torstai 12. marraskuuta 2009

Seuraava blogi >>


Useimmissa Bloggerin blogeissa on ylänavigaatiopalkki, niin kuin tässäkin. Palkin avulla voi tehdä hakuja, ilmoittaa sivuston ylläpitäjille kyseenalaisesta sisällöstä tai siirtyä seuraavaan blogiin. Sisäänkirjautuneille on tarjolla muutama oikotie oman blongin hallintaan.

Toissa päivään saakka seuraava blogi -painike saattoi johtaa minne päin maailmaa tahansa. Yleensä päätyi blogeihin, jotka olivat juuri päivittyneet. Alati uteliaasti ja ihmetellen silloin tällöin katselin mitä maailmalla kirjoitellaan.

Useimmiten nousi eteen kielimuuri, kiinnostavilta näyttävistä saattoi kuitenkin jonkin aavistuksen sisällöstä saada Googlen Kääntäjällä. Kuvablogeissa ei kieli tuottanut ongelmaa. Erästä maailman lentokenttiä kuvaavaa blogaajaa seurasin jonkin aikaa kunnes hänen kirjoitusalustansa katosi.

Tavallinen tiistai -projektini neljäs tiistai (26.5.2009) oli kansainvälinen päivä: juuri seuraava blogi -painikkeen avulla vaeltelin ympäri maailman. Suomalaiseten kanssa samanlaisista asioista niin Etelä-Amerikassa kuin Kaukoidässä tunnuttiin kirjoitettavan.

Viime aikoina painike ei ole toiminut uteliaisuuden tyydyttäjänä. Muutamat Internetin vimpaimia ja härpäkkeitä kauppaavat blogit olivat selvitelleet bloggerin koodin ja lähes joka kerta painikkeen takaa ilmestyi samaiset vimpain- ja härpäkekauppiaat.

Eilen kokeillessa painikkeen takana olikin suomalainen blogi. Kas, sattuipa kerrankin, ajattelin. Painoin uudestaan. Taas tuli suomalainen, Helkama Raisu 83 mopoblogi. Kolmas, neljäs ja viideskin olivat suomalaisia. Aina vaan suomalaisia, suomenkielisiä, ei filippiinojen tagalogiksi kirjoittamia lain.

Blogger on siis muuttanut systeemejään. Kokeilin Yhdysvaltain länirannikon aika-asetuksille jättämääni broken laminated glass -blogissa samaa. Siellä painikkeen takana oli englannin kielisiä.

Johtopäätöksenä siis voi esittää, että oman maan ja kielialueen blogeja painikkeen takaa jatkossa tulee luettaviksi.

Illalla kokeilen uudelleen. Ensimmäisenä on Sokeripala, jossa Miina Supinen naputtaa "savu päästä nousten". Seuraavana Itäiset tildaajat, jossa on aloitettu joulukoristevaihto.

Skräppäys- ja neuleblogeja riittää: Minnan näperryksiä on myös jouluaiheiden parissa. Riituli on laittanut maanantaina ajastetun postauksen joulukorttiaskarteluista.
Kolmen lapsen kotiäiti Iippa on pitänyt taukoa blogauksesta, lokakuun viimeinen päivä on kuitenkin palannut maisemiin kuvakollaasilla. Nirna on tehnyt kortin "avokin kumitytölle, joka täytti 4 vuotta".

Heinäkuussa Unelman rakentaminen eteni Helsingin Tapanilassa kolmiorimahuopakaton asennukseen. Elämää Rauhalassa oli lokakuun puolivälissä onnistunut huutamaan huuto.netistä ihanan klaffipiirongin. Syyskuisen merkinnän mukaan Rauhala, bloginpitäjä Annen koti, olisi myynnissä. Anna Amnellin Lucia Olavintytär -blogissa esitellään perinteisiä kattoja Windhoekista ja Espoosta.

Käy selväksi, ettei "seuraava blogi" enää vie juuri päivättäneiden sivuille. Huhtikuussa 2008 Ahkeraliisa huomasi kirjoittamisen kovin työlääksi ja siiryi Flickriin kuvien julkaisijaksi. Paperisiilin lukupäiväkirja oli ollut tauolla, ja uusi tauko on jatkunut toissa kesästä.

Kirjalliset blogit ovat hyvin edustettuina. Sallan lukupäiväkirjassa on tiistaina käsitelty Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella.

Tuttujakin tapaa: tulee vastaan Karri Kokon vanha Muisti|kirja, joka tuli täyteen kesäkuun ensimmäisenä 2007.

Vaikka menetinkin oman "salaisen" reittini kielellisiin sekamelskoihin, niin bloggerin uudistus lienee useimmille iloksi ja hyödyksi. Kokeilkaa josko jotain kiintoisaa kohdalle sattuisi.

4 kommenttia:

Niko kirjoitti...

Minä sain kyllä varsin kansainvälistä sisältöä, kun painelin linkkiä tuossa blogisi yläpalkissa. Niitä härpäkeblogejakaan ei osunut kuin yksi. Muut noin puolesta tusinasta olivat englanniksi, mutta oli siellä joukossa myös yksi kreikankielinen blogi.

Reijo Valta kirjoitti...

Liekö jotain käyttäjä- tai aluekohtaista säätämistä käytössä? Suomalaista mulle tyrkkää, olin kirjautuneena tai en.

Ei ainakaan käyttäjäkohtaiselta vaikuttaisi, koska selaimen tyhjäntämisen jälkeenkin sama jatkui. Enkä ainakaan koe olevani neuleblogien aktiiviseuraaja :)

Niko kirjoitti...

Minulla on selaimen kieliasetuksissa ykkösvaihtoehtona suomi, kakkosena englanti ja kolmantena ranska. Ja sijaitsen myös ihan fyysisesti Suomessa. Luulisi sen noilla asetuksilla suomenkielisiä blogeja tarjoavan, jos kerran sinullekin.

Reijo Valta kirjoitti...

Niinhän tuota luulisi. On varmaankin sitten joku alueellinen/palveluntarjoaja kohtainen systeemi? Testaavat meillä maalais(kaupunkilais)illa ensin, vasta sitten suurempien joukkojen käyttöön tulee?

Määre on "/?expref=next-blog".

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset