keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Leppämäen entinen koulu



Hiihtolomaviikon kuvakimara jatkuu. Leppämäen entinen koulu Pielaveden syrjäkylillä on nykyisin asuinkäytössä. Koulun toiminta loppui jo 1960-luvun alussa oppilasmäärien laskiessa.

Maaliskuun auringosta nauttivan koulun kuvia katsellessa tuli mieleen Asiakirjahallinan reunamerkinnöissä mainittu vanhojen kuvien upottaminen osaksi uusia.

Siitäpä vain toimeksi! Kuvankäsittelijäamatööriltä meni tovi sen ymmärtämiseen, ettei kuvien yhdistely tapahdu hetken mielijohteesta. Jo uusia kuvia otettaessa olisi pitänyt olla selkeä suunnitelma tiedossa.

Mutta pari 'kohtalaista' sain ehkä aikaiseksi. Toisessa on Leppämäen koulun oppilaita suksineen maaliskuussa 1957 ja toisessa kouluun pääsyä vielä odottelevia leikkijöitä kesällä 1950.




2 kommenttia:

peteer kirjoitti...

Vai "amatööri". Älä nyt ole tarpeettoman vaatimaton. Hieno idea tuo historiallinen kuvanupotus, kuinka se nyt olikaan käsitteellistetty. Itsellä on myös käynyt joskus mielessä. Nyt digiaikana on oleellisesti helpompaa, kuin aiemmin.

Tuolla idealla saisi vaikka kuinka laajaan opukseen sisältöjä.

- - -
Toinen hieman ajallista perspektiiviä antava kuvaustapa on samasta paikasta kuvaaminen, peräkkäisinä ajankohtina, esim. kerran päivässä (kuinka lienee tuokin käsitteellistetty?). Muistaakseni sinulla oli esimerkkejä. Jossain leffassa (olisiko ollut Paul Austerin Smoke? + Harvey Keitel ja William Hurt), oli laitettu pääosan esittäjä ottamaan valokuva kerran päivässä täsmälleen samasta kadunkulmasta, samaan suuntaan). - Toinen esimerkki tulee mieleen: eräiden työmaan vast.mestarien tapa ottaa kuva työmaastaan, kerran päivässä, samasta paikasta. Se se on ollut aika lystikästä katsottavaa. Ikäänkuin näkee sarjakuvana, että jotain kehitystä toivottuun todella on tapahtunut.

Reijo Valta kirjoitti...

Noihin työmaakuviin olen joskus itsekin törmännyt. Viimeksi Oulu10:n avajaisissa, jossa seinälle heijastettiin nopeana sarjana naapuritalon katolta otettuja kuvia -- siinäpä talo nousi montusta vinhaa vauhtia.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset