lauantai 23. helmikuuta 2008

Alcazar ja Castro

Tintti ja picarot -albumin perusteella tekisi mieli sanoa, että kenraali Alcazarin esikuvana olisi toiminut Kuuban Fidel Castro. On kuitenkin niin, että Alcazar syntyi Fidel Castron (s. 1926) ollessa vasta kymmenvuotias naskali, hänen kumoukselliset taitonsa tuskin olivat vielä tuolloin Brysseliin saakka kantautuneet.

Yksi yhteys vallankumousjohtajien väliltä löytyy.

Pitkä, yhtenäinen valtakausi se ei ole. San Theodorosissa valta usein vaihtui kenraalien Alcazarin ja Tapiocan välillä. Viimeksi tavatessa Tintti ja picarot -albumissa valtaan jäi Alcazar. Ensitapaamisen yhteydessä Särkyneessä korvassa Alcazar noustuaan valtaan nimittää Tintin everstiksi ja adjutantikseen. Johtaja ja hänen adjutanttinsa ystävystyvät shakkia pelaten.

Myöhemmin kenraali Tapiocan vastavallankumouksen jälkeen Alcazar pakeni Eurooppaan ja hankki elantonsa veitsenheittäjänä. Hän esiintyi taiteilijanimellä Ramon Zarate ja hänen avustajanaan toimi Chiquito. Alcazar palasi Etelä-Amerikkaan Chiquiton kadottua, tuli kuitenkin takaisin Eurooppaan järjestelemään asekauppoja Seikkailussa Punaisella merellä. Investointi aseisiin tuolloin auttoivat hänet jälleen San Theodorosin johtoon.

Ennen picaroita kenraali Tapioca Bordurian Plekszy-Gladzin tuella syöksi hänet hetkeksi takaisin sissipäälliköksi. Albumissa tarkasti dokumentoiduin vaihein Alcazar palaa San Theodorosin johtoon.

Alcazarin ja Castron välinen yhteys on kielellinen. Kenraali Alcazarin nimi tulee espanjan linnaa tarkoittavasta alcazar -sanasta. Arabiasta tullutta lainasanaa käytetään erityisesti arabityylisistä eteläespanjalaisista linnoista. Espanjassa tavallisempi linnaa (tarkemmin kelttiläistyylistä linnoitettua kylää) tarkoittava sana on castro, laina latinasta.
Alcazar – Segovian linna.
Castro – Pyhän Yrjön linna Argostolissa.

Maailma on sattumuksia täynnä!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset