Pariisin majakat

Tänään 1889 vietettiin Pariisissa Eiffelin tornin virallisia avajaisia. Torni oli tekniikan riemuvoitto ja korkein rakennus pitkän aikaa. Vaikka se on tittelinsä menettänyt vuosikymmeniä sitten, tornista on tullut monen muun asian symboli, muun muassa vastarinnan ja rakkauden.

Tilapäiseksi aiottu rakennelma on lunastanut paikkansa maailmassa koko ihmiskunnan saavutuksena.

Kasvanut ja laajentunut Pariisi on saamassa toisen maamerkin, kolmesataa metrisen, 68-kerroksisen Le Pharen tornin. Sen avajaisia todennäköisesti pidetään tänään viiden vuoden päästä, Eiffelin 125 vuotisjuhlien kunniaksi.

Le Pharen on suunnitellut Los Angelesissa majaansa pitävä arkkitehtitoimisto Morphosis ja sen johtaja Thom Mayne (s. 1942). Suomennettuna uuden rakennuksen nimi tarkoittaa majakkaa.

Kun ensimmäisen kerran näin luonnoksia Le Pharesta, mieleeni nousi Enki Bilalin kynänjälki. Bilal on sarjakuvissaan seikkailuttanut hahmojaan paljon Pariisissa. Hänen visioissaan Eiffel on tulevaisuudessakin voimissaan, mutta on saanut rinnalleen muutakin. Kuva yllä Bilalin Tapaamme Pariisissa -albumin kannesta.

Erityisesti Bilalin suuntaan ajatukset veivät rakennuksen huipulle tulevat rakenteet ja antennit. Ne olivat melkein kuin suoraan Bilalin valkoisesta liidusta.


Suoraan Maynen suunnitelmaa ei sarjakuvista löydy, mutta sarjakuvia lienee luettu toimistolla. Eikä siinä mitään. Kuvallisesti hienoja visioita tulevaisuuden Pariisista molemmat, palkittuja ja vaikuttavia. Vaikka Bilalin maailma paljon synkkyyttä sisältää.

Valmistuessaan Le Phare tulee olemaan Pariisin, Ranskan ja koko Euroopan Unionin korkein rakennus. Kuten aikaan hyvin sopii, uudesta majakasta tulee ekotalo: aurinkokennoja, tuulivoimaloita, jne. Toivottavasti näistä rakenteista ei laman varjolla karsita.


* Le Phare (The Lighthouse), Paris, France. designbuild-network.com

Valkoisen miehen maailmassa

Illalla YLE TV1:llä alkoi kaksiosainen tv-sarja
Omituiset länsimaiset kahden papualaispäällikön Ranskan matkasta. Huli-heimon sotapäällikkö Polobi Palia ja rauhanpäällikkö Mudeya Kepanga, ystävystyivät Papua-Uusi-Guineassa valokuvaaja Marc Dozierin kanssa. Hän kutsui päälliköt tutustumaan kaukaiseen valkoisten sivilisaatioon.

Idea on hauska ja ensimmäisen jakson perusteella toteutuskin kiva. Päälliköt oli kutsuttu Ranskan maaseudulle paikallisten päälliköiden luokse. He saivat osallistua juhlaillallisten järjestelyihin, kattamaan pöytää. Lasien ja haarukoiden määrä hämmästytti.

Illallisilla päälliköt ihmettelivät paikallisten mahtinaisten lävistyksiä, korvakoruja. Samalla rauhanpäällikkö sai mahdollisuuden esitellä omaa nenälävistystään. Eräs mahtirouvista totesi, etteivät ranskattaret, joilla on nenäreikä, saa miestä.

Köyhemmillä alueilla väite osoittautui toisenlaiseksi. Napalävistyksiäkin esiteltiin.

Sarjan idea ei ole aivan uusi. Suomeksikin on julkaistu samoalaispäällikkö Tuiaviin puhesarja Papalagit (Otava 1991). Tuiavii ihmettelee rahaa, ajanpuutetta, ammatteja ja ajatustauteja. Suhtautuu siis hyvin kriittisesti länsimaiseen sivistykseen ylipäätään.

Tuiavii toivookin, etteivät valkoiset vedä heitä mukanaan samaan 'pimeyteen', jossa huvikseen tekeminen ei ole mahdollista.

Taisi kuitenkin myöhemmin paljastua, että teos olikin sen 'kääntäneen' saksalaisen kirjailija-saarnaaja Erich Scheurmannin (1878-1957) käsialaa. Joka tapauksessa ilmestyessään 1920 kirja antoi aiheen ajatella maailmaa toisinkin päin.

Omituiset länsimaiset tv-sarjassa ei saarnaavaa sävyä vaikuttaisi olevan, vaikka myös surkeampaa puolta yhteiskunnastamme esitellään.

Millä on merkitystä ja millä ei? Rauhanpäällikkö tiedustelee illallisilla pöydässä olevien kynttelikköjen määrän symbolista merkitystä, kuten kunnon havainnoiva antropologi ikään.

Isäntäväki hämmentyy. He eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksikaan, että kyntteliköillä, saati niiden määrällä olisi jokin syvempi merkitys.


* Kiehtova maailma: Omituiset länsimaiset. Yle

Earth Hour at Oulu

Earth Hour at Oulu 28.3.2009, just before 21:00. Street lights were on, so it wasn't so dark as pictures shows. All Churches were without lights, only some exit-signs were on. Paper Mill worked as usual.

Kuvia Oulusta Earth Hourin ajalta. Pimeyttä on vaikea kuvata, ei niin pimeää ollut kuin kuvat antavat ymmärtää. Paperitehdas oli normaalissa turvavalaistuksessaan, kirkot olivat pimeitä kuten luvattu.

Kiina-ilmiö ja Kiina-ilmiö

Tänään kolmekymmentä vuotta sitten Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa oltiin hätää kärsimässä. Pennsylvanissa Three Mile Islandin ydinvoimalakompleksin kakkosreaktorin ydin osittain suli. Valvomon mittaristo ei pelannut, ja toiminnan valvojat eivät havainneet että reaktori pääsi kuumenemaan liikaa.

Jos olisi kuumentunut vielä enempi, niin kiinalaiset maapallon toisella puolella olisivat saaneet ydinteknologialahjan amerikkalaisilta.

Tapaus oli pahin ydinvoimalaonnettomuus siihen mennessä. Tshernobylin onnettomuus löi sen sittemmin.

Ja sitten vielä ydinpommit. Illalla tullut Hiroshima rakastettuni (Alain Resnais, 1959) alkumuistutuksellaan alkoi pyörittää tuhokuvia mielessä.

Sanojen merkitys muuttuu. Kiina-ilmiöllä emme enää tarkoita Three Mile Islandin herättämiä pelkoja, vaan työpaikkojen karkaamista Kiinaan.

Ydinvoimaloita ei pitkilleen rakennettu missään ja käynnissä olevatkin päätettiin monin paikoin sulkea. Ohion Moskovaan suunnitteilla olleesta William H. Zimmerin voimalaitoksesta tulikin hiilivoimala, Three Mile Islandin vaikutuksesta.

Kunnes Olkiluoto III -reaktoria alettiin rakentamaan. Muutkin sen jälkeen ovat uusia laitoksia ryhtyneet rakentamaan, Yhdysvalloissa näyttäisi olevan kuusi hanketta meneillään. Alaskakin on saamassa omansa.

Toivottavasti uusien (tai vanhojen) ydinvoimaloiden henkilöstöä ei kohdella niin kuin työvoimaa yleensä, siis Kiina-ilmiöllä pelotellen. Haluaisin tietää, että motivoitunut, asiansa osaava ja riittävä henkilökunta on niissä varmistamassa laitoksien toimintaa.

Jos yhden Kiina-ilmiön pelko ydinvoimaloille riittäisi.


(kuva Resnaisin elokuvasta)

Jamie Oliver -kasari

[Valokuvatorstain 125. haaste: keittiö]

Kolme päivää olen yrittänyt kokata tv-kokki Jamie Oliverin jalanjäljissä hänen nimeään kantavalla professionaalilla kasarilla. Pannun erikoisominaisuutena on lämmönilmaisin: keskellä oleva täplä muuttuu kokonaan punaiseksi, kun lämpötila on paistamiseen sopiva.

Täplää ja sen värimuutoksia seuratessa olen kerran saanut paistettua ruoan pohjaan (ensimmäinen yritys) ja kaksi kertaa karrelle meno on ollut lähellä. Viimeisin kerta melkein onnistui, kun yritin unohtaa koko erikoisominaisuuden.

Perunoita olen paistanut. Pyttipannua.

Pytt i panna eller pyttipanna, pyttipannan subst. maträtt med stekt potatis, lök, kött i bitar.

Pytin merkitystä olen pohtinut, mutta eipä paksummatkaan sanakirjat osaa siitä muuta sanoa kuin arkisissa yhteyksissä, kuten pyttipannussa, se tarkoittaa pientä, pieneksi pilkottua.

Pytteliten pienen pieni.

Johannes ja Pirkale: Kuusismurffinen huilu

Kevään uutuusluettelossaan Otava kertoi julkaisevansa uusintapainoksen Peyon (Pierre Culliford, 1928-1992) klassisesta sarjakuvasta Kuusismurffinen huilu. Albumi kuuluu Johanneksen ja Pirkaleen seikkailuihin ja edellinen (ja ensimmäinen) painos siitä otettiin vuonna 1977.

Luettelossaan Otava mainostaa sarjakuvakeräilijöiden ja -harrastajien toivoneen uutta painosta. Keräilijöiden on vaikea uskoa toivovan uusintapainoksia, heidän tarmonsahan kuluu pääasiassa ensipainosten parissa. Harrastajat ehkä ovatkin saattaneet toivomuksia esittää.

Melkein samoin sanankääntein Otava mainosti kymmenen vuotta sitten uusia Tintti -painoksia. Erityisesti esille oli nostettu Kultasaksinen rapu, sen perään keräilijät ja harrastajat Otavan mukaan olivat eniten kuolanneet.

Ihmettelin nostoa, sillä Kultasaksinen rapu on yksi niistä Tinteistä, joista on eniten painoksia otettu. Äänikirjakin siitä on tehty.

Sittemmin asia valkeni. Albumi on on käännekohta Tinttiuniversumin kehityksessä. Siinä seikkailuihin tulee mukaan kapteeni Haddock, hieman takellellen, mutta kuitenkin.

Myös Kuusismurffinen huilu (alk. Kuusistrumffinen huilu) on käännekohta. Johannes ja Pirkale saavat siinä ensimmäistä kertaa rinnalleen smurffit/strumffit (ransk. Les Schtroumpfs, noiden pienten oikeasta suomennoksesta on melkoinen koulukuntariita kasvanut. Nyt siis Otavakin on smurffipuolelle siirtynyt, harmitellen toteaa strumffien kannattaja).

Sattumoisin sekä Kultasaksinen rapu ja Kuusismurffinen huilu ovat albumisarjojensa yhdeksänsiä. Suomeksi ei tosin koskaan viittä ensimmäistä Johanneksen ja Pirkaleen seikkailua ole nähty.

Toiveet on siis asettu noiden merkittävien sivuhahmojen taustan selvittämiseen. Smurffit ovat irtaantuneet Johanneksesta ja Pirkaleesta jo kauas, ensin omiksi sarjakuvikseen ja sittemmin televisioon ja levylaulajiksi saakka.

Otavan kevään uutuusluetteloa varten oli muokattu vanhaa, vuoden 1977 kantta. Itse uusintajulkaisuun kannen tekstit on vaihdettu.

Keskiaikaisessa maailmassaan elävät Johannes ja Pirkale asuvat ja palvelevat kuninkaan hovissa. Johannes on neuvokas ja urhea soturi, Pirkale narri, jonka soittotaidoissa ei ole kehumista. Apua kumppanukset saavat kauempana omassa mökissään asuvalta vanhalta velholta Hieronymukselta. Tällä kertaa velho auttaa sankarimme smurffien luo.

Pienten sinisten ystävien nimen koulukuntakiistan syntyyn suurin syy on ollut smurffien/strumffien kieli. He smurffaavat/strumffaavat sanoja smurffisti/strumffisti. Mekin strumffasimme paljon Niiralan ala-asteen pihalla.

Väärinkäsityksiähän siitä syntyi. Ja myöhempiin albumeihin hienoja juonenkäänteitä.




* Lakoman Johannes ja Pirkale -sivu.

Pete Makkonen, Suomen ylinopein mies

Maanantai-iltana Pasilassa Pete Makkonen, poliisin tuttu, Suomen ylinopein mies, ajoi häntä pidättämässä olleen komisario Kyösti Pöystin yli citymaasturillaan. Tapauksen johdosta Pöysti löysi veljensä, jonka olemassaolosta hän ei ollut tiennytkään.

Poliisit lähtivät lähtivät Makkosen perään, koska hän ajoi 160 km/h esikaupunkialueella. Suomen keskivertoa paremmat autoilijat ry:n toiminnanjohtajana Makkonen arveli sattuneen vahingon ja ulosajon johtuneen poliisien vainosta.

Eilinen Kaleva (24.3.) oikaisikin STT:n uutisen, jonka mukaan poliisien takaa-ajoissa joka kolmas loukkaantuisi. Tosiasiassa joka kolmas vain ajaa ulos, (fyysisesti) loukkaantuneita on vain viisi prosenttia takaa-ajetuista.

Poliisi ei pidä tilastoja Pete Makkosen kaltaisista henkisesti loukkaantuneista.

Onneksi Makkonen sai autoyhdistysaktiivi Juhani Kontiovaaralta mahdollisuuden selittää aamutelevisiossa oman puolensa asiasta. Automiehet pohtivat, että mahtaavatkohan jotkut kompensoida jättimäisellä peniksellä sitä, että he omistavat pienen auton.

Ohjelmaa seurannut poliisipäällikkö Rauno Repomies, Suomen keskivertoa parempien autoilijoiden jäsen hänkin, totesi:

Jumalauta. Pete Makkonen. Etsintäkuulutettu mies. Meidän poliisit ei saa sitä kiinni, mutta sillä on aikaa istua televisiossa. JUMALAUTA!!

Pidätysohjeistukseksi Repomies totesi:

Nasta lautaan, mummot hautaan. Ei mummoja. Ei mummoja hautaan. Ikäihmiset - rikkaus. Mummo - lajitoveri. Raunon petitoveri. Nakudiatoveri. Nakuna mummon kanssa hautaan menee nastalaudassa Repomies.

Poliisi sai Makkosen kiinni plastiikkakirurgin vastaanotolta, jonne hän oli mennyt suurennuttamaan penistään, koska sunnuntaisin autokaupat ovat kiinni. Aikaisemmin hän oli romuttanut poliisin takaa-ajamana jo kolmannen citymaasturin lyhyen ajan sisään.

Samaan aikaan Keski-Suomessa Jyväskylän pohjoispuolella Keskisuomalaisen (24.3.) mukaan vuonna 1983 syntynyt jyvässeutulainen mieshenkilö kaahasi tutkaan 190 km/h vauhtia. Nopeusrajoitus tiellä on 80 km/h.

Jyväskylän eteläpuolella Jämsässä, edelleen Keskisuomalaisen (24.3.) mukaan, vuonna 1981 syntynyt mies kykeni vain 135 km/h nopeuteen, vaikka hänellä oli pohjoiseen kilpakumppaniinsa verrattuna yksi matkustaja vähemmän. Tämä tapahtui myös 80 km/h rajoitusalueella.

Poliisi käsittelee asioita törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina. Kaikkien ajokortit ovat poliisin hallussa.

Saamesta suomeen lainatut sanat

Saamen kielen tutkimus Oulun yliopistossa tuottaa nyt väitöksiä kovaa tahtia. Viime perjantaina väitteli saamen verbimuodoista Jussi Ylikoski. Väitösestähän oli joitakin uutisiakin, joissa käytiin läpi miten valtakielet kehittävät eri maiden saamelaiskieliä eri suuntiin.

Tulevana perjantaina Ante Aikio (Luobbal Sámmol Sámmol Ánte) väittelee suomeen lainatuista saamen sanoista. Tällaista tutkimusta on tehty harvemmin, siis miten pohjoisempi kieli vaikuttaa eteläisempään. Toisinpäin naapurikielten vaikutusta on tutkittu runsaahkosti. Lainat saksasta tai balttilaisista kielistä suomeen on kartoitettu ajat sitten.

Aikio on löytänyt koko joukon sanoja, jotka ovat tulleet suomeen saamen kielistä. Vaikutus suomen ja karjalan pohjoisiin murteisiin on ollut suurin, mutta ihan suomalaisia yleissanojakin löytyy, kuten kahlata, kenttä ja nuotio.

Vanha suksisanasto on paljon velkaa saamelaisille: sivakka (suksi), olas (suksen pohjaura), siisna (side) ja sompa.

Monella suomen yleiskieleen lainatulla sanalla on negatiivinen perussävy, kuten anastaa, ronkkia, keimailla, puoska(ri) tai kakara. Näiden Aikio arvioi kuvastavan suomalaisten suhtautumista saamelaisiin.

Mutta kuuluupa lainattuihin myös tomera, mieto, aava, vaara (mäki), kaasu, norppa ja niin perisuomalaiselta tuntuva kontio (karhu).

Kurkatkaa Aikion väitöstä. Jo sisällysluettelosta selviää monta muutakin sanaa.


* Jussi Ylikoski - Pakkosuomi muuttaa Suomen saamelaiskieliä. Väitöstiedote. Oulun yliopisto.
* Jussi Ylikoski. Non-finites in North Saami. Oulun yliopisto 2009 (väitös, pdf)
* Ante Aikio - Saamelaiset lainasanat suomen ja karjalan kielessä. Väitöstiedote. Oulun yliopisto
* Ante Aikio. The Saami Loanwords in Finnish and Karelian. Oulun yliopisto 2009 (väitös, pdf)

(kuva Giellagas-instituutin sivuilta)

OK -- oll korrect

O.K., okei, on eräiden tietojen mukaan nykyisin maailman levinnein sana. Sen huikkaamalla saa viestinsä perille missä tahansa maailmassa. Merkityksen leviäminen on ollut huikean nopeaa, sillä lyhenne painettiin lehteen ensimmäisen kerran tasan 170 vuotta sitten, 23. maaliskuuta 1839 amerikkalaiseen Boston Morning Postiin.

Kuten tiedämme, kaikki turvallisuuteen liittyvä on nykyisin hyvin ylisuojelevaa. Alle kolmivuotiaille ei tahdo löytää leluja, valvontakameroita on kaikkialla ja hälytysnumero on yksi-yksi-kaksi. Ehkä hyvä niin, paniikissa ja hätäännyksissä hyvinkin saattaa omakin käsityskyky hämärtyä.

En tunne tämän ylisuojelevaisuuden alkujuuria, mutta varhainen tapahtuma tällä rintamalla sattui Bostonissa 1830-luvulla. Kaupunginvaltuutetut kielsivät kellojen soittamisen määräysvallassaan olleella alueella, koska joku saattaisi luulla kellonsoittajan tarvitsevan palokuntaa ja ryntäävän hakemaan sen paikalle.

Näin jäivät Bostonissa historiaan ruokakellojen soitot, enää ylihovimestarit, butlerit tai emännät eivät saaneet kelloin ilmoittaa lounaan tai päivällisen olevan valmis.

Boston oli (ja on) kaikista Yhdysvaltain seuduista 'aristokraattisin', voimakkaat eurooppalaisvaikutteet elävät siellä vieläkin. Koko Yhdysvaltain itärannikon pohjoisosaa kutsutaankin Uudeksi Englanniksi.

Kellojen soittokiellosta äimistyneet (nuoret) herrasmiehet perustivatkin päätöstä ja sen älyttömyyttä vastustamaan Anti-Bell-Ringing Societyn. Seuran toimintaa leimasi nonsense, älyttömyys, se jakeli jäsenilleen outoja titteleitä ja käytti lyhennettä A.B.R.S., ja sai toiminnallaan palstatilaa lehdistä.

Yhdysvaltalaisessa huumorissa oli tuolloin muodissa frangenmainen tai fingerporilainen sanojen yksinkertaistaminen. Naurua kirvoittivat City's hens (citizens), Tusk-Ah!-looser (Tuscaloosa) jne.

Bostonissa 1838 tämä muoti levittäytyi lyhenteisiin. Aluksi lehdessä käytettiin n.g. (no go, muunnos Not Guilty, syytön lakitermistä) ja O.F.M. (Our First Men, puolisatiirisessa merkityksessä ketkä tahansa johtajat, esimerkiksi A.B.R.S. toimihenkilöt). Syksyn ja alkuvuoden mittaan Boston Morning Postissa alkoi olla jo hyvinkin pitkiä kirjainyhdistelmiä (marraskuussa O.F.M. järjesti konsertin Y.M.S.F.M.T.C.O.T.I.:n hyväksi), kunnes A.B.R.S.:n toiminnasta kertovassa sanaleikkejä muutenkin sisältävässä älyttömässä uutisessa räpsäytettiin ilmoille O.K. Suluissa perään lisättiin (all correct).

Kevään mittaan O.K. vilahteli lehdessä puolenkymmentä kertaa selityksensä kera. Lyhenteiden käyttö lehdessä alkoi jo vähetä, mutta kesällä O.K. painettiin jo ilman selitystäkin.

Muiden Yhdysvaltain suurten kaupunkien päätoimittajat olivat luonnollisesti seurailleet Boston Morning Postin hulluttelua. Kun ilmiö oli jo manan majoille menossa, se sai uutta elinvoimaa ilmaistusta ihmettelystä ja suoranaisesta paheksunnasta. New Yorkissa vitsailtiin miten lukijat tietävät mitä mikin tarkoittaa ja keksittiin vaihtoehtoisia selityksiä. New Orleansissa lyhentelyä pidettiin "humpuukina" ja "roskana".

Vastustus tietysti herätti kiinnostusta. Pidemmät lyhenteet jäivät unhoon, mutta O.K. aloitti oman elämänsä. Se oli helposti muistettava ja huvittavakin, koska oikeastihan se olisi pitänyt olla A.C., mutta olikin O.K. Oll korrect.

Todellisen läpilyönnin O.K. sai vuoden 1840 presidentinvaaleissa.

Kellojen soittokielto jäi Bostonissa voimaan. Eihän turvallisuusasioilla passaa leikitellä.

Lyhenteet ovat nyt tekstiviestiaikakautena nousseet uuteen kukoistukseen. OK:llakin on kuulema oma lyhenne: jos haluaa ilmoittaa, että asiat ovat okei, niin pelkän k-kirjaimen tekstaus riittää.



(lähteenä pääosin Allen Walker Read. The First Stage in the History of "O. K.". American Speech, Vol. 38, No. 1 (Feb., 1963), pp. 5-27. Kuvassa vanha Bostonin kaupungintalo, wikipediasta)

Maakiinteistöpankki pelasti

Ostipa eräs Viannan pientilallinen 1920-luvun alussa puolet samaa Vanhantalon kantatilaa olleesta naapurinsa tilasta. Kauppahinnat sovittiin kohdilleen ja lainaa ostoa varten otettiin Tuovilanlahden Osuuskassasta. Kaikki sujui korkojen ja lyhennysten puolesta hyvin aina vuoteen 1929.

Maailman osakemarkkinat kuohuivat yli ja lokakuussa päätyivät romahdukseen. Pientilallisen piti ottaa lisää lainaa ja tehdä vekseleitä selvitäkseen, mutta kallis lisävelka ei auttanut: 1933 talo ja tila olivat menossa pakkohuutokauppaan.

Ilmoitus pakkohuutokaupasta julkaistiin Virallisessa Lehdessä. Pian sen jälkeen pientilalle tuli postia. Virallisen Lehden palstoja seurasivat muutkin kuin keinottelijat ja spekulantit.

Postia pientilalle lähetti Osakeyhtiö Maakiinteistöpankki. Se oli vuonna 1916 perustettu maatilatalouskiinteistöluottoyhtiö, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tukea torppareita maaviljelyksensä kehittämisessä.

Koko 1920-luvun ajan yhtiö jäi sangen vähämerkitykselliseksi. Osuus- ja Säästökassoja oli maaseudullakin paljon, pankittomilla seuduilla velkajärjestelyt hoidettiin yleensä ilman välikäsiä. Valtio nosti pankin 1930 tilojen pelastajaksi.

Maakiinteistöpankki tarjosi pientilalle pitkäaikaista lainaa kohtuullisella seitsemän prosentin vuosikorolla. Vakuutena olisi tila. Tälle tilalle tarjottiin 25 000 markan lainaa, jolla muut velat olisi saatu maksettua.

Laittoipa Maakiinteistöpankki esitäytetyn lainalomakkeen samaan kirjeeseen.

Esitäytetty lainalomake toimi niin kuin sen oli tarkoitettu toimivan. Velallisella oli nyt paremmat lähtökohdat neuvotella velkojiensa kanssa lainoistaan. Pientilallisemmekin sai lainojensa ehdot uusiksi, kohtuullisemmiksi ja pakkohuutokauppa peruttiin.

Lainaa Maakiinteistöpankista ei lopulta tarvittu.

Oy Maakiinteistöpankki myönsi 1930-luvun alkupuolella loppujen lopuksi vain reilut seitsemäntuhatta lainaa. Silti sen rooli oli 1930-luvun lamassa huomattava, juuri tuon esitäytetyn lainalomakkeen ansiosta.

Kuka ampui JR:ää? Kuka tappoi Jenny Schecterin?

Tänään 1980 amerikkalaiset televisionkatselijat jätettiin pitkään jännitykseen. Suositun saippuaooppera Dallasin JR Ewingiä ammuttiin, ja ampuja jäi arvoitukseksi seuraavaan tuotantokauteen saakka.

Yleisön koukutus onnistui. Tasan puoli vuotta myöhemmin 21. lokakuuta 1980 76 prosenttia Amerikan television äärellä olevista katsoi Dallasia. Kaikkiaan 83 miljoonaa ihmistä.

Kuten kaikki vähänkään uudempaa skifiä seuranneet tietävät, maasta lähetetyt maanpäälliset radio- ja televisiolähetykset sinkoilevat avaruuksissa poispäin lähetyspisteestään.

Television avaruussaaga Babylon5:ssä esiintyneillä brakireilla sen sijaan kävi huono tuuri. He olivat seuranneet 2100-luvulla maan televisiolähetyksiä ja erityisesti ihastuneet Dallasiin.

Kuinka ollakaan jonkin aliavaruushäiriön vuoksi brakireilta jäi kokonaan näkemättä Dallasin neljännen tuotantokauden ensimmäinen jakso, jossa JR:n ampuja olisi selvinnyt. Tiedustellessaan ihmisiltä kopiota jaksosta, sellaista ei löytynyt.

Arkistot olivat kadonneet.

Brakirit ovatkin Babylon5:n antamien tietojen mukaan luvanneet kahden miljardin krediitin palkkion jakson toimittajalle. Brakirien odotustuokio on venähtänyt amerikkalaisten puolta vuotta pidemmäksi.

Ampuja oli Kristin Shepard, Sue Ellenin sisko ja JR:n sihteerikkö. Kristinillä ja JR:llä oli ainakin tuotantokauden mittainen suhde, jonka aikana käly tuli raskaaksi. Sittemmin paljastui, ettei uusi maailmaan tulokas ollutkaan JR:n lapsi. Kristinin hukuttua Southforkin uima-altaaseen Bobby ja Pamela adoptoivat tuon Christopher -pojan.

Tässä kohtaa nykyisin pitänee antaa ennakkopaljastusvaroitus. Seuraa juonipaljastuksia. Spoilereita.

L-koodi on löyhästi rakentunut Schecterin seksuaalisen identiteetin löytämisen ja taitelijaminän rakentumisen ympärille. Retkellään hän on saanut uudesta ystäväpiiristään huomattavan määrän vihamiehiä (vai pitäisikö sanoa -naisia?) varsinkin paljastettuaan kaiken tuttavistaan ja heidän suhteistaan esikoisromaanissaan, ja päsmätessään siitä tehtävässä elokuvassa.

Viides tuotantokausi loppuu Schecterin toteamukseen 'olette rikkoneet sydämeni', jonka jälkeen nainen kävelee yöhön. Kuudennen kauden alkaessa Schecter on kuollut.

Kauden aikana paljastuu vain, että Jenny Schecter todellakin kuoli. Syyllisen paljastuminen jää tuleviin, vielä Amerikoissakin näkemättömiin jaksoihin. Jos sitä ylipäätään koskaan paljastetaan? Ei kai niin draamassa voi tehdä? Vai voiko?

Aina asiantuntevan Wikipedian mukaan tammikuussa alkanut kuudes tuotantokausi on jo päättynyt maaliskuun alussa. Vain kahdeksan jaksoa se olisi käsittänyt. Showtimen johtaja olisi todennut moisen homosarjan olevan nyt loppu. Showtime tarjoaa järkyttyneille faneille avuksi vertaistukiryhmää facebookissa. Dallasia sentään JR:n ampumisen jälkeen tehtiin yksitoista vuotta (1978-1991) ja elokuvat päälle.

Ehkä se ei loppunutkaan.

Showtimen the L word -sivuilla on tullut nähtäville kuulustelunauhoja. Tätä kirjoittaessa niitä on kaksi.

Uusi aika, uudet tavat. Poliisina Xena... siis Sgt. Marybeth Duffy.

Jotain tästä kehkeytynee. Jos Jenny Schecterin tappaja paljastetaan ainoastaan netissä, niin jää brakireilta sekin tietämättä.

* The L word interrogation tapes. Showtime.
* 5. kausi alkaa Subilla torstaina 26.3.2009 klo 22.

(kuva wikipediasta)

Venäjän keisari ja savolaiset (kveenien tarinoita)

Tänään kevätpäiväntasauksena vietetään tarinankerronnan päivää. Koska tämän vuoden teemana ovat naapurit, kaivelin iloksenne pari J. Qvigstadin (1853-1957) kveeneiltä keräämää tarinaa. Ne ovat kveeniksi eli kainun kielellä, mutta pitäisi niistä selvä saada.

Ensimmäinen kertoo savolaisten paremmuudesta:

Venäjän keisari oli kuullut, että savolaiset pi´it ollat hyvin tolloja ihmisita. Niin halusi lähteät freistahman niitä. Kon hän oli jutanut kaksi päivää, tuli hän savolaisten seurakunthan. Keisari tuli yhthen talhon, jossako ei ollut ko yksi pikku tytär. Hän meni sisälet ja kysyi: „Missä owat talon ihmiset?” Tytär vastasi: ´Isä on mennyt kaupunkhin; äiti on toisesa talosa syöpyhnitä leipomassa, ja veli on tuolla karhan tyvelä peuran pywösä. Niitä mitä hän löwtaä, ottaa hän ja tappaa ja jättää sinnet; mutta mitä hän ei löwä, ottaapi hän myotänset kotiat´. Keisari sanoi: „Kunka se mahtaa ollat? En minä ymmärä tätä”. ´Vieras mies mahtaa ollat hyvin tollo´, sanoi tytär; ´äiti on toisesa talosa lainaleipiä leipomassa, ja net on syötyt, ja veli on karhan tyvelä turkistanset hakemassa täitä, ja mitä hän löwtääpi, se tappaa ja jättää sinnet; mutta mitä hän ei löwä, se ottaapi myötänset kotiat´. „Ja niin, hyvä tytär!” sanoi keisari ja antoi hället kaksi markkaa ja lähti aina e'emäksi.

Vähän ajan perästä tuli hän yhthen autehmen paikhan, jossako hän löwsi yhen pikku poikasen, joka paimensi lamphaita. Keisari meni pojan puhheelet, kysyi: ´Kenenkäs net on lamphat?´ Poika vastasi: ´Net on minun isänän´. „Sano mullet, hyvä poika, kunka kawvon tuo iso kivi on ollut tuossa!” Poika vastasi: ´En minä tiiä; minä olen tullut vasta aamula tähän; mutta kysy nuoilta pienemilta kiviltä; net ovat vishin olhet liikka kawvon tässä ko tuo iso kivi´. Keisari arvasi varsin, nii että ei ole poika tollo. Poika otti veitten laukusta ja rupesi vuoleskelhen sauvanset. Mutta se häätyi poika lähteät lamphaiden tyköt ja laski veitten likelet laukun. Keisari meni ja polki veitten päälet. Ko poika tuli takasin, se rupesi hän hakehman veistä. Keisari kyssyy: ´Luuletko siä, että mina oli ottanut veitten ?´ Poika sanoi: ´En minä luule siitäkhän; mutta jos minä yksin olisin ollut, niin ei olis veittikhän tullut pois´.

Keisari meni aina e'emäksi, ja ko hän tuli kaupunkhin, se sanoi hän: „Minä olin kuullut, nii että savolaiset pi'itollat hyvin tolloja; mutta minä puhuttelin tyhä kaksi lasta savonlaisten seurakunnasa, ja net olivat paljon viishamat ko minä”.

Se ei olekhan enämpi siitä muisteluksesta.

Monien kveenitarinoiden sankari oli Matti. Tähän tapaan:

Kerta oli yksi köyhä poika, jonka nimi oli Matti. Hällä ei ollut muuta tavaraa ko tarpelliset vaathet ja yksi pikku arkku, jossa olit isän ja äitin kirjat. Hän käyskenteli ympärit talloin myön ja paimensi lamphaita ihimisillet. Tämä tuli kerran yhen rikkhaan talon-isänän tyköt, jolletko hän rupeis trengiksi. Tämä talon-isäntä oli kovin jumalmatoin mies. Hän oli luvanut ittenset nöyrälet (pirulet), jos hän rikkautenset säilyttää, niin kauwon ko hän ellää, ja jos hän vielä rikastuis, niin saapi nöyrä tullat ottamhan hänen, ko vissi aika on kulunut.

Matti oli tämän talon isänän tykönä monekoita vuossii, ja isäntä rikastui mahottomastit sillä aikana, ja se aika kanssa likeni, ko nöyrä piti tullat isänän puhheillet. Isäntä rupeisi pölkkäähmän, jokhon hänen kanssa käipi väärin. Aika täytyi, ja yksi mahotyn herras-mies tuli talhon. Tämä ei ollut talosa ko vähän aikkaa. Aivan kahen kesken hän puhutteli isäntää, joka tästä ajasta muuttui. Yhtenä iltana lähätti hän sanan Matilet, nii että hän pittää tullat hänen puhheillet. Matti meni varsin isänän tyköt. Isäntä sanoi hället: ´Fuomena met lähemä aapphan, ja sie piät ottat kirja-arkkusti myötät´.

Ko aamu tuli, se lähti isäntä aapphan ja otti yhen venheen myötänset. Ko het olit souttanhet pitkän ajan,se sanoi isäntä Matilet: „Nyt sie piät jää'ät tähän vanhaasen venheesen, ja jos joku tullee sinun tyköt ja puhuttellee sinun tullat pois venheestä, se et piä lähtet muitten kanssa ko sen, joka kirja-arkun jaksaa liikuttat´. Matti oli isänälenset kuuliainen. Hän kulkui nyt pitkän ajan aappaa myön. Viimen tuli yksi iso sotalaiva, josta kysymys tuli Matilet, eiko hän aio tullat laifhan. Matti vastais: ´Joo, jos tämän kirja-arkun jaksatta ottat myötät´ Laivasta tulit miehet noutahman Mattii; mutta ei yksikhän niistä jaksanhet liikuttat kirja-arkkuu. Nämät jätethin Matin, ja laiva purjehti pojes.

Vähän ajan perästä tuli taas yksi kauppalaiva, jostako taas huuethin Mlatilet, eiko hän aio tullat laifhan Matti vastais taas: ´Joo, jos tämän kirja-arkun jaksatta ottat laifhan´. Laivasta tulit miehet; mutta ei yksikhän niistä jaksanut liikuttat kirja-arkkuu. Laiva jätti taas Matin, ja hän kulkui taas pitkän ai'an.

Se tuli yksi jähti, josta taas huuethin Matilet, eiko hän halluu tullat laifhan, Matti vastais taas sen saman, mitä hän oli vastanut muilet laivoilet. Jähestä tulit miehet, jokka jaksethin ottat sekä Matin ette kirja-arkun. Laivasa ei ollut kokkii, ja Matti pääsi kokiksi. Mutta tämän laivan kapteini oli jumalmatoin mies; hän aivan kirois ja pieksi väkkeenset.

Yhen ai'an perästä se hävis laiva, ja Matti ja kapteini jouvuit maston päälet, jossa het istuit kummasaki pääsä. Kapteini kirois ja tahtoi syöksit Mattii merhen; mutta Matti ei mennyt merhen. Ei het olhet kauwon istunhet, se voimattyi kapteini ja putois merhen. Viime sana, mitä hän vielä sanoi, oli kirrous.

Matti kulkui nyt pitkän ai'an, siksiko hän tuli yhelet rannalet, jossa hän pääsi maalet. Ja ko hän oli nyt käynyt vähän aikkaa, se tullee taas se sama herrasmies Matin vasthan, joka kerran ennen oli käynyt hänen isänän talosa, ja pyyttää hantä trengiksi. Joo, Matti lupais varsin. Nyt het kävelit, siksiko tulit yhthen isshon talhon, jossa olit kommeet fuonheet. Tämä näytti ollat niinko faprikki. Matilet piti ollat työksi issoi kattilita passalat ja aina tukkiit valkkeeta allet. Isäntä ei ollut monestit kotona, ja aina ko hän lähti pois, se varais hän Mattii, nii että ei saa luppaa kattot kattilhin.

Kerta ko isäntä oli mennyt pojes, se ajatteli Matti, eiko hän nyt saa kattot kattilhin. Hän otti ison kangen ja nosti vähän kantta yhestä kattilasta. Varsin ko kansi oli pikkusen noussut, se näkyi kapteinin pää. Nyt havatti Matti, mikkä kattilissa owat. Hän löi varsin kannen kiinnit ja tukki halkkoj allet. Ko isäntä tuli kothin, se sanoi hän: „Jopa sie oletki kattonut kattilhan”. ´Joo´, sanoi Matti; „mutta halvompa mie lisäisinki”.

Laitetaan vielä tarina karhun kaulan pituudesta:

Miksi karfhun kaula oon lyhykäiseksi joutunut.

Kerta oli karfhu hakenut ittelenset kolmet trenkkii: kissa, kettu ja jänis. Kerta ko olit matkustamasa, sattoi olehman kova päiväpaistet. He tulit likit laihin yhen herrasmiehen kartanoo. Karfhu pisti nukkuhman. Trengit piethin vahtina ollat. Ko karfhu oli vähän aikkaa nuhkunut, se rupeis kettu arvelemhan kumppanittenset kanssa, eikhon herrasmiehen kartanosa löytyis jotakin varastat. Kissa, joka oli opas, tiesi, nii että kellarisa oon viinat ja tiesi kanssa aukkeemen, mistä sisälet päässee. Kettu ja jänis lähit varsin ja menit kellarhin, jossa het joit, siksi ko nukuit.

Sillä välilä ko het olit sielä, tulit muutamet metsästäjät, jokka löyethin karfhun nukkumasa. Het olit varsin ja ammuit seen. Kissa, joka näki tämän, juoksi puuhun ja kätki ittenset. Päivä oli jo niin paljon kulunut, nii että metsästäjät eivät ennättänhet nouttat karfhun kurennun alas. He leikkaisivat pään pois ja peitit koiun-oksila. Ja yksi heistä arveli samasa ko het lähit pois, että ´huomen aamula met seen nouvama alas´.

Hiljain illala kostuit kettu ja jänis takaisin. Ko kissa näki heitä, se juoksi hänki puusta alas ja muisteli, mikä oon tapahtunut. Kettu sanoi: Kyllä mie saan pään kiinit; mutta kuka hengen ossaa puhaltat?´ Jänis sanoi: ´Kyllä mie tien yhesä paikkaa oon semmoisita pillii, minkä läpit hengen saattaa puhaltat´. Kissa sanoi: ´Huomen aamula varhain tulleevat metsästäjät kurennun noutahman." Kettu sanoi jänikselet: ´Mene ja mene kyyttii noutahman pillii; mie ruppeen varsin panehman päätä kiinit. Kissa pittää vahtina ollat´. Ko kettu oli saanut pään kiinit, se kostui jäniski pilliin kanssa. Het rupeisit varsin karfhuusen henkkee puhaltamhan. Mutta kohet olit hengen saanhet hänhen, se havattit het, että pää oli punhan joutunut. Sepä tulit taas trengit murheesen. Kettu sanoi: ´Met häymä taas leikatat pään pois ja pannat seen oikkeesen´. Mutta se olit pillit lappunhet, millä het hengen puhalsit. Jänis häytyi taas lähtet pillii noutahman. Hän kostui takaisin juuri päivän alusa, ja het sait juuri hengen puhalletyksi karfhuusen, se kuuluit metsästäjät tulemasa, ja silloin het lähit kaikkit juoksehman pakhon. Siitä astit oon karfhun kaula joutunut lyhykäiseksi.

Pikkaralan asemarakennukset

Yksi myynnissä olevista asemaseuduista on Oulun Pikkaralassa. Asema-aluetta myydään kolmessa eri osassa: kaksi asuinrakennusta ja itse asemarakennus kukin erikseen.

Kaikki kolme rakennusta ja rata ovat valmistuneet vuonna 1927. Arkkitehteina toimivat Jarl Ungern ja Thure Hellström.

* Pikkaralan rautatieasema. Wikipedia

Tatu Vaaskivi Hietasaaressa

Jatkan vielä Tatu Vaaskiven parissa kuvareportaasin muodossa. Maininkipolun huviloiden kuusiaita on huomattaviin mittoihin kasvanut Vaaskiven ajoista. Rakentamisesta ei ollut hangen yli nähtävissä muuta kuin yksi aidantolppa.

Yhden kuusen juurelta löytyi muistolaatta, toisen alta löytyi todiste purkamisen jälkeisestä majoittumisestakin.

Katso myös: Tatu Vaaskiven huvilan purku (15.3.2009) ja Paluu Vaaskiven muistokyltille (5.8.2010).

Stalin maissinviljelijänä

Isoisälläni Kallella oli tapana lopputalvesta tai alkukeväästä tulevan kesän viljelyksiä suunnitellessaan miettiä Stalinia ja hänen sotakorvausvaatimuksiaan. Ukin mukaan Suomelta olisi edellytetty huomattavaa maissinviljelystä, siis maissin toimittamista sotakorvauksena Neuvostoliittoon.

- Ei tuntenut Stalin tai hänen neuvonantajansa Suomen olosuhteita, päätteli ukki.

Stalin ja Neuvostoliitto on jo kuopattu, mutta ihannevaltion ideaaleja ei ole unohdettu.

Kokoomuksen Verkkouutiset kertovat, että kapitalismi kykenee siihen, mihin kommunismi ei pystynyt. "Ilmastonmuutos tuo maissipeltoja Etelä-Suomeen", iloitsee Verkkouutiset yläpaulassaan.

Jutussa on käyty haastattelemassa MTT:n Ilmastonmuutos elintarviketaloudessa -hankkeen (ILMASOPU) vetäjää professori Pirjo Peltonen-Sainiota.

142-tukialuekaan ei jää osattomaksi:

- Parin vuosikymmenen kuluttua Oulun korkeudella on mahdollista korjata jopa samankokoisia ohrasatoja kuin Etelä-Suomessa nyt, kertoo Peltonen-Sainio.

Muina uusina tulevaisuuden Suomessa laajasti viljeltyinä lajikkeina mainitaan rapsi, herne, härkäpapu, syysvehnä, tattari, pellava, hamppu, auringonkukka ja lupiini.

Kapitalismin edistämällä ilmastonmuutos -hankkeella on kuitenkin varjopuolensakin, joista tutkimus ei vielä voi täysin julkisuudessa vaieta. Kuivuus, sään ääri-ilmiöt, lisääntyvä lannoitustarve ja uudet tuholaiset aiheuttanevat valtiolle nykyistä suurempia katovahinkovaateita.

Isoisälläkin oli tapana viljellä hernettä ohran seassa muutamien vuosien välein pellon satoisuuden parantamiseksi. Sellaiset loppukesät olivat mukavia, sai lahmata pellossa ja syödä herneitä niin paljon kuin jaksoi.


* Ilmastonmuutos tuo maissipeltoja Etelä-Suomeen. Verkkouutiset 16.3.2009.

Taparikollinen Robin Hood

Brittiläinen tohtori Julian Luxford päätti olla uhkarohkea ja lähteä kerrankin tieteen keskusten Oxfordin ja Cambridgen tieteellisten kirjastojen ulkopuolelle tekemään tutkimusta. Käydä ja kulkea kaikenlaisten b-yliopistojen ja koulujen kirjastoissa katselemassa mitä löytyy.

Ja katsoppas: retki noihin aliarvostettuihin kirjavarastoihin tuotti uuden palan Robin Hoodin vaiheita käsittelevän palapelin kokoamiseen.

Keskiajan tutkija Luxford lähti matkaan avoimin mielin, kollegoiden suosituksesta. Ovathan käsin kirjoitetut teokset jo sinänsä uniikkeja, ja eri opinahjoissa aikaisemmat lukijat ovat saattaneet tehdä erilaisia havaintoja teosten marginaaleihin.

Etonin (joka on kuuluisa yksityinen sisäoppilaitos, perustettu 1440) kirjastossa hänen käsiinsä sattui kappale Polychroniconia, 1340-luvulla kirjoitettua kronikkaa. Sen erään sivun alamarginaalista löytyi lisämerkintä, Luxfordin arvioiden mukaan jonkun tuntemattomaksi jääneen munkin lisäys 1460-luvulta.

Siinä Robin Hoodia kuvaillaan lähinnä taparikolliseksi. "Yleisen mielipiteen mukaan näihin aikoihin eleli lainsuojaton Robin Hood, joka joukkoineen jatkuvasti ryösteli Sherwoodissa ja muilla lainkuuliaisilla Englannin alueilla."

Luostarilaitoksen ja Hoodin joukkojen suhteet eivät järin hyvät olleet. Hood ryösteli myös kirkon varoja, ja suututti monet korkea-arvoiset munkit. Erään tarinaversion mukaan Robin Hood kuoli nunnan tappamana.

Vanha mies haki suojaa nunnaluostarista, mutta joutui petollisen abbedissan kynsiin.

Merkinnän löytöpaikka asettaa uuden palasen erittäin ankaran lähdekritiikin valoon. Ettei vaan joku Etonia käynyt neropatti olisi omaksi ja tovereidensa huvitukseksi tehnyt arvoteoksen marginaaliin ylimääräisen jäynän?

Siellä nyt pilvenlongalla katselevat huvittuneina. Viimeinkin joku siihen tarttui...


* Tutkija: Robin Hood ei ollutkaan silkka sankari. Yle Tiede 14.3.2009
* Paul Sims. Discovered: The 13th Century manuscript that shows Robin Hood and his Merry Men weren't so popular after all. Daily Mail 14.3.2009

(kuvassa Vihreä nuoli, Mort Weisingerin ja George Pappin DC:lle 1941 luoma sarjakuvahahmo)

Vaaskiven huvilan purku

Pelkästään Kalevaa lukemalla voi havaita, että rakennussuojelijan osa tässä maassa on nykyisin todella hankala. Torstaina kerrottiin, että viimeinen hävitykseltä säästynyt massavarasto Kemissä ollaan purkamassa. Tänään uutisoitiin Härön talon synkästä tulevaisuudesta Haapavedellä.

On rakennussuojelussa jotakin positiivistakin tapahtunut sitten viime laman, vaikkeivät asiat ole edistyneet aivan suunnitellusti.

Mutta kulttuuriskandaali siihen tarvittiin.

Peteer taannoin kyseli kommenteissa kirjailija Tatu Vaaskiven huvilan kohtalosta Oulun Hietasaaressa. Sehän purettiin joulukuussa 1992, kirjailijan 80-vuotisjuhlien kunniaksi.

Nuorena, vain 30-vuotiaana 1942 Oulussa kuollut Tatu Vaaskivi oli viisi vuotta aiemmin 1987 saanut talviasuntonsa, Puistolan talon (yllä) seinään muistolaatan. Kokonaan Vaaskiveä ei siis Oulussa oltu unohdettu, vaikka sellaisiakin mielipiteitä purkamisen jälkeisessä keskustelussa alkuvuonna 1993 esitettiin.


Kirjailijantyön ja Vaaskiven elämän kannalta tärkeämpi Niskasen huvila Mustansalmen rannalla jälkiselvittelyjen perusteella tuli puretuksi puolivahingossa. Huvilassa Vaaskivi asui kuollessaan. Osana Hietasaaren kehittämissuunnitelmia alueen huvilat kartoitettiin, mutta ainoastaan kuntonsa puolesta. Noin kahdestakymmenestä huvilasta puolet sai purkutuomion ränsistymisen ja huonokuntoisuuden vuoksi. Kaupunginhallitus siunasi päätöksen 21.10.1991.

Hietasaaren huvilat eivät ole niin isoja ja näyttäviä kuin Toppilansalmen pitsihuvilat olivat. Omistajina ja rakennuttajina oli 'vähäisempiä' porvareita, kuten Kauppurien- (tuolloin Kauppurein-) ja Uudenkadun nurkassa kauppaa pitänyt Niskanen. (Tuolla paikalla nykyisin olevassa rakennuksessa kirjallinen perinne jatkuu Suuri kuu -kirjakaupan muodossa)

Vaaskiven syntyessä kauppias Niskanen oli aikaa sitten kuollut, kauppaa piti leski Anna Pesonen vuoteen 1916. Samassa talossa hän neljine tyttärineen ja kaksine palvelijoineen asui pariviikkoisen Tatun muuttaessa 1912 äitineen Helsingistä Ouluun. Tatu Vaaskiven isä arkkitehti Georg Vahlsten oli kuollut kuukausi ennen poikansa syntymää.

Kesät kuluivat Hietasaaren huvilassa. Vaikkei se näyttävimpiä ollutkaan, niin ei kuitenkaan mikään kesämökin pahanen. Alakerrassa oli halli, kaksi kamaria ja keittiö. Yläkerrassa oli kolme pienempää huonetta. Taloa täydensi kaksi verantaa, toinen salmelle, toinen niitylle päin.

Pakinoitsija Panu arvioi, että Vaaskiven huvila tuli puretuksi, koska kukaan asiaa käsitellyistä ei ymmärtänyt "Niskasen huvilan" tarkoittavan Vaaskiven mökkiä.

Entistä nolommaksi purkamisen teki Vaaskiven nousu juhlavuonnaan valtakunnallisen huomion kohteeksi. Tuona vuonna ilmestyi Markku Ihosen Vaaskiviväitös Museovaatteista historian valepukuun (SKS:n toimituksia 573) ja Eeva Vuorenpään televisiodokumentti Pyhä kevät (esitettiin 25.12.1992, siis purkamisen jälkeen). Jälkiselvittelyissä Vuorenpää kertoi Vaaskiven huvilan purkua siirretyn puolella vuodella dokumentin tekemisen vuoksi. Yhteistyökykyä omistajalta (OYS) ja kaupungin tekniseltä toimelta siis löytyi.

Ilmoittautui myös yksi kaupunginhallituksen jäsen purkamisen vastustajaksi, paljastaen samalla ettei hän ollut perillä kunnallishallinnon pelisäännöistä.

Kulttuuritoimenjohtaja Ritva Tienari valitteli "tiedon kulun" puutetta. Olisi estetty, jos olisi tiedetty.

Ehkä yksi puhelimen pirautus Vuorenpäältä Tienarille olisi riittänyt pelastamaan huvilan? Ei tainnut edes Vaaskiven yläkerran ikkunaan tekemä eksoottinen lasimaalaus säilyä?

Joka tapauksessa opiksi on otettu. Nykyisin edellytetään erilaisia selvityksiä, kartoituksia ja inventointeja. Nyt siis ainakin etukäteen tiedetään, että maan viimeinen massavarasto tullaan purkamaan.

Ehkä tästäkin otetaan opiksi, saadaan systeemi kehittymään paremmaksi seuraavaan lamaan mennessä.


* Tatu Vaaskivi - Kirjailijamuotokuva (Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston mainiot sivut)
* Eeva Vuorenpää: Pyhä kevät (Elonet)
* Jatkuu: Tatu Vaaskivi Hietasaaressa.
* Paluu Vaaskiven muistokyltille.

Lisäys 20.3.09:

Pohjois-Pohjanmaan museolta on osattu käydä 1992 ikuistamassa huvila. Ulla Pohjamon Historialliseen Aikakauskirjaan 2/2008 kirjoittaman jutun kuvitusta.

Helvetiassa järkkyy

Maailman talouskriisi taitaa olla oletettua pahempi. Päivän uutiset kertoivat, että Sveitsi on suostunut avaamaan pankkisalaisuuksiensa verhoja. Finanssiarkkitehtuuria todenteolla aletaan muokata uuteen uskoon.

Sveitsin numerotilit ovat olleet jo pitkään käsite. Jopa siinä määrin, ettei asiaa voinut ohittaa kun Asterix ja Obelix kävivät Helvetiassa etsimässä alppikukkia.

Yhdysvallat, Saksa ja Ranska ovat kyllästyneet tiukkaan pankkisalaisuuteen. Vuosien mittaan sitä on hieman jo raotettu, epämieluisten valtiojohtajien ja diktaattorien tilien jäädyttämiseen maa on jo aikaisemmin suostunut.

Genevassa Asterix ja Obelix Emmentalixin ehdotuksesta hankkivat itselleen yhteisen tilin Zürixin pankista päästäkseen pakoon heitä etsiviä roomalaisia. Parivaljakko antaa valtakirjan tilinsä käyttämiseen Emmentalixille, jotta holviin piiloutuvat pääsisivät sieltä virallisesti ulos.

Sveitsiin ovat ulkomaalaiset tallettaneet kaikkiaan 1,7 biljoonaa euroa. Eipä siis ihme, että naapurimahtien ja rapakon takaiset veroviranomaiset ovat olleet kiinnostuneita mistä moinen summa on kertynyt. Onko verot ja muut suoritteet tulleet asianmukaisesti maksetuiksi ensin? Huomattavaa on, että Silvio Berlusconin johtama Italia ei ole uutisten mukaan ollut vaatimassa pankkisalaisuuden purkua.

Obelixin yöllinen nälkä ja salaisen tallelokeron oven murtaminen horjuttaa Zürixin pankin asiakkaana olevan roomalaisen decurion (kymmenenpäämiehen, alkukuvassa ja alla) uskon sveitsiläiseen pankkijärjestelmään.


Sveitsiläiset vakuuttavat, että he luovuttavat tietoja toisten maiden viranomaisille ainoastaan siinä tapauksessa, että on syytä epäillä rikosta, verorikosta. Jos tallettajalla ei ole mitään salattavaa, niin hän voi nukkua yönsä jatkossakin ihan rauhassa.

Päätökseen Sveitsi taipui vasta pakon edessä, maa oli jo päätymässä OECD:n hylkiömaiden listalle. Samalla Euroopan muut veroparatiisit Liechtenstein ja Andorra taipuivat samoihin vaatimuksiin.

Roomalaisella decuriolla ei liene pelkästään puhtaita jauhoja pussissaan. Kunhan rahainvartija Antabus saa selvitettyä kuvernöörien Flunssavirus ja Diplodocus tilit, niin pienempiäkin kaloja saattaa Roomaan sirkusareenalle päätyä.

Mutta siitä voinemme olla varmoja, että selvästi poliittisten kiistojen osapuoliksi sveitsiläiset eivät lähde. Tällaisille asiakkaille Zürixin pankin hienot ja siistit tilitilat ovat edelleen turvapaikka.

Yliopistolakia vastustettiin Oulussa

Tänään iltapäivällä Oulun rotuaarilla vastustettiin uutta yliopistolakia. Mielenosoituksen järjestäjä oli Oulun sivistysyliopistotoimintaryhmä. Puhujina oli muun muassa Vesa Suominen ja Ville Rantanen.

Toimintaryhmä jakoi omaa tiedotettaan, siitä lainattakoon: Ehdotus uudeksi yliopistolaiksi kantaa erityisesti huolta siitä, että yliopistot voivat kehittyä tehokkaina talouselämän apulaisina. Siinä se samalla sitten uhkaa uhrata kaiken sen muun, yhteiskunnallisesti ja sivistyksellisesti ehkä paljon merkittävämmänkin.

Itse jättäisin tuon ehkä pois.