Helsingin Sanomat nosti Milo Manaran yhdeksi esimerkiksi kirjastojen sukupuolittuneista kokoelmista -- siis ettei Manaraa mielellään kirjastoihin hankittaisi, ostajien sukupuolen vuoksi. Heikki Poroila ei tuota sarjakuvaa esille nostanut, vaan lehden toimittaja Tiina Länkinen.
Manaran tuotannossa leikitellään lähes poikkeuksetta länsimaisen yhteiskunnan kaksinaismoraalisuudella. Käsikirjoittajana Manaraa ei voi pitää loisteliaana, syvempiin merkityksiin hän ei pääse. Länkisen valitsemassa Click! (Il Gioco) albumisarjassa Claudia -rouvaa yritetään auttaa hyväksymään ruumiinsa ja ruumiillisuutensa. Keinojen loputtua esille tuodaan tohtori Kranzin kehittämä tekninen apuväline, joka koostuu kahdesta osasta: aivoihin sijoitettavasta vastaanottimesta ja minikokoisesta lähettimestä (joka sanoo click). Kun lähetin kytkettäisi päälle, Claudia kykenisi rentoutumaan ja nauttimaan itsestään.
Laite on puhdasta huijausta, plasebo, joka toimii. Liiankin hyvin. Claudia "luvan" saatuaan ylittää yhteiskunnan normit.
Tämä siis oli ensimmäisen osan juoni. Jatko-osat ovat, no, jatko-osia.
Manara on parhaimmillaan piirtäjänä ja kuvittajana. Yllä on kuva Manaran tekemästä Kymmenen käskyä -postikorttisarjasta. Kovasti sisätiloissa oleva mies nostattaa mieleen SAK:n 'Äänestä nyt kuitenkin' vaalikampanjan Oiva Lohtanderin.
Kuvan tilanteessa on vaikea pitää mielessään Martti Lutherin Vähä katekismuksessa teroittamat sanat:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan.
Paljon pelotusta tarvitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti