ohjeita esimerkiksi venäläisestä naistenpäivän julisteesta vuodelta 1932: "8. maaliskuuta on työtä tekevien naisten kapinapäivä keittiöorjuutta vastaan. Alas sorto ja kotitaloustyön kapeakatseisuus".



* YK:n naistenpäivän 2010 sivu

Varjo vain

Kesällä kuvasin itseni kuumalla asfaltilla. Mustaa ja valkoista haaste 14: Varjo.

Millainen konsulttifirma McKinsey on?

Suomen hallitus yleensä ja Matti Vanhanen erikseen ovat saaneet pyyhkeitä amerikkalaisen konsulttifirman McKinseyn palkkaamisesta seuraavan hallituksen toimintasuunnitelman tekemiseksi. Ajatus poliittisen harkinnan siirtämisestä pois poliitikoilta on vieras demokratiassa, ja erityisesti sen jälkeen kun Anna Kontula paljasti McKinseyn aikaisemman vuonna 2007 tekemän raportin toimintaehdotusten tulleen lähes kokonaisuudessaan Vanhasen toisen hallituksen aikana toteutetuiksi.

Samanlainen kohu viisi vuotta sitten oli Briteissä, kun paljastui Tony Blairin palkanneen konsultit selvittämään. Firmakin oli sama, McKinsey.

Amerikkalaisista puhuminen vie asian hieman harhaan. Toki firma on yhdysvaltalainen, mutta Helsingin toimistossa työskennellee kuitenkin suomalaisia. Ja se asiaa hallitukselle selvittelee ja myy mietintänsä tulokset.

Seitsemisen vuotta sitten olin seminaarissa, jossa käsiteltiin konsulttifirmoja. Nekään eivät yhdestä puusta ole veistettyjä, niiden toimintamalleissa on erotettavissa kaksi päinvastaista tapaa toimia.

Toiset keräävät ratkaisumahdollisuuksia valtavaksi tietopankiksi. Kun asiakas tulee ongelmansa kanssa, vastauksia etsitään tietovarannosta ja sovelletaan asiakkaan tarpeisiin.

Toisessa päässä firmat alkavat etsiä ongelmaan kokonaan uutta, yksilöllistä ratkaisua. Aikaisempien mallien selvittäminen on vasta pohjatyö.

Suomen hallituksen ja Blairin eduksi on luettava, että ainakin seitsemän vuotta sitten McKinsey luettiin tähän jälkimmäiseen, uusia ratkaisuja luovaan ryhmään. Ryhmän ykkönen oli kuitenkin Bain & Co, joka veloitti vuosituhannen vaihteessa kahdentuhannen dollarin tuntipalkkiota mietintätyöstään.

Seminaarin esimerkeissä mainittiin Bain & Co:ta palvellut Marcia Blenko. Eräs pankkiiriliike oli palkannut hänet luomaan uusia rahoitusalan instrumentteja ja neljän kuukauden työllä hän oli kehitellyt jotain mullistavaa.

Siitä ei ollut puhetta mitä tuo mullistava oli, jälkiviisaalle voisi tulla mieleen sen olevan jotenkin liitoksissa sittemmin tapahtuneeseen finanssikriisiin.

Enimmäkseen konsulttien työ on kuitenkin arkista. Andersenin ja Ernst & Youngin ihmiset kiertävät työpaikoilla opastamassa uusien järjestelmien käyttöön otossa. Jakavat kokemuksiaan ja auttavat siirtymissä.

McKinsey on vanha firma, perustettu 1926. Arkista työtä hekin pitkään tekivät, kunnes 1996 päätettiin suunnan muutoksesta. Siis tähän nykymalliin. Kasvuun pyrkii, ja sellainen on mahdollista myös uudenlaisia asiakkaita hankkimalla.

Olennaista konsulttien käytössä on heille asetettu kysymys. Jos tilaa vastauksia, ne ovat vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Millaisen ongelman, kysymyksen Vanhanen esikuntineen on konsulteille antanut ratkaistavaksi?

Tämän ajan suuri ongelma on kokonaisuuksien hahmottamisen puute. Konsultit voivat antaa hyvän, erinomaisenkin vastauksen jonkin osa-alueen hoitamiseksi. Kokonaisuutta he eivät yritäkään hahmottaa.

Kilpailutusta on pidetty patenttivastauksena ongelmaan kuin ongelmaan jo pitkän aikaa. Perjantaina pääministeri Vanhanen sai itsekin tuta ettei se ole oikea vastaus aina ja kaikkialla. Kilpailutus vei Valion maidot osuuskaupan hyllyistä. Sinänsä harmi, ettei Vanhanen vallastaan luopuneena enää voi linjauksiin vaikuttaa.

Oleellistahan ei ole se, missä kaupassa pääministeri Vanhanen käy, vaan se, missä hänen naisystävänsä Sirkka Mertala ostokset tekee.

Jukkopuu (taxus baccata)

Suomalaista muinaisuutta ennakkoluulottomalla otteella tarkasteleva ja tutkiva metsänhoitaja Ilmari Kosonen on yhdistellyt balttilaista ja suomalaista nimistöä ja saanut aikaan monenlaisia uusia tulkintoja menneisyydestämme. Esimerkiksi että Mikkelin kaupunki olisi saanut nimensä muinaislatvialaisten tähtitieteen, ennustamisen ja runsauden jumalalta Mikelikseltä, eikä arkkienkeliltä, kuten tavallisesti esitetään.

Nimistöntutkimuksessa on monia surmankuoppia. Konditionaaleja on paljon. Voisi. Mahdollisesti saattaisi. Mutta onhan balteilta suuhumme istunut perkele, joten muutakin myös varmaankin.

Metsänhoitaja Kosonen on omimmillaan puhuessaan puista. Viisi vuotta sitten hän kirjoitti Puumies -lehteen marjakuusista, tarkemmin ottaen manner-Suomesta sukupuuttoon kadonneesta Euroopan marjakuusesta, jukkopuusta.

Marjakuusi levisi Suomeenkin jääkauden jälkeisinä lämpiminä kausina, jolloin pähkinäpensaskin oli yleinen. Kylmenevä ilmasto ei kokonaan marjakuusta hävittänyt, tosin puiden määrää laski. Uusi tulokas Japanin marjakuusi viihtyy pihapiireissä korkealle.

Marjakuusella on erityinen rooli varhaisten metsästäjä-kerääjien elämässä. Siitä sai erinomaisia jousia, 5300 vuotta sitten Alpeilla kulkeneella Ötzillä oli sellainen. Sittemmin sotilaat tarvitsivat hyviä jousia, ja marjakuusen myrkky otettiin käyttöön myös.

Keskiajalla brittein saarilla jousimiehien ylläpitäjille luvattu verovapaus nostatti näiden sotamiesten määrää. Jopa siinä määrin, että marjakuusi harvinaistui harvinaistumistaan. Talonpojat yrittivät kasvattaa marjakuusta jousia saadakseen. Englannissa kasvatus ei tuottanut hyviä tuloksia, koska havumetsät ylipäätään olivat maasta kokonaan katoamassa.

Parlamentti keksi ratkaisun. Vuonna 1492 se sääti lain, että jokaista maahan tuotua tavaratonnia kohden piti tuoda myös neljä marjakuusesta tehtyä jousta.

Kosonen kirjoittaa, että näin taxus lyheni muotoon tax - vero, maksu.

Englantilaisten vaatimuksen myötä marjakuusi alkoi vähentyä ja lopulta se katosi. Kosonen arvelee, että manner-Suomesta marjakuusi hävisi sukupuuttoon 1700-luvulla. Ahvenanmaalla sitä edelleen kasvaa. Kuten etelämpänä Euroopassa edelleenkin. Puut voivat olla tuhansiakin vuosia vanhoja, kannoista vesoo hyvin.

Puumiehessäkin Kososen artikkelin pääosan vie nimistönselvittely. Euraasian toisesta laidasta kun marjakuusta puistojen koristeeksi tuotiin, oli vanha nimi jo unohdettu. Ahkion ja reen osien mukaan Kosonen päättelee sen olleen jukko- tai jukkapuu. Ja että marjakuusesta Jukkasjärvet ja muut samankaltaiset paikannimet juontuisi. Voi olla. Tai voi olla olematta.

Tuosta väliltä Tverinmaalta netissäkin kirjoitetaan:

Jukkopuu on pedäjä, vain àurkiksi pilittü. Pedäjän valliàet ßuondeikolda ali ünnäh ßuoßta, hienoßilozen, oigien. Ülen loèie eu hüvä. (S. J. Volkovan ßanondua müöò)

Tverien vakkasissa jukko on tarkoittanut suurinpiirtein samaan ahkioissa, kantokahvaa, vetoköyttä.

Perkunas kun lähteet vanhemmista ajoista ovat niin vähäiset.


Kirjoittaja on lapsuudenkesinään joutunut tekemään jousensa katajasta. -- Kuva L'Obelin piirustus vuonna 1591 julkaistusta Icones Stirpiumista, Wikimedia Commons.