Otsikon kolme elämänpiiriä ovat aina liittyneet toisiinsa. Sirkukset ja tivolit elivät kukoistuskautta autonomian aikana. Sven Hirnin mukaan 1890-luvulta lähtien sirkusohjelmistojen pääpaino kallistui painikilpailuihin. Oman kylän miehet ottivat mittaa kiertävien sirkusten vahva-aadolfien kanssa.
Taitava tirehtööri järjesteli mielensä mukaan, parhaiten kassaa täyttäväksi. Sirkusten atleetit rutiinilla, nikseillä ja tempuilla voittivat helposti paikalliset haastajansa.
Meno ei miellyttänyt kaikkia. Tarvittiin säännöt, jotta otteluista tulisi tasapuolisempia.
Helsingin Atleettiklubin perustamisen myötä vuonna 1891 painiotteluille syntyivät tarkat säännöt, joita tuomarit valvoivat. Paineissa ei enää niin yksiselitteisesti päädytty tirehtöörin järjestämään lopputulokseen.
Sirkusten toiminta loppui lähes kokonaan vuonna 1915 säädetyn korkean huviveron vuoksi. Urheiluseurat ja erilaiset yleishyödylliset yhdistykset saattoivat järjestää tilaisuutensa ohjelmallisina iltamina ja juhlina huviverotta, joten mittelyiden järjestämisvastuu siirtyi pääasiassa paikallisille urheiluseuroille, joita 1910-luvun lopulla oli jo lukuisa määrä.
Toki yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä perittiin vero pelkkien “huvien” järjestämisestä. Piti muistaa järjestää se sivistävä ja yleishyödyllinen osuus.
Sirkuksen palatessa Suomeen 1950-luvulla ohjelmallinen pääpaino oli siirtynyt toisenlaisiin näyttäviin spektaakkeleihin.
Urheilukin monipuolistui. Perinteisistä liikkumismuodoista tuli toinen merkittävä ryhmä erilaisia liikuntalajeja urheiluseuratoimintaan. Muun muassa soutu, hiihto, luistelu, eri hevosurheilulajit ja metsästys (keihäs, jousiammunta, ammunta, ajometsästys).
Modernin yhteiskunnan syntyvaiheessa perinteisille liikkumistavoille, erityisesti hiihdolle, syntyi säännönmukaisia kilpailutapoja.
Suomessa hiihtoa yhtenäisti ja säännönmukaisti sattuma 1860-luvun nälkävuosilta: vuonna 1863 Saarijärvellä tehtiin kuusi sataa paria suksia samalla mallilla. Näin suuri erä samanlaisia suoritusvälineitä yhdenmukaisti koko urheilulajia.
Samojen autonomian ajan kansanjuhlien ja -liikkeiden pohjalta järjestäytyi myös politiikka. Erinäisten koettelemusten kautta niillekin syntyi toimintasäännöt, kansainvälisen vertailun mahdollistavat peliohjeet kansallisin vivahtein.
Politiikassakaan ei saa pelata miten tahansa.
Sen sijaan sirkus pysyi sääntöjen ja tuomaroinnin ulkopuolella. Näyttävimmät spektaakkelit nähdään kuitenkin muualla, etenkin kun urheilukisajärjestäjän ja/tai sankaripoliitikon toiminnan sääntöjen mukaisuuden arviointia tehdään.
Kuvassa Hannes Kolehmainen vuoden 1912 olympialaisissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti