Uudessa Kirjatyössä (3/2009), vuonna 1893 Gutenberg -nimellä ilmestymään alkaneessa kirjatyöntekijöiden ammattiliiton (nyk. Viestintäalan ammattiliitto) lehdessä Jyrki Pietilä tekee katsauksen suomalaisen typografian historiaan.
Nykyisin Historiallista sanomalehtiarkistoa selailevat saattavat kiroilla 1800-luvulla laajasti käytettyä fraktuuraa, mutta jos kansa aikanaan olisi saanut päättää, niin siitä ei olisi koskaan luovuttu.
Fraktuura oli "suomalainen pokstaavi", sillä oli painettu Raamatut, virsikirjat, postillat ja almanakat. Herraskaiset tekstit, kuten Turun väitöskirjat sen sijaan oli jo pitkään antiikvalla painetut.
Yhteen varhaiseen kirjoitukseen fraktuuran puolesta äityi Taneli Europaeus Suomettaren numerossa 42/1849 (19.10.1849). Pontimena kirjoitukseen oli samana vuonna otettu toinen painos Kalevalasta. Ensimmäinen painos oli tehty kansan puustaveilla, näin korostaen teoksen kansalle tarkoitettua luonnetta.
Toinen painos oli "latinalaisilla". "Mistäs syystä latinan puustavit kauniimpia olisivat kuin tavalliset Suomen puustavit?" tivaa Europaeus jo otsikossa. Saksastahan fraktuura oli tullut, mutta Europaeus perusteli sen 'suomalaisuutta' pitkällä käytöllä. Ainakin kaksi sataa kappaletta olisi enemmän kaupaksi mennyt, jos fraktuuralla uusi Kalevala olisi painettu, arvioi Europaeus.
Typografiakeskustelu heräsi. Suomettaressa palattiin aiheeseen 1851 laajassa melkein parin sivun koostejutussa (n:o 30, 29.7.1851). Siinä enemmistö näyttäisi olleen latinalaisten kirjainten puolella.
Hitaasti muuttuvat kuitenkin opitut tavat. Antiikvan läpimurto lehdistössä tapahtui vasta 1892 Hufvudstadsbladetin siirryttyä siihen. Ammattillisella puolella muutokseen oltiin tyytyväisiä, sopimusten mukaan antiikvan latomisesta piti maksaa 12,5 prosenttia enemmän palkkaa kuin fraktuuran.
Muutosten sujuvaan toteuttamiseen auttaa raha. Eikä siitä välttämättä tule maailman tappiin kestävä ylimääräinen kulu. Antiikvalisää maksettiin vuoteen 1906.
* Jyrki Pietilä. Typografian historia on myös kiintoisaa kulttuurihistoriaa. Kirjatyö 3/2009.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti