tiistai 3. joulukuuta 2013

Eläkeläinen Osbourne


Tänään Ozzy Osbourne (s. 1948) täyttää Ison-Britannian virallisen eläkeiän. Rokkarin on mahdollista jäädä tänään vanhuuseläkkeelle. Nykyisen eläkejärjestelmän mukaan hän voi lykätä eläkkeelle jäämistä, tällöin kukin viiden viikon lykkäys nostaa eläkettä yhdellä prosentilla.

Joskus blogin alkuaikoina kirjoitin Osbournen uransa eri vaiheissa saamista lisänimistä. 1970-luvulla Black Sabbathin aikoina Osbournea alettiin tituleerata englanninkielisellä Prince of Darkness -nimellä. Suosikki samalla vuosikymmenellä esitteli laulajan pimeyden ruhtinaana. Bändin nimi, laulujen sanoituksen ja kanojen kaulojen katkominen lavalla hampailla antoivat musiikkitoimittajille aiheen verrata yleisön huudattajaa alaherran herraan.

Vuonna 2007 Suomen vierailun yhteydessä sama titteli suomennettiin toisin. Vuosikymmenten kuluttavan kiertue-elämän jälkeen Osbourne oli pimeyden prinssi.

Englannin 'prince' kääntyy asiayhteydestä riippuen ruhtinaaksi tai prinssiksi. Niccolo Machiavelli kirjoitti Ruhtinaan, mutta Ison-Britannian kruununperijä onkin vakiintunut taannoisen käännösvirheen vuoksi Walesin prinssiksi.

Pimeyden prinssi oli asiallisempi suomennos Suomen vierailun aikoihin. Samoin kuin pimeyden ruhtinas 1970-luvun alkupuolella.

Nykyisin vanhuuseläkkeelle siirtyvää rokkistaraa voisi käännösmahdollisuuksien rajoissa nimittää pimeyden prinssipuolisoksi. Sharon Osbourne on ottanut julkisuudessa puolisoaan paljon aktiivisemman roolin.


4 kommenttia:

Kari Hintsala kirjoitti...

Pitäiskö päätellä ettei rockmuusikon elämä sittenkään kovin vaarallista ole?

Reijo Valta kirjoitti...

Eläkelaskennasta ja elinikien odotteista on jäänyt mieleen, että 65-vuotiaan eliniänodote on säilynyt samana aina 1950-luvulta lähtien. Tosin nykyiseen verrattuna takavuosina eläkeiän saavuttaminen oli paljon harvinaisempaa kuin nykyisin.

Sama kehitys on vaikuttanut muusikoihinkin.

Aleksi Pannula kirjoitti...

Ozzy on kyllä varsinainen ikiliikkuja Keith Richardsin ja Lemmy Kilmisterin tavoin.

Reijo Valta kirjoitti...

Toden totta.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset