torstai 28. helmikuuta 2008

Gungl ja junassa viihtyminen


Elokuun viides päivä vuonna 1871 yhdysvaltalainen kirjallisuuden aikakauslehti Appletons' Journal kertoi, että Josef Gungl ja hänen jäljittelemätön orkesterinsa ovat parhaillaan viihdyttämässä Pohjois-Ruotsin asujaimistoa ja kiertue tulisi seuraavaksi jatkumaan Pohjois-Suomeen. Uutinen oli niin sanottuja koottuja pikku-uutisia, joita lehdissä tuohon aikaan tapasi olla. Gunglin kiertueesta kerrottiin neljällä rivillä, 'Foreign Items' otsakkeen alla.

Josef Gungl (1810-1889) oli unkarilainen säveltäjä ja orkesterin johtaja, joka tuli erityisen kuuluisaksi masurkoistaan, tansseistaan ja erityisesti valsseistaan. Encyclopædia Britannican yhdennentoista laitoksen mukaan Gunglin orkesteri olisi ensiesittänyt Mendelssohnin Kesäyön unelman. Gungl työskenteli muun muassa Itävallan ja Saksan sotilassoittokunnissa.

1848-49 Gungl 28-jäsenine orkestereineen kävi kiertueella Amerikoissakin, saaden suurta suosiota. 1871 Gungl oli pinnalla pari vuotta aikaisemmin tekemästään Railroad Galopista, joka juhlisti rautateiden rakentamista halki mantereen.



En löydä lehtitietoja siitä, miten (Pohjois-)Suomessa Gunglin kiertue olisi otettu vastaan. Liekö miten todellisuudessa kulkenut. Toisaalta "Gungl" on haastava hakusana, se menee helposti kuninkaallisen kanssa sekaisin.

Noihin aikoihin musiikki levisi konsertteina ja nuotteina. Viipurilaisen Oscar Cloubergin kirjakauppa tuon tuostakin mainosti J. Gunglin nuotteja olevan saatavissa heiltä. "En flyktig tanke, Polka Mazurka af J. Gungl 1 mk 13 p."Wiborgs Tidningin mukaan tammikuussa 1871 Viipurin Raatihuoneen salissa esitettiin Straussin ohella Gunglia, kesäkuussa 1872 Åbo Underrättelser etusivullaan mainostaa, että Runsalassa järjestetyssä konsertin ohjelmistossa Haydnin ja Herzogin lisäksi olisi ollut muun muassa Gunglin Philadelphian polkka.

Eli oli tuttu ja suosittu tuolloin joka tapauksessa täälläkin, kävi itse paikalla tai ei.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset