Tupakan puutteesta

B. F. Godenhjelmin Oppikirja Suomalaisen kirjallisuuden historiassa (1884) -teoksen lisäyksissä on parin lauseen verran tilaa saanut Elias Tuoriniemi (1772–1840) Pohjanmaan Pyhäjärveltä (nyk. Pyhäsalmi?), jonka sommittelemia ovat ”Juttu juomareista” ja ”Lystillinen laulu suuresta tupakan puutteesta”. Näistä jälkimmäisellä tänään ilahdutan.

Aikaisemmat osat tästä "kansanrunoussarjasta" ovat Vihta-Paavo (Paavo Korhonen, 1775-1840), Pietari Makkonen (1785-1858) ja Antti Puhakka (1816-1893).



Tupakast’ on kummat tullu
äsköin isot imehet,
joit’ ei ole ennen kuultu
eikä nähty näitä vielä
Pohjan maalla poltettavan.
minä mielellä pahalla
suru suurra surkuttelen,
puhun tästä puutoksesta
ihmettelen ittekseni
kuin tuli tupakan nälkä
savu-ruoka saamisehen,
ettei ole ollenkaan
mitä piippuhun panisi
mistä saisit sauvukasta
miehet heikot henkeensä,
kosk’ on tyhiä kukkarosa
ett’ on tyhjä tynnyrisä
ett on laastu laarin pohjat,
viel’ on laastu laattiatkin.
ei ole saatuna Sauvosta,
kuljetettu Kuopiosta,
eikä veetty Viipurista,
eikä ole ostamalla
ole saatu Oulustaan,
eikä Raahesta rahalla
eikä koosa Kokkolasa.
kävi kaikki kallihiksi
tuli tyhjä tyyriiksi:
tolpan makso massin täysi,
killingin piipun sisusta.
mitä nyt miehet polttaneepi,
kuin on piiput piinan alla,
tuskasa tupakka-massit!
kaikki polttavat poloiset
kuluneetkin kukkaronsa
vanhat nahka-vartensakin,
puu-vartensa purevat
tuomi-varren tutkametkin,
piityneetkin piipun perät
vanhat karstat kaivelevat
poika parat poskehensa.
kuin siitä tuska tuleepi
pakko päälle painaneepi,
niin käyvät kärsän päälle.
vinkuupi visanen piippu
savi kärsät sairastaapi,
kuin on tyhjä kukkarosa,
eipä massit paljo maksa,
kuin on massitkin mahona
kukkarotkin kuulla käynyt.

Tämän on tuska tuottanunna
tämän on pakko päälle pannut,
ett’ on muutkin muuttunehet
tupakiksi tulleet,
katajatkin kaikki tyynni
pahimmatkin papin-kuoret
kanervatkin kankahilla
kaikki ruohotkin ruvenny,
kaikki maasta marjan varret
tullehet tupakan sukuhun,
potun-varret poltettuna
kärvettynä kärsäheinät
viholaiset vielä kans
huonotkin humalan varret
sammaletkin salvoiksista.
Tästä on muorilla muretta
valitusta vaimollakin,
hekin poltavat poloiset
varretkin iän ikuiset
kuunpäiväiset kukatkin
nuputkin nurkantakaiset.
kivun kärsi kirkko-miehet,
kivun kärsi kerjäläiset,
kovin huusi huonemiehet,
pahoin parku palkolliset;
tuskan on tupakka tuonut
kivun kirvesmiehillenki,
jotka korvesta kokoisit
kuusen navat kukkaroonsa;
halko-miehet hangeltakin
kovin lehtiä kokoisit
haavan lehtiä hakivat;
kyntö-miehet kynnökseltä
kuin varren vavolta löysit
sitä pistit piippuunsa;
heinä-miehet heinätyösä
suolta vehkoja vedit,
rapakoilta raattehita
sauvukaista saadaksensa;
kala-miehet kaunihitkin
poltit piippunsa poroksi,
varsiansa vainustelit,
nuita haistelit halulla,
nuolit vanhan varren päätä.
Maantiellä matkamiestä
kuin tämä tarves tapasi,
tuli mielehen tupakka,
poltti reestänsä rehuja
haluunsa hartaasti.
Nuita poltti nuori kansa,
poltit vanhat vaivoksensa
josta on yskä yltynynnä,
räkä-tauti tarttununna,
josta tulit nuoret nurumaan,
tulit vanhat vaivan alle,
huonot huono-henkiseksi,
kuin on juotu juotavia
paljo poltettu pahoja
tupakoita turmioita.
Kyllä muistan muinoselta
kuin tuli tupakka-vuosi,
maahan lehtejä levesi,
mitkä olit tuumat tuttavilla,
mikä laatu Langoksilla:
kuin tutut yhteen tulit
kahden kesken kankahalla,
kohta toinen toisellensa
maistatteli massiansa,
siinä olit kestit keskinäiset,
pannut pantiin tulelle
kiiruhusti kiehumaan.
Eipä nyt viitti vierahalle
maistatella massiansa,
eikä oikasta osaansa
toosaansa toisellensa.
kuin on roskat ruuhehina
tupakkana tuomen kuoret,
pois on tulleet tututkin
langotkin kauvos karanneet.

Täst’ on miehet mieli-pahalla
savun tähden sairastavat,
mutt’ ei tapa tämä tarve,
eikä saata sairahaksi,
eikä voita vuotehelle,
eikä tuota Tuonelaan,
mutta nälkä miehen näännyttää;
kuin vahta vaille jääpi
saattaa se miehen sairahaksi,
voittaapi vuotehelle,
tuottaa viimmein Tuonelaan.
Tämä on laulu laitettuna
tämä on runo rustattuna,
kuin olin omasa työsä
kerran kengän suutarina.