lauantai 7. maaliskuuta 2009

Carl Barks: Karamellikammo (1955)


Dekkareissa ja jännityskertomuksissa usein alkusivuilla sivumennen mainittu tikari tai pistooli näyttelee myöhemmin tarinassa tärkeää osaa.

Tuoreessa Aku Ankassa (10/2009) toiveuusintana on Carl Barksin tarina Karamellikammo. Tarina julkaistaan nyt Akkarissa kolmatta kertaa (aikaisemmat 6a/1956 ja 2/1975), ja onpa se ollut nimen antavana kertomuksena Aku Ankan parhaat albumissa XV. Carl Barksin kootuissakin se on ehditty julkaista, osassa XIII.

Sen alkuruudussa Aku Ankka on tynnyrissä psykiatrin vastaanotolla, tohtorin ammattikirjallisuuteen näyttää ruudun perusteella kuuluvan teos nimeltä "Antennin viritys" (engl. Care of Coocoos, aikaisempi suomennos Huonommuuskompleksi (AAP XV)).

Tynnyreiden merkityksestä Ankkalinnassa on kirjoittanut Timo Ronkainen, joten tartuttakoon siis kirjaan ja antennien viritykseen.

Karamellikammo on perusasetelmiltaan poikkeuksellinen. Pääosassa on Aku, joka joutuu auttamaan Iineksen hyväntekeväisyysjärjestöä (Valppaiden vetelehtijöiden kerho). Aku värvää veljenpojat mukaan toffeekarkkien tekemiseen ja myymiseen.


Asetelmallisesti tarinassa on ”miehet”, ”naiset” ja ”lapset”. Veljenpojat ovat jostakin syystä unohtaneet kaikki partiotaitonsa, ja toimivat kuin mitkä tahansa ajattelemattomat poikaset. Myyvät karkkeja syötettäviksi eläimille, mereen kipattavaksi tai Hupun tapauksessa eivät kykene organisoimaan myyntiä ollenkaan.

Tämä selviää, koska karkkitaikinan sekaan joutunut rouva Kultakäätylän sormus on saatava takaisin.

Barks näyttää tehneen tarinaa luodessaan erinäisiä mutkia. Carl Barksin kootuissa on mukana tarinasta hylätty sivu sairaalasta, sivullinen karkkien myynnistä höyrypannutehtaassa ei ole säilynyt jälkipolville.


Barks itse kertoi hylänneensä sairaanhoitajien kuvauksen, koska kohtaus olisi vaatinut kielen ymmärtämistä. Mestari ajatteli eurooppalaisia (saksalaisia) fanejaan jo 1955, ja sitä miten Disneyn sarjakuvia myytiin amerikkalaisten Euroopassa olevien sotilastukikohtien kaupoissa.

Mutta minne veljenpoikien sudenpentutaidot ovat tämän tarinan ajaksi kadonneet? Samalta vuodelta olevissa Sopulivuodessa ja Viisasten kivessä ne ovat keskeisessä roolissa.

Vihjeen siihen antaa hermolääkärin ammattioppaan uusi suomennos.

Marraskuussa 1954 Carl Barks teki eräille sähkölaitoksille (Florida Power and Light Co., Southern California Edison Co. ja Pasific Gas and Electric Co.) tilauksesta opettavaisen tarinan leijan lennättämisestä ja sen vaaroista. Valistus alkaa, kun Tupun leija takertuu televisioantenniin ja Akun suosikkisarjan katsominen katkeaa. Opastuksen ja kurinpalautuksen jälkeen vuorossa on antennin viritys.

Sarjaa jaettiin ilmaisjakeluna.

Asetelmallisesti leija-tarinassakin on ”miehet”, ”naiset” ja ”lapset”. Ankkauniversumin sääntöjen mukaan veljenpojat olisivat opastaneet Akua sähkön vaaroihin, mutta tilausjutussa on päinvastoin.

Ilmeisesti poikkeuksellinen tarina on jäänyt vaivaamaan Barksia ja hän on muokannut toukokuussa 1955 leija-asetelmista paremmin ankkojen maailmaan sopivan version Karamellikammossa.


* INDUCKS: Daffy Over Taffy

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Edesmenneen sotilassairaala Tilkan psykiatrista puolta kutsuttiin yleisesti antenniosastoksi.

Reijo Valta kirjoitti...

Kiitos tiedosta. Uutta minulle tuo.

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset