tiistai 30. maaliskuuta 2010

Sanoisitko kuskille päivää?


Hanna Arvelan ja Samuli Sarénin sarjakuva Sanoisitko Kuskille Päivää (zum teufel 2010) tarkastelee bussikuskien elämää. Takakannessa kerrotaan alustukseksi, että liian helposti ihmiset tapaavat linja-autonkuljettajat ihmiskunnan pohjasakaksti tuomita. Tekijät tarjoavatkin, edelleen takakansitekstin mukaan, ennakkoluuloja ravistelevan ja kyseenalaistavan kuvan tuosta asiakaspalvelijakunnasta.

Omat kokemukseni linja-autonkuljettajista ovat pääasiassa positiiviset. Tosin en ole kaupunkien joukkoliikennettä juuri koskaan käyttänyt, vaan matkustanut lähinnä kaukoliikenteen autoissa. Muinoisissa postiautoissa rahastajan kanssa saattoi jopa sanan tai useamman vaihtaa.

Eräs jyväskyläläinen kaupungin sisäisen linjan kuski piti vasta maalta muuttaneelle puhuttelun. Että linjakkaaseen otetaan kyytiin vain pysäkeiltä. Pysäytti kuitenkin ihan muualle kuin kyltin kohdalle sanoakseen sanottavansa. Ja otti kyytiinkin.

Sittemmin opin kulkemaan kaupunkien sisäiset välimatkat jalan.

Arvelan ja Sarénin bussikuskikokoelma jakaantuu kahteentoista osaan. Yksitoista näistä on linjakkaan ja asemien sosiaalista elämää kuvaavaan sarjakuvaa. Kuvataan asiakkaan ja kuskin kohtaamisia, autonkuljettajan työtä ja elämää, haaveita ja työetiikkaa. Osat on erotettu toisistaan linja-autoaiheisin välikuvin.

Kahdestoista osa on puuhaekstra lapsille. Sanaristikko, paperinukke, tunnistus- ja sokkelotehtävä.

Takakannessa luvattu ravistelu ja kyseenalaistus on pikemminkin stereotypiaa vahvistava. Teoksen nimeä kantavassa osiossa selvitetään bussikuskin stereotyyppisen käytösmallin syntyä. Turhautuisi siinä kuka tahansa, jos kukaan huomeniin ja tervehdyksiin ei vastaa.

Arvelan ja Sarénin rujo Sanoisitko Kuskille Päivää on kaikessa tarkoituksellisessa yksitotisuudessaan lopulta humoristinen. Stereotypian esittäminen stereotypiana kääntää lukijan suun hymyyn.

Teoksessa jäi ihmetyttämään, miksi otsikon kaikki sanat on isoilla kirjaimilla. Onko tässä jonkinlainen piiloviesti, että bussikuskit ovat SKP:n jäseniä ja äänestäjiä? Vai onko latvialainen painotyösuorittaja käyttänyt anglikaanisia standardeja latomuksessa?

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset