Teutoburgin metsä

Perimätiedon ja valistuneiden arvailujen mukaan eilen kaksituhatta vuotta sitten Arminiuksen johtamat germaanit olisivat aloittaneet ison kylätappelun Kalkriesen liepeillä, nykyisessä Ala-Saksissa. Kahakoinnin tarkoitus oli houkutella Varuksen johtamat kolme roomalaislegioonaa Teutoburgin metsään.

Kaksi vuotta aikaisemmin keisari Augustus oli nimittänyt Publius Quinctilius Varuksen Germanian maaherraksi, pari muuta sotaherraa oli maassa käynyt joukkoineen ja Roomassa arveltiin olevan oikea aika laajentaa valtakuntaa virallisestikin.

Arminius oli palvellut Rooman armeijassa ja ylennytkin. Syystä tai toisesta hän kuitekin palasi synnyinsijoilleen ja sai riitelevät heimot yhdistymään valtavaa maailmanvaltaa vastaan.

Kylätappelu oli oiva keino saada järjestäytynyt armeija irtautumaan suurimman voiman käytöstään. Legioonalaiset etenivät ikäänkuin järjestyksenpitotoimissa, kun he saivat varjoisassa ja tiheässä metsässä niskaansa yhdistyneet keruskien, khattien ja brukterien joukot.

Teutoburgin metsässä germaanit parin, kolmen päivät ajan listivät roomalaisia. Sotahistoria on kirjannut Varuksen tappioiksi tuossa taistelussa 18000 miestä, siis kaikki kolme legioonaa.

Toista maaherraa Germaniaan Augustus tai hänen seuraajansa eivät nimittäneet. Varuksen legioonien kohtalo pelotti kauan. Rooman ja saksalaisheimojen väliseksi rajaksi taistelun myötä määrittyi Rein.

Vajaat neljä vuosisataa myöhemmin germaaniheimot tulivat retkillään lakkauttaneeksi puolihuolimattomasti (Länsi-)Rooman valtakunnan ja kansainvaeltelun jälkeen keski-Euroopan väki huomasi elävänsä Pyhässä Saksalais-Roomalaisessa keisarikunnassa.

Arminius ja Teutoburg pysyivät pitkään historiankirjojen vähän selatuilla sivuilla kunnes uuden ajan koettaessa Luther tarvitsi jotain kättä pidempää Rooman paaveja vastaan. Varsinaisen renessanssin Arminius koki 1800-luvulla, kun saksalaiset pikkuvaltiot yhdistyivät ja yhdistyivät.

Suotuisa integraatiokehitys kuitenkin katkesi. Mikäpä yhdistäisi paremmin kuin yhteinen vihollinen ja sellainen löydettiin Reinin takaa. Tähän aikaan siellä oli Ranska.

Muistui mieleen myös Arminius, joka yhdisti heimot yhteistä vihollista vastaan. Ja syntymänimi Hermanniksi arveltiin. Runoja kirjoitettiin, patsaita pystytettiin, historioitsijat kehittelivät. Käytiin sotia ja valtiot yhdistyivät.

On Arminiusta muistettu tänäkin vuonna. Keväällä on sikäläisissä museoissa laitettu esille Arminius ja Teutoburgin metsä -näyttelyitä. Taistelupaikkalla on pidetty tilaisuuksia. Postimerkkejä on julkaistu.

Onhan siinä hehkua. Raamatusta tutun keisari Augustuksen aikana juuri sillä paikalla tapahtui jotain. Ja Augustuksen käskyn seurauksena. Sellainen luo historian tuntua ja perspektiiviä.

Onneksi tämä taistelun vuosipäivä on vain taistelun vuosipäivä. Ei ole tarvetta valjastaa tapahtumaa nykypäivän tavoitteiden täyttämiseksi.


(Wikipedian kuvassa 1800-luvulla tehty yli seitsenmetrinen Ernst von Bandelin "Hermannin muistomerkki" -- eikä siinä kaikki, jalustana on liky 50 metrinen rakennus laattoineen ja kiitoksineen)