Tänään on kulunut sata vuotta siitä, kun John D. Rockefeller, Jr. ilmoitti vetäytyvänsä perheensä Standard Oil yhtiön johtajuudesta ja vetäytyvänsä hoitamaan Rockefeller-säätiön hyväntekeväisyyttä. Aika vetäytymisellä olikin strategisesti sopiva. Standard Oil oli toiminut kilpailunrajoituslakien vastaisesti ja sitä odotti tappio oikeudessa. Seuraavana vuonna 1911 Standard Oil pitkottiinkin 34:ksi eri yhtiöksi korkeimman oikeuden päätöksen mukaisesti.
Standard Oilin määräävästä markkina-asemasta kertoo pilkottujen osienkin suuruus: Exxon (Esso) ja Mobil lienevät kaikille tutut.
John D. Rockefeller junior omistautui siis hyväntekeväisyydelle. Hän lahjoitti muun muassa ensimmäisen maailmansodan jälkitunnelmissa varoja monien eurooppalaisten kulttuuriaarteiden korjaamiseen, vähän aikaa sitten tässä blogissakin oli puhe Reimsin Notre Damesta, Notre Ankan esikuvasta.
Monenlaista muutakin tuettavaa Rockefellerit ovat löytäneet ja säätiön työ jatkuu edelleen. Fokuksessa on viisas maapalloistuminen ("smart globalization").
Aika ei ole kokonaan mennyt hyväntekeväisyydessä. Juniorin poika Nelson A. oli Yhdysvaltain varapresidenttinä Gerald Fordin aikaan 1974-1976.
Pitkän johdannon jälkeen päästään varsinaiseen aiheeseen.
Vuonna 1964 Urpo Harva julkaisi teoksen Ihminen hyvinvointivaltiossa (Kirjayhtymä). Teos oli tarkoitettu vasta-argumentiksi Pekka Kuusen maineekkaalle ja arvostetulle 60-luvun sosiaalipoliikalle (1961).
Uno Harva paheksuu koko ajatusta hyvinvointivaltiosta. Hänen ajatuksissaan se johtaa taloudellisen vapauden loukkaamiseen ja siten väistämättömästi myös henkisen vapauden tukahtumiseen. Harva ajaa hyvinvointiyhteiskuntaa tai hyvinvointikapitalismia, jossa vapaa yrittelijäisyys on turvattu. Ajatus on tuttu nykypolitiikasta. Vapaa yrittelijäisyys on taloudellisen hyvinvoinnin takuu.
Harva erittelee kolme erilaista pääkäsitystä hyvinvoinnin jakamisesta, kommunistisen, sosialistisen ja itse kannattamansa oikeistolaisen. Jakoperusteena on valtion rooli. Kommunismissa valtio pitää huolen melkein kaikesta, oikeistolaisessa valtio jättää asiat pääasiassa yksityisten huoleksi.
Sosialistinen kanta on välittävä, "kultainen keskitie", jossa hyvinvointivaltio ymmärretään kommunismin ja rajoittamattoman individualismin kompromissiksi. Se takaisi minimielintason poistamatta "yllykettä" henkilökohtaiseen yrittämiseen.
Harva katsoo että Briteissä ja Yhdysvalloissakin ollaan huolestuttavaa vauhtia kulkemassa kohti hyvinvointivaltiota. Hän muistelee Hooverin aikaista kansalaisyhteiskunnan järjestötoimintaa ja näkee siinä mallin. Vapaaehtoinen avustustoiminta ilman valtion holhoavaa kättä korjaa yhteiskunnan epäkohdat.
Kolmanteen sektoriinhan paljolti nykyisinkin vedotaan, mutta samalla sen toimintamahdollisuuksia sidotaan kilpailulainsäädäntöön vedoten. Ei ole mahdollista auttaa, jos joku kaupallistakin palvelua tarjoaa.
Jokunen vuosi sitten Microsoft oli vastaavanlaisessa tilanteessa kuin Standard Oil sata vuotta sitten. Microsoftia ei kuitenkaan pilkottu, vaikka maailmansotien välisenä aikana antitrustilakeja tiukennettiin monta kertaa.
Markku Kuisma kehutussa uutuudessa Rosvoparonien paluu (Siltala 2010) hahmottelee, että vuosituhannen vaihteessa palattiin talousideologioissa ajassa 1800-luvun lopulle ja jatkettiin siitä. Väite tuntuu hyvin perustellulta.
Kuisma popularisoi yrityshistorioissaan tekemää perustutkimusta. Sitä ei kukaan Kuisman puolesta ole tehnyt, ja tieteellisestä tiedosta tehtyjen vaikutuskaarien mukaisesti nyt olikin jo korkea aika.
Kuisman Metsäteollisuuden maasta (toinen painos SKS 2006) siteeraa paljon metsäomaisuudesta käytyjä suomalaisia keskusteluja 1900-luvun alusta. Niistä käy ilmi, että kullekin haettiin omaa tehtävää ja osuutta metsien hyödyntämisessä. Sille "liikaväestöllekin".
Samanlaisia keskusteluja kaivattaisi nytkin. Rosvoparonien paluu antaa sille alkuaineksia.
(kuvassa John D. Rockefeller, Sr., historian rikkain ihminen)
6 kommenttia:
Rockefellerin aikana ei ollut sellaista tehokkaasti toimivaa, epätervettä kilpailua, kilpailematta jättämistä, tai sisäpiirin kauppoja estävää lainsäädäntöä, kuin esimerkiksi meillä Suomessa nykyisin.
Nykyajan Suomessa ei Rockefellerin kaltaista suurmiestä häpäistäisi, kuten aikoinaan Amerikassa.
Epäilemättä 1890-luvulla syntynyt lainsäädäntö oli ainakin osin Rockefellereitä vastaan suunnattu.
Mutta missä ovat Mikael Liliuksen, Jorma Ollilan tai Björn Wahlroosin säätiöt, joiden rahoituksella ruokakasseja jaettaisiin ja kansantauteja torjuttaisiin?
Se Urpo Harvan haaveilema hyvinvointikapitalismi?
Tässä kohtaa teen markkukuismat, sen jälkeen kun olen räväkän kommentin ilmoille heittänyt, alan sitä heti pehmentämään.
Ei avustustoiminnan puutteesta tosiaankaan ketään syyllistetä -- se sattuisi liikaa omaan nilkkaan.
Olen kai vahingossa saanut viimeaikoina säätiöistä aivan toisenlaisen kuvan.
Tosin voisihan joku noista perustaa säätiön esimerkiksi synnynnäisestä kapeaharteisuudesta kärsivien shelliläisten elämää tukemaan.
Kun nyt kivikau... 1800-luvulle meitä ollaan viemässä kyvykkäiden poliitikkojemme johdatuksella, niin asiaan väljästi liittynee myös eräät historiat suomalaisista teollistumisen alkuajan, yhden tehtaan ympärille rakennetuista pienistä yhdyskunnista ja niitä johtaneista ns. patruunoista.
Ei 1800-luvulle kuitenkaan taida olla paluuta.
Ei ole tehtaita, kun työn teettäminen ei kuulemma ole liiketaloudellisessa mielessä, yrittämisen ja elinkeinoelämän kannalta järkevää.
Patruunat kyllä jäivät.
Tyhjentämään koulut, mediayhtiöt, terveyskeskukset ja kirjastot ihmisistä.
Markku Kuisman ajattelussa ja töissä on paljolti kyse siitä, että historiasta voi ottaa analogian käsiteltäväksi yhdestä asiasta ja yhdestä näkökulmasta kerrallaan.
Sillä peruuttelut, kun toimittaja/kuulija alkaa laajentamaan analogiaa toisiin ilmiöihin.
Teollistumisen aikana oli monenlaisia patruunoita, joista vain yhdenlaiset ovat jääneet yhteiseen tietoisuuteemme elämään. Ne, joiden toimia ohjasi muukin kuin raha.
Tämä niinkuin vinkkinä sinne pääomapuolelle: historiaan ei pääse vain rahalla.
Urpo Harvan "Ihminen hyvinvointivaltiossa" oli valaiseva lukukokemus myös siksi, että se antoi selityksen sille miksi Jyrki Katainenkin itseään humanistiksi nimittää.
Riku: säätiöt ovat tosiaan julkisuudessa viime vuodet olleet esillä aivan toisenlaisina hyväntekijöinä kuin menneinä aikoina. Ovat hyväänsä jakaneet jopa omien säädekirjojen vastaisesti.
Joo no tiedostamaton tarkoitukseni saattoi olla sotkea analogiat keskenään, koska se on provosoivampaa. Mutta eihän teikäläistä huijata. On tietysti liian suoraviivaista väittää, että "patruuna kuin patruuna...", mikä ei ole totta.
Kaikki toimivat myös joistain itsestä riippumattomista lähtökohdista ja edellytyksistä, ollen jopa armoilla. Patruunankin yläpuolella leijuu joku pieni tai iso maailmankäsitys tai muottiinpakotus. Kotimaisilla nykypatruunoilla se on koti, uskon... eiku vaikkapa EK, maailmanpankki ja globalisaatio, Mitälie muuta merkittävää vakautta luovaa.
Johan alkaa duunit hyytymään, jos ei luovu kaikesta vaaditusta ihmisarvosta.
Lähetä kommentti