lauantai 19. syyskuuta 2009

Riittääkö eettinen ohjeistus?


Kaiken vaalirahakohun keskellä yritetään kehitellä uusia sääntöjä, jotta kansalaisten luottamus kansanedustuslaitokseen saataisiin parantumaan. Varsinaisesti jo vuodesta 1906 käytössä ollut systeemiä ei sinänsä olla muuttamassa, vaan rukkauksen kohteena ovat edustajiin kohdistuvat moraalisäännöt. Demarit ainoina ovat ehdottaneet tilalle listavaaliin siirtymistä, jolloin yksittäisten ehdokkaiden "lahjonta" ei voisi tulla kyseeseen.

Listavaaleilla ei ole sosialidemokraattienkaan jakamatonta suosiota. Puolueen sisäiset säännöt ovat tosin siten laaditut, kuin maassa olisi jo listavaalijärjestelmä.

Muun muassa Ruotsissa ja Ranskassa käytössä olevissa listavaaleissahan äänestetään puoluetta, ei ehdokasta. Puolue on ennalta laatinut ehdokaslistan, jonka kärjestä äänimäärän mukainen joukko edustajia tulee valituiksi.

Eilen Uutispäivä Demari oli haastatellut muutostöitä tekevän komitean puheenjohtaja Lauri Tarastia. Hän piti pitkiin listoihin siirtymistä yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona, ainakin lehden jutun mukaan. Vaalirahoituksen valvoja joutuu kunnallisvaaleissa mahdottoman tehtävän eteen, jos yli viidentoistatuhannen ehdokkaan ilmoitusten oikeellisuus pitää tarkistaa ja toiminta valvoa koko vaalikauden ajan. Mitä tapahtuisi rakennukselle, joka on saanut luvat lahjoen? Perittäisikö rikoshyöty ylipäätään, ja valtiolle vai kunnalle? Rahana vai talona?

Jos valvottavana ja tarkistettavana olisivat vain puolueet, tehtävä olisi helpompi ja uskottavampi.

Nykyinen puoluelaki on vuodelta 1969. Sitä ennen laki ei puolueita tuntenut, ainoastaan valitsijayhdistykset ja vaaliliitot. Puolueiden rahoittaminen oli ongelma, koska laki ei niitä tuntenut. Lain säätämiseen osaltaan johtivat paljastukset CIA:n rahan virtaamisesta SDP:n toimintaan.

1960-luvulla rukattiin myös pois mahdollisuus asettua ehdokkaaksi useammassa kuin yhdessä vaalipiirissä. Sitä ennen sama julkkispoliitikko saattoi olla vaaliveturina ympäri maan. Tästä kerrottaessa tapana on ollut esimerkiksi mainita Hella Wuolijoki, joka sai ennätyskannatuksia siellä sun täällä.

1969 tuli puoluetuet jotta epämääräisen rahan haalimisesta ja vastaanottamisesta päästäisiin eroon. 1970-luvulla vaalirahoittamista jonkin verran seurattiin, muistiin on jäänyt sellainen kuva, että porvareiden piti käyttää viisinkertainen määrä rahaa kampanjointiin ääntä kohden vasemmistoon verrattuna. Keskusta oli siinä välissä. Puoluerahoitus oli siis vasemmistolle riittävä, mutta Kokoomukselle auttamattomasti liian pieni.

Yksi jo antiikista perityiviä historiankulkuun liittyviä sanontoja toteaa, että poika tekee isänsä virheitä välttäessään samat virheet kuin isoisänsä.

Uudessa vuoden 2000 perustuslaissa on korostettu eduskunnan ja eduskuntaryhmien valtaa. Listavaalit palauttaisivat valtaa puoluetoimistoille ja ehdokkaat valitseville elimille. Joissakin puolueissa ehdokkaat valitaan jäsenäänestyksessä, joissakin puoluehallituksissa. Jotkut puolueet käyttävät molempia, antaen jäsenistön valita osan ja väliten itse osan.

Jos listavaaliin siirrytään, pitäisikö puolueille luoda yhteiset säännöt ehdokkaiden valintaan? Pitäisikö puolueille sallia erilaiset rakenteet, koska ne kannattavat erilaisia aatteita?

Ajattelin tätä kirjoitusta aloittaessa, että lopputulemana olisi jokin viisasteleva kommentaari ajan menoon. Ei taida sellaista nyt tulla. Puolueissa on tähänkin asti tapeltu siitä, että kuka pääsee ehdokkaaksi ja kuka ei.

Mutta listavaali olisi nopein tapa puhdistaa Suomen kansainvälinen maine. Puolueita voitaisi valvoa uskottavasti, eikä uusi järjestelmä jäisi vain eettiseksi ohjeistukseksi, kuten Tarasti aamutelevisiossa sanoi.

Ja listavaali olisi kokonaan uusi systeemi, johon ei isien virheiden välttely liittyisi. Kai.


* * *

Vaalirahajupakka on edennyt rahojen palautusvaiheeseen. Mielenkiintoisen näkökulman keskusteluun toi Ben Zyskowicz. Hänen mukaansa erään Novalta lähteneen 'lahjoistuserän' palauttaja pitäisi olla Keski-Uusimaa-lehti (Suomen Lehtiyhtymä). Arto Merisalon antama raha kun oli käytetty lehtimainontaan ko. lehdessä.

Mielenkiintoinen logiikka Ben Zyskowiczilla. On hankittu hyödykkeitä lahjarahalla ja kun raha pitäisi palauttaa, niin hyödykkeiden tuottajan pitäisi se maksaa.

Zyskowiczin logiikan tekee järkeväksi ainoastaan se, että kampanjasta Lehtiyhtymän kanssa on jo sovittu, kaverilliseen ilmaishintaan. Sitten yllättäen masseineen on Merisalo ilmestynyt kuvioihin, ja onkin voitu maksaa mainoksista. Ja näin on tehty.

Tietysti kyse voi olla myös kampanjasta, jolla Merisalosta ollaan tekemässä jonkinlaista wannabe-porvaria, nousukasta, jollaisten kanssa oikeat porvarit ovat vain puolipiloillaan.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset