Ajattelen, olen siis vaarallinen

Anton Kannemeyer
Pappa Afrikassa
suom. Teemu Manninen
Huuda Huuda 2014


Apartheidin aika päättyi Etelä-Afrikassa reilut pari vuosikymmentä sitten. Maahan saatiin tasa-arvo, sananvapaus ja vapaa demokratia. Valkoisten johtamat länsimaat voivat siis nyt kiitellä itseään, että he mahdollistivat tuon tapahtumisen ja toteutumisen. Mutta onko Etelä-Afrikassa kaikki hyvin? Kuvataiteilija Anton Kannemeyer (s. 1967) on toista mieltä. Tätä hän on käsitellyt sarjakuvissa ja pilapiirroksissa, joita on julkaistu heti ennakkosensuurin poistumisen jälkeen ilmestymään alkaneessa Bitterkomix -lehdessä.

Kannemeyer on koonnut Joe Dog-nimimerkillä tekemiään sarjakuvia ja alkujaan litografioiksi tehtyjä pilakuvia yksiin kansiin. Kokonaisuutta täydentää Afrikkaan liitetty eurooppalainen, stereotyyppinen kuvasto. Keskeisessä roolissa on viime vuosina paljon puhututtaneen ja oikeudessakin käsitellyn Hergén Tintti Afrikassa (1931) sarjakuva-albumin kuvasto. Siitä Pappa Afrikassa on saanut kansiaiheen.

Huuda Huudan julkaisema suomennos on sisällöltään erilainen kuin Etelä-Afrikassa alkujaan julkaistu teos. Suomalaisesta laitoksesta puuttuvat tekijän kotimaan sisäpolitiikkaan viittaavat pilakuvat. Niiden sijaan on tarjolla enemmän eurooppalaisen kolonialismin vaikutuksia peilaavia juttuja.

Cape Townissa syntyneen Kannemeyerin kotikieli on ollut afrikaans. Apartheidin väistyttyä tietyt sanat kielessä käsitettiin yleisesti rasistisiksi, sopimattomiksi. Kielikeskustelussa vaikuttaisi olevan samoja piirteitä kuin suomen neekeri-sanaa koskevassa keskustelussa. Kannemeyer kaivaa esiin afrikaansin taskusanakirjan. ”Kafferi, eteläafrikkalaisen Bantu-kansan jäsen; aiemmin neutraali, nykyään halventava.” Kafferin johdannaisista yksikään ei aiemminkaan ollut neutraali, päinvastoin. Kaikki vaikuttavat olleen erittäin negatiivisesti latautuneita sanoja. Esimerkiksi sekarotuista koiraa kutsutaan kafferhondiksi ja paskaduunia karttava ei tee kafferwerkkiä.

Omiin kokemuksiinsa vedoten Kannemeyer väittää, että afrikaanit ovat yhtä suvaitsemattomia ja epädemokraattisia kuin aina ennenkin. Pilakuvien arkipäiväiset esimerkit viestivät samaa. ”En suinkaan sano niin vain siksi, että olet musta. Kyllä se on oikeasti tosi, tosi hieno.” ”Huomaan ansioluettelostasi, että olet mustaihoinen nainen.”

Rasismin tarkastelun lisäksi Kannemeyerin sarjakuvat ja pilakuvat kuvaavat miten rotusortojärjestelmän ihmisistä piittaamattomuus levisi ja laajeni myös valkoisten keskinäisiin suhteisiin. Pappa Afrikassa -koosteessa tätä käsitellään äärimmäisyyksien kautta. Insestiä ei nähty eikä siihen puututtu.

Suomennoksessa on Helsingissä asuvan belgialaisen sarjakuvalähettiläs Jelle Hugaertsin jälkisanat. Bitterkomixia alusta alkaen seurannut Hugaerts kertoo, että lehti on onnistunut ylittämään Etelä-Afrikan sananvapauden rajat. Vuonna 1997 julkaistu ensimmäinen Bitterkomixin kirjamuotoinen kooste Gif – Afrikaner Sekskomix tuli kielletyksi ja sensuroiduksi vaikka maassa ei enää sensuuria ollutkaan.

Vaikka Kannemeyer saa lukijansa välillä nauramaan, nauru on ahdistunutta. Hänen töistään jää vaivaantunut olo. Hergén Sininen Lootus, jota yleisesti pidetään suvaitsevaisuutta edistävänä klassikkona, saa Kannemeyerilta hymähdyksen, kun valkoinen isä vakuuttaa sen olevan juuri sellaisen kirjan, jonka naapurin mustan pojan pitäisi lukea. Lapset ovatkin ainoat, jotka saavat Kannemeyeriltä armoa. He osaavat suhtautua toisiinsa luontevasti. Mutta nuoriso jo on pilalla. Vaikka he ovat syntyneet apartheidin jälkeen, he eivät ole vapaita rasismista ja rasistisen kulttuurin uusintamisesta. Kannemeyerin satiiri antaa ajateltavaa ja pureskeltavaa.


* Anton Kannemeyerin töitä ja näyttelyitä. Stevenson


Julkaistu Kaltiossa 5/2014.