Matti Hagelbergin Kova länsi (Kreetah bundolo 2008) olisi pitänyt lukea ilman ennakko-odotuksia. Tai oikeastaan ennakkopelkoja. Joitakin arvosteluja ja kvaakin keskustelua teoksesta luettuani siirryin sivulta toiselle pelon vallassa, että seuraavalta sivulta löytyisi oma maailmoja syleilevä kommentaari.
Ja löytyihän se. En tiedä oliko tekstin pätkä minun tai jonkun muun samoin sarjakuvaan suhtautuvan kirjoittama, mutta (heikolla hetkellä) kirjoittamakseni sen voisin tunnustaa.
Tuon kohdan jälkeen saatoin vapautunein mielin loput albumista lukea.
Kerrassaan mainio läpileikkaus sarjakuvaharrastajista albumi on. Mieleni tekisi kirjoittaa Kovan lännen tasoista ja syvyyksistä, ehkä se ei ole soveliasta tämän teoksen yhteydessä.
Sen sijaan sarjakuvauutispäivitystä: ensimmäisen Sarjakuva-Finlandia -palkinnon sai Milla Paloniemi ja Kiroileva siili. Voittajan valitsi Jorma Uotinen.
Varjo-Sarjakuva-Finlandia-palkinnon jakaa Paavo J. Heinonen kesäkuun alussa Kemin Sarjakuvapäivillä virallisen ohjelman ulkopuolella.
Uutispäivityksen jälkeen palattakoon kovaan länteen.
Nykyisellään tässä maassa on liian vähän huumoria ja erityisesti poliittista satiiria. Meitä sarjakuvaharrastajia on erittäin harvoin satiirilla muistettu, ja kovasti mielet ovat rauhoittuneet muistamisen jälkeen.
Ilkka Kanervan erottamisen aikoihin pohdin, olisiko tapahtumat kulkeneet näin, jos Itse valtiaat olisivat saaneet jatkaa seikkailujaan lauantai-illoissa.
Olisiko joka lauantai Condoleezza Ricea kännyköitse lähentelevä "Ilkka Kanerva" muuttanut kuvaamme Tukiaiselle viestejä lähettelevästä Ilkka Kanervasta?
Luultavasti? En tiedä.
Satiiria kaipaan, enemmän, kaikkialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti