Anoppi piti suursiivousta kirjahyllyssään ja pääsin valikoimaan poistetuista. Mukaan tarttui muun muassa Sinikka Salokorven toimittama Uima-altaat, Weilin+Göösin Avotakka -sarjan ensimmäinen teos vuodelta 1970.
Teos on rakennus- ja suunnitteluopas, mukana on tuolloin markkinoilla olleiden valmistajien ratkaisuja ja laitteita sekä joidenkin nimekkäiden arkkitehtien (mm. Aalto, Rewell, Ervi) uima-allassuunnitelmia.
Uima-altaan rakentamista (kuten samaan aikaan kesämökinkin) perusteltiin terveyden kannalta hyväksi ratkaisuksi. Uinti pitää kilot kurissa ja veden terveydellisiin vaikutuksiin on uskottu historiassakin.
"Vesien saastuminen on vaikea ongelma, joka pahenee jatkuvasti. Viemärivedessä uiminen ei houkuttele ketään, likautuneita vesiä ei puhdisteta hetkessä, parannusehdotukset ovat toistaiseksi vain jahkailua. Puhtaan rantaveden korvike on uima-allas." Pessimismi ympäristökysymyksissä oli tuttua jo tuolloin.
Tapahtuneen valossa edellisessä oltiin onneksi väärässä. 1970-luvun alussa säädetyt jätevesien tehokkaampaan puhdistamiseen edellyttävät lait ovat toimineet. Luonto toipuu vaurioista nopeammin kuin uskommekaan, kunhan vain kuormitus saadaan laskemaan.
Kirjassa esitellyistä suunnitelmista kiintoisin on Aarne Ervin ja se on toteutettukin jo 1962. Merenrantatontille rakennettu uima-allas (kaavakuvassa n:o 1) rakennutettiin, koska uimavesi muuttui leijuiseksi ja sameaksi.
Teoksessa kiitellään taloyhtiöiden halukkuutta rakentaa kerrostaloihin uima-altaita. On tainnut altaiden rakentaminen kuitenkin jäädä poikkeukseksi.
On altaanhoito ja vedellä läträäminen sisätiloissa erityistaitoja vaativaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti