maanantai 11. elokuuta 2014

Superkuu Oulujoella


Pari vuotta sitten en ollut kuullut superkuusta mitään. Ehkä olin kiinnittänyt huomiota isommalta vaikuttavaan täyteenkuuhun, mutta tuskin muuta. Tänä vuonna superkuusta on saanut kuulla monesti. Tälle vuodelle niitä sattuu peräti viisi kappaletta.

Yhdysvaltalainen astrologi Richard Nolle ehdotti vuonna 1979, että sellaista täysikuuta, joka on kiertoradallaan lähinnä maata voitaisi ryhtyä superkuuksi. Nolle salli liiketaloudesta tutun viiden prosentin toleranssin ilmiön suhteen, joten hän helpommin saattoi sovittaa sattuneita maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia superkuun aiheuttamiksi.

Astronomit eivät ole superkuusta innostuneet. Nollen teorioiden kumoamisessa meni aikaa, jonka olisi voinut oikeiden ilmiöiden tutkimiseen käyttää.

Superkuu on 14 prosenttia suurempi ja valaisuvoimaltaa lähes kolmanneksen kirkkaampi kuin etäisimmässä pisteessä oleva minikuu. On siinä jotakin eroa. Ylipäätään täysikuu on aina kirkkaampi kuin kuu muulloin, tuolloin kun kaikki kraaterien ja kuoppien pohjatkin heijastavat auringonvaloa.


Superkuu tuntuu kiinnostavan. Facebookissa moni julkaisi kuvan kuusta. Ylen verkkokamera oli pimeänä, liekö Pasilassa ollut pilvistä vaiko tekniikka pettänyt?


Joka tapauksessa kuuta ja taivasta on hauska katsella. Oli syynä sitten horoskooppimaakari tai joku muu. Seuraava superkuu on 9. syyskuuta tänä vuonna.


* Kuka kumman superkuu. Ursa.


Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset