Olin kovasti tyytyväinen taannoin, kun hankin Riikka Mahlamäen suomentaman Guillaume Apollinairen (1880-1918) Mätänevän velhon (Like 2004). Että yhden ranskalaisen kirjailijaklassikon teos olisi sivistyskotimme kirjahyllyä täydentämässä.
Viime vuosisadan alussa Apollinaire teki kaikenlaisia kokeita monien muiden tapaan, ja tuli siinä sivussa keksaisseeksi nimen uudelle taidesuuntaukselle. Surrealismina se on tunnettu.
Mätänevää velhoa (1909) sivistyneeseen hyllyyn aakkostaessa havaitsinkin, että onhan täällä jo Guillaume Apollinairen kirja. Yhteisnide kahdesta teoksesta, joista jälkimmäisen olin jopa useampaan kertaan lukenut.
Hyllyssä valmiina oli Hirveä Hospodar ja Nuoren Don Juanin urotyöt (Gummerus 1992, 5. painos).
Sitä siinä sitten päivittelemään, että oliko tämäkin Apollinairen kirjoittama. Kyllä. Jo vain oli.
Väinö Kirstinä jälkisanoissaan kertoo Apollinairen Suomi-kytkennän: hänen äitinsä Olga de Kostrowitzka oli syntynyt Helsingissä 1858. Puolan (köyhtyneeseen) aateliin kuulunut äiti päätyi Roomaan Puolan kapinan (1863) jälkeen, ja sieltä Monacoon tulevan kirjailijapojan ollessa kuusi vuotta 1885. De Kostrowitzkalla oli kaksi poikaa, joiden isistä ei ole tietoa.
Kirstinä toteaa jälkisanoissaan myös, että Hirveä Hospodar (1906) on yksitoikkoinen, julma, perverssi ja raaka, jopa siinä määrin, että perikunta kielsi koko käsikirjoituksen olemassaolon aina vuoteen 1970 saakka jolloin se ensimmäisen kerran julkaistiin. Mutta eikö maailmakin ole yksitoikkoinen, julma, perverssi ja raaka, kehottaa suomentaja pohtimaan. Suomentamisen aikaan (1. painos 1972) oli menossa Vietnamin sota, josta aineksia jälkisanoihin asti on kummunnut.
Nuoren Don Juanin urotyöt (1907) on toista maata. Turvallisessa ympäristössä turvatussa asemassa oleva aatelispoika tutustuu heräävään seksuaalisuuteensa. Kaukana on kavala maailma näissä jutuissa.Mätänevä velho puolestaan on taas kokonaan erilainen teksti. Mytologia(t) ovat tässä läsnä monikerroksisina. Velho Merlin keskustelee niin arkkienkeli Mikaelin, Sokrateen kuin Järven neidonkin kanssa.
Moneksi Apollinaire muuntuu näiden kolmen suomennoksen valossa.
(melko hirveä on kansitaide Gummeruksen Apollinairen yhteisniteen vuoden 1992 ja myös 2007 painoksissa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti