perjantai 23. marraskuuta 2012

Uuden Kaledonian Sandy Island


Näytä suurempi kartta

Tieteen kananpoika Anna eilen linkkasi BBC:n uutiseen, jossa kerrottiin maantieteellisten faktojenkin tarkastamisen olevan aiheellista. Sydneyn yliopiston tutkijat yrittivät vierailla Korallimeren itälaidoilla Uuden Kaledonian merialueilla olevalla Sandy Islandilla, mutta paikalle päästyään he havaitsivat ettei saarta ole olemassakaan. Paikalla oli merta 1400 metrin verran.

Sandy Island on ollut monissa kartoissa, muun muassa Google Mapsissa ja Google Earthissa. Mapsissa saari on ollut mustaa aluetta, sitä ei ole sateliittikuvasta voinut monien muiden saarten tapaan tarkkaan tutkia.

Uutisen julkistamisen jälkeen saaren ilmaantumista karttoihin on koetettu selvittää. Internetin nurkkien ja sopukoiden kaivajille ei käteen ole jäänyt juuri mitään. Kadonneella saarella on kaimoja ympäri maailman, Australiassakin on saman nimisiä saaria. Vaikka Australian lehdet on digitoitu nettiin, niin uutista Sandy Islandin löytämisestä ei saa haarukoitua.

Päivän mittaan on esitetty erilaisia mahdollisuuksia saaren synnylle. Uskottavimmalta tuntuisi joskus tekijänoikeusrikkomusten estämiseksi ja tunnistamiseksi käytetty tapa lisätä karttoihin olemattomia paikkoja. Jos toisen kustantajan painattamista kartoissa olisi tuo olematon sijainti, niin se todistaisi tietojen kopioidun luvatta toiselta.

Hieno teoria on jo romutettu. Merenkäyntiä pidettiin yleensä niin kunnioitettavana ja vaarallisena ettei merikarttoja ja -kortteja näpelöity lisäämällä niihin olemattomia kohteita. Jokuhan saattoi hakea turvaa olemattomalta saarelta.

Kuka lienee saanut saaren ujutettua karttoihin? Se selvinnee piakkoin. Niin moni asiaa on selvittelemässä.


1 kommentti:

Reijo Valta kirjoitti...

Tuonne on koottu karttoja, joissa Sandy Island (Ile de Sable) on.

Näyttäisi siltä, että saari on kummitellut kartoissa James Cookin ajoista lähtien (v:sta 1774). 1700-luvulla paikka oli toinen, Uuden Kaledonian pohjoispäässä samalla leveysasteella. Ehkä on käynyt niin, että kun saarta ei ole ollut siellä, 1800-luvulla on oletettu Cookin tutkimusretken tehneen mittausvirheen ja virhe on korjattu siirtämällä saari oletetulle oikealle pituuspiirille.

Huomattava on, että saari on säilynyt yleisatlaksissa. Merenkulkijoiden käyttämissä kartoissa sitä ei ole ollut.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset