Eilistä kirjoittaessani mieleeni tuli Osmo Jokisen Nollapiste (Akateeminen kustannusliike 1964). Mainitsinkin teoksen suomentajien työn laajuutta arvioidessa. Kirja löytyi Oulun kaupunginkirjaston varastosta ja pääsin verestämään lukukokemuksen.
Jokisen Nollapiste on kirjallinen kummajainen 1960-luvulta. Joltisenkin suosittukin se on ollut, sillä teoksesta on kaikkiaan kolme painosta otettu. Ensimmäinen 1964 ja toinen ja kolmas seuraavana vuonna.
Varsinaisesti lukukokemuksesta ei voi puhua. Esilehdellä on kirjan päänimeke, nimiösivulla tekijä, nimeke tarkenteineen ja kustantaja. Nimekkeen tarkenne selventää teoksen olevan runoja. Nimiösivun jälkeen kerrotaan tuotantotiedot: Kolmas painos// Sisälähetysseuran Raamattutalon Kirjapaino/ Pieksämäki 1965.
Seuraava luettava sana on sivulla 61: Sisällys.
Nollapiste jakaantuu yhdeksään osastoon, joissa on sisällyksen mukaan yhteensä kolmekymmentä runoa. Kaikki runot on nimetty juoksevin roomalaisin numeroin. Osastoissa on vaihteleva määrä runoja, seitsemännessä ja kahdeksannessa vain yksi. Toisessa ja viimeisessä viisi. Runot ovat yhdestä kolmeen sivun mittaisia.
Pääosa runoista on täysin merkittömiä. Esimerkiksi ensimmäisen osaston kaikki neljä ovat tyhjiä sivuja. Samoin viidennen ja kuudennen.
Runoissa VII, X, XIII, XXIII, XXIV, XXVII, XXIX ja XXX on merkkejä. Kolmen viimeiseksi mainitun runon merkillisyys jää tulkintakysymykseksi, sillä sisällyksen mukaan sivulla 58 on kaksi ja sivulla 59 kolme runoa. Merkkirivejä sivulla 58 on vain yksi ja 59 kaksi.
Pääsääntöisesti merkkirivit on ladottu sivulla polven korkeudelle samoin kuin osastojen numerot välilehdillä ja tekijä ja nimeke nimiössä. Kustantaja nimiössä on jalkapohjassa. Poikkeuksena ovat runot X ja XXIII, joissa merkkijonot ovat navan korkeudella. Runossa XXIV merkkijonoja on navan, polven ja nilkan korkeuksilla.
Kaikki merkkijonot koostuvat identtisistä seitsemän pisteen neliöistä. Merkkejä riveillä on yhdestä neljään. Neliöiden etäisyys toisistaan on aina sama.
Teoksen nimi antaisi aiheen uskoa, että neliön muotoiset kirjakkeet ovat pisteitä. Toisaalta sisällyksessä on käytetty erimittaisia pisteviivoja, joissa pisteet ovat pyöreitä.
Harri Veivon ja Janna Kantolan (2005) mukaan Nollapiste edustaa suomalaista neo- eli uusdadaa. Koska dadaan kuului uuden tekniikan ylistäminen, pohdin mahdollisuutta, että Jokinen olisi hakenut innoitusta 1960-luvun uutuudesta, reikäkorteista. Täsmällisen kokoiset neliöt kortteina tietokoneeseen syötettyinä tuottaisivat tulkittavissa olevan latinalaisten kirjainten sarjan.
Nollapiste - uuden alku?
Sisällyksen analyysistä reikäkorttiteoria ei tunnu saavan vahvistusta, ainakaan jos sivu tulkitaan aina yhdeksi reikäkortiksi.
Graafinen suunnittelija Jorma Hinkka esseessään Kastin nollapiste eli typografian hiljaisuus (2003) arvioi Jokisen Nollapistettä ja sen suhdetta muun muassa John Cagen sävellykseen 4'33''.
Hinkalle tärkeintä on kuitenkin typografian hiljaisuus. Kolme pistettä, ellipsis, merkitsee hetken hiljaisuutta. Jokisen teoksen hän tulkitsee sarjaksi erilaisia taukoja, samoin kuin oli Cagen kuulu sävellys.
Oulun kaupunginkirjaston kappaleeseen Jokisen teosta ei ole kertynyt lukijoiden taustahälyä. Teoksessa on ainoastaan kirjastovirkailijoiden jättämiä tunnistamismerkintöjä. L 82.2, 1290/1966 ja tuoreimpana viivakoodit -- c16<0022675011030015 -- ja 564N11623382. Jokisen teos ei ole oululaisissa lukijoissa herättänyt tarvetta omiin merkintöihin. Sellaiseen lainaajakunta pystyy, esimerkiksi Karri Kokon Uno boyn (WSOY 1982) runoa 4100 Beyond Comprehension on yritetty ratkaista.
Mutta entä tyhjät sivut ja yhden, kahden ja neljän merkin ryhmät?
Teos jää lukijansa pohdittavaksi. Tukea muusta tuotannosta ei tulkintaan saa, koska Kansallisbibliografian mukaan Nollapiste on Jokisen ainoa teos. Nollapisteestä voi lähteä mihin tahansa suuntaan.
(kuvassa runot XXVIII, XXIX ja XXX)
1 kommentti:
Tuntematon kaupunki järjesti 21.3.2014 Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa seminaarin Osmo Jokisen Nollapisteestä. Onhan tänä vuonna kulunut 50 vuotta teoksen ilmestymisestä.
Olin mukana kertomassa tässä blogikirjoituksessa käsitellyt. Olin suunnitellut hieman pidempääkin esitystä, mutta keskustelu ennen tilaisuutta seminaariin myös osallistuneiden graafikko Jorma Hinkan ja tutkija Juri Joensuun kanssa vei kehitelmiltäni pohjan.
Olin ajatellut, että Nollapistettä olisi painettu ajan tavan mukaan 700-1000 kappaletta per painos, mutta tosiasiassa kukin kolmesta painoksesta oli sata kappaletta. Hinkan mukaan teosten painoasusta näki niiden olevan vedostuskoneella tehtyjä, varsinaisia "oikeita" painokoneita ei näitä kirjoja varten käynnistetty.
Hinkan mukaan ainakin ensimmäinen painos oli Jokisen "omakustanne", kirjan kustantajaksi merkitty Akateeminen kustannusliike oli siis osa syntynyttä teosta.
Ajatukseni 1960-luvun yleisöä puhuttelevasta teemasta, jota mietin reikäkorttiteorian tueksi, ei siis saanut tukea.
Juri Joensuu oli kaivanut esille Ilta-Sanomien ja Seuran kirjoitukset kirjasta. IS:ssä tekijä oli sanonut, että teos ei ole "bluffia".
Uusdada-määritelmää Joensuu piti ongelmallisena, koska dadaan liittyi vanhan repiminen ja alas raastaminen. Sellaista Nollapiste ei hengi. Pikemminkin teos on asultaan levollinen, kultaisia leikkauksia hakeva.
Joensuu pohti voisiko teoksen taustalla olla oulipolaisten pohdinnat runon olemuksesta. Heidän mukaansa yksi kirjain ei riittäisi runoksi, olisiko Jokinen yrittänyt osoittaa välimerkkien riittävän?
Hinkka kertoi, että teoksen graafisen asun on suunnitellut Ismo Kajander. Kirjan tekemisen aikoihin hän oli ollut Osmo Jokisen kämppäkaveri. Oman esityksensä lopuksi siteerasi Kajanderin kanssa käymäänsä sähöpostikirjeenvaihtoa Nollapiste-seminaarista:
... kuulostaa jo niin dadalta, että Osmo olisi siitä nauttinut. Eivät huomaa tohtorit ja muut, että keisari lähetettiin maailmalle ilman vaatteita."
Lähetä kommentti