Akateemisen Kirjojen yössä oli haastateltavana koko joukko Oulun seudun kirjailijoita. Heistä ehdin käydä kuuntelemassa Joni Skiftesvikiä, joka kertoi uutuudestaa Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY 2014). Kirja on niin tuore, että Skiftesvik kertoi omat tekijänkappaleensakin saaneen vasta tänään. Kirjailijaa haastatteli Pauli Vepsäläinen.
Uutuus on omaelämäkerrallinen romaani. 'Romaani' määritteen Skiftesvik kertoi halunneesta nimiösivulle, koska sisältö oikoi kallepäätalolaisittain sanottuna varsiteitä sen verran paljon, että teos oli turvallisempi fiktioksi nimetä.
Teoksen lähtökohdat ovat kesässä 2011. Tuolloin kirjailija oli tehohoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa ja samaan aikaan hänen vaimonsa oli vastaavassa hoidossa Helsingissä Meilahdessa. Oman kuoleman läheisyys sai pohtimaan lapsuutta, nuoruutta ja elämää. Skiftevik ihmetteli miten klisee voikin pitää niin paikkansa. Kuoleman lähestyessä elämä alkaa kulkea silmien editse.
Mieleen muistuivat muun muassa äidin hautajaiset vuodelta 2003. Tuolloin täti oli kertonut miten kätilö ei ollut tahtonut tulla auttamaan Jonin synnytyksessä. Äiti oli avioton ja isä merillä ties missä maailmalla. Sellaisen avuksi Martinniemen kätilö ei tahtonut lähteä.
Täti oli palannut kotiin, josta mummo oli patistanut tädin paikallisen poliisikonstaapelin puheille. Hän oli ottanut asian vakavasti ja oli antanut kätilölle kaksi vaihtoehtoa: joko lähdet auttamaan tai käräjille. Jo lähti auttamaan.
Synnytys oli pitkä ja vaikea, joten kätilö oli tarpeeseen. Myöhemmin äiti oli nimennyt syntyneen Jonin kummeiksi tädin ja Martinniemen poliisikonstaapelin. Poliisi siirtyi pian Lappiin virkaan, mutta kerran kirjailija muisti kerran tavanneensa virkavaltaa edustaneen kumminsa.
Tästä tarinasta syntyi romaanin alku. Siitä asiat etenevät suurin piirtein kronologisessa järjestyksessä. Vepsäläinen kertoi kirjassa käsiteltävän myös pojan, joka oli Skiftesvikin esikoisteoksen taivaankorjaajan esikuva, hukkumista. Kirjailija kertoi tahtoneensa käsitellä asiaa uudessa teoksessa lastensa ja lähipiirinsä vuoksi.
Vaikka murhetta teokseen on riittänyt, Vepsäläinen vakuutti, että kirjailija on nyt terve ja hänen kirjoitustapansa valoisa. Tätä käsitystä Skiftesvik vahvisti kertomalla jutun lehtimiesajoiltaan Kainuun Sanomista 1970-luvun puolivälistä. Kainuuseen uusi toimittaja oli tutustunut levikinkasvatusmatkoilla, joilla oli tavattu lehden asiamiehiä ja kuullosteltu mitä toimitukselta toivotaan.
Eräällä matkalla Puolangalle yksi asiamiehistä oli maininnut, että lehteä saisi enemmänkin myytyä, jos siinä olisi enemmän luettavaa. Skiftesvik oli kertonut, että uusia toimittajia oli palkattu ja kirjeenvaihtajaverkostoa oli vahvistettu, joten luettavaa on enempi tarjolla. Se ei kuitenkaan tyydyttänyt puolankalaista. Pitäisi olla enemmän kiinnostavia, luettavia uutisia. Maanittelujen jälkeen toimittaja oli saanut selville, että tuo asiamies toivoi lehteen enemmän onnettomuusuutisia. Niitä Skiftesvik ei ollut luvannut lisää.
* Muusajuhlat 2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti