maanantai 24. joulukuuta 2007

Ostaminen


Ostin eilen R-kioskilta kaksi maxiaskia savukkeita. Yleensä ostan vain yhden ja en tunne riippuvuuteni olevan mitenkään uhattuna. Jäin pohtimaan miksi ylipäätään ostin kaksi? Sitten muistin ajat, jolloin piti juhlapyhiin varautua tekemällä hankintoja. Kaupat, kioskit, huoltoasemat ja muut mahdolliset myyntipisteet olivat useita päiviä kiinni. Varastoja ei voinut täydentää.

Kahden askin ostaminen oli siis muistuma jostakin vanhasta tavasta.

Varautumista miettiessäni muistui mieleen eräs opiskeluaikojen Vappu. Tarkoitus oli juhlia railakkaasti ja paljon juodessa kuluu yleensä myös paljon tupakkaa. Ostin tupakkaa varastoon useamman kartongin.

Vappupäivänä heräsin krapulassa ja tupakattomana. Ravintolassa oli siis tullut polteltua. Tupakan tuska alkoi jonkin ajan kuluttua riivata, ja varasto oli autossa.

Ulkona Vappupäivän hulinat olivat jo täydessä vauhdissa. Pahaksi onnekseni Vappumarssi sattui juuri kohdalle. Se esti menemästä kadun yli auton luo. Piinallisen pitkältä tuntui kulkue, jonka läpi ei voinut sännätä savukkeiden luo.

Nykyisin voi ostaa milloin haluaa. Eikä vappumarssijoitakaan ole -- jos marsseja ylipäätään maalaiskaupungeissa järjestetäänkään -- niin pitkäksi kulkueeksi.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset