Teemalta illalla tuli Edgar Reitzin Kotiseutu 3:n viides jakso (vielä yksi on jäljellä). Vuoteen 1997 sijoittunut tarina päättyi surullisesti, täysin sivullisena mukaan vedetyn kuolemaan. Immateriaalioikeudet jylläsivät, patenttien ja tuotemerkkien vuoksi Simonin optiikka teurastettiin ja hunsrückiläiset jäivät ilman tehtaita.
Samaan aikaan kunnanvaltuusto ei ymmärrä, että ei-teollisilla immateriaalioikeuksilla voisi olla jotakin merkitystä. Museo-konserttisalikompleksille ei anneta rakennusoikeutta. Siihehän tulisi vain eksentrikko Ernst Simonin tauluja. Tuota hörhöäkö kylän pitäisi tulevat vuosisadat arvostaa?
Sitten vuoden 1997 suomalaistenkin (entisten) mahtisukujen taidekokoelmat ovat nousseet arvoonsa. Tänä päivänä Kuopion kaupunki ei laskisi käsistään Saastamoisen taidekokoelmaa. Sukujen jälkipolvet vaativat säätiöitään aivan uudenlaisella arvostuksella kuin kymmenen vuotta sitten. Eikä välttämättä ole kyse taiteeksi tehdyistä teoskappaleista. John Nurmisen säätiö tekee erinomaisen tarkkaa ja hienoa työtä omistamiensa karttojen parissa.
Viime viikonlopulla kirjauduin Facebookiin. Laitoin näköjään kuvaksi sellaisen, jossa tuijottelen Puijon tornia. Niin, Kuopiossa olen syntynyt. Pari vuotta sitten mietin kuvan taloa saneerauskohteeksi, mutta Clarissani ei siitä innostunut.Eräs etäinen sukulaiseni on siinä asunut. Asunto tuli hänelle työsuhteen myötä, puolueen Kuopion läänin läntisen vaalipiirin piirisihteerinä hän sai huoneen (ikkuna äärimmäisenä vasemmalla) talosta 1910-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti