Muusajuhlat jatkuivat Huutomerkin ja Oulun kaupunginkirjaston tilaisuudella, jossa Kauko Röyhkä kertoi elämänsä kirjoista. Toimittaja Satu Koho johdatteli kirjailija-muusikkoa tarinasta toiseen. Röyhkä oli valinnut yhdeksän kirjaa, jotka hän valintahetkellä oli tuntenut läheisimmiksi. Jutustelun lomassa hän mainitsi monia muitakin. Lopun yleisökysymykseen kirjoja yhdistävästä teemasta Röyhkä arvioi, että valitut ovat olleet tärkeitä joissakin elämäntilanteissa, lähinnä nuoruudessa. Niiden avulla on ymmärtänyt, ettei aivan yksin maailmassa omine ajatuksineen ole.
Ensimmäisenä kirjailijana Röyhkä mainitsi Timo K. Mukan, joka oli herättänyt 14-vuotiaan kiinnostuksen kuolinvuotenaan. Mukka oli samalta Pellon Orajärven kylältä, jossa oli Röyhkän mummola. Kirjojen paikat olivat tuttuja ja nuorukainen oli ollut hyvin kiinnostunut eroottisista teemoista. Eroottisen nälän paras tyydyttäjä oli Henry Miller, jonka Kauriin kääntöpiirin Röyhkä oli nostanut toiseksi listalleen. Miller opetti myös miten kirjallisuuteen sai rokkenrollia.
Mukan teoksista listalla oli viimeinen, synkeä balladi Kyyhky ja Unikko. Se herätti kertoessa Röyhkässä lapsuudenkeväisiä kalastusmuistoja Orajärven tulvivissa metsissä.W. G. Sebaldia Röyhkä piti hieman kuivakkana, jonka henkilö Austerlitz samannimisestä romaanista tuntui hänestä kiehtovalta. Jokaisella satunnaisella matkailijalla pitäisi olla sellainen kaveri, joka ilmestyisi eri paikoissa ja osaisi kertoa taustoja ympärillä olevasta. Sebald pääsi listalle jaottelemattomien tarinoidensa ansiosta.
Toinen tuoreempi kirja listalla oli Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. Siinäkin tarinankerronta oli kiehtovinta, vaikka loppua Röyhkä piti spielbergmäisenä lässähdyksenä. Vetävän tarinan lisäksi kirjassa kiehtoi irrallisuus ja omien kokemuksien samankaltaisuus.
Paul Austerin Illuusioiden kirja oli saanut Röyhkän filosofisiin pohdintoihin taiteen katoavaisuudesta. Kuinka paljon hyvää taidetta maailmasta onkaan kadonnut? Auster oli Röyhkän mielestä kiinnostavasti kirjoittanut myös kadonneen jäljittämisestä ja sen yllättävästä löytymisestä.
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä oli Röyhkällekin ollut koulussa pakkopulla. Tarkiaisen elämäkerta ja Alex Matsonin Romaanitaide lukuisine Kivi-esimerkkeineen olivat kuitenkin saaneet ymmärtämään, että kyseessä on ainoan nerokkaan suomalaisen kirjailijan teos. Käytännössä Kivi kirjoitti olemattomalle lukijakunnalle, ihmetteli Röyhkä.
Orajärven kylän sumuisista maisemista maailman äären sumuihin vei Anton Tsehovin Sahalin. Kyseessä oli kuuluisan novellistin matkakirja, jossa aikaa ennen Siperian rautatietä mennään todella kaukaiseen paikkaan Tyynenmeren rannalle. Samalla kohdataan oma yksinäisyys. Röyhkä kertoi kaukaisten maanäärien olevan kiehtovia, mutta hänestä itsestään ei olisi niille matkustamaan. Mieluimmin hän lukee tai kirjoittaa sellaisista, kuten Ville Haapasalo ja Armin Alizad, jotka näkevät vaivan.
Charles Bukowskin Kaupungin kauneimman naisen kohdalla Röyhkä ryhtyi muistelemaan Aku-Kimmo Ripatin pitämää kirjoittajarinkiä. Siinä Röyhkä kavereineen kävi saadakseen Oulusta irti sen mitä sillä oli tarjottavaa. Bukowskin ensimmäinen suomennos Naisia, naisia ei Röyhkää saanut innostumaan, mutta myöhemmät teokset kylläkin. Bukowskia hän luonnehti epäsovinnaiseksi, omaperäiseksi hälläväliä -tyylin edustajaksi.
Viimeinen teos listalla oli Raymond Carverin novellikokoelma Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Carverin novellien arkipäiväinen elämä, jossa on taustalla uhkan tuntu, tuntui Röyhkästä kiehtovalta. Hän kertoi pitkästi novellista, jossa äiti tuntui pelkäävän omaa poikaansa.
Myöhemmin illalla Röyhkä esitti paikallisen Maurice Whitle Sports (France) -bändin kanssa Muusaklubilla uransa alkupään tuotantoa. Elämäni kirjoista Muusajuhlilla on kertomassa myös Ari Paulow ja Minna Joenniemi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti