Kaleva kutsui leffavieraakseen katsomaan Alexandre Astierin ja Louis Clichyn ohjaamaa uutta Asterix-animaatiota Jumaltenrannan nousu ja tuho (Ranska 2014). Heti elokuvan jälkeen antamani kommentit ovat viime torstain lehdessä (9.4.2015).
Elokuva perustuu samannimiseen vuonna 1971 ensimmäisen kerran julkaistuun sarjakuvaan. Juoni noudattelee melko tarkkaan alkuteosta, tosin kerronta oli selvästi elokuvamaista. Sarjakuvaa ei oltu yritetty muuttaa liikkuvaksi kuvaksi, vaan työtä oli tehty elokuvan ehdoilla. Intertekstuaaliset viittauksetkin olivat pääosin toisiin elokuviin. Mukana oli muun muassa Mr. Bean.
René Goscinnyn alkuperäisessä käsikirjoituksessa taustalla oli 1960-luvun suuria sosiaalipoliittisia pyrintöjä. Sarjakuvassa oli uskoa maailman ja ihmisten elämän muuttamiseen suunnittelemalla, mutta samalla liian uudistusintoisia toppuuteltiin. Samat teemat tuovat yli 40 vuotta myöhemmin mieleen toisenlaisia poliittisia intohimoja. Kaupallistumisen ja markkinahenkisyyden kritiikki toimii edelleen, mutta toisessa kontekstissa.
Tarinan henkilöiden tekijät olettavat olevan kaikille katsojille tuttuja. Hahmojen persoonallisuudet jäävät taustalle eikä niitä kehitetä. Obelixin ajoittainen muuttuminen roomalaisia siviilejä pelottelevaksi korstoksi jäi elokuvassa vaille selitystä.
Lehteä varten piti elokuvalle antaa tähtiä. Mietin kahden ja kolmen välillä, päädyin lopulta kahteen. Kyllä tämä katseluelokuvana menee, mutta ei tästä jää paljoa pohdittavaa elokuvan loputtua.
Kaikkiaan tämä oli yhdeksäs Asterix-animaatio ja kolmastoista Asterix-elokuva. Toistaiseksi ei ole löytynyt sellaisia tekijöitä, jotka saisivat hahmot uuteen elämään valkokankaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti