sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Suomen vanhin valokuva


Suomen ensimmäinen valokuva otettiin Turussa 3. marraskuuta 1842. Kuvaaja oli piirilääkäri Henrik Cajander ja kuvalaji daguerrotypia. Kuvaamisesta on kulunut 170 vuotta ja sen kunniaksi Turun museokeskus ensi tiistaina järjestää valokuvaillan. Lisäksi turkulaiset lapset on haastettu ottamaan valokuvia omalta kotikadultaan tänä viikonloppuna. Cajander kuvan ottaessaan asui Uudenmaankadulla, siitä haasteen idea.

Kari Hintsala blogissaan näyttää mitä samalla paikalla nykyisin on. Enää ei paikalla ole kuvan päätähteä ns. Nobelin taloa tai kauempana näkyvää puutaloakaan.

Ensimmäinen tunnettu valokuva on ranskalaisen keksijän Nicéphore Niépcen vuonna 1826 ottama.  Apuna hänellä oli Louis Daguerre, joka jatkoi työtä Niépcen kuoltua 1833. Saman vuosikymmenen lopulla syntyi daguerrotypia-kuvausmenetelmä, jonka Ranskan valtio osti ja lahjoitti kaikille vapaasti käytettäväksi. Kolme vuotta keksimisen jälkeen se oli siis Suomessakin käytössä.

Louis Daguerre otti ensimmäisen valokuvan, jossa on ihmisiä. Tämä 1838 otettu Pariisin katunäkymä (Boulevard du Temple) sisälsi ihmisiä sattumalta, eikä kuvattujen henkilöllisyyttä tunneta. Katu oli vilkas, mutta pitkän valotusajan (kymmenen minuuttia) ei ollut oletettavaa, että kukaan kuvaan ikuistuisi. Toisin kuitekin kävi.

Ensimmäisen kerran Cajanderin kuvan nähtyäni mietin ja suurennuslasilla tarkkaan tutkin olisiko Suomen ensimmäisessä kuvassa myös ihmisiä. Kuvan oikeassa laidassa tummuneella alueella näyttää siltä, kuin joku olisi Vähä Hämeenkadun risteyksen kohdalla.

Painokuvaa tutkaillessa tulin siihen tulokseen, ettei siinä ihmistä kulje. Ehkä joku ajuri on rattailla tai kärryillä seisahtanut viideksi minuutiksi Uudenmaankadun laitaan jättäen epämääräisen jäljen, optista alitajuntaa jälkipolville ihmeteltäväksi.

Henrik Cajander otti kaikkiaan kolme daguerrotypiaa. Yksi niistä oli hänen omakuvansa. Kaikki kolme kuvaa ovat Turun museokeskuksen kokoelmissa.


* Suomen ensimmäinen valokuva 170 vuotta. Turun museokeskus 25.10.2012.
* Suomalainen valokuva 170 vuotta. Kaponieeri 2.11.2012.



Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset