tiistai 15. maaliskuuta 2011

Rankkaus väistetty



Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi eilen miljoona euroa kulttuurilehtien tukemiseen. Suurimmat avustukset saivat Voima ja Ny Tid, molemmat hienoja ja hyviä lehtiä, saamansa 34 000 ja 30 000 euroa hyvinkin ansainneet. Molemmat lehdet ovat nykyhallituksen linjausten kriitikkoja, ja nostaneet esille vallassa olevia haastavia asioita. Ja sehän sopii vaalien lähestyessä, ymmärrystä löytyy myös vastakkaisten ajatusten esille tuomiseen.

Huomio kiinnittyy kuitenkin jaettavaan summaan. Miljoona on perin vähän, isompia tasokorotuksia kokonaistukeen ei ole tullut. Kun 149 lehteä summan jakaa, niin pienimmät avustussummat jäävät satasiin.

Oulussa ja useissa muissakin kaupungeissa kulttuurimäärärahojen jako on muuttunut surkuhupaisaksi näytelmäksi. Jaettavat summat ovat niin pieniä, ettei niillä ole toiminnan kannalta mitään merkitystä. Niinpä avustukset ovat muuttuneetkin paikalliseksi rankkaukseksi kenen toimintaa arvostetaan eniten. Tärkeintä ei ole paljonko on itse saanut, vaan onko saanut enemmän kuin toinen.

Samanlainen vaara on olemassa kulttuurilehtiavustuksissakin. Ja tämä on ministeriössä ilmeisesti ymmärretty.

Peräti kuusi lehteä on saanut saman suuruisen toiminta-avustuksen. Taide, Teatteri, Niin&Näin, Nuori Voima, Kaltio ja Ydin saivat kukin 25 000 euroa.

Näin kärjen jälkeiset "listasijat" jäivät näppärästi jakamatta.

Mutta hyvä että edes jotain pelimerkkejä jaetaan.


* Kulttuurilehtien tukemiseen hieman yli miljoona euroa. OKM 14.3.2011.
* Över en miljon euro till kulturtidskrifter. UKM 14.3.2011.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Blog Widget by LinkWithin

Viimeisimmät kirjoitukset